Joitakin aikoja sitten Kalajokiseutu-lehtemme kyseli ennusteita siitä millaiselta Hiekkasärkät näyttävät 20 vuoden kuluttua. Työkiireiden vuoksi jäi vastaamatta, mutta vastaan nyt.
Kovasti erinäköistä on Särkillä nykyiseen verrattuna – kehitys on kehittynyt. Alue on rakennettu täyteen, mutta särkkien päällys on suunnilleen nykyisen kaltaisesti vapaana rakennuksista, kun merinäkymiä on haluttu suojella. Nykyistä korkeampiakaan rakennuksia ei ole rakennettu, vaikka sitä on kovasti toivottu. Marinan alue on rakennettu valmiiksi. Se on täynnä loma-asuntoja ja hotellikin siellä on ja useita ravintoloita ja kahviloita. Hieno vierasvenesatamakin on valmistunut 5 vuotta sitten monien valitusten jälkeen. Sen vierellä on todella hienoja loma-asuntoja.
Suurin muutos entisiin aikoihin on se, että turisteja ja lomailijoita on Särkillä nykyisin todella vähän. Se johtuu siitä, että Hiekkasärkillä ja sen lähialueella on täydellinen uintikielto saasteiden takia ja hiekkarannoille ei kukaan enää pääse. Luonnonsuojeluliitolla on ollut pitkään aktiivinen ja toimelias puheenjohtaja ja hän on vaikuttanut paljon Hiekkasärkkien kehitykseen. Särkillä on ollut jo 3 vuotta Hiekkasärkkien Luonnonpuisto. Se ulottuu Vihasniemestä Kesärannan loma-asuntoalueelle saakka. Luonnonpuistothan perustetaan tieteellisiin tarkoituksiin ja sinne pääsevät vain tutkijat.
Luonnonsuojeluliiton aktiivisten jäsenten pyyteettömän toiminnan ansioista valkoposkihanhet ja useat lokkilajit saatiin asumaan ja pesimään koko hiekkarannan alueella. Niille on vuosien ajan rakennettu hyviä pesimisolosuhteita. Nyt jo viiden vuoden ajan alueella on pesinyt myös erittäin uhanalaisia kiljuhanhia. Niille on rakennettu alueelle uusia pesimäympäristöjä, jotka ovat samankaltaisia kuin niiden luonnollisessa pesimäympäristössä. Parina kesänä kiljuhanhiakin on pesinyt jo yli 50 paria. Valkoposkihanhia ja lokkeja alueella pesii laskematon määrä.
Koska turistit ja kalajokisetkin häiritsivät suuresti noiden lintujen elämää menemällä alueelle kävelemään ja jopa uimaan, niin Luonnonsuojeluliitto haki aluetta Luonnonpuistoksi. Prosessi oli vaikea lukuisten valitusten takia. Niitä teki jopa Kalajoen kaupungin luonnonsuojelua vastustava typerä johtajisto. Mutta lopulta alue määrättiin Luonnonpuistoksi ja siitä kuuluu suuri kiitos Luonnonsuojeluliiton aktiiviselle ja osaavalle pitkäaikaiselle puheenjohtajalle.
Koska Luonnonpuistossa kulkeminen on kiellettyä, niin koko hiekkaranta-alueelle on rakennettu korkea teräsverkkoaita maan puolelle, jotta sinne ranta-alueelle ei kukaan pääse. Ranta-alueella on myös veneilykielto. Veneiden tulee pysyä vähintään puolen kilometrin päässä rannasta tai siitä rikoksesta rapsahtaa tuntuva sakko ja vene tuomitaan Luonnonsuojeluliiton omaisuudeksi. Tämän takia se vierasvenesatamakin on ollut täydellisessä käyttökiellossa jo muutaman vuoden ajan.
Tuosta on ollut ikävänä seurauksena se, että matkailijat eivät enää tule Hiekkasärkille, koska siellä ei voi uida, eikä makailla hiekalla. Tästä loma-asuntojen omistajat ovat tietysti nostaneet hirveän mekkalan kaupunkia kohtaan ja ovat vaatineet kaupunkia lunastamaan loma-asunnot täydestä alkuperäisestä hinnasta. Kaupunki on kieltäytynyt. Rahaa ei ole, vaikka veroäyri on jo Suomen korkein. Se johtuu matkailutulojen romahtamisesta ja myös kaikki rakentaminen on loppunut Särkkien alueella. Pienenä korvauksena kaupunki on jo kahtena kesänä järjestänyt Hiekkasärkiltä täysin ilmaisia linja-autokuljetuksia Lohtajan Vattajan hiekoille. Mutta tuollakaan konstilla turistit eivät ole palanneet Särkille. Luonnonsuojeluliitto on yrittänyt tukea konkurssikypsiä rannan hotelleja. Se antaa omille jäsenmaksun maksaneille jäsenilleen 10 euron etusetelin, jos nämä majoittuvat hotellihuoneissa, joiden ikkunoista on suora näköala Luonnonpuistoon, jossa voi ihailla noita lintuja. Mutta tuollakaan konstilla matkailu ei ole elpynyt.
Kauppakeskus Loistoa ei ole ollut enää pitkiin aikoihin. Mutta nyt rakennus on kokonaan Suomen Luonnonsuojeluliiton omistuksessa ja se on sen Suomen pääpaikka. Liiton tärkeimmät virkailijat työskentelevät nyt täällä. Siitä on oltu Kalajoella pahoillaan, että vain puheenjohtaja asuu Kalajoella. Muut noin 50 Luonnonsuojeluliiton Kalajoella työskentelevää työntekijää asuvat naapurikunnissa, koska Kalajoen veroäyri on niin korkea. Mutta aktiivisesti entisessä Loistossa töitä tehdään. Siipojoen Luonnonpuisto on viittä vaille valmis. Se ulottuu Kurikkalan läheltä Siipon taimitarhan lähelle. Kalajoen kaupunki ja alueen maanomistajat ovat valittaneet tuosta Luonnonpuistohankkeesta kaikkialle. Varmojen ennakkotietojen mukaan valitukset menevät aivan piakkoin nurin. Niinpä Luonnonsuojeluliitto on jo kuljettanut Siipojoen molemmille rannoille rakennustarpeita teräsverkkoaidan rakentamista varten. Rahoitus aidan rakentamiseen on jo saatu EU:n luontorahastolta. Arvelu näet on, että aita on oltava, sillä muutoin ihmisiä ei saada pysymään pois Siipojoen todella kauniilta alueelta.
HIEKKASÄRKÄT 20 vuoden kuluttua
60
2384
Vastaukset
- Anonyymi
Harmi että työkiireesi loppuivat🥱
- Anonyymi
Oletko sinä vihreitten kannattaja
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko sinä vihreitten kannattaja
En todellakaan.
- Anonyymi
Olisi kannattanut opiskella biologian tunnilla se sienikappale.
Opit vain sen kärpässienen - ja nyt olet ilmeisesti syönyt ohjeistuksen mukaan vain niitä sieniä, jotka tunnet. Pelle. - Anonyymi
Tuo olis aivan ihanaa jos Hiekkasärkistä tulis tommoinen. Sehän olisi silloin oikea luontoparatiisi.
- Anonyymi
Särkki-uskovaisia ahdistaa, kun on otettu iso laina mökkiä varten, joka sijaitsee tuommoisessa lävessä. Siinäpä maksatte korkoja ja lämmitätte talvipakkastyventen aikaan pörssisähköllä. Hahhahhaa! Vuoden-parin sisällä tulee myyntiin halpoja osakkeita ja mökkejä maksuvaikeuksissa kärvisteleviltä. Eivätkä sitten mene kaupaksi muuta kuin pilkkahintaan. Mökki ostajalle, loppuvelka Särkki-uskovaiselle.
- Anonyymi
Montako kymmentä vuotta tuota on teidän perheessä odotettu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Montako kymmentä vuotta tuota on teidän perheessä odotettu?
Ahdistaako?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ahdistaako?
Ei, miksi ihmeessä pitäisi? Sinuahan tuo näyttää ahdistavan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei, miksi ihmeessä pitäisi? Sinuahan tuo näyttää ahdistavan.
Älä valehtele. Päivän selvää on että sinä tässä ahdistunut, kun Särkillä tapahtuu joukkokonkurssi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä valehtele. Päivän selvää on että sinä tässä ahdistunut, kun Särkillä tapahtuu joukkokonkurssi.
Miksi se minua liikuttaisi millään tavalla. Sinähän siitä keuhkoat, oletko isältäsi oppinut?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi se minua liikuttaisi millään tavalla. Sinähän siitä keuhkoat, oletko isältäsi oppinut?
Älä vääristele asioita. Sinä täällä hysteerisesti mesoat. Sinua selvästi ahdistaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä vääristele asioita. Sinä täällä hysteerisesti mesoat. Sinua selvästi ahdistaa.
Minua ahdistaa vain sinun mielikuvituksettomat kommenttisi ja typeryytesi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minua ahdistaa vain sinun mielikuvituksettomat kommenttisi ja typeryytesi.
Sinä et paljon mielikuvituksella loista, mutta typeryydellä kylläkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä valehtele. Päivän selvää on että sinä tässä ahdistunut, kun Särkillä tapahtuu joukkokonkurssi.
Pelottaa että totta kirjoitat. Kireitä kavereita liikkuu raitilla
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pelottaa että totta kirjoitat. Kireitä kavereita liikkuu raitilla
Se on kun toiveiden varaan lasketaan höpöhöpöä. Ei toimi Raitti eikä Loisto. ABC on se piha ja parkkipaikka, jonnekka puolen ohikulkijat kaartaa autoillansa. Se on Keisun vuoro nyt haukata isompi pala sitä ihtiään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on kun toiveiden varaan lasketaan höpöhöpöä. Ei toimi Raitti eikä Loisto. ABC on se piha ja parkkipaikka, jonnekka puolen ohikulkijat kaartaa autoillansa. Se on Keisun vuoro nyt haukata isompi pala sitä ihtiään.
Loiston takiako ne mökkiläisetkin tekee konkurssin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Loiston takiako ne mökkiläisetkin tekee konkurssin?
Keisun loisto on vain yksi esimerkki
- Anonyymi
Onko nuo vihreet luonnosuojelijat aivan oikeesti tuollaisia. Että haaveilee tuollaisista Hiekkasärkistä. Huhhuh.
- Anonyymi
Kyllä ne semmosia on.
- Anonyymi
Pilattuhan se on, ryyppypaikkana menee, se oli vain 90 luvulla hienoa kun oli loma asunto särkillä, ei siitä monikaan kummosesti nauti kun naapuri 5 metrin päässä kuivalla hiekkakankaalla männikössä, aikansa kutakin.
- Anonyymi
Aika on ajanut sinusta ohi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika on ajanut sinusta ohi.
Sanoo mies, jonka ympäriltä tuolit viedään, mies jonka sukunimi mieleen ei jää.....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanoo mies, jonka ympäriltä tuolit viedään, mies jonka sukunimi mieleen ei jää.....
Niin, aika on ajanut meistä molemmista ohi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, aika on ajanut meistä molemmista ohi.
Jaa paha on tilanne jos kolmikymppisenä ajaa aika ohi😀
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa paha on tilanne jos kolmikymppisenä ajaa aika ohi😀
Eipä se ikään katso .
- Anonyymi
Järkyttävä on tuo Hiekkasärkkien tulevaisuuden näkymä. Mutta se voi olla totisinta totta jos nuo hiton vihreet saa vielä vähänki enempi valtaa. On ne oikeesti niin omituisia. Hirveen ristiriitasta on niitten luonnonsuojelu. Kalajoellaki ne sai estettyä kokonaisen tuulivoimapuiston rakentamisen ilmeisesti siksi että se näkysi jonkun pihalle ja se ei siitä tykkää. Sehän tuulisähköhän olisi puhdasta energiaa ja vihreet sitä vastustaa, käsittämätöntä.Sitte ne vuosikausia pitkitti sitä Kesärannan loma-asuntokaavaa kun muka sielä oli liito-oravia ja viitasammakoita. Kukaa ei ole kyllä tunnustanu että olisi niitä sielä koskaan nähnyt. Hirveen omituista on tuo vihree luonnonsuojelu. Toivotaan että järki palautusi vihreilleki.
- Anonyymi
Voishan sinne viedä pattereilla toimivia Viitasammakoita
- Anonyymi
Perusteleppa tuulivoiman puhtaus, ilmeisesti oikeasti luulet noin.
- Anonyymi
Tuulivoima ei ole kovin puhdasta energiaa. On todella hyvä, kun Kalajoellakin saadaan estettyä tuulivoimaloiden rakentamista. Pilaa maisemat, metsät, kiinteistöjen arvon jne.
Kalajoki - tuulivoimaloilla pilattu entinen turistipitäjä
- Anonyymi
Tilanne taitaa olla oikeesti vakava Särkkien tulvaisuuden suhteen. Se voi mennä jopa noin hullusti mitä alottaja kirjottelee. Taitaa olla nuo vihreät tuollaisia. On kovin outoa, että vihreät ei täällä ota kantaa tuollaisiin arveluihin. Jos ne ei tuollaista suunnittele oikeesti, niin luulisi että kertovat, että ei ole noita suunnitelmia. Mutta hiljasta on. Voiko ne tosiaan olla noin pimeetä porukkaa?
- Anonyymi
Jaahas - näyttää olevan vaalit tulossa.
Pitkäsenkylän Kepu-mummoko se rollaattorista vai paskatunkion juurelta kirjoittelee - ahdistaako oma pääsy läpi sote-sähellysten jälkeen?
Kyllä se siitä, kun vain kaljun kiillotat niin homma oikenee.
Käyt vielä maitolaiturin juurella vähän sopimassa tonttihommia ja rakennusoikeuksia äänestäjille ja jätevedenlinjaan ilmaisen liittymismaksun niin kyllä lähtee.- Anonyymi
Taitaa sinua tulevaisuus ahdistaa. Kannattaisi sunkin ruveta aktivistiksi ja estää parin tuulivoimapuiston rakentaminen. Sillä tavalla se maailman ilmasto pelastuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taitaa sinua tulevaisuus ahdistaa. Kannattaisi sunkin ruveta aktivistiksi ja estää parin tuulivoimapuiston rakentaminen. Sillä tavalla se maailman ilmasto pelastuu.
Älä nyt, ehkä se miniä vielä joskus tulee takaisin. Tai sitten ei.
- Anonyymi
Tukka tuskin tulee... ja tuskinpa se miniäkään. Äänestäjätkin lähtevät, kepun 10% kannatus tulee tännekin... luulis pitkäsenkylän profeettaa vituttavan.
Voisi ostaa vaikka tupeen ja kasvattaa kunnon takatukan... ;) - Anonyymi
Oliko Vasankarin ... pyhän lehdessä?
- Anonyymi
???
- Anonyymi
Oli kuolinilmoitus.
- Anonyymi
Nätti tyttö ollut katsoin facebook kuvat.
- Anonyymi
Tuo Siiponjoki on oikeesti hieno paikka. Se olis tosiaan paikallaan, että siitä tehtäs luonnonpuisto, jotta se säilysi ennallaan. Silleen varmistusi se, että eivät rakentele mökkejä sille alueelle.
- Anonyymi
Oli uutinen, että sielä Keskuskarisa jo jotain raivataan. Joko ne nyt rupee tekeen sitä luonnonpuistoo.
- Anonyymi
Kärjät ajetaan pois.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kärjät ajetaan pois.
Mitähän tuo tarkottaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitähän tuo tarkottaa?
Sitä mitä siinä lukee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitä mitä siinä lukee.
Mun suomenkieli on kaiketi vajavaista kun en tiedä mitä tuo kärjä tarkottaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mun suomenkieli on kaiketi vajavaista kun en tiedä mitä tuo kärjä tarkottaa.
Sukunimi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mun suomenkieli on kaiketi vajavaista kun en tiedä mitä tuo kärjä tarkottaa.
Onkohan Kalajoen Kärjät sukua Käärijälle? Lausuttuna Kärjä ja Käärijä melkein sama... 🤔
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onkohan Kalajoen Kärjät sukua Käärijälle? Lausuttuna Kärjä ja Käärijä melkein sama... 🤔
Samoin Lastattuna.
- Anonyymi
Melkoinen luonnonsuojelualue tuo särkät on näin marraskuussa. Ei siellä näytä olevan turisteja eikä monta paikallistakaan. Luonnonrauhaa on jos ei niistä rumista harmaistarakennuksista mieltään pahota. On se kyllä outoa kun sinne ei saada järjestettyä tapahtumia muulloin kuin keskikesällä.
- Anonyymi
Pitäisi järjestää kuumat marraskarnevaalit.
- Anonyymi
Marrasuinnit ja kuunvaloa ottamaan pyyhkeelle!
- Anonyymi
Bordelli sinne pitäs saada.
- Anonyymi
HIEKKASÄRKÄT 20 vuoden kuluttua!
Suunnitellaan alueen ennalistamista vaikkapa 50 luvulle !!
Kuten tuulipuistojenkin !!- Anonyymi
Kannatetaan!
- Anonyymi
Tuhotut maisemat ränsityneet rakennukset ja kadonneet turistit.
- Anonyymi
Sandy kelt on ränsistynyt räkälä. Siellä käy vain juntit.
- Anonyymi
Ja Äulis Gerlander...
- Anonyymi
juhannus oli juhannus 40v sitten,luonnon helmassa juhlittiin jussia,omilla teltoilla metsän siimeksessä,nyt on petoni rakennuksia vain missä juhlitaan ja on vain raha joka ratkaisee juhannuksen vieton.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
juhannus oli juhannus 40v sitten,luonnon helmassa juhlittiin jussia,omilla teltoilla metsän siimeksessä,nyt on petoni rakennuksia vain missä juhlitaan ja on vain raha joka ratkaisee juhannuksen vieton.
Mielikuvitus ratkaisee, ei raha. Jos ei ole mielikuvitusta, voi rahalla hetkellisesti kompensoida, mutta ei kuitenkaan pysyvästi. Mielikuvituksettomuus tulee kalliiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielikuvitus ratkaisee, ei raha. Jos ei ole mielikuvitusta, voi rahalla hetkellisesti kompensoida, mutta ei kuitenkaan pysyvästi. Mielikuvituksettomuus tulee kalliiksi.
onko petoni muurit mielikuvitusta,ei ei ovat totta särkillä
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä602007Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1661688Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701408Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2411367Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2321313Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3391179- 1281155
- 801135
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3171085IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3421082