Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen kokenut neljä kertaa lyhyen kohtauksen, n. minuutin kestävän, jonka koen erittäin rajuna masennuksena. Koska ei ole olemassa minuutin kestävää vaikeaa masennusta, olen miettinyt että kyseessä ehkä onkin paniikkikohtaus.
Kohtaus on siis sattunut neljä kertaa kymmenen vuoden aikana, 1-3 vuoden välein. Jokainen kohtaus on tapahtunut tilanteessa, jossa olen muiden ihmisten seurassa, kaverin tai perheenjäsenen. Asun yksin eikä yksin ollessani kohtausta ole tullut koskaan.
Kohtausta ei laukaise mikään ympärilläni. Kukaan ei sano mitään ahdistavaa tai masentavaa tms. ja tilanteet ovat kaikin puolin neutraaleja ja joskus jopa rentoja ja mukavia. Ollaan juteltu niitä näitä tai vaikka katseltu tv:tä yhdessä.
Nyt kuvailen kohtausta: yhtäkkiä tuntuu etten enää jaksa enkä kestä elämää täällä maailmassa, todellisuus tuntuu äärimmäisen kolkolta ja toivottomalta. Tuntuu että olen vihdoin saavuttanut sen hetken, etten enää kestä sekuntiakaan. Tätä kokemusta seuraa välittömästi paniikinomainen tunne ja ajatus, että miten pystyn olemaan romahtamatta täydellisesti tässä tilanteessa, miten estän sen että seuralaiseni näkisivät kun romahdan. Tähän liittyy tunne, etten ehkä edes enää pysty nousemaan ja kävelemään olemaan yksin.
Tämä äärimmäinen masennustunne ja paniikinomainen tunne ja ajatusketju kestää n. 40-50 sekuntia.
Sitten tilanne alkaa normalisoitua. Tämä tapahtuu nopeasti, jopa 10 sekunnissa. Pystyn taas toimimaan ja juttelemaan normaalisti. Mielialani normalisoituu. Maailma ja todellisuus ei enää tunnu aivan yhtä synkältä, vaikkei nyt miltään mahtavaltakaan.
Kuulostaako paniikkikohtaukselta? Kohtaukseen ei liity mitään fyysisiä oireita, kuten sydämentykytystä, huimausta, hengenahdistusta, hikoilua tms. Fyysisesti kaikki on siis ihan normaalisti kohtauksen aikana.
Kiitos.
Oudot kohtaukset, kuulostaako paniikkihäiriöltä?
6
359
Vastaukset
- Anonyymi
Ei kuulosata paniikkihäiriöltä.Sori nyt vaan. Kuulostaa että ajatuksesi vaan harhailee ja teet kärpäsestä härkäsen.
- Anonyymi
Kyllä saattaa olla paniikki häiriö mutta saat sen pian pois, mutta käy neurologilla kysymäsaä luulisin että jos he voivat sulkea pois neurologisen mahdollisen tilan ja antavat ohjeita miten menet eteenpäin .
syötkö hyvin ja juot nestettä että aineen vaihdunta toimii hyvin .
Toivottavasti saat avun vaivaasi tsemppiä sinulle.- Anonyymi
Onpa kiinnostavaa että sinulle tuli mieleen aivojen sairaus. Sellainen nimittäin löytyy. Tarvii varmaan kääntyä neurologini puoleen.
Aloittaja
Hei,
Et viesteissäsi kertonut oletko keskustellut kohtauksista ammattilaisen kanssa. On olemassa monenlaisia auttavia tahoja, joihin voi olla yhteydessä anonyymisti ja matalalla kynnyksellä. Ao. palveluista voi saada sekä ammatti- että vertaistukea ja lisäksi tietoa mistä muualta apua voisi halutessaan hakea.
- Tukinet.net - Tukipisteesti netissä https://tukinet.net/
Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukihenkilö löytyy mm. Mieli Tukisuhteesta. https://tukinet.net/teemat/mieli-tukisuhde/tukisuhteet/
Tukinetissä on myös monenlaisia keskusteluryhmiä ja chattejä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja.
Joka viikko maanantaista torstaihin klo 15-19 on Solmussa-chat päivystys, jossa voi jutella kahden kesken päivystäjän kanssa. Tukinet on avoinna kellon ympäri vuoden jokaisena päivänä.
- Valtakunnallinen kriisipuhelin
Jos soittaminen tuntuu omimmalta vaihtoehdolta, niin valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää24/7 numerossa 09 2525 0111.
- Kriisikeskukset
Ympäri Suomea toimii myös kriisikeskuksia, joihin voi mennä keskustelemaan paikan päälle. Osassa yksiköistä myös etävastaanotto on mahdollinen. Yhteystiedot löytyvät mm. MIELI Suomen Mielenterveys ry:n nettisivuilta: https://mieli.fi/tukea-ja-apua/keskusteluapua-kriisivastaanotoilla/
Ysätävällisin terveisin
SOS-kriisikeskus/Kata- Anonyymi
Käytätkö päihteitä?
- Anonyymi
En käytä juuri ollenkaan päihteitä.
Aloittaja
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait523285Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso31003Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani3880Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 68790- 18787
Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha60724Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä37646Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es24646- 42600
Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve4597