Tuleeko kohta taivaalta tulta ja tulikiveä?

Venäjä vetää joukkojansa taaksepäin ja tekee tilaa mahdolliselle ydiniskulle.
Taitaa olla jo Putin niin puristuksissa, että enää ei ole mitään hävittävää.

Nyt kaikki kuuntelemaan herkällä korvalla, kuinka loppu lähenee.
20103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Putin vetää joukkojaan pian käteen
Ukrainaa avustava ulkomainen pataljoona tuhoaa ryssienmie histönkuljetuspanssarin
https://t.me/horevica/6478

Äänestä

Älytön ajatus. Ihan sama kun laittaa dynyn taskuun ja paukauttaa. Venäjä on niin lähellä Ukrainaa että itsehän he siinä tuhoutuvat.

Äänestä
  • Venäjä ei pienestä omien menetyksestä hätkähdä. Siellä on tappamisen kulttuuri voimissaan. Poliittiset vastustajatkin salamurhataan tieltä pois. Jos nyt muutama venäläinen kaupunki tuhoutuu siinä sivussa, niin ei takuulla tunnu missään.

    Äänestä

Venäjä tietää varmasti jo hävinneensä. Nyt se pyrkii haittaamaan Eurooppaa ja muita mahdollisimman paljon siinä samalla. Kun itse kerta jo häviää, niin muidenkin on kärsittävä siinä samalla mahdollisimman paljon.

Äänestä

Ja yksi hullu Tjetjeniasta yllyttää toista hullua ärsyyntyneenä Venäjän huonosta sotamenestyksestä. Ihan kuin asia hänelle kuuluisi ollenkaan, mutta onpahan itse sopivan kaukana Ukrainasta. Miksi ei ole taistelemassa kuin mies.

Äänestä

Venäjän johtopoppoolla hermot tiukoilla, ettei ite Putin pimahtaisi.

Äänestä

Kohta tulee maailman loppu
hullu puttin pamauttaa atomipommin
ja kun lännestä käy tuuli suoraan venäjälle päin puutin itse kuolee ensin ja samalla koko venäjä tuhoutuu ensimmäisenä,
kun atomi pommin tappavat myrkyt leviää tuulen mukana ensin venäjälle,


sen siitä saa kun vation johdossa on tavallista tyhmempi tiktaatori,
surku venäläisiä,

Äänestä

Ydindodan pelko todellinen.

Pitää muistaa, kyseessä venäjä sotaa käyvänä osapuolena, itse sen aloittikin. Venäjä kyllä pelaa sotapeliä, mutta eri säännöillä, kuin muut. Ja jos sen säännöt ei ole hyviä, ite muuttavat sääntönsä.

Lisäks venäjä suurvalta ja sotamahti iänikuinen. Toki voi pilkata iivanan sotamenestystä ja kehnoja aseita, strategisia virheitä jne, se kuitenkin edelleen suurvalta ja sillä on oikeasti ydinase. En epäile hetkeäkään, ettei se tarpeentullen käytä sitä. Heti alussa, kun putin piti puheen erikoisoperaation aloittamisesta, se varoitti muita maita sekaantumasta tilanteeseen, koska niillä on siis ydinase. Noh, eurooppa suomi mukana, jenkit, ameriikka, kaikki sekaantuneet. Suomi käytännössä sodassa venäjän kans, koska toimittaa vastapuolelle aseita. Mun mielestä ei ole isoa merkitystä, kuka niitä käyttää. Yleeensä sotaakäyviin maihin asetoimitukset on kielletty, kaikki ukrainaan kuitenkin niitä vieneet.

Vaikka venäläistä logiikkaa hankala ymmärtää, ei venäjä sodi sotia hävitäkseen niitä.Tietenkin sodassa kaikki saa kuraa niskaansa, ydinsodassa suuremmissa määrin. Mutta venäjä on suuri maa, siellä ei ihmishenki ennnenkää ole paljoa painanut ja kaikesta huolimatta rikas maa luonnonvaroineen. Noin mainiten, saksa nousi sotahäviöistään ja vaikka japania pommitettiin ydinpommeilla, mahtimaa sekin nykyisin taas on.

Sitäpaitsi ulkopuolinen sotaan väliin meneminen ei ole kai oikein koskaan tuottanut tulosta, vietnam, afganistan, kuuba, kaikkiin on menty väliin ja silti sodat jatkuneet.

Mulla paha pelko, sota jatkuu vielä vuosikaudet ja venäjä tulee käyttämään ydinaseita. Voi olla, länsimaat liittoutuu sotatoimiin, mutta ei sekään sotaa lopeta. Käytettiin ydinaseita, eli ei, ei venäjää tulla sodassa voittamaan, Ukraina voi voittaa, tai hävitä,

Jäätynyt tilanne parasta, mitä nyt voi toivoa.

Ja edelleen mieltä, ei tämä ole yhdenmiehen sota, Vaikka putin pamautettaisiin taivaan tuuliin heti, samantien ois uusi johtaja tilalla. Vertaus hitleriin ehkä hyväkin, pitää muistaa, koko saksa ja monet ulkomaat meni sen mukaan. Venäjä ei toimi noin, venäjällä pressa määrää, mitä muut tekee. Eikä sota yhtä pressaa kaipaa.

