Vihreät entisiä natseja DDR loi vihreät

Vihreät perustettiin hyvin merkillisissä puitteissa
Me jokainen saamme itse valita suuntamme, sitä ei sallita esim. Iranissa, jos sanot pappisvaltaa vastaan, voi olla vaikka hengenlähtö, vankilaa kuitenkin. Myöskään monen toverin Neuvostoliitto DDR ei ollut niin kaikille ihmis ystävällinen. Putkaa, linnaa ja vankilaa tuli herkästi jos soimasi kommunistijohtoa. Jos halu vapaamaan länteen, oli kommunistijohdolta rajaviranomaisille vaikka ampua selkään vapauden kaipuussa rajan ylittäjille. Meillä Suomessa kuten pohjoismaissa yleensä on nämä asiat hyvällä tolalla, meillä on vakaa ihmisarvo jota tulee kunnioittaa, edes valittu Valtakunnan syyttäjä ei saanut sitä horjutettua Neukku mallisilla syytöksillään, joita kaivoi jopa väärin lausuttuna 15 vuoden takaa ex sisäministeristäkin. Vihreät aikanaan perustettiin mm Natsi johtajaa mukanaan, ja tämäkin syyttäjän syytökset passaa siihen DDR suuntaan hyvin.

Vihreän aatteen idea on kotoisin Moskovasta ja sen syntypaikka on Itä-Saksa 1980-luvun alussa. Vihreys keksittiin hajottamaan Länsi-Saksan yhteiskuntaa.
-Kansallissosialismi on tyypillisesti luokiteltu äärioikeistolaiseksi politiikaksi. Aate käsittää kuitenkin sekä vasemmistolaisiksi että oikeistolaisiksi miellettyjä elementtejä. Vasemmistolaisia elementtejä ovat sääntelevä valtiovalta.
Tälläkin hetkellä puolueen eduskuntaryhmässä istuu muuan Satu Hassi, joka on entinen 70-luvun taistolainen. En ole huomannut enää vähään aikaan kovin monen tätäkään paheksuneen, vaikka taistolaiset edustivat pohjimmiltaan lähes samaa kuin uusnatsit. Siinä Hassin joukot tavoittelivat aikanaan jonkin sortin neuvosto-Suomea.

Vihreät entisiä natseja
Tätä volokuvaa pelkää kaikki Vihreät ja vasemmistolaiset koko maailmassa ja haluavat tuhota sen.
Moni vanhempi väki muistaa että maailman ensimmäinen Vihreä puolue perustettiin juuri Saksassa. Entisten Natsien ja äärivasemmistolaisten toimesta.
http://mikkopaunio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259029-valokuva-jonka-maailman-vihreat-haluaisivat-havittaa

Tälläkin hetkellä puolueen eduskuntaryhmässä istuu muuan Satu Hassi, joka on entinen 70-luvun taistolainen. -taistolaiset edustivat pohjimmiltaan lähes samaa kuin uusnatsit. Siinä Hassin joukot tavoittelivat aikanaan jonkin sortin neuvosto-Suomea.

Vihreät ja äärioikeisto on hyvin liki toisiaan.

Saksan Die Grune Partei (Vihreät) perustettiin Offenbachissa vuonna 1979. Sen perustivat karkeasti ottaen kaksi poliittista ryhmää: 1) marxismiin pettyneet äärivasemmistoTälläkin hetkellä puolueen eduskuntaryhmässä istuu muuan Satu Hassi, joka on entinen 70-luvun taistolainen. -taistolaiset edustivat pohjimmiltaan lähes samaa kuin uusnatsit. Siinä Hassin joukot tavoittelivat aikanaan jonkin sortin neuvosto-Suomea.

Vihreät ja äärioikeisto on hyvin liki toisiaan.

Saksan Die Grune Partei (Vihreät) perustettiin Offenbachissa vuonna 1979. Sen perustivat karkeasti ottaen kaksi poliittista ryhmää: 1) marxismiin pettyneet äärivasemmistolaiset ja 2) vanhat natsit.

Heillä oli runsaasti yhteisiä tavoitteita: antiamerikkalaisuus, ydinvoiman vastaisuus, antikonsumerismi, auringon palvonta, vaihtoehtoinen lääketiede, vaihtoehtoinen "tiede", kemikaali- ja säteilyhysterian lietsonta ym. ym.
laiset ja 2) vanhat natsit.

Heillä oli runsaasti yhteisiä tavoitteita: antiamerikkalaisuus, ydinvoiman vastaisuus, antikonsumerismi, auringon palvonta, vaihtoehtoinen lääketiede, vaihtoehtoinen "tiede", kemikaali- ja säteilyhysterian lietsonta ym. ym.

10

333

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      No miksikäs Suomessa natsit pitävät majaansa oikeistopopulistipuolueissa?

    • Anonyymi

      Mites tää liittyy Suomen Keskustaan?

    • Anonyymi

      Varsin tyypillinen "keskustelu" Suomen Keskustan palstalla.

      Ei sanaakaan Suomen Keskustasta.

    • Anonyymi

      Sehän on selvä. Katsokaas Oharin pärstää, vaalea versio itse Aatusta vain viikset puuttuu. Sama fanaattinen katse ja olemus

    • Anonyymi

      Aatu osa vihreitä. Arka asia kun jo poistettiin.

    • Anonyymi

      DDR on natsi-Saksan jatke eli molemmat ovat valtiososialistisia diktatuureja

      kansanauto Volkswagen jne eli sana Volk (natsi-Saksa) korvattiin sanalla Volkseigene (kansan eli kommunistien oma) kuten VEB (DDR) kansanomistama laitos

    • Anonyymi

      Kansallissosialisteja.

    • Anonyymi

      Onkin sulla kaikki hyvin, tunnut kovin sekaiselta ja harhaiselta.

    • Anonyymi

      Kovin on aloittajalla aatteet sekaisin, jos sosialistisessa DDR:ssä olivat äärioikeistolaiset natsit vallassa.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      167
      4949
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1565
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      12
      1519
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1411
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1153
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      95
      1037
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      40
      967
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      298
      925
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      151
      824
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      279
      747
    Aihe