Valtiotamme ja kansaamme uhkaa velkakriisi.
Heinäkuun lopussa korko oli 1,2 %. Tiistaina 11.10.2022 korko kiipesi jo yli 3 prosenttiin.
Demari pääministerit, kukin vuorollaan, tekevät silkkaa sutta valtiontaloudessa.
Olisiko puolueen sata vuotta vanhat ideologiset perusteet päivityksen tarpeessa.
Olisiko Mäkysen tasoiset talousasiantuntijat aihetta aidata Raippaluodon saarelle.
Vai mitä?
Kokematon pääministeri ei ymmärtänyt Kokoomuksen varoituksia julkisen velan korkojen noususta
5
104
Vastaukset
- Anonyymi
Suomen valtion korkomenot ovat alimmillaan sitten vuoden 1990.
Tänä vuonna korkomenot olivat 800 miljoonaa euroa, kun korkeimmillaan olivat vuonna 1998 yli 5,6 miljardia euroa.
Toki jatkossa korkotason nousu nostaa myös menoja, mikäli lainaa otetaan lisää.
Kaikki tahot, myös demarit, ovat sitä mieltä, että jatkossa lainanottoa pitää suitsia.
Mutta mitään paniikin aihetta ei siis ole.
Lue lisää: https://hs.fi/talous/art-2000009127290.html
Tuossa artikkelissa näet kuvion valtion velan korkomenoista 90-luvulta asti. - Anonyymi
Suomen taloudessa menee muutenkin hyvin. Talous on tänä vuonna kasvanut, teollisuuden tilaukset lisääntyneet, työllisyys on ennätyskorkealla, maksuhäiriöiden määrä vähentynyt, voisin luetella lisää mutta lukekaa itse vaikka Tilastokeskuksen sivuilta.
Ensi vuonna on luvassa lievä taantuma, sillä maailmalla energian, erityisesti kaasun hinta tulee pysymään korkealla. Siihen on toki hyvä varautua. - Anonyymi
Oppositiossa yritetään lietsoa talouspelkoja, vaikka hallitus on kokonaisuutena onnistunut erittäin hyvin.
Oppositio voi joitakin mummoja säikyttää, jotka eivät ymmärrä taloutta. - Anonyymi
Niin oliko Arhimäkikö joka taisi vuosi sitten, ettei lainoja tarvitse maksaa. Laina, laina, lainan laina.
- Anonyymi
Jatkuva kasvu on itsemurha!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1952222
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo391537Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1321194Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe56952Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol267947- 55886
Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen20872Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis246788Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S18755Aina ku nään sun kuvan
Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭58753