Näin sitten meilläkin, hyvä ennuste kevään vaaleihin

Sosialidemokraatit kamppailevat itsekritiikin ja uuden opposition roolin kanssa vaalien jälkeen. Samalla puolueelle avautuu uusia mahdollisuuksia saada politiikkansa. Sosialidemokraatit yrittävät löytää uutta rooliaan oppositiossa. Vaalitulos on vaikea yhdistelmä menestystä ja epäonnistumista. Puolueen on nyt arvioitava tapahtunutta ja päätettävä, millainen sosiaalidemokratian tulisi olla tulevaisuudessa. Sosiaalidemokraattien suuri ongelma jatkossa on paljon eksistentiaalisempi kuin poliittisen keskustelun sävy.

Täytyy lopettaa muiden syyttäminen. Nyt Marin otti pääministerinä takkiin ronskisti.
Varmaan panee pohtimaan tulevaisuudessa velkalinjansa, onko edellytyksiä palata hallitukseen demareilla toisellakaan puheenjohtajalla. Luulisi että demareilla on kevään vaalin jälkeen itsekritiikin paikka, kuten jo oli jauhojengin jälkeen että voiko Marin jatkaa. Tuntuu kuin kaikki demarit edes käsitä että Sanna Marin on nyt ollut pääministerinä, ei Sipilä jota häntäkin työnnetään esille ikävämpiin asioihin, että edelleen pääministerinä niitä hoitaa. Putin linja "!
2170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Demarit on aina olleet kaikkein etuoikeutetuimmassa asemassa niin Ruotsissa kuin Suomessakin. Heitä harmittaa, kun nyt tasa-arvon myötä myös ruotsidemokraatit ja perussuomalaiset saavat valtaa. Demarit, jotka aina ovat historiassa riistäneet toisia, ovatkin nyt menettämässä sitä!

Äänestä

Halonenkin täytti taskunsa vilppi eläkkeen lisällä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Yliväpeli_Orhonen kirjoitti:

Sosialidemokraatit kamppailevat itsekritiikin ja uuden opposition roolin kanssa vaalien jälkeen. Samalla puolueelle avautuu uusia mahdollisuuksia saada politiikkansa. Sosialidemokraatit yrittävät löytää uutta rooliaan oppositiossa. Vaalitulos on vaikea yhdistelmä menestystä ja epäonnistumista. Puolueen on nyt arvioitava tapahtunutta ja päätettävä, millainen sosiaalidemokratian tulisi olla tulevaisuudessa. Sosiaalidemokraattien suuri ongelma jatkossa on paljon eksistentiaalisempi kuin poliittisen keskustelun sävy.

Täytyy lopettaa muiden syyttäminen. Nyt Marin otti pääministerinä takkiin ronskisti.
Varmaan panee pohtimaan tulevaisuudessa velkalinjansa, onko edellytyksiä palata hallitukseen demareilla toisellakaan puheenjohtajalla. Luulisi että demareilla on kevään vaalin jälkeen itsekritiikin paikka, kuten jo oli jauhojengin jälkeen että voiko Marin jatkaa. Tuntuu kuin kaikki demarit edes käsitä että Sanna Marin on nyt ollut pääministerinä, ei Sipilä jota häntäkin työnnetään esille ikävämpiin asioihin, että edelleen pääministerinä niitä hoitaa. Putin linja "!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu