Tehy ja Super hyväksyvätkö sopimuksen

Saapa nähdä, mitä veikkaatte? Vastaus siihen saadaan ihan näillä tunneilla
32155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Kyllä hyväksyivät.

''Osapuolet vastasivat ehdotukseen tänään illansuussa niiden hallintojen käsiteltyä asian. Tulos on se, että hoitajien palkkakiistaan on syntynyt sopi.

Valtakunnansovittelijan toimist on tviitannut asiasta.

– Käynnissä olevat työtaistelutoimet päättyvät välittömästi ja SOTE ry lopettaa joukkoirtisanoutumisen valmistelun, tviitissä muun muassa kerrotaan.''

Äänestä
  • Aloittaja

    Hienoa että sopu saatiin aikaan. Palaa työrauha työpaikoille👍.

    Äänestä

Viiden vuoden aikana palkka nousee tonnin. Peruspalkka. Sitä veikkaan.
Siihen päälle normikorotukset vuosittain mutta eihän ne isoja summia ole olleet eivätkä ole tulevaisuudessakaan.

Äänestä
  • Aloittaja

    Kuntaliiton Tehyn ja Superin sivuilla näkynee sopimuksen sisältö.

    Äänestä

Kauhea korotus ! Muut kuntalaiset vaativat ehkä sopimustensa avaamista
ja uusia neuvotteluja.

Äänestä
  • Aloittaja

    Tehy ja Super neuvottelivat vain omien jäsentensä eduista. Muut saavat neuvotella omansa.

    Äänestä

  • Siili2 kirjoitti:

    Tehy ja Super neuvottelivat vain omien jäsentensä eduista. Muut saavat neuvotella omansa.

    Tietenkin.

    Äänestä

Lakot päättyvä aikanaan.

Sitä en tiedä, millanen soppari tehty. Usein käynyt kuvioissa niin, kun joku tekee hyvän sopparin, muutkin alat pyrkii ainakin samaan ja jonkin ajan kuluttua suurin ero entiseen on heikentynyt kansantalous ja iso inflaatio.Sinällään tuloerot ei sitten olekkaan erityisemmin miksikään muuttuneet.

Pääasia kuitenkin, tältä erää lakot lakkoiltu ja ilmeisimmin sitä fyrkkaakin on jaettu. Mitä tämä oikeasti tarkoittaa, sen näkee muutaman vuoden kuluttua.

=DW=

Äänestä
  • Aloittaja

    Kyllä. Pää-asia on et sopu on tällä erää saavutettu.

    Äänestä

Aloittaja

A-studiossa Jalonen ja Tehyn ja Rytkösen keskustelu. Miten se kuulostaa et he on eri mieltä mitä on sovittu?

Äänestä

Mistähän meinaavat leikata? Tai nostaa hoitomaksuja todella paljon. Kuhan ihmiset tajuaa olevansa maksavia nämä typerät korotukset. Hoitajat saavat takuulla kokea paljon vihaa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Ainahan kuulostaa typerältä kun ois hoitajien vuoro saada lisää palkkaa tai parannuksia työ-oloihin.

    Viha? Lapsellista puhetta.

    Äänestä

  • Palvelumaksuja nostetaan, poliklinikoita suljetaan jne.
    Jostainhan palkankorotuksiin on raha saatava.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00007 kirjoitti:

    Palvelumaksuja nostetaan, poliklinikoita suljetaan jne.
    Jostainhan palkankorotuksiin on raha saatava.

    Juu ja emmä tiiä mitä soteuudistus tuo tullessaan samaan syssyyn.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Näkyypä tuota rahaa tarvittaessa olevan. Olisiko sinulla esittää joku toimiva ehdotus sote-henkilöstön kriisiin?

    Äänestä

Se ei muuten ole lapsellista puhetta. Vai haluatko itse maksaa järjettömiä hintoja vaikkapa mistä tahansa. Itse siili todella tyhmä, jos ihmisiä pitää tyhminä.. Kun joutuvat maksaa kovan hinnan rahan hoitajan rahan himosta.

Äänestä
  • Aloittaja

    Minusta on lapsellista puhetta et hoitajia vihattaisiis sen vuoksi että on laillisella estetylläkin työtaistelulla saaneet parannuksia palkkoihinsa ja työhtvinvointiinsa . Joka katsoo aiheekseen siitä vihata niin vihatkoon. Vihaa ja vihapuheitahan näkyy maailmaan mahtuvan. Vihapuhetta hoitajat ja edustajansa ovat saaneet niskaansa eri tahoilta tämän työtaistelunkin aikana joten hoitajat lienevät tottuneet siihen. Ainakin alalla jo olevat. Miten lie mahdolliset alaa miettivät?

    Äänestä

  • Siili2 kirjoitti:

    Minusta on lapsellista puhetta et hoitajia vihattaisiis sen vuoksi että on laillisella estetylläkin työtaistelulla saaneet parannuksia palkkoihinsa ja työhtvinvointiinsa . Joka katsoo aiheekseen siitä vihata niin vihatkoon. Vihaa ja vihapuheitahan näkyy maailmaan mahtuvan. Vihapuhetta hoitajat ja edustajansa ovat saaneet niskaansa eri tahoilta tämän työtaistelunkin aikana joten hoitajat lienevät tottuneet siihen. Ainakin alalla jo olevat. Miten lie mahdolliset alaa miettivät?