Niettä kannattaa hankkia joditapletteja alpteekista.

=DW=

Äänestä
  • raamatun sana:

    maailman looppu
    se tulee idästä ja menee länteen,


    kaikki kuolee kerralla,,, valmistautukaamme siihen,
    puttin itse kuolee ensin,
    sitten me muut perässä viiveellä,,

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    raamatun sana:

    maailman looppu
    se tulee idästä ja menee länteen,


    kaikki kuolee kerralla,,, valmistautukaamme siihen,
    puttin itse kuolee ensin,
    sitten me muut perässä viiveellä,,

    Tarkoitat varmaan tätä kohtaa:
    Matt. 24:27
    "Sillä niin kuin salama leimahtaa idässä ja valaisee taivaan länteen asti, niin on oleva Ihmisen Pojan tulo."

    Tarkkaile kohtaa "niin kuin". Ei siinä ole kysymys ihmisen aiheuttamasta leimahduksesta, vaan verrataan Jeesuksen takaisin tuloa, joka on oleva yhtä näkyvä kuin salaman leimahdus.

    Siinä edellä varoitetaan vääristä messiaista, ettei pidä lähteä katsomaan, jos joku sanoo Jeesuksen olevan tuolla tai täällä, sillä hänen tulemuksensa ei ole sellainen salainen.

    Äänestä

Eipä taida olla juuri apuja joditabuista meille vanhoille. Luin, että teho laskee 40 ylittäneille kuin lehmänhäntä.
Miten lienee.

Äänestä
  • Luin juuri venäläisen tieteellisen tutkimuksen jossa kerrottiin reippaanlaisen vodkan juomisen liuottavan radioaktiisen säteilyn pissin mukana pois.
    Ilmankos venäläiset sotilaat ovat jatkuvasti kännissä.🥴

    Äänestä

  • Olen jo pitkään syönyt kaksi tablettia per päivä. Yhtähän ne suosittelee mutta varmuus on parasta...

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Olen jo pitkään syönyt kaksi tablettia per päivä. Yhtähän ne suosittelee mutta varmuus on parasta...

    Jodi-tabletteja ei pidä omin nokkineensa syödä yhtään.

    Äänestä

Yhdeksän Nato-maata haluaa Ukrainan pian jäseneksi sotilasliittoon
Yhdeksän Naton jäsenmaan päämiehet tukevat yhteisessä kannanotossaan Ukrainan jäsenyyttä sotilasliitossa. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoi perjantaina maansa hakevan Naton jäsenyyttä nopeutetussa aikataulussa.

Sunnuntaina julkaistussa lausunnossa Viro, Latvia, Liettua, Puola, Romania, Slovakia, Tšekki, Montenegro ja Pohjois-Makedonia antavat Ukrainan jäsenyydelle tukensa. Lisäksi maat vaativat sotilasliiton jäsenmaita lisäämään sotilasapuaan Ukrainalle.

Äänestä
  • Eräs turkkilainen alkaa kiristämään, vaatii lahjoja jos äänestää liittymisen puolesta.

    Äänestä

  • No mutta miksi esim. Viro, Latvia, Liettua ja Romania eivät suuret armeijat omaavina halua ihan itsekin lisätä sotilasapuaan Ukrainalle, ihmeellistä..?

    Äänestä

  • Tuohan merkitsee että vain 9 jäsenvaltiota tukee jolloin 21 jäsenvaltiota ei tue Ukrainan jäsenyyttä!
    Aika vaikea myös nähdä että jo Suomen ja Ruotsin hakemuksiin nuivasti suhtautuvat Venäjää mielistelevät Unkari ja Turkki lähtisivät tukijoiksi..?

    Äänestä

Eipä sitä tiedä mitä tapahtuu? Ollaan kyllä täällä Suomessa Liian Lähellä Häntä.Eikä tällä pääkaupunki setu koskaan tiedä Mitä taivaalta loppu peleissä satelee. Aino lohtu jos ydin aseilla alkaa leikkiä tai mitä lie atomi pomit on? Oletan hetkessä Heelsinki On lähiöineen silloin Maan tasalla ja Hetkessä minäkin palasina taivaan tulissa.Joten mitän ei silloin kerkiä ajatella.Olen sentään 70vuotias Nainen.Miksi lietsoisin mieltäni pelolla ja etukäteen sodan uhalla.Elän mutekin jo elämääni eilinen mennyt huominen ei viellä tullut. On vain tämä yksi päivä Kerralla eletävänä, Hyvää loka kuuta yksinäinen nainen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Venäjä vetää joukkojansa taaksepäin ja tekee tilaa mahdolliselle ydiniskulle.
Taitaa olla jo Putin niin puristuksissa, että enää ei ole mitään hävittävää.

Nyt kaikki kuuntelemaan herkällä korvalla, kuinka loppu lähenee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu