Perutut ottelut

Anonyymi-ap

Jäi vähän kaivelemaan eilinen 2 ottelun jääkiekkomonari, CHL-matseja. Ilves ja Jukurit pelasivat ulkomaan joukkueita vastaan.
Tuo Jukurien matsi peruttiin ja sitä kautta ko monari myöskin.
Myöhemmin kuitenkin ko ottelun tulokseksi ilmoitettiin 3-0 ja silti monari oli peruttu.
Tietty ymmärrän veikkauksen kannan ja ylipäätään logiikan tuossa, että monivedossa täytyy olla vähintään 2 ottelua ollakseen moniveto ja sitä kautta pelattavissa oleva.
Mutta olisi ihan hyvä, jos noissa peleissä olisi vaikka nyt edes parin tunnin protestiaika, jolloin selviäisi, että onko ottelu peruttu niin, että se pelataan myöhemmin, jolloin tuo vedonkin peruutus olisi ok. Tai sitten että ottelun tulos arvotaan tai selvitetään jotenkin muuten kuin pelaamalla, jolloin mielestäni olisi syytä myös pitää vetokin auki ja maksaa pelaajille voitot ko tulosten perusteella.
Vielä kun tuo päätetty/arvottu 3-0 lopputulos on virallinen tulos CHL-taulukoissa.
Kismittää vaan jotenkin, kun vedonlyöntikohde perutaan peruttuun otteluun vedoten ja sitten kuitenkin parin tunnin päästä kyseinen ottelu saa virallisen lopputuloksen, mikä vaikuttaa siten myös joukkueiden sijoituksiin sekä jatkokarsintoihin pääsyyn.
Eli jos peli oikeasti perutaan/siirretään myöhempään ajankohtaan ja se jää ilman virallista tulosta alkuperäisen peliajankohdan tiimoilta, niin silloin se on perusteltu syy myös Veikkauksenkin perua ko pelikohteen vedot ja palauttaa panokset.
Mutta jos ottelu perutaan ja sen pelaamaksi tarkoitetut joukkueet saavat siitä virallisen tuloksen silti sarjataulukoihinsa ja ottelutilastoihinsa, niin mielestäni Veikkauksenkin olisi syytä pitää tuollainen vetokohde avoimena ns. normivetona voitonmaksuineen.
3 matsin monarissahan käytäntö on taasen ihan järkevä, jos yksi peleistä peruuntuu, niin se kohde menee 2 ottelun monarina.

1

937

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pelikohde ei voi olla moniveto silloin kun vain yksi ottelu pelataan. Myös tulosvetona ollut Jukurien ja Prahan kohtaaminen peruttiin. Esittämälläsi logiikalla myös esim. kaikkien ennen peruutusta pitkävedossa auki olleiden kolmen maalin tasoitusvetojen voitot pitäisi maksaa vaikka vierasjoukkue ei edes poistunut kotoaan. Menisi tosi villiksi ja antaisi vilunkiveikoille mahdollisuuden rahastaa aivan uudella tavalla pelaamalla 3-0 tuloksia ja sen jälkeen sabotoimalla kaikin keinoin vierasjoukkueen pääsyn pelipaikalle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1872
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1270
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      99
      1011
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      888
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      884
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      62
      716
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      32
      612
    8. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      68
      508
    9. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      12
      495
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      491
    Aihe