    Kyllä vihaa ansaitsevatkin kun taistelukeinot olivat uhkailua ja kiristystä! Mitenkähän tulee Putin mieleen...😡

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00011 kirjoitti:

    Kyllä vihaa ansaitsevatkin kun taistelukeinot olivat uhkailua ja kiristystä! Mitenkähän tulee Putin mieleen...😡

    Noh. Sehän on sun energiasta pois viha.
    Hoitajiinhan se ei vaikuta.

    Miten minulle tulee kirjoituksestasi mieleen joku muu asia.

    Äänestä

Se kummasti tehyläisten mieli muuttuisi. Jos itse joutuivat kustantaa älyttömät korotukset siivoojille. Ovat sentään vähän tärkeempiä kuin hoitajat.

Äänestä
  • Aloittaja

    Veroja ne maksaa hiutajatkin, Ihmeellinen väite.

    Äänestä

Palkankorotussopimuksesta on nyt kaksi käsitystä, työnantajapuolella ja Millariikkaporukalla erilaiset. Paljon on uutisten mukaan vielä riitelemisen aihetta.

Äänestä
  • Aloittaja

    Kyllä. Sama teksti ja sopimus on näköjään käsitetty eri tavoin kun sopimusta on lähdetty hyväksymään.

    Sosiologian emeritysorifessori Harri Melin sanoi aamun haastattelussa et lakon tulos on merkittävä. Kannattaa tutustua perusteluihinsa ja lausuntoihinsa.

    Äänestä

  • Möllöriikka nauttii riitelystä! Tosi huono käyntikortti hoitajilta tuo Rytkönen, varsinainen hoitajan prototyyppi🥸

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00011 kirjoitti:

    Möllöriikka nauttii riitelystä! Tosi huono käyntikortti hoitajilta tuo Rytkönen, varsinainen hoitajan prototyyppi🥸

    Saahan sitä olla mitä mieltä haluaa.
    Minusta hän oli juuri oikea käyntikortti samoin kuin Paavola ja Kirvesniemi sekä Tehyn lakimies.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00011 kirjoitti:

    Möllöriikka nauttii riitelystä! Tosi huono käyntikortti hoitajilta tuo Rytkönen, varsinainen hoitajan prototyyppi🥸

    Lisään vielä että eikö tässä ollut kyse työtaistelusta eli riidasta. Molemmilla osapuolilla oli kovat piipussa joskin työntekijäpuoleltahan torpattiin kaikki mahdollisuudet vaikuttaa. Minkä viestin tämä antaa heille jotka alaansa vielä harkitsevat. Ja jo alalla oleville.

    Kiinnostaisi tietää että mitkä mielestäsi olisi olleet ne soveliaat keinot jolla tehy ja super olisivat voineet asiaansa ajaa?

    Äänestä

Monien näkemysten mukaan hoitajat eivät saaneet sen kummempia korotuksia
kuin he olisivat muutenkin tulisivat saamaan soten palkkaharmonisoinnin myötä.
Korotukset tulevat erilaisia per henkilö, kuopassa oleva saa enemmän
juuri palkkaharmisoinnin takia.
Hoitajat on tulleet "huijatuiksi" sikäli, että he olisivat muutenkin tulleet
saamaan saman. Uskokoot nyt mitä haluavat jos heille hyvä mieli tuli.

Äänestä
  • Aloittaja

    Sinä siteeraat vain toisen osapuolten näkemystä . Aika näyttää miten kävi.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Siili2 kirjoitti:

    Sinä siteeraat vain toisen osapuolten näkemystä . Aika näyttää miten kävi.

    Ja onhan seikkoja joista molemmat osapuolet ovat samaa mieltä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Lueppas sinäkin edunvalvontajohtaja Else-Mai Kirvesniemen blogi 4.10.2022
    Siinä pähkinänkuoressa mitä sovittiin.

    Äänestä

  • Siili2 kirjoitti:

    Sinä siteeraat vain toisen osapuolten näkemystä . Aika näyttää miten kävi.

    Nyt kun kiristämisellä on saatu jotain aikaiseksi niin siitä tulee hoitajien työtaistelukeino jatkossa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00011 kirjoitti:

    Nyt kun kiristämisellä on saatu jotain aikaiseksi niin siitä tulee hoitajien työtaistelukeino jatkossa.

    No hyvinhän lakkokeinot torpattiin lakeja sääämällä.Mitä arvelet mitä nuori sukupolvi ajattelee: rokotuspakko, työvelvoite, irtisanoutumisen kielto valmiuslaki pakottamisesta töihin ym. Millä muulla alalla on tällaisia pakotteita?
    Yhteiskunnallisesti kriittinen ala mutta työehtoja ei olisi haluttu saada kuntoon.

    Jospa tämä sopimus edes pikkuisen lisäisi alan vetovoimaa myös nuorempien keskuudessa ja pysyvyyttä alalla.

    Minä ainakin toivon että kun tarvitsen soten palveluja, saan niitä oikeaan aikaan, minua palvelee ammattitaitoinen hyvinvoiva henkilöstö. Myös minä suhtaudun heihin asiallisesti ja annan työrauhan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Siili2 kirjoitti:

Saapa nähdä, mitä veikkaatte? Vastaus siihen saadaan ihan näillä tunneilla

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu