Ihan hirveää. Olisikin niin kuin ennen vanhaan
Ihmiset on kauheita nykyään
Anonyymi-ap
261096
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Daniel: 11:36
Kirjoitukset käy toteen
https://youtu.be/BKjb4FVXw5k
Se on ihmisten vika. Pitäisi järjen soida että millaista tilannetta ei saa päästää syntymään. Typeryyden huippu
Juu, ei puhuta! Ollaan niin hirvittävän ovelan hauskoja, kunnes totuus paljastuu😒. Sen jälkeen sama hiljaisuus jatkuu, muutos on vain se, että ollaan huomattu, ketkä niitä tyhmiä olivatkaan. Nyt nolottaa yhtä paljon, kuin aiemmun nauratti.
Silloin oli ihmiset parempia. Naiset tiesivät paikkansa, lapsia sai lyödä ja håmåt pysyivät kaapissaan.
Niin ja suunta on kaikilla mittareilla alaspäin. Nuoret voi pahemmin kuin koskaan ja lapsia ei synny. Se kertoo jotain tulevaisuudesta.
Koulutuksen suhteen kyllä oikeesti harmittaa tilanne, ainakin jos oma käsitykseni tilanteesta on oikea.
Oppimisvaikeuksista kärsivät ja häiriköt laitetaan samaan luokkaan muiden kanssa, samalla kun vastuuta laitetaan enemmän lasten harteille. Monessa oppilaitoksessa on täysin epäpäteviäkin opettajia, joista ei voi pääse edes eroon, koska heitä ennen pitäisi erottaa monta pätevää ihmistä. Ammattikouluissa joillakin linjoilla ei välttämättä saa tarpeeksi hyvää opetusta, että edes työhön liittyvät perusasiat olisivat kunnossa. Hyvä jos puolilla tunneista on edes opettajaa paikalla.
Koulutuksella on kuitenkin todella suuri vaikutus lapsiin ja nuoriin. Sieltä pitäisi saada oppia, sosiaalisia kontakteja ja uskoa tulevaisuuteen. Nykyään on liian helppo syrjäytyä, mikä taas sitten johtaa päihteisiin, jengiytymiseen ja väkivaltaan.
Järkevämpää olis vanhempien ottaa lapset kotikouluun tänä päivänä. Vanhemmat olisi oikeasti läsnä niinkuin kuuluu eikä vauvasta asti jouduttais olla vieraan ihmisen armoilla, eikä saa edes kiintyä mutta kun johonkin täytyy kiintyä jos on vauva. Jos oma äiti ei ole siinä, silloin se on joku muu ihminen/asia josta lohtua haetaan. Sit ihmetellään miks jo niin nuorena lapset etääntyy vanhemmistaan puhumattakaan vielä sosiaalisesta mediasta joka on paljon enemmän läsnä kun vanhemmat!
En ikinä haluaisi lapsia tänne tehdä. Ärsyttää toi lastentekotalkoo-pakkomielle
En tykkää nykyisestä håmåmainostuksesta. Eihän hetetotkaan huutele joka paikassa harrastavansa lähetyssaarnaajaa tai mitä nyt harrastavatkaan. Haavistoakin katsellessa tulee mieleen vaan mitä sen suussa on ollut tai pepussa. Ällöä.
Se on se vapaampi kasvatus, kun ei saa enää kuria harrastaa kasvatuksessa. Itsekkyys lisääntynyt samoin toisilla ylimielisyys. Tällaiset ominaisuudet toisessa synnyttää haasteita, jollei toiset tunnut hänestä kunnioituksen arvoisilta. Synnyttääkö samalla nirppa nokkaisuutta, ei tyydytä perusjuttuihin vaan halutaan aina jotain erikoista/ speciaalia (only for you).
Kun fyysinen kuritus on todettu epäsopivaksi kasvatusmetodiksi, pitäisi sitä kompensoimaan löytyä älyä kasvattaa muilla keinoilla. Ihmiset tuntien sellaista osaamista ei vain ole. Tulokset näkyy.
Älähän nyt, henkistä väkivaltaa on nähty kouluissakin(nimeomaan opettajien taholta, kyllä täällä meillä Suomessa, ei olla mikään pikku lintukoto). Kristilliset arvot on ne jotka hyvän alun saa, ei fyysinen tai henkinen kontrollointiyritys.
Et tainnut ymmärtää lukemaasi. Kasvatustaidot, mitä mielestäsi tarkoittaa?
Suomi takaisin, ja sen myötä ihanat permanenttinaiset.
Hauskemman näköisiä oli 60-luvun kanekalon peruukkinaiset. Rivakasti tanssiessa saattoi peruukki lipsahtaa vinoon.
Omat ongelmansa ne on ollu ennen vanhaankin
Ei ollut!
Siksi kannattaakin vältellä kaikkea, joka ei tunnu oikealta.
Kun pienten lastenohjelmissakin on nykyään vain taisteluita, hyvä vastaan paha.
Pikkukakkosella on nyt vielä joku hyvä lastenohjelma, mutta pääasiassa taisteluita.
Aina ihmiset ovat olleet kauheita.
Näin on. Kiltit ihmiset kärsivät eniten.
Mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet ihan järkyttävän paljon jo tässä viiden vuoden aikana. Eräs lähisukulaiseni tätä todellisuutta näkee päivittäin ja onhan se surullista, kukaan synny se ko päänä.
En ihmettele 😳
Ikään ja sukupuolen katsomatta intternetti on viennyt ihmiset pois todellisesta elämästä ja maailmasta.Lapset saa jo alle kouluikäisenä jonkun teko älylaiteen käteensä.Vanhemmat ei enää hoida lapsia vaan teko äly. Oli sitten kyse dvd kasetit tai älylaiteiden piiretyt,pelit ymm.Jo 20 vuotta on pääkaupunki seudun päiväkotien ovissa lukennut vanhemille lappu: Kun tuotte ja haette lapsenne päiväkodista Älkää puhuko puhelin.Kertoo siis vanhemmista paljon!Kun katsotte ympäristöä julkiset sisätilat tai julkinen liikenen ihmisillä älypuhelin serassakin kädessä.Keskustelevatko keskenään? Ei vaan tuijotavat puhelin nin kahvilat kuin lounaspaikassa samaseuruetta olevat. Harva varmaan katosi tv Kanava Jim 15.9.22.arman pohjantähden alla.Ohjelmassa oli aihe SOME VIEROITAA IHMISET TAVALISESTA ELÄMÄSTÄ JA SOME FOORUMI: f.b IHMISET ELÄVÄT KUPLASSA!
Moni laman lapsi kärsi terveydenhuollon supistuksista, eikä perhe saanut apua. Nyt ovat usein teinien vanhempia ja hirvittää ajatella ketkä meitä vanhana hoitaa.
Aika kultaa muistot, mutta on ihmiset kyllä toisilla osa-alueilla tulleet ihan hirveiksi. En kiellä. Hirveitä on ollut aina.