Jos kaikki kepulaiset pääsee läpi Helsingissä, niin tulee jytky

Keskusta aikoo asettaa Helsingissä listalleen 11 ehdokasta.

Helsingistä valitaan 23 kansanedustajaa. Vaalipiirien paikkajaon uudistumisen myötä määrä on yksi enemmän kuin vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.

Eduskuntavaalit käydään 2. huhtikuuta 2023.
590
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mahdollista..

Äänestä

Helsingistä ei ole päässyt yhtäkään kepun ehdokasta läpi kaksissa viimeisissä ek-vaaleissa. Niitä edeltävässä eduskunnassa oli yksi, Terhi Peltokorpi. Hän on nytkin Hesan kaupunginvaltuustossa. 83-jäsenisessä valtuustossa on kaksi kepun edustajaa, toisena Laura Kolbe.

Äänestä

Tuo 11 paikkaa on hyvä tavoite Keskustalle koko Suomen tasolla. Helsingistä ei tule ensimmäistäkään.

Äänestä

Kepun kurtturuust stadissa, ei jatkoon. Miksi kukaan hesassa äänestäsi lestakepuja tai heinäkenkiä?

Äänestä
  • Meinaakko että hesalainen niin hieno ettei poikkea lämmitetyiltä kaduilta eikä ostoskeskuksista. Aika muuttaa hesaa, siksi kepulaiset pyrkii hesan johtoon.
    Hesassakin mahdollista tulla oma-aloitteiseksi, sosiaalitukeja nyt 200 000 niitä
    tulee karsia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Keskusta aikoo asettaa Helsingissä listalleen 11 ehdokasta.

Helsingistä valitaan 23 kansanedustajaa. Vaalipiirien paikkajaon uudistumisen myötä määrä on yksi enemmän kuin vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.

Eduskuntavaalit käydään 2. huhtikuuta 2023.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu