Miksi toiset haluavat mustamaalata Perussuomalaisia?

Anonyymi-ap

Ihmettelen mitä toisilla on hampaankolossa, koska yrittävät niin aktiivisesti vääntää vitsiä tai mustamaalata Perussuomalaisia.

- Ovatko nämä ihmiset yleisesti liian sinisilmäisiä ja eivät voi ymmärtää, että maailmassa on myös Putinin kaltaisia ihmisiä. Hyvä, ettei Perussuomalaiset tätä ole vaan suhtautuvat ongelmiin yleensä realistisesti.

- Ovatko nämä ihmiset jonkin toisen puolueen aktiivijäseniä ja todella pelkäävät oman puolueensa kannatuksen laskua ja valtansa menettämistä.

Totta on, että joka puolueessa on näitä "mustia lampaita". Ei sellaista ihmisjoukkoa olekaan missään kaikki olisivat samaa mieltä.

No, Venäjällä varmaan ollaan sitä mieltä mitä Putinkin on, mutta se onkin jo toinen juttu.

25

68

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Syy on sama kuin se, miksi jotkut jaksavat länkyttää Marinista loputtomasti.

      PS-väki on vahvasti edustettuina täälläkin. Kaipa se voi joitakuita ärsyttää. Aika läpinäkyväähän toiminta on.

      • Anonyymi

        Ja jos joku ei tiedä vastausta, niin vastaus on:
        - Populistiset oikeistopuolueet , äärioikeistopuolueet.


      • Anonyymi

        Asiallisia viestejä poistetaan ja sitten jos mainitset siitä että niitä poistetaan, sekin poistetaan.


      • Anonyymi

        Kritiikki on mikä kehittää. Tämä on selviö esim firmoissa. Se vaan pitää kestää ja ottaa opiksi varsinkin mitä suurempi on vastuu.
        On meillä esimerkkejä kun kritiikkiä ei ole otettu tosissaan tai kieltäydytty kokonaan sen kuulemiselta mm eräs nokia.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kritiikki on mikä kehittää. Tämä on selviö esim firmoissa. Se vaan pitää kestää ja ottaa opiksi varsinkin mitä suurempi on vastuu.
        On meillä esimerkkejä kun kritiikkiä ei ole otettu tosissaan tai kieltäydytty kokonaan sen kuulemiselta mm eräs nokia.

        Kritiikki ja loputon, joutava, perustelematon länkytys ovat ihan eri asioita. Ymmärrätkö?


      • Anonyymi
        TruthReallyHurts kirjoitti:

        Kritiikki ja loputon, joutava, perustelematon länkytys ovat ihan eri asioita. Ymmärrätkö?

        No nehän on vain pääasiassa vastauksia niihin viha viesteihin mitä kritiikkiä kestämättömät viljelee persuille.


      • Anonyymi kirjoitti:

        No nehän on vain pääasiassa vastauksia niihin viha viesteihin mitä kritiikkiä kestämättömät viljelee persuille.

        Älä viitsi nolata itseäsi esittämällä noin typeriä väitteitä.

        Se taho, joka on Suomessa pudottanut keskustelun tason, on kyllä vahvasti Persuihin sidoksissa. Persut aloittivat iltapäivälehtien keskusteluosioissa länkytyksen tästä hallituksessa jo ennen kuin se oli edes kasassa. Se oli jo melkoinen saavutus. Muistan hyvin, koska meno oli melkeinpä koomista.


    • Anonyymi

      Syynä on Perussuomalaisten oma käyttäytyminen, juuri he ovat se poliittinen ryhmä joka on alkanut aktiivisesti viljelemään viharetorikkaa mm. vihervasemmistosta. Katsokaa vaikka sitä miten Perussuomalaiset pyrkivät aktiivisesti leimaamaan Marinin huumeidenkäyttäjäksi. Syynä on se että Perussuomalalset vetoavat poliittisissa argumenteissaan oikeastaan aina pelkoon ja tunteisiin. Vedotaan nationalismiin, uskontoon, maan tapaan mutta älylliset tietoon pohjautuvat argumentit puuttuvat järjestäen.

      Ja lopuksi voin vielä sanoa, että ainakaan minulla ei ole juuri luottoa siihen että Perussuomalaiset oikeasti haluavat puolustaa demokratiaa, ihmisoikeuksia tai oikeusvaltioperiaatetta.

      • Anonyymi

        Hyvin sanottu, jos sinulla on hyvä tuuri viestiäsi ei poisteta moderaattorien toimesta, useimmiten tuollaiset asialliset viestit poistetaan.


    • Anonyymi

      Persujen periaatteet puhuttelevat näiden parjaajien sisintä ja jyrkkä vastareaktio on suojautumista alitajuisesti oikean suuntaisiksi tunnistettavilta ajatuksilta.

    • Anonyymi

      Ainakin yhden "aktiivisen" tiedän koko elinkeinon olevan silmittömän mamutuksen varassa

      • Anonyymi

        Perussuomalaiset ovat ainoa ryhmä, joka mahdollistaa vastalauseen antamisen nykymenoon, Ellei heitä olisi, maassa ei olisi enää demokratiaa. Kuuntelevatko vastustajat heitä lainkaan? Vaiko pelkäävät, kun joku sanoo asiat niin kuin ne ovat? Mitä enemmän vastustetaan, sitä enemmän persujen kannatus kasvaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perussuomalaiset ovat ainoa ryhmä, joka mahdollistaa vastalauseen antamisen nykymenoon, Ellei heitä olisi, maassa ei olisi enää demokratiaa. Kuuntelevatko vastustajat heitä lainkaan? Vaiko pelkäävät, kun joku sanoo asiat niin kuin ne ovat? Mitä enemmän vastustetaan, sitä enemmän persujen kannatus kasvaa.

        Perussuomalaisten antama vastalause on sama kuin Trumpilla, Erdoganilla, Orbanilla, lista jatkuu...

        Eli täyttä huijausta koko puolue.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perussuomalaiset ovat ainoa ryhmä, joka mahdollistaa vastalauseen antamisen nykymenoon, Ellei heitä olisi, maassa ei olisi enää demokratiaa. Kuuntelevatko vastustajat heitä lainkaan? Vaiko pelkäävät, kun joku sanoo asiat niin kuin ne ovat? Mitä enemmän vastustetaan, sitä enemmän persujen kannatus kasvaa.

        Kokoomus on jo ottanut onkeensa. Tokko sekään heitä auttaa, teot ratkaisevat. Vaalien jälkeen saattaa naamio pudota.


    • Anonyymi

      Teidän Persujen ajama systeemi ei ole oikeudenmukainen kuin teille itsellenne, kuka normaali sellaista Suomeen haluaisi, ei kukaan.

    • Anonyymi

      Vasemmiston ainoaksi hyvyydeksi voi mainita leimakirveiden keksimisen. Siinä he ovat hyviä. Vasuri, joka on ollut koko ajan väärässä, ei uskalla avata silmiään, vaan elää mieluummin kuplassaan kaltaistensa kanssa.

    • Anonyymi

      No mitäpä luulet😆?

    • Anonyymi

      Persut ei ole jauhojengi. Se risoo vassareita.

      • Anonyymi

        Persut ovat se todellinen jauhojengi , hehän keksivät koko jauhojengin.


    • Anonyymi

      Persut ei pistä päätä pensaaseen vaan tuo asiat julki. Muut puolueet kuin lammaslauma. Persut kansan asialla. Halla-Aho on monelle poliitikolle liian fiksu vastus keskustelutaitoineen. Sanoo niin kuin asiat on ja se hiertää.

      • Anonyymi

        Tuo henkilönpalvontanne on hiukan DDRrää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo henkilönpalvontanne on hiukan DDRrää.

        Paraskin puhuja, joka palvoo Sannaa kuin puujumalaa HAHAHAXD


    • Anonyymi

      Eihän Persuja yleensä muiden tarvitse mustamaalata. Hoidatte sen ihan itse ja pyytämättä suunnilleen joka kerta kun joku teistä julkisesti suunne avaa.

    • Anonyymi

      Ajattele henkilöä, jolle syötetään samoja valheita vuosikausia. Hän alkaa uskomaan niihin valheisiin ja toimimaan sen mukaisesti, että ne ovat totta. Persuviha on vasemman laidan luoma syöpäinen ilmiö. Ovathan vasemmistolaiset itsekin sitä.

    • Anonyymi

      En tiedä kannattaako kenenkään puolueen mennä seuraavaan hallitukseen. Suomen valtiolla on nyt niin paljon velkaa ja lisää tulee...oliko 20 000 ekee per asukas?

      Tulevia hallituspuolueita tullaan moittimaan ja haukkumaan. Näiden puolueiden kannatus tulee laskemaan.

      Tuskin jaossa on enää muuta kuin säästöjä ja palveluluiden siirtymistä niille joilla on siitä varaa maksaa.

      Nykyiset ihmisoikeudetkin ovat niin hyviä, ettei töihin voi ketään "pakottaa".
      Vankiloissa vangeilla täydet palvelut jne.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1329
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      39
      916
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      32
      644
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      600
    5. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      578
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      557
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      25
      555
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      543
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      523
    Aihe