Suomalaistelakat vaikeuksissa , Turun isot risteilijät tarvitsevat valtion rahaa kertoi media

Kaikilla isommilla telakoilla rahoitus vaikeuksia Suomessa , varsinkin risteilyaluksia valmistavilla Turun ja Rauman telakoilla.
Helsingin telakka taas ei saa rakentaa laivoja , Sanna Marinin hallitus estää telakan toiminnan.
Työttömyyttä voi tulla , mutta se helpottaa osaajapulaa Suomessa.
9150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Nurin vaan ei siellä suomalaisia duunareita montaa enää ole, ulkomalaista halpista veronkiertää ja kusettaja alihankkijoita täynnä, emofirmakaan ei maksa kunnollista palkkaa ja YT:t vähän väliä vaikka duunia olisi hyvinäkin aikoina ollut.

Ei tule kellään ikävä jos koko roska menee vasaran alle.

Äänestä

Turussa rakennetaan ratikkalinjaa V-suolta satamaan kaupungin halki, jotta telakkatyöläiset pääsee töihin. Nopeasti. Halvalla.
Haloo!
Oma bussikyyti näille firman piikkiin.

Äänestä

Ei kannata Marin syyksi laittaa sitä, että pakotteet kieltävät tavaroiden viemisen sotaa käyvään maahan.

Äänestä
  • No persulta riittää syytöstä.

    Äänestä

Suhdanteet on nyt aseteollisuuden puolella ja moni muu teollisuuden ala tulee kärsimään. Tyntekijät ovat vain pelinappuloita joita lomautetaan ja irtisanotaan kunnes töitä löytyy tai jos työt siirtyy toisiin maihin niin sitten työt loppuu kokonaan.

Äänestä

Moinen uutinen oli netissä. Tietääköhän kukaan ketkä nuo kolme vastuuhenkilöä on?
---
TEOLLISUUS
Venäläisomisteisen Helsingin telakan johtohahmot perustivat uuden telakkayhtiön
Päivitetty
30.12.2022
14:20
Uuden yrityksen taustalta löytyy kolme nykyisen Helsingin telakan vastuuhenkilöä.

Äänestä

On se ihmeellistä, kun risteilyaluksia pitää tukea jo rakennusvaiheessa. Mihin ihmeeseen ne voitot oikein tungetaan vai rakennetaanko kaikkea tappiolla. Tappiot korvaa veronmaksajat ja voitot viedään piiloon näinkö tämä toimii?

Äänestä

Pitäiskö Sannan ottaa lisää lainaa ? Siitähän hallitusta moititaan.

Äänestä

Laivatelakoita tuetaan kaikkialla maailmassa. Jokainen telakka saa valtion tukea vuosittain.
Kilpailu on kovaa ja siksi koko telakkateollisuus on luisunut epäterveeksi liiketoiminnaksi. Suomen valtio ei ole mitenkään suuri tukien maksaja, päinvastoin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kaikilla isommilla telakoilla rahoitus vaikeuksia Suomessa , varsinkin risteilyaluksia valmistavilla Turun ja Rauman telakoilla.
Helsingin telakka taas ei saa rakentaa laivoja , Sanna Marinin hallitus estää telakan toiminnan.
Työttömyyttä voi tulla , mutta se helpottaa osaajapulaa Suomessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu