Eduskuntavaalit 2023

Anonyymi-ap

Eduskuntavaaleihin on aikaa vajaa puoli vuotta, joten avataan keskustelu ja luodaan hieman painetta puolueille ja tuleville ehdokkaille.

Otetaan taustaksi vaikka muutamat viimeaikaiset vaalit Euroopassa. Kesäkuussa oli Ranskassa vaalit ja Kansallinen rintama yli kymmenkertaisti paikkamääränsä. Syyskuun alussa Ruotsin vaaleissa Ruotsidemokraateista tuli oikeiston suurin puolue. Myöhemmin syyskuussa sama toistui Italiassa Italian veljien johdolla.

Toistuuko sama Suomessa? Periaatteessa voisi toistua, mutta mikä (puolue) täällä olisi vaihtoehtona, kun kaikki puolueet, persut mukaanluettuna, hymistelevät kilvan samassa rintamassa näyttelemässä "yhtenäisyyttä". Yhteinen teema jatkuu Suomen teollisuuden kilpailukyvyn ja kansalaisten ostovoiman heikentämisellä. Eli äänestäjän kannalta on aivan sama mitä puoluetta äänestää, niin sama kiihtyvä syöksykierre kuitenkin jatkuu.

TEM:n raportissa "Kestävä talouskasvu ja hyvinvointimme tulevaisuus : Loppuraportti" varoitellaan näivettymisen kierteestä. Raportissa on lueteltu muutamia keinoja tämän kierteen pysäyttämiseksi. Ovatko ne toteuttamiskelpoisia? Ehkä, mutta se vaatii tulevilta edustajilta rohkeutta ja määrätietoisuutta. Nykyisiltä näitä ominaisuuksia ei löydy. Raportissa luetelluista viidestä keinosta kolme liittyy investointeihin. Mutta miten saada sijoittajat investoimaan Suomeen, kun kilpailukyky murenee pakotteiden myötä? Sijoittajat keskittyvät yleensä (tulevaisuuden) menestyviin alueisiin, toimialoihin ja yrityksiin, koska sieltä on saatavissa tuottoa. Suomen toimintaympäristö ei selvästikään täytä näitä vaatimuksia, joten järkevät sijoittajat katsovat toiseen suuntaan.

http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-327-815-8

Edellämainittu raportti oli suurimmalta osalta tehty jo ennen viimeaikaisia talouspakotteita, joten sitä voisi kuvailla jopa ylioptimistiseksi. Mitkä ovat sitten näiden nykyisten edustajien, puolueesta riippumatta, ihannoimien talouspakotteiden vaikutukset Suomen teollisuuden kilpailukyvylle. Sitä on yritetty järkiperusteisesti pohtia sivustolla "Pakotepolitiikka".

https://www.pakotteet.eu/

Yhteenvetona edellisistä. Suomen teollisuuden kilpailukyky (tuottavuus) on huonompi kuin kilpailijamaissa ja jää lisää jälkeen koko ajan. Tuottavuutta voitaisiin parantaa investoinneilla, mutta taantuva alue ei kiinnosta sijoittajia. Millä siis kilpailla? Halpatyövoimalla kilvan kehittyvien maiden kanssa?

Kansalaisten ostovoiman kehitys näyttää siis menevän väärään suuntaan. Jos teollisuuden tuottavuus ei ole riittävä, niin sillä ei ole palkanmaksukykyä eikä se houkuttele sijoittajia. Investointien puute taas käytännössä estää tuottavuuden parantamisen. Jos tuottavuutta ei saa parannettua, niin miltei ainoa kilpailukeino on, että työvoima on edullisempaa kuin kilpailijamaissa. Inhottava kierre. Kumpikin vaihtoehto heikentää kansalaisten ostovoimaa.

Onko yksittäisen henkilön paras vaihtoehto hyödyntää EU:n kansalaisten vapaata liikkuvuutta ja suunnata "paremmille laitumille". Sijoituksethan jo tekevät näin, kun EU:ssa on myös pääomien vapaa liikkuvuus.

Tärkein kysymys tuleville vaaliteltan ehdokkaille kahvinjuonnin lomaan. Miten he aikovat turvata Suomen taloudellisen kilpailukyvyn, kansalaisten ostovoiman kehittymisen ja hyvinvointivaltion tulevaisuuden? Nämä kaikki ovat tiukasti kytköksissä toisiinsa. Toivottavasti vastauksena ei ole "Tämä on se hinta, joka meidän pitää maksaa ja jonka me haluamme maksaa", Sillä vastauksella ei saa ainakaan minun ääntäni.

93

1810

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mene kävelylle niin saat happea. Se tekee sulle hyvää.

      • Anonyymi

        Miksi on tärkeää äänestää eduskuntavaaleissa 2023? Koska Suomessa jyllää voimallisesti mm.suomalaistenoikeuksia ja kunnollisia ihmisiä vastustava kollektiivi, jonka mukaan oikeus omaan etnisyyteen ja identiteettiin eivät ole suomalaisten ihmisoikeuksia. Äänestä vapaan Suomen ja suomalaisten ihmisoikeuksien puolesta! Äänestä SML!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pelottava ajatus kun aina vaan enemmän mamuja on ehdolla vaaleissa. Näitä taksilla ajelijoita on ihan tarpeeksi. Eivät tee muuta kuin ajavat mamujen etuja. Toivola ajoi vaan homojen asioita. Homotko nostaa suomen nousuun. Mamut valtaa meidän elintilaa aivan liikaa. Eivät kuulu suomeen.

        Pelottava ajatus kun afgaani natina pyrkii ehdokkaaksi kuka piru sen ottaa listoille. Mamut vaan hoitaa mamujen asioita. Natinan vanhemmat ei ole tehneet päivääkään töitä suomessa. Loisijoita. Koko ajan vaan kehuu että enemmän mamuja suomeen. Ei näitä piruja enempää. Mustillako on tarkoitus suomi asuttaa. Muslimit ei tee muuta kun rykivät mustia kakaroita. Nekin sitten vaan loisivat. Voi vitun muslimit

        Aina hölmöjä riittää joka ottaa listoilleen mamuja. Näitä taksilla ajelijoita. Röyhkeästi käyttäytyvät. Eläimetkin osaa paremmin käyttäytyä. Mutta ei muslimi paskat

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pelottava ajatus kun aina vaan enemmän mamuja on ehdolla vaaleissa. Näitä taksilla ajelijoita on ihan tarpeeksi. Eivät tee muuta kuin ajavat mamujen etuja. Toivola ajoi vaan homojen asioita. Homotko nostaa suomen nousuun. Mamut valtaa meidän elintilaa aivan liikaa. Eivät kuulu suomeen.

        Lol olet vain katkera. Toivottavasti koko Ghana muuttaa Suomeen.

    • Anonyymi

      Monet maailman ongelmat ja haitat johtuvat liiallisesta ihmismäärästä. Maapallon liikakansoitus on pääosassa. 1950-1960 luvuilla arvioidaan ollen alle 4 miljardia ihmistä maailmassa. Nyt menee kohta 8 miljardin ihmisen raja rikki. Melko lyhyessä ajassa on ihmismäärä tuplaantunut.

      • Anonyymi

        Liiallista ihmismäärää pitää rajoittaa. Muslimit tekee kakaroita liukuhihnalta ja meidänkö pitää näitä ruokkia. Muslimien pitää syntyvyyttä säännöstellä aina vaan sanotaan että kulttuuriin kuuluu liuta lapsia. Suomessa on toisenlainen kulttuuri. Ei ole tarkoitus mustilla suomea täyttää mutta pahalta näyttää.

        Jos tekee enemmän lapsia kuin 2, niin on mukana pahentamassa maailman liikakansoitusta.

    • Ranskassa on kutsuttu ensi viikolle, tiistaiksi 18.10.22, koolle mielenosoituksia, joiden pääaiheena on kansalaisten ostovoima.
      Eikö meidänkin pitäisi pikku hiljaa vääntäytyä mukavilta kotisohviltamme ja laittaa hieman painetta poliittisille päättäjille?

      • Anonyymi

        Joskus poliitikoilla ei ole täysiä keinoja vaikuttaa maailmantalouteen oikein mitenkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joskus poliitikoilla ei ole täysiä keinoja vaikuttaa maailmantalouteen oikein mitenkään.

        Kyllä niillä on, mutta se vaatii politiikoilta tietoa taloudesta ja näkemystä maailman tilasta että kykyä taloudellisten asioiden hoitamiseen. Siihen ei riitä että on olemassa ja kiva tyyppi .Noilla paukuilla ei pitkälle pääse ei sillä että on kaunis siideripissis ja osaa pyörittää nätisti peppua diskossa. Jos kriteeri on jälkimmäinen ollut valinnoissa se näkyy päätöksissä. Ne asiat menee päin tuota peppua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joskus poliitikoilla ei ole täysiä keinoja vaikuttaa maailmantalouteen oikein mitenkään.

        Joo mu kotimaiseen on ja siihe ,mihin meidän maksamat verot käytetää. Se on hiukka heikkoo ittes kananlta äänetää näit vanhoi puolueit ku ne leikkaa meitilt eläkkeet ja siirtää verotukse kautta kamsa hyvinvoinni ulkomaille. Ei sitä sentäs tarttis ulkoistaa ja ulkoitaaha ne . Sils en myöskään niitä enää äänestä. Se on nykysellää sil tapaa et se on Perusuomalaiset enää jokka on Suome asialla, kyl sitä keskustella kaikest voi mut tosiasia on toi. Åln ne perinteise tietty pal lupaa vaalie alla mut sihe se sit jää, se on nähty jo monee kertaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joskus poliitikoilla ei ole täysiä keinoja vaikuttaa maailmantalouteen oikein mitenkään.

        Näin juuri.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo mu kotimaiseen on ja siihe ,mihin meidän maksamat verot käytetää. Se on hiukka heikkoo ittes kananlta äänetää näit vanhoi puolueit ku ne leikkaa meitilt eläkkeet ja siirtää verotukse kautta kamsa hyvinvoinni ulkomaille. Ei sitä sentäs tarttis ulkoistaa ja ulkoitaaha ne . Sils en myöskään niitä enää äänestä. Se on nykysellää sil tapaa et se on Perusuomalaiset enää jokka on Suome asialla, kyl sitä keskustella kaikest voi mut tosiasia on toi. Åln ne perinteise tietty pal lupaa vaalie alla mut sihe se sit jää, se on nähty jo monee kertaa.

        Juuri noin kirjoittaa koulupudokas persu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri noin kirjoittaa koulupudokas persu.

        Jokainen äänestää sellaista puoluetta, jonka kokee ajavan parhaiten itsensä kannalta tärkeitä ja hyödyllisiä asioita.

    • Anonyymi

      Eduskuntavaalit

      Suomen perustuslain mukaan valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontuva eduskunta. Eduskuntaan kuuluu 200 kansanedustajaa.

      Kansanedustajat valitaan joka neljäs vuosi toimitettavilla välittömillä, suhteellisilla ja salaisilla vaaleilla. Vaalipäivä on vaalivuoden huhtikuun kolmas sunnuntai, jollei pääsiäisestä muuta johdu. Eduskuntavaaleissa äänioikeutettuja ovat kaikki viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta täyttäneet Suomen kansalaiset.

      https://vaalit.fi/eduskuntavaalit

    • Vihervasemmiston talouspolitiikka on ainoa oikea ratkaisu tämän suuruusluokan ongelmiin. Kelan rahoitus kuntoon työelämästä pudonneille ja köyhätkin jäävät henkiin, eivätkä kuole nälkään ja viluun. Investoinneista ei ole mitään hyötyä, kun kuluttajien ostovoima heikentyy, eikä rahaa ole mihinkään.

      • Anonyymi

        Kelan rahoitus on nykyään maahanmuuttajia varten. Suomen kansa saa tyytyä leipäjonoissa seisoskeluun. Leipäjonoissa ei maahanmuuttajia takuulla näy.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kelan rahoitus on nykyään maahanmuuttajia varten. Suomen kansa saa tyytyä leipäjonoissa seisoskeluun. Leipäjonoissa ei maahanmuuttajia takuulla näy.

        Se ei ole tietenkään totta. Suomalaiset saavat itseään syyttää tyhmyydestä, jos eivät osaa hoitaa etuusasioitaan kuntoon samaan tyyliin kuin maahanmuuttajat. Kaikilla maahanmuuttajilla on ihanat pienet asunnot lähiöissä ja suomalaiset eivät pysty siirtymään Kelaan hoitamaan omia asioitaan. Raha-asioiden hoitaminen on täysin välttämätöntä Suomen kaltaisessa maassa.

      • Anonyymi

        Mistä Kela saa rahansa? Ei sitä rahaa puissa kasva.

      • Anonyymi
        toreachyou kirjoitti:

        Se ei ole tietenkään totta. Suomalaiset saavat itseään syyttää tyhmyydestä, jos eivät osaa hoitaa etuusasioitaan kuntoon samaan tyyliin kuin maahanmuuttajat. Kaikilla maahanmuuttajilla on ihanat pienet asunnot lähiöissä ja suomalaiset eivät pysty siirtymään Kelaan hoitamaan omia asioitaan. Raha-asioiden hoitaminen on täysin välttämätöntä Suomen kaltaisessa maassa.

        Kuvitellaan tilanne, jossa elintasopakolaisia (haittamaahanmuuttajia) ei olisi. Silloin ne rahat voisi käyttää oman maan kansalaisten hyödyksi. Työperäinen maahanmuutto onkin sitten eri asia. Siinä on työpaikka tiedossa ja sellainen maahanmuuttaja on hyödyksi maallemme, jos maksaa veronsa, kuten kuuluu.

      • Anonyymi
        toreachyou kirjoitti:

        Se ei ole tietenkään totta. Suomalaiset saavat itseään syyttää tyhmyydestä, jos eivät osaa hoitaa etuusasioitaan kuntoon samaan tyyliin kuin maahanmuuttajat. Kaikilla maahanmuuttajilla on ihanat pienet asunnot lähiöissä ja suomalaiset eivät pysty siirtymään Kelaan hoitamaan omia asioitaan. Raha-asioiden hoitaminen on täysin välttämätöntä Suomen kaltaisessa maassa.

        Kyllä se on kuule politikot kun nuista asioita päättää. Kansalainen ei suoraan päätä mistään .Ei tukipolitiikasta ,eikä maahanmuutosta sen kummemmin ja vain äänestämällä voi vaikuttaa. Tuossa suhteessa näkyy pitkään Suomessa harjoitettu oikeisto politiikka. Katsele mitkä puolueet on pää asiassa olleet hallituta vetämässä ,niin löytyy tuohon vastuulliset tahot.

        Kansalainen äänestää sellaista puoluetta ja ehdokasta, joka ajaa hänen kannaltaan parhaiten asioita. Kun tarpeeksi moni kansalainen ajattelee samoin ja äänestää samoin, niin tapahtuu muutoksia. Yhdenkin kansalainen ääni voi siis vaikuttaa ja useamman vaikuttaa tietenkin enemmän. Tyhmyyttä on jättää äänestämättä.

        Kun ajaisivatkin asioita ,mutta kun tuntuu että pää asia on se että saa vetää pään sekaisin ja se ei oikein tunnu valtion asioiden hoidolta:

        https://yle.fi/a/3-12674205

        Käsittämätöntä että huumeiden käytöstä on tehty poliittinen kysymys . Tässä maassa on pahasti jotain vialla. Lohet menee ihmisten edelle ja kun hyvinvointia ryhdytään rakentamaan on kyse ulkomaisten kasallisuuksien hyvinvoinnista .Ajaako kukaan enää oikeasti Suomen kansan etua?

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/perusturva-liian-alhainen-suomessa-sanovat-ihmisoikeusjarjestot-kun-ruoka-avussa-ei-ollutkaan-ruokaa-ihmiset-alkoivat-laihtumaan/8223622

        https://www.suomenuutiset.fi/suomalaiset-rahoittavat-italian-lapsitalkoot-ja-espanjan-lyhennetyn-tyoviikon-koponen-miksi-hallitus-tekee-taman-meille/

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Pekka_Haaviston_toiminta_al-Holin_leiriä_koskevassa_asiassa

        Huonot kansanedustajat vaihtoon. Kohta on taas vaalit.

      • Anonyymi
        toreachyou kirjoitti:

        Se ei ole tietenkään totta. Suomalaiset saavat itseään syyttää tyhmyydestä, jos eivät osaa hoitaa etuusasioitaan kuntoon samaan tyyliin kuin maahanmuuttajat. Kaikilla maahanmuuttajilla on ihanat pienet asunnot lähiöissä ja suomalaiset eivät pysty siirtymään Kelaan hoitamaan omia asioitaan. Raha-asioiden hoitaminen on täysin välttämätöntä Suomen kaltaisessa maassa.

        Yksi perustavaa laatua oleva ongelma on se, että on järjestelmä, joka mahdollistaa loisimisen, eikä itsensä elättäminen kiinnosta, koska on mahdollista loisia ja olla tekemättä mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huonot kansanedustajat vaihtoon. Kohta on taas vaalit.

        Näissä tulevissa vaaleissa on tärkeää äänestää vain sellaisia puolueita,jotka ajaa suomalaisten hyvinvointia,huoltovarmuuden säilymistä,maaseudun pitämistä elinkelpoisena,että verorahoja ei syydetä kehitysapuun ja käytetä holtittomasti.Jotka palauttaa Suovmen valtion siihen kukoistukseen,joka sille kuuluu .VKK on taatusti parhaimmasta päästä,mutta ei kuitenkaan mikään ns.vanha puolue,jotka on kykynsä näyttänyt.Siis kaikki äänestämään ,ja vaikuttamaan paremman suomen puolesta.Äänestetään rehtejä ihmisiä eduskuntaan,nyt on muutoksen aika.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se on kuule politikot kun nuista asioita päättää. Kansalainen ei suoraan päätä mistään .Ei tukipolitiikasta ,eikä maahanmuutosta sen kummemmin ja vain äänestämällä voi vaikuttaa. Tuossa suhteessa näkyy pitkään Suomessa harjoitettu oikeisto politiikka. Katsele mitkä puolueet on pää asiassa olleet hallituta vetämässä ,niin löytyy tuohon vastuulliset tahot.

        Äänestämällä nimenomaan et voi vaikuttaa. Lopeta äänestäminen. Tiedät itsekin että politiikka on epärehellistä epärehellistä epärehellistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näissä tulevissa vaaleissa on tärkeää äänestää vain sellaisia puolueita,jotka ajaa suomalaisten hyvinvointia,huoltovarmuuden säilymistä,maaseudun pitämistä elinkelpoisena,että verorahoja ei syydetä kehitysapuun ja käytetä holtittomasti.Jotka palauttaa Suovmen valtion siihen kukoistukseen,joka sille kuuluu .VKK on taatusti parhaimmasta päästä,mutta ei kuitenkaan mikään ns.vanha puolue,jotka on kykynsä näyttänyt.Siis kaikki äänestämään ,ja vaikuttamaan paremman suomen puolesta.Äänestetään rehtejä ihmisiä eduskuntaan,nyt on muutoksen aika.

        Poliitikot ajaa vain omaa etua joten valehtelet. Äänestäminen ei kannata. Kuluu äänestyspaikan oven saranat ja myös lattiat kuluu turhaan ja menee mustetta ja paperia. Äänestämisen voisi lopettaa. Se ei kuulu enää Suomeen. Veronmaksajilta kuluu hirveästi varoja ja resursseja kaikenlaisten vaalien pyörittämiseen puhumattakaan puoluetukirumbaa ym ym. Ollaan edellä kävijöitä maailmassa ja lopetetaan demokratia ja äänestäminen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äänestämällä nimenomaan et voi vaikuttaa. Lopeta äänestäminen. Tiedät itsekin että politiikka on epärehellistä epärehellistä epärehellistä.

        Enemmän sillä voi vaikuttaa, kun muulla tavoin. Jos jätät äänestämättä, niin joku kuitenkin äänestää. He äänestävät heidän asioitaan ajavaa puoluetta. Rikkaat äänestävät Kokoomusta ja rikkaat äänestävät takuuvarmasti. Tämä näkyy, kun Kokoomus menestyy. Köyhät jättävät usein äänestämättä ja se on Kokoomuksen eduksi. Rikkaat toivovat takuulla, että mahdollisimman moni köyhä jättää äänestämättä niitä muita puolueita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näissä tulevissa vaaleissa on tärkeää äänestää vain sellaisia puolueita,jotka ajaa suomalaisten hyvinvointia,huoltovarmuuden säilymistä,maaseudun pitämistä elinkelpoisena,että verorahoja ei syydetä kehitysapuun ja käytetä holtittomasti.Jotka palauttaa Suovmen valtion siihen kukoistukseen,joka sille kuuluu .VKK on taatusti parhaimmasta päästä,mutta ei kuitenkaan mikään ns.vanha puolue,jotka on kykynsä näyttänyt.Siis kaikki äänestämään ,ja vaikuttamaan paremman suomen puolesta.Äänestetään rehtejä ihmisiä eduskuntaan,nyt on muutoksen aika.

        Kenelle mikäkin asia on sitten tärkeä. Rikkaan mielestä hänen kannalta parasta on pysyä rikkaana. Rikkaus kuuluu vain rikkaille. Rikkaat äänestävät Kokoomusta.

    • Anonyymi

      haittamaahanmuutto on ilmeine rasite kansantaloudelle ja me voimme päättää haluamme siitä maksaa ja kuinka paljon, äänestämällä vaaleissa

      • Anonyymi

        Hyvinvointiyhteiskunta perustuu sille periaatteelle, että työikäiset ja työkykyiset käyvät töissä ja maksavat veronsa. Mitä enemmän on työttömiä ja tukien varassa eläviä, niin sitä huonommin menee. Tukien varassa elävien määrää ei kannata tahallaan lisätä.

        Ei kukaan sellaita tee, mutta rahaa jakelee ympäri maailmaa kyllä. Katsokaa nyt että äänestätte vastuuntuntoisia päättäjiä päättämään jotka valvovat Suomen ja Suomalaisten etuja. Tarkistakaa heidän taustansa. On ikävä lukea jatkuvasti noista rötöksistä ,jota tehdään päätöksenteko tasolla ,niistä saa se kuvan aivan että päättäjämme olisi valittu suoraan jonkin rikollisliigan keskuudesta.

        Kyllä tänne on otettu elintasopakolaisia (valepakolaisia) jotka syövät verovaroja. Ei ole aikomustakaan tehdä töitä, kun KELA:n kautta kerran saa rahaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kukaan sellaita tee, mutta rahaa jakelee ympäri maailmaa kyllä. Katsokaa nyt että äänestätte vastuuntuntoisia päättäjiä päättämään jotka valvovat Suomen ja Suomalaisten etuja. Tarkistakaa heidän taustansa. On ikävä lukea jatkuvasti noista rötöksistä ,jota tehdään päätöksenteko tasolla ,niistä saa se kuvan aivan että päättäjämme olisi valittu suoraan jonkin rikollisliigan keskuudesta.

        Olet oikeassa. Suurin osa heistä onkin saanut lahjus ym tuomioita. Eli rikollisporukkaa ovat. Kannattaa vain huomioida sellainen pieni juttu että aina kun käyt äänestämässä niin olet itse osaltasi tukemassa mätää järjestelmää ja toimintakulttuuria. Äänestäminen ja koko "demokratian" jos sellaisesta voi juuri edes puhua, maksaa ja tulee hyvin kalliiksi veronmaksajille kokonaisuudessaan mm. huonot suhmurointipäätökset, yleinen vaalirumba, Median ylläpito liittyen vaaleihin ja väittelyihin yms. Myös äänestyspaikkojen ylläpitäminen on kallista lystiä näillä energian hinnoilla joten sekään ei oikein tue äänestämisen mielekkyyttä. Ole siis rohkea ja jätä kokonaan äänestämättä, veronmaksaja ja kanssaihminen kiittää.

        Riippuu ketä äänestät. Jos jätät äänestämättä, niin et ainakaan voi mitenkään vaikuttaa ketkä tulee valituksi. Jotkut kun aina tulevat valituksi. Sinne tulevat usein valituksi ne samat naamat, jotka sitten ajavat heitä äänestäneiden etuja.

    • Sähköenergian hinta ja saatavuus näkyy olevan jatkuvasti kovasti pinnalla. Sähkönsäästökehotuksia ja -vinkkejä tulee joka suunnalta. Vähän aikaa sitten oli tvl:ssä entisen energiapomon haastattelu. Hän painotti, että energiapolitiikallla on kolme päävaatimusta: energiaa pitää olla riittävästi saatavilla, sen hinta pitää olla edullinen ja sen pitää olla omavaraista.

      https://tvl.fr/le-samedi-politique-avec-loik-le-floch-prigent-nord-stream-nucleaire-le-sabotage-energetique

      Mitenkäs Suomen energiapolitiikka pystyy vastaamaan näihin vaatimuksiin? Tällä hetkellä, ja todennäköisesti lähitulevaisuudessakin, erittäin huonosti. Jotkut (päättäjät) ovat siis töpeksineet oikein urakalla! Poliittisten päättäjien pitäisi mennä peilin eteen katsomaan syyllisiä ja sen jälkeen ryhtyä pikaisesti korjaaviin toimenpiteisiin.

      Onko Suomen teollisuus samassa tilanteessa kuin Saksassa, jossa jopa neljännes yrityksistä harkitsee tuotannon siirtämistä ulkomaille korkeiden kustannusten, lähinnä energian hinnan, takia?

      https://regionalheute.de/wirtschaftsvertreter-warnen-vor-deindustrialisierung-1669420866/

      Suomen teollisuus on aika lailla samassa asemassa Saksan kanssa. Täällä ei olla aivan yhtä paljon riippuvaisia maakaasusta, mutta halpojen raaka-aineiden tulo itänaapurista on loppunut ja nyt pitäisi sitten pärjätä kansainvälisessä kilpailussa muilla kilpailueduilla. Mitä ne ovat? Ei tule heti mieleen. Kilpailijamaihin verrattuna Suomen teollisuudella on vielä rasitteenaan suuremmat rahtikustannukset. Kun raaka-aineita ei enää tule idästä, niin ensin raaka-aineet pitää rahdata laivalla tänne ja sitten vielä valmiit tuotteen takaisin markkinoille. Eikö olisi paljon järkevämpää rakentaa tehdas lähemmäksi raaka-aineita ja markkinoita? Näinhän esim. Neste päätti uusiutuvan dieseliin jalostamon suhteen: Rotterdam on paljon kustannustehokkaampi paikka jalostamolle kuin Porvoo.

      Tällä hetkellä Suomen taloudellinen tulevaisuus näyttää siis huonolta. Aina kun meitä muistutetaan varautumaan mahdollisiin sähkökatkoihin tai korkeaan sähkön hintaan, niin pidetään mielessä, että nämä johtuvat suurelta osin meidän (Suomi ja EU) poliittisten päättäjiemme pahoista virhearvioinneista. Kysytään tulevilta vaaliehdokkailta, millä konkreettisilla toimilla he aikovat palauttaa Suomen teollisuuden kansainvälisen kilpailukyvyn ja pysäyttää TEM:in raportissa, vielä silloin uhkakuvana olleen, “näivettymisen kierteen”. Ikävä kyllä enää se ei ole pelkkä uhkakuva, vaan johyvässä vauhdissa.

      https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/164048

    • Anonyymi

      "Parin viimeisen vuoden aikana politiikka on muuttunut lähinnä vitsiksi ja moni kokee, että ainoa toivo muutokseen on äänestää seuraavissa vaaleissa pienpuolueita, kun isommat puolueet ovat osoittautuneet pettymyksiksi." https://www.tampereensanomat.fi/uutiset.html?213809

      Todennäköisesti tuota mieltä on monet ja antavat äänensä uusille puolueille.

      • Anonyymi

        Pienpuolueiden ongelma on se, että on aivan liian vähän heitä äänestäviä. Nämä puolueet eivät pääse koskaan päätöksentekoon mukaan. Lisäksi jos pienpuolueita on monta, niin äänet hajautuvat niiden välille eikä mikään niistä saa hyvin ääniä.

      • Anonyymi

        Eräs suomen tilasta huolissaan oleva vaikuttaja on sanonut,että :Jos seuraavissa vaaleissa vanhat suurimmat puolueet äänestetään valtaan,niin suomi on myyty sen jälkeen ulkomaille.Vakavaa asiaa,joten äänestetään nyt oikeat päättääjät valtaan,jotka ajavat oikeasti suomalaisten etuja,koska hehän maksavat myös veroja yhteiseen rahakirstuun.Nyt kaivattais taas Johannes Virolaisen ja Veikko Vennamon kaltaisia politikkoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pienpuolueiden ongelma on se, että on aivan liian vähän heitä äänestäviä. Nämä puolueet eivät pääse koskaan päätöksentekoon mukaan. Lisäksi jos pienpuolueita on monta, niin äänet hajautuvat niiden välille eikä mikään niistä saa hyvin ääniä.

        Monet jättävät äänestämiset,koska Suomen kansalaisena merkitse,kuka päättää ja hoitaa maan asioita tai ei tiedä miten ja mitä äänestää sekä merkitys Suomelle ja suomalaiselle.Äänestysprosentti merkitsee paljon,mitä tarvitsevat tai olla tarvitsematta.Nukkuvien puolue neljäksi vuodeksi uinumaan eikä ole valitusoikeutta.

    • Anonyymi

      Elinkeinoelämän keskusliiton Jyri Häkämies ehdotti tässä ihan hiljattain valtion firmojen, eli valtion omaisuuden osittaista yksityistämistä. Kokoomus on Elinkeinoelämän keskusliiton talutushihnassa ja ajaa yritysmaailman etuja. EK:n ehdotus on jälleen yksi esimerkki siitä, miten yritysmaailman etua pyritään ajamaan.

      Ihmisten palkkoja pitäisi ajatella. Kotitalouksien ostovoiman liiallinen heikentäminen johtaa siihen, ettei ihmisillä ole varaa ostaa yritysten tuotteita ja palveluita. Yrityksillä ei kuitenkaan ole mitään yhteiskunnallisia velvoitteita. He pyrkivät maksimoimaan voittonsa. Jos pystytään maksamaan pienempiä palkkoja niin näin takuulla toimitaan. Silloin ihmisten on palkan lisäksi haettava tukia ja se tulee yhteiskunnalle kalliiksi.

      • Anonyymi

        No sellainen hallitus jossa Kokoomus istuu tietää työväen tappolinjaa ja pyrkimyksiä kaikessa toiminnassa valtiollisen omaisuuden hyödyntämiseen yrityssektorilla. Pahin vaihtoehto rivikansalaisille on jos hallitus yhteistyötä pääsevät tekemään Kokoomus ja Keskusta. Se tietää totaalista pyrkimystä sosiaaliturvan alas ajoon ,sekä työehtosopimuksien purkuun pyrkimystä, että valtion yritysten ja toimien yksityistämistä, johon jo aiemmin pyrkivät vahvasti. Tuolloin mm. terveyspalvelut olivat liipasimella ja niiden toimivuus näkynee tänäpäivänä, mihin tuo palveluiden parantaminen näiden jäljiltä on johtanut.

        Noita toimia ei tehdä valtiollisia säätöjä tehdäkseen jos joku niin kuvittelee vaan pikemminkin siksi että tulonsiirron kautta on ohjattavissa enenevässä määrin varoja maatalous ja yritys sektorille.

    • Anonyymi

      Jokainen eduskuntavaaleissa äänestämättä jättäjä ja Kokoomusta äänestävä gusevat vain omaan kotipesään.

      • Anonyymi

        Naulankantaan. Niin on.

      • Anonyymi

        Millä tavoin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Millä tavoin?

        Kokoomus ajaa yritysmaailman, eli rikkaiden etua. Rikkaat ymmärtävät äänestämisen tärkeyden ja äänestävät siksi lähes kaikki. Moni vähävarainen jättää monesti äänestämättä. Köyhät ja vähävaraiset tuskin äänestäisivät rikkaiden etua ajavaa Kokoomusta. Se hyödyttää siis Kokoomusta, kun muut puolueet jäävät vähävaraisten ja köyhien äänestä paitsi.

        Nyt en oikein ymmärrä tätä logiikkaa. Kokoomushan on ajanut vielä tiukempia talouspakotteita kuin nyt toteutuneet.
        Kehenkäs nämä järjettömät talouspakotteet ovat eniten iskeneet? Tavallisiin yrittäjiin, joista suuri osa on kokoomuksen kannattajia, näin uskotaan. Sijoittajiakin on isketty aika kovaa, hekin potentiaalisia kokoomuksen kannattajia. Onhan köyhätkin tietenkin kovilla, en toisin väitä. Jos köyhän omaisuudesta häviää vaikka 30%, se ei vielä ole summana paljoa. Jos sijoittajien omaisuudesta lähtee 30%, puhutaan jo isoista rahoista.
        Eli kyllä kokoomus köyhdyttää ihan omia kannattajiaan. Yrittäjän / sijoittajan täytyy olla jonkin tason masokisti kokoomusta äänestäessään.
        Onneksi on olemassa pääomien vapaa liikkuvuus EU:n sisällä. Ja näppärimmät saa siirrettyä ne EU:n ulkopuiolellekin, kuten idolimme Zelenskyin esimerkki osoittaa.

        https://www.occrp.org/en/the-pandora-papers/pandora-papers-reveal-offshore-holdings-of-ukrainian-president-and-his-inner-circle

      • Anonyymi
        SKVi kirjoitti:

        Eriarvoisuus kasvoi merkittävästi Sipilän hallituskauden aikana. Rikkaat rikastuivat ja köyhät köyhtyivät. Tämä selviää tilastokeskuksen tiedoista. Kannattaa muistaa, että ketkä olivat tuolloin mukana tuossa hallituksessa. Kokoomuksen kädenjälki näkyy tapahtuneesta.

        Köyhänä miettiny että millätavoin tuo vihervasemmisto auttaa köyhää jos etuuksia nostetaan ja ne samat tulot saa kaikki ihmiset maailmassa joka tänne vaan tulee ja asettuu asumaan valmiiseen pöytään , eikö ensin pitäisi maksaa veroja työikäisen ja sitten vasta edut ja turva iäkkäämpänä ? Siksi siirryn persuleiriin ,kun ei löydy muuta vaihtoehtoa puolueista jotka parantaisivat köyhien duunarien asemaa.

        Marinin hallitus toteutti vappusatasen – pienituloisten asemassa lukuisia parannuksia
        https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/santeri-karki/marinin-hallitus-toteutti-vappusatasen-pienituloisten-asemassa-lukuisia-parannuksia/

        Tuolla kerrotaan vähän aiheesta.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Näinhän se oli.

      • Anonyymi

        Rikkaat ajaa rikkaiden asiaa,tietty.

      • Anonyymi

        Muistanko oikein,että silloin tuli myös tämä ylimääräinen 50 euron lahja apteekkareille vuoden ensimmäisellä apteekkikäynnillä,ja edelleen sama juttu voimassa,se on yhtä kuin. Jos saat eläkkeeseen korotuksen,niin siirrä se apteekkarin pussiin,että silleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rikkaat ajaa rikkaiden asiaa,tietty.

        Rikkaus kuuluu rikkaan mielestä vain rikkaille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rikkaat ajaa rikkaiden asiaa,tietty.

        Kokoomus ajaa rikkaiden etua.

    • Eipä ole vielä kovasti ruuhkaa suomalaisten etua ajavista puolueista tai ehdokkaista, ukrainalaisten kyllä. Suomalaisia poliitikot lähinnä neuvovat säästämään energiaa ja varautumaan sähkökatkoihin.
      Ovat nämä nykypäättäjät jotain historiallista kuitenkin saaneet aikaiseksi: Palkansaajien reaaliansiot putosivat vuosineljänneksellä heinä-syys 2022 4,8% edellisvuoteen verrattuna! Se on jotain, mihin ei pystynyt 90-luvun lama eikä 70-luvun öljykriisi. Pitää mennä devalvaatiovuoteen 1957 ennen kuin löytyy "parempi" lukema.

      https://suomenkuvalehti.fi/mielipide/palkansaaja-koyhtyy-nyt-ennatystahtia-reaalipalkat-eivat-pudonneet-nain-nopeasti-edes-lamavuosina/

    • Anonyymi
    • Tulevia vaaleja varten käynnistellään kampanjointia, vakavempia ja vähemmän vakavia. Kumpaan sarjaan kuuluu meitä kaikkia hyödyttävä Astetta paremmas-kampanja?

      https://www.pakotteet.eu/humour/

    • Anonyymi

      On kyllä häpeällistä ,kun tietää jo etukäteen että viherpunahallituksen edustajat moittivat opposition edustajia vaalitenteissä ja ovat itse tehneet yli 40 miljardia velkaa.
      Hyvin itäsen naapurin tapa vääristää ja provosoida, joka kollektiiivisenä ajatteluna on kuin tauti . Vaaliteltoilla luulisi hävettävän ja tiedoksi ei siinä auta vedota opppositoon ja muistella menneitä. Kaikki tietää ,että marinin hallitus on epäonnistunut ja on älyllisen epärehellistä yrittää selitellä.

      • Kyllä, hallitus on epäonnistunut, kun on järjettömällä pakoteintoilullaan murentanut Suomen taloudellisen pohjan hamaan tulevaisuuteen.
        Opposition ei kuitenkaan kannata paukutella henkseleitään. Ainakin kaksi opposition pääpuoluetta ovat vaatineet vielä tiukuempia, siis Suomelle vielä tuhoisampia, pakotteita.
        Tulevilla päättäjillä riittääkin pohdittavaa, millä kilpailueduilla Suomen teollisuus jatkossa menestyy täällä logistisessa pussinperässä.

        http://www.astettaparemmas.eu/

      • Anonyymi
        SKVi kirjoitti:

        Kyllä, hallitus on epäonnistunut, kun on järjettömällä pakoteintoilullaan murentanut Suomen taloudellisen pohjan hamaan tulevaisuuteen.
        Opposition ei kuitenkaan kannata paukutella henkseleitään. Ainakin kaksi opposition pääpuoluetta ovat vaatineet vielä tiukuempia, siis Suomelle vielä tuhoisampia, pakotteita.
        Tulevilla päättäjillä riittääkin pohdittavaa, millä kilpailueduilla Suomen teollisuus jatkossa menestyy täällä logistisessa pussinperässä.

        http://www.astettaparemmas.eu/

        Downsising. Less is more. Vähemmällä tulee pärjätä.

    • (Pien)sijoittajana minut pitää ilmeisesti luokitella potentiaaliseksi kokoomuksen kannattajaksi. Sen velvoittamana luin vaaleja odotellessa kokoomuksen vaihtoehtobudjetin.

      https://www.kokoomus.fi/kokoomuksen-vaihtoehtobudjetti-2023-kestavan-tulevaisuuden-valintoja/

      Yhteenvetona: Paljon kauniita lauseita, joilla kosiskellaan ääniä vähän joka suunnalta ja samalla varotaan suututtamasta ketään.

      Oikeastaan ainoana poikkeuksena tästä on ammattiliitot, joita vastaan isketään suunnilleen täydeltä laidalta. Esim. Otsikon “Pohjoismaisen työllisyysasteen Suomi” alla oli seitsemän kohtaa, joista kuudessa oli sana “ansiosidonnainen”. Puuttuva seitsemäs oli: “Puretaan kannustinloukkuja työttömyyspäivärahan indeksijarrulla.” Luonnollisesti myös ammattiliittojen jäsenmaksuilta pitää poistaa verovähennys.

      (Pien)sijoittajana etsin vaihtoehtobudjetista tietenkin syitä sijoittaa suomalaisiin yrityksiin. Rationaaliset sijoituspäätöksethän tehdään tulevien tuottojen perusteella. Pääomalle pitää saada riittävä tuotto ja se tarkoittaa parempaa tuottoa kuin vastaavan riskitason kilpailevissa vaihtoehdoissa. Ikävä kyllä en löytänyt yhtään perustelua syytä, joka saisi uskomaan suomalaisen teollisuuden kilpailukykyyn kansainvälisillä markkinoilla, siis sijoituksen tuottoon. Tähänkin asiaan oli paljon kauniita korulauseita, tyyliin:
      “Kokoomus uskoo kasvun kaavaan, jossa näkökulma siirretään julkisen kulutuksen lisäämisestä talouden kasvuun. Katse kohdistetaan kasvun edellytyksiin: niihin tekijöihin, jotka tekevät Suomesta houkuttelevan maan investoida ja yrittää.”

      Näiden korulauseiden, joista olen luonnollisesti samaa mieltä, tueksi en löytänyt mitään konkreettista. Millä konkreettisilla toimilla Suomesta tehdään houkutteleva maa investoida ja yrittää?

      Kokoomuksen kasvun tavoitteissa oli paljon samaa kuin TEM:n raportissa “Kestävä talouskasvu ja hyvinvointimme tulevaisuus : Loppuraportti.”

      https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/164048

      Suomen (teollisuuden) tuottavuus pitäisi saada nousuun ja siinä tärkeimmät keinot ovat osaamistason nosto, tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan (TKI) tehostaminen sekä investointiympäristön parantaminen. Kyllä, olen aivan samaa mieltä. Kysymys onkin, että miten?

      Suomen nuorten osaamistaso jää koko ajan jälkeen vertailumaista. Eduskunnan Sivistysvaliokunta arvioi mietinnössään, että ”viimeistään v. 2040 tavoitteen tulisi olla, että jopa 70% nuorista aikuisista on suorittanut korkea-asteen tutkinnon.” Vertailun vuoksi Etelä-Koreassa nuorista 70% on korkeakoulutettuja jo nyt!

      https://yle.fi/a/74-20012456

      TKI-toimintaan pitäsi saada lisää 600 miljoonaa euroa vuodessa, josta kaksi kolmasosaa tulisi yksityiseltä puolelta. Miten vakuuttaa skeptiset sijoittajat (kuten minä), että Suomen TKI-toimintaan kannattaa sijoittaa?

      Sitten viimeisenä investointiympäristön parantaminen. “Suomen vastaiselle menestykselle on ensiarvoisen tärkeää varmistaa, että ne tahot, jotka haluavat investoida Suomeen pystyvät niin tekemään. Tällä hetkellä Suomen vakavimmat investointien esteet ovat lupakäsittelyn hitaus ja vaikea ennakoitavuus.” Kokoomuksen mielestä siis vakavimmat investointien esteet ovat byrokraattisia. (Pien)sijoittajana korostaisin kyllä kohtaa “...jotka haluavat investoida Suomeen…” Sama kysymys kuin edellisessä kohdassa: Kuinka vakuuttaa sijoittajat, että Suomeen kannattaa sijoittaa?

      Yhteenvetona edellisistä. Kokoomuksen pitää löytää jotain konkretiaa kauniille korulauseilleen ennen kuin minun vaatimattomat sijoitukseni kohdistuvat Suomeen. Se konkretia olisi esimerkiksi vastaus kysymykseen: Miten varmistetaan Suomen teollisuuden kilpailukyky maailmanmarkkinoilla?

      Sitten vielä loppukevennys. Kuka haluaa tutustua verbaaliseen saippuapalaan, voi lukea vaihtoehtobudjetin kappaleen “4.8 Tehdään Suomesta puhtaan ja edullisen energian suurvalta”, joka alkaa räväkästi: “Määrätietoisin toimenpitein Suomi voi saada kilpailuedukseen puhtaan sähkön riittävyyden. Meidän on mahdollistettava puhtaat energiainvestoinnit ja tasattava sähkön hintapiikkejä….” Ja jatkuu samaan tahtiin.

      • Anonyymi

        Sijoittaminen on mielestäni suurta vääryyttä ja vastoin omaa moraaliani. Sillä spekuloidaan muiden tekemällä työllä. Pörssiyhtiöillä ei muutenkaan ole mitään yhteiskunnallisia velvoitteita eivätkä ajattele maan parasta. Heidän velvoite on takoa mahdollisimman suuret voitot ja pitää omistajatahot tyytyväisenä.

        Osakeyhtiölain viidennessä pykälässä lukee: Osakeyhtiön tehtävä on tuottaa omistajilleen voittoa ellei yhtiöjärjestyksessä toisin mainita.
        Osakeyhtiöt siis noudattavat lakia.

    • Kokoomuksen varjobudjettia lukiessa oli tulla uni silmään. Oli sen verta saippuanliukasta verbaalipyörittelyä.

      Liberaalipuolueen vastaavaa lukiessa ei kyllä paljoa haukotuttanut, vaikka se kieltämättä se olikin pitkä ja yksityiskohtainen.

      https://liberaalipuolue.fi/leikattavaaloytyy/

      Liberaalipuolueen varjobudjetti on... niin liberaali. Pidän itseäni talousliberaalina, mutta siitä huolimatta tämä varjobudjetti menee kyllä aika pitkälle. Ei sitä voi ainakaan kaikkien mielistelystä ja näkemyksen puutteesta syyttää.

      Yksi särö siellä oli kuitenkin tähän linjaan, jossa oli melko tarkasti pitäydytty valtion ydintehtävissä ja (kaikki) muu oli karsittu: Kohtaan 24.30.29, Laina- ja investointimuotoinen kehitysyhteistyö oli tullut jopa lisäystä Ukrainan jälleenrakentamiseen. Hieman ristiriitainen kohdan 24.30.66 kanssa, jonka vähentämisperusteluissa oli "Tehottomien ja korruptiolle alttiiden hankkeiden rahoittaminen tulee lopettaa ja kehitysyhteistyön varat tulee ohjata vaikuttaviin hankkeisiin." Mitenkäs Ukrainan jälleenrakentaminen kuuluu (verorahoilla kustannettaviin) valtion ydintehtäviin. Ja eikö Ukrainassa muka ole korruptiota? Ei kai tässä vaan olla alennuttu nuoleskelemaan vallitsevaa (?) mielipidettä?

      Jos valinta pitää tehdä Kokoomuksen ja Liberaalipuolueen varjobudjettien perusteella, niin siinä ei ole vaikeuksia: Minun ääneni menee Liberaalipuolueelle, vaikka en kaikista asioista samaa mieltä olekaan. Kokoomuksen varjobudjetissa ei ole mitään, mistä voisi olla eri mieltä, mutta ei siinä ole kyllä mitään muutakaan.

      Liberaalipuolueen peruslähtökohta siis on kaikenlaisen (tehottoman) toiminnan tukien lopettaminen sisältäen mm. yritys-, alue-, ja maataloustuet. Tehokas toimintahan ei tukia tarvitsekaan. Ensin pidin tätä lähtökohtaa hieman liian radikaalina, mutta hetken mietiskelyn jälkeen se alkoi tuntua jo paremmalta, ellei peräti hyvältä. Miksi tehotonta toimintaa pitäisi tukea? Markkinatalouden ajatushan on, että tehottoman toiminnan pitääkin hävitä ja (rajallisten) resurssien pitää kohdistua tehokkaimpaan toimintaan.

      Tämä johtaa tietenkin joidenkin toimintojen häviämiseen Suomesta, mutta niin sen pitääkin. Ihmiset voivat omilla hankinnoillaan tukea (halutessaan) suomalaista tuotantoa, esim. maataloutta, ei siihen (poliittisia) välikäsiä tarvita. Ne jakavat vain “muiden” rahoja omien tarkoitusperiensä tukemiseksi. Pitkällä tähtäimellä Suomi menestyy parhaiten keskittymällä omillaan menestyvään tuotantoon.

      • Anonyymi

        Omavaraisuus on parasta. Tämä sekä pätee tuotteisiin että työvoimaan.

      • Anonyymi

        Eiköhän tuo ole sanomattakin selvää ,jos haluat yhteiskunnallisten palveluiden alas ajoa äänestät Kokoomusta .Jos haluat jatkossa palveluita ,turvaa ja Suomalaisten asioita huolenpitoa äänestät Perussuomalaisia. Hyvin yksinkertaista.

        Mutta kun nämä kaksi puoluetta ovat ne jotka todennäköisesti ovat hallituksessa keskenään. Ei saa toista ilman toista. Siinäpä se haaste onkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta kun nämä kaksi puoluetta ovat ne jotka todennäköisesti ovat hallituksessa keskenään. Ei saa toista ilman toista. Siinäpä se haaste onkin.

        No katsoo nyt . Ennen vaaleja ja tässä vaiheessa ..asiat saattavat muokkautua ,mutta esim Demareiden kannalta hallitusyhteistyön sulkeminen tuossa tapauksessa luultavammin syö kannatusta jos niin tehdään .Kukin puolue toki toimii näkemyksiensä mukaisesti.

    • Anonyymi

      Hallitus on eri puolueiden eli kansanryhmittymien näkemysten sulatus uuni, jossa hioutuu demokraattinen esitys asiapohja eduskunnan hyväksyttäväksi tai hylättäväksi. Jälkimmäinen tosin harvoin toteutuu ,sillä Suomessa on tapana muodostaa enemmistö hallitus. Näin ollen eriävien kantojen esiin saamisessa päätöksenteossa korostuu hallituksen rooli. Mikäli eriäviä näkemyksiä ei hyvä
      hyväksyttäisi ja kantoja suotaisi tuotavan esiin, ei Suomessa tarvittaisi kuin yksi puolue järjestelmä ja äänestämisen voisi jättää sikseen.

    • Anonyymi

      Urpot duunarit äänestää kokoomusta ja kusee siinä omaan nilkkaan. Syyttävät turhaan Marinia velkaantumisesta, eniten velkaa on kuitenkin otettu Kataisen ja Sipilän hallitusten aikana. Kannattaa ottaa asioista selvää ennen kuin aloitetaan syyttelemään. 1987-2019 välillä kovinta velkapiikkiä pitää ylivoimaisesti puolue nimeltä kokoomus.

      Alla tilasto:

      1) Kokoomus 118.6 mrd
      2) RKP 94 mrd
      3) Kesk 77.6 mrd
      4) KD 61.7 mrd
      5) Vihreät 48.2 mrd
      6) SDP 30.7 mrd

      Lähde: Aamulehti, Valtiokonttorin tilastot 1986-2019

      • Anonyymi

        Juu ei missään nimessä Kokoomuslaisia, Tuovat ulkolaista halpatyövoimaa sisäisen devalvaation aikaansaamiseksi palkkoja alas ajamalla ja päälle leikkaavat sosiaaliturvaa. Milläs sitä sitten tullaan toimeen?

        Ei kyl se on vaan äänestettävä Perussuomalaisia ,Suomalaisen työn puolesta, kun tuota peliä vastustavat ja Suomalaisen työvoiman käyttöä puoltavat, jotta täällä vielä omalla palkalla toimeen tulisi.

        Haaste on siinä, jos Persut menestyvät ja tekevät sitten hallitusyhteistyötä Kokoomuksen kanssa, niin sillon Kokoomus pääsee myös huseeraamaan.

    • Ehdokkaat voisivat hiljalleen alkaa miettimään, miten saataisiin Suomen, ja Euroopan, kilpailukyky kuntoon.

      Tullin viimeisessä tilastossa on aika karua kertomaa Suomen kauppataseesta eli välillisesti kilpailukyvystä tai oikeammin sen puutteesta.

      https://tulli.fi/-/tavaroiden-ulkomaankaupan-ennakkotilasto-joulukuussa-2022

      https://tulli.fi/documents/2912305/3329333/Ennakkotilasto,+joulukuu+2022.pdf/7ab00abe-6a7d-9c0a-5a7d-ccf89e0d28c9/Ennakkotilasto,+joulukuu+2022.pdf?t=1675688368671

      Lyhyt yhteenveto: Suomen kauppataseen vaje vuonna 2022 oli 10,8 miljardia euroa. Kasvua vaatimattomat +168% edellisvuoteen verrattuna. Vuoteen 2020 verrattuna tulos on vielä karumpi +364%!

      • Anonyymi

        Enemmän omavaraisuutta. Siinä on yksi keino. Paluu maanviljelyyn ja talouseläimien pitoon. Pitää ajatella siten, että miten pärjätään, jos maailma ympäriltä yhtä-äkkiä tuhoutuisi.

    • Anonyymi

      1) suurin osa ehdokkaista rikollisia tai heillä on lusittuja tuomioita = en äänestä
      2) ehdokkaista ei ole niin pätevää tyyppiä, joka vastaisi niitä edellytyksiä, joita minä edustajalta edellytän = en äänestä
      3) suomessa julkishallinnossa rehottaa korruptio, mikä on verhoiltu verkostoitumiseksi eli ns. hyväveliverkostoksi = en äänestä

      • Anonyymi

        Ei pidäkään rikollisia äänestää. Takuulla on sellaisia ehdokkaita joukossa, jotka eivät ole rikollisia ja jotka eivät omaa etuaan aja. Tyydyt siis niiden äänestäneiden äänien tulokseen, kun et äänestä. Sitten ei pidä valittaakaan, kun tyytyy siihen.

        Äänestäjä voi vaikuttaa:
        Ei pidä ei. Eikä rikoksista tuomittuja pitäisi edes olla ehdokas listalla. Eduskunta ei ole rikollisten pelikenttä vaikka joskus tuntuu että sellainen siitä on tänä päivänä muodostunut. Äänestäjän on oltava entistä valveutuneempi tuollaisten asioiden kanssa ,jotta saamme vastuuntuntoisia ja sanansa mittaisia päättäjiä ,jotka hoitavat valtion ja meidän asioita sen sijaan että ovat tuolla rohmuamassa taskujaan täyteen.

        Nykyinen puolustusministerimme on tuomittu henkilö. Tämäkin kannattaa muistaa.

    • Anonyymi

      376 Markus Kuotesaho

    • Vaalit lähestyvät ja asiakysymykset loistavat edelleen poissaolollaan ilmeisesti niistä ei ole odotettavissa ääniä.
      Kiovassa sen sijaan äänten kalastelijoita riittää jonoksi asti. Onhan siellä tietenkin hyvä käydä katsomassa, mihin meidän verorahat menee.

      http://www.astettaparemmas.eu/Kiev_230209.html

    • Anonyymi

      Esitutkintaraportti Suomen suurimman yksityisen pysäköinninvalvontayhtiön Parkkipate Oy:n suorittamaa epäiltyä prosessipetosta on valmistunut 7. maaliskuuta 2023. (PDF/EPUB)

      Esitutkintaraportin sisältämässä teoksessa, Korkeinta oikeutta 2023 vaaleihin otettu kantaa mm. seuraavasti;

      "Suomen kansan on saatava päättää mihin suuntaan tätä pelastusveneen kokoista valtamerilaivaa jatkossa ohjataan. Lupaan liittyä Liike Nyt -liikkeeseen tai Kristillisdemokraatteihin jakamaan ylioppilastasoista laintulkintaani, mikäli nämä eduskuntaryhmät saavat kevään 2023 eduskuntavaaleissa vaalivoitoksi tulkittavaa menestystä.
      Vanhojen virkamiessuojatyöpaikkoja tappiin asti tukossa olevien puoluekoneistojen on turha olettaa muuttuvan."

      "Myös silloinen sisäministeri Maria Ohisalo tuki ja kannusti pitämään asiaa esillä ja hakemaan oikeutta oikeusprosessin eli hovin oikeusmurhan tultua julki. Heidän välistänsä yhteydenpitoa en enempää avaa, mutta kyse ei ollut poliittisista kannanotoista. Nuoruuden ystävät kävivät samoja kouluja ja söivät makaronia sormin opettaessaan toisiaan läksyjen teossa 90-luvun Itä-Helsingissä, Kontulankaarella.
      Myönnettäköön että takavuosina Marian tavattuani äänestin vihreitä, vaikka myöhemmät perussuomalaisten tai varsinkaan kokoomuslaisten äänestämiset eivät ole olleet yhtään sen puolustettavampia. Kuuluinpa aikanaan keskustanuoriinkin, mutta nuorena sitä on kaikin puolin sekaisin."

      "Valkokaulusrikollisuus aiheuttaa Suomessa vuosittain arviolta vähintään 5 miljardin euron vajeen julkiseen talouteen. Eduskuntavaaleissa menestyksekkääksi vaaliteemaksi ei kuitenkaan valikoidu valkokaulusrikollisuuden kitkeminen, joka tuottaisi valtiontalouteen kerrannaisvaikutuksineen tätäkin enemmän. Kansan syviin riveihin vetoaa vappusatanen tai dieselajoneuvojen käyttövoimaveron poisto, josta hyötyvät korkeintaan muutamia satasia ja saa olla tietysti varma, että tuo verovaje kerätään takaisin vaikkapa tietulleina. Surkuhupaisaa on myös, että kun valtio-omisteinen eli pääosin veronmaksajien lukuun toimiva sähköyhtiö tuhrii miljardit päättömiin investointeihinsa, ei eduskuntatalon eteen kokoonnu vappu- tai torvimarssia mieltään osoittamaan.

      ÄÄNESTÄKÄÄ EDUSKUNTAVAALEISSA 2023 SUOMEN ETUA!"

      (ILMAINEN/ JULKINEN)

      https://lakita7.webnode.fi/

    • Anonyymi

      Neljä vuotta suunnattoman määrä "asiantuntioita" ja puoluekavereita asetettu auttamaan lehtien lukemisessa ja kommentoimaan ministereitä, puolue tuistaan saisivat maksaa menot, ja noista puoluetuista miljoonista saisivat myös keskustella julkisesti josko niistä luopuisivat, onhan ikävää että ministerit osaamattomat tukeutuuvat heidän kaveripiirin ajatuksiin 4 vuotta oomme saaneet todeta että että turhan panttina he ovat olleen

    • Anonyymi

      Herätkää jo te nukkuvan puolueen ihmiset äänestämään Suomi pois FEMISTI VIHERRAHASTUS ROISTOJEN KYNSISTÄ!!!!! ja muutkin jotka olette hereillä käyttäkää tervettä järkeä äänestyksessä, sillä näettähän että tämä hallitus on viennyt tämän maan aivan perikatoon. Polttoaineiden hinnat liaan korkeat ja muiden tuotteiden hinnat nouse joka päivä, hinta sulku vain voimaan. Velkarahaa on kumminkin vara heittää ulkomaille. Nämä feministi naiset käyttävät yleisiä verovaroja kuin omiaan. Ukrainan sota on hyvä veruke näille ahneille markkinavoimille korottaa hintoja, markkivoimat kuriin. Älkää äänästäkö näitä valtapuolueita enään. Venäjän liika äryttäminen tälläisellä natottamisella voi olla suomelle kohtalokasta jopa viedään aseita täältä Ukrainaan. Ihan tuntuu siltä että mariini hinkuu sotaan mukaan päästäkseen historian sivuille. Voihan käydä niin jos natoon liitytään täältä aika pian viedään miehiä puolustamaan Ukrainaan ja sota leviää Suomeen. Järjen käyttö on tässä maassa julistettu pannaan. Vaikuttaa ihan siltä kuin tämä maa olisi menossa pohjoiskorean tielle sanan vapaudessa.

    • Vaalit lähestyvät ja vaalimainoksiakin on tullut jo muutamia. Suurin osa niistä on niin samanlaisia, että puoluetta ei saa selville, jos sitä ei ole erikseen mainittu. Vaaliohjelmien mukaan hallituspuolueet ja suurimmat oppositiopuolueet eivät eroa toisistaan missään merkittävässä asiassa. Nämä suomalaisten elin- ja erityisesti elämäntason alentajat eivät ainakaan minun ääntäni saa.

      Mitä jää siis jäljelle? Pienpuolueet. Niitä äänestämällä on aika pieni todennäköisyys, että ehdokas pääsisi läpi. Toisaalta eipä ainakaan tarvitse hävetä joka kerta, kun käy käy peilin edessä.

      Otetaan ensin hieman isompi pienpuolue eli kristillisdemokraatit. "Uskovaisten" puolueena sen voisi olettaa kampanjoivan rauhan puolesta. Katsotaanpas heidän vaaliohjelmaansa.

      https://www.kd.fi/tutustu/ohjelmat/eduskuntavaaliohjelma-2023/

      Laiska kun olen, niin laitan selaimen etsimään montako osumaa tulee haulla "rauha". Vain yksi! Ja sekin yhteydessä "...hakee turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi jäseneksi vahvistaakseen rauhaa ja turvallisuutta globaalisti ja paikallisesti." Ei tuokaan kovin konkreettiselta rauhan hakemiselta vaikuttanut. Olen kieltämättä hieman pettynyt. Toisaalta kirkkoon kuulumattomana olen kyllä jo tottunut pettymään kritillisdemokraatteihin. Ei mene siis minun ääneni sinnekään.

      Jatketaan rauha-teemaa. Ja mitä löytyykään! Yksi puolue mainitsee rauhan tavoiteltavana asiana ja vielä monta kertaa. Esitteeseen on laitettu oikein rauhanmerkkikin. Mikä puolue? Yllätys, yllätys: kommunistit! En ole ikinä ennen äänestänyt kommunisteja, mutta nyt se näyttää olevan ainoa vaihtoehto, jos pysyy rauhanlinjalla.

      Toisen reunan vaihtoehtona on sitten liberaalipuolue, jonka vaihtoehtobudjettia on käsitelty jo aikaisemmin. Kumpaa äänestää? Vasemman laidan rauhanlinjaa vai oikean laidan ydinasioihin keskittymistä? Vaikea päätös. On paljon vaikeampi päättää mitä äänestää, kuin mitä ei ainakaan äänestä.

      http://www.astettaparemmas.eu/

    • Anonyymi

      Voi mitä nuo edustajat suustaan päästää mm mainoksissaan... etoo tosiaan kuunnella... inhoan tätä vaalinedusaikaa... kanavat täynnä paskaa

    • Anonyymi

      On kyllä ihme juttu että SDP:n listoilla saa edelleen jatkaa Hussein Al-Taee vaikka Sanna Marin onkin arvostellut muita puolueita (erityisesti PS) ras sisteis-ki

      Lainataan Anter Yasa

      "SDP:n kansanedustaja Hussein al-Taee on Hizbollahin terroristijärjestön jäsen

      Vuonna 2019 paljastin SDP:n “mallimaahanmuuttajan”, Hussein al-Taeen, oikealta nimeltään “Abu Gulal”, islamistiksi, juutalaisvihaiseksi natsiksi ja rasistiksi. Samalla paljastui hänen sympatiansa Iranin mullah vallalle, mikä tappaa naisia jos eivät käytä hijabia, ja kuinka tämä mies on alusta asti valehdellut melkein kaikesta suomalaisille.

      Hussein al-Taee järjesti Hizbollahin terroristille, kenraali Qassem Soleimanille muistotilaisuuden Suomessa - ollessaan SDP:n kansanedustaja.

      Ei ole mikään sattuma että Hussein al-Taee vihaa homoja, juutalaisia, on rasisti ja ihailee Iranin mullahi-murharegiimiä. Se on mitä Hizbollahin jäsenet tekevät.

      Eikä ole yllätys, että hän on hakannut entistä vaimoaan, se on mitä islamistit tekevät. Tästä tapauksesta voi tilata poliisin esitutkintapaperit, kuinka Hussein al-Taee ja hänen Hizbollah-kytköksinen sukunsa oli uhannut tappaa irakilaisen naisen, jos ei luovuta poikaa heille. Poika luovutettiin heille ja nainen lähetettiin takaisin Irakiin - ja Hussein hankki itselleen sosialidemokraattisesta puolueesta uuden kantasuomalaisen vaimon.

      SDP ei palkitse tyhmyyttään näitä terroristeja, vaan koska tukevat terrorismia tahallisesti ja tykkäävät tästä avoimesti kurittaakseen suomalaisia ulkoisella uhalla - kuten tekivät Neuvostoliitonkin suhteen aikoinaan. Hussein al-Taee on kaikesta tästä riippumatta äänestetty kansanedustajaksi, palkittu “Risto Rohkea” feministipalkinnolla ja edelleen pidetään jonkinlaisena mallimaahanmuuttajana - vaikka siis tukee aktiivisesti iranilaisten naisten tappamista hijabista Iranin regiimin toiveiden mukaisesti."

      Lähde: https://www.anteryasa.fi/p/sdpn-kansanedustaja-hussein-al-taee

    • Anonyymi

      On kummallista että Husein al-Taeen toimista ei enempää media pöhise vaikka "CV" on täynnä kaikkea ei niin mukavaa.
      Toisin HS sentään uutisoi eräästä tapauksesta "Disinformaatio|Kansanedustaja Hussein al-Taee vihjaa videollaan, että maahan­muuttajalapsia viedään vanhemmiltaan mieli­valtaisesti"

    • Varsinainen vaalipäivä on huomenna, joten otetaan tähän lyhyesti tämän vaalikauden päättäjiemme suurimmat “saavutukset”. Persujen ja kokkareiden on turha vielä innostua. Näistä saavutuksista suurinta osaa he ovat olleet ajamassa vähintään yhtä innokkaasti kuin hallituspuolueetkin Usein he ovat jopa syyttäneet hallituksen toimia riittämättömiksi.

      Aloitetaan vaikkapa demokratiasta, jonka puolesta me (siis te) taistelemme (siis taistelette) Ukrainassa. Suomi näyttää hyvää esimerkkiä kustannustehokkaasta “demokratian” toteuttamistavasta NATO-päätöksellään. Toki se meni kaikkien demokratian ihanteiden mukaan, näinhän Sale-pappa meille kertoi. Kansalaiskeskustelu (moderoitu) käytiin Hesarin sivuilla ja äänestys korvattiin kustannustehokaasti yksityistettynä mielipidetutkimuksena. Ansiokkaita säästötoimenpiteitä molemmat.

      Siirrytään sitten talouspuoleen, siellä onkin tapahtunut paljon. Päättäjämme ovat pakoteintoilussaan uhranneet Suomen taloudellisen tulevaisuuden “demokratialle ja vapaudelle, joilla ei ole hintaa.” Se hinta alkaa pikku hiljaa näkymään.

      https://www.pakotteet.eu/

      Suomen kauppa- ja vaihtotase ovat saaneet kovan iskun. Jopa Suomen pankin hillityt virkamiehetkin antavat ennusteessaan kannustusta suoritukselle: “Kaiken kaikkiaan Suomen vaihtotase oli vuonna 2022 ennätykselliset 10 mrd. euroa alijäämäinen kahden ylijäämäisen vuoden jälkeen.”

      Suomen talous vajosi taantumaan vuoden 2022 lopussa ja samainen Suomen pankin ennuste arvioi: “...talouskasvu jää lähivuosina silti kituliaaksi: Suomen BKT kasvaa 0,9 % vuonna 2024 ja 1,5 % vuonna 2025.” Ennusteessa olevien kolmen vuoden, 2023-2025, kokonaiskasvu Suomessa on noin puolet euroalueen kasvusta. Euroalueen kasvu taas on noin puolet muun maailman kasvusta. Eli Suomi on rupusakissa ja sielläkin viimeisimpiä. Kiitoksia päättäjät!

      https://www.eurojatalous.fi/fi/2023/artikkelit/talous-talvihorroksessa/

      Palkansaajien reaaliansiotkin on saatu hyvään laskuun, -4,8% heinä-syyskuussa 2022 edelliseen vuoteen verrattuna. Meidän päättäjämme pystyivät siihen, mihin ei pystynyt 70-luvun energiakriisi eikä 90-luvun lama.

      https://stat.fi/julkaisu/cl3fjdhce3e680dvwxc20gohp

      Energian hinnoista ja saatavuudesta on “tiedotusvälineissä” ollut niin paljon, että se ei ole voinut jäädä keneltäkään huomaamatta. Hieman vähemmälle on jäänyt energiahuollon vaje pitemmällä aikavälillä. Pakoteintoilijat (orpoilijat) ovat innoissaan pysäyttäneet energian (sähkö, öljy, kaasu) tuonnin Venäjältä sekä keskeyttäneet (lopettaneet?) Hanhikiven ydinvoimalaitoksen rakentamisen. Myös monien raaka-aineiden tuonti Venäjältä on lopetettu. Näillä kaikilla on vaikutuksensa Suomen teollisuuden kilpailukykyyn. Aikaisemmat edulliset tuotantohyödykkeet joudutaan korvaamaan kalliimmilla ja vielä maksamaan suuremmat rahtikulut niiden kuljettamisesta tänne pakotteiden aikaiseen “logistiseen pussinperään”. Neste tekikin viisaasti päättäessään rakentaa uuden uusiutuvien polttoaineiden jalostamon Porvoon sijasta Rotterdamiin. Jatkoa lienee odotettavissa, myös muilta yrityksiltä.

      Liikenteen osalta VR ja FInnair voivat unohtaa hyvin tuottavat reitit Venäjän yli/kautta kaukoitään.

      Sijoittajan on sitten tehtävä päätöksensä tämän (tuloksen) pohjalta ja ohjattava sijoitukset tuottavammille ja vähäriskisemmille markkinoille. Tämä vuosi on näyttänyt, että Suomen poliittinen riski on liian suuri. Suuret sijoittajat antavat meille piensijoittajille tässäkin esimerkkiä.

      https://yle.fi/a/3-12423136

      Näissä(kään) vaaleissa ei luultavasti ole tulossa muutosta siihen, että päättäjämme ovat kiinnostuneempia hoitamaan muiden asioita kuin Suomen kilpailukykyä.

      http://www.astettaparemmas.eu/

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      307
      6992
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2089
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1307
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1176
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1086
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      992
    Aihe