Hei Saarikko!

Valtiolla on velkaa jokaista suomalaista kohti 28 000 euroa. Koska lapset, eläkeläiset, sairastuneet, työttömät, maanviljelijät, alkoholistit, köyhät ja saamattomat eivät maksa veroja voipi sanoa, että työntekijän nimiin on otettu jokaista kohti satoja tuhansia euroja velkaa!

Ja tämä Saarikko, joka ei ole ymmärtänyt vastuustaan yhtään mitään!
1971
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Valtion velka on syntynyt vuosien kuluessa, toki lisääntynyt tämän hallituksen aikana, koronan ja Ukrainan sodan aiheuttamien kustannusten vuoksi.

Valtion velka ei ole mikään mörkö. Suomi on saanut velkaa jopa miinuskorolla. Tänä vuonna valtion velan korkokulut ovat alimmat sitten vuoden 1990. Suurimmat korkomenot olivat vuonna 1998.

Nyt korko on hieman noussut, joten valtio on varautunut maksamaan ensi vuonna enemmän. Tosin ennalta ei voi tietää paljonko korkomenot ovat ensi vuonna.

Äänestä
  • Kun puhutaan Suomen tapaisesta maasta, niin liiallinen valtion velka on mörkö !!

    Suomalaisten on hyvä ymmärtää, että Suomen Valtion lainat ovat 90% peräisin ulkomailta !!

    Esim, Yhdysvaltojen valtion velat ovat 75% peräisin Yhdysvalloista !!
    Japanin valtion velat ovat 85% peräisin Japanista !!
    Britannian valtion velat ovat 70% peräisin Britanniasta !!

    Äänestä

Koronan aikana otetulla jopa miinuskorkoisella velalla pidettiin talouden pyörät pyörimässä. Niinpä Suomen talous pärjäsi monta muuta maata paremmin, ja pärjää edelleen.
Talous kasvaa, yritysten tilaukset ovat kasvaneet, työllisyys on ennätyshyvä jne.

Velan otto oli siis viisasta. Toki jossain vaiheessa velanottoa pitää jarruttaa.

Äänestä

Älä valita. Tuskin sinä mitään veroja maksat.

Meillä oikeasti rikkailla (olen muuten eläkeläinen) on varaa maksaa satoja tuhansia vaikka heti. Tileilläni on niin paljon rahaa että en tiedä mihin sijoittaisin.
Valitettavasti valtion velkaa ei voi maksaa omalta kohdaltaan pois, kuten vaikka taloyhtiön velkaa, jotka maksamalla välttyy jatkossa maksamasta korkeampaa vastiketta.
Olisikin näppärää maksaa pois oma osuutensa valtion veloista, jos vastaava summa vähennettäisiin tulevien vuosien veroista.

Äänestä
  • Satu setä kertoo lööperiä 😂😂😂

    Äänestä

Eikä valtionvelkaa ole euroakaan yksittäistä kansalaista kohden.
Perinnönjaossa valtio ei ole saamapuolella valtionvelkaan.
Samoin tulevaisuudessa ei ole mitään sukupolvia jotka joskus maksavat valtionvelan kokonaisuudessaan pois.
Emmehän mekään ja meitä edeltävät sukupolvet ole siten tehneet, vaikka tyrkyllä ollut 106 miljardia euroa maksettavana.

Äänestä

Eläkeläiset maksavat veroa! Ja paljon! Enemmän kuin palkansaajat vastaavasta tulosta! Pienestäkin eläkkeestä vero kiskotaan!

Äänestä

Kaikki keskuspankeista tuleva raha talouteen ja bisnekseen on velkarahaa.
Koska se jaetaan pankkienkautta ainakin sivistysvaltioissa ja on siten kontrollissa.
Eli jokainen seteli ja kolikko on velkaraha, nykyisin lähinnä numeroita kun on tämä digi.

Äänestä

No niimpä tietysti.
Ketjussa selitellään miinuskorkoa ja muuta soopaa.

Valtion lainan korkokulut on nyt miljardeissa. Nousukauden aikaan ei ole saatu tehtyä mitään rakenteisiin liittyviä uudistuksia. Luuletteko, että se onnistuu laskukauden aika?

Kepu kääntää takkia miten ehtii. Siitä on tullut vasemmistopuolue !

Ihan hukassa koko puolue. Luullaanko, että pelkästään tukia kasvattamalla tämä maa vaurastuu?

Äänestä

Sitä se on kun asioita ei osata hoitaa muulla tavoin kuin ottamalla koko ajan lisää velkaa.

Äänestä

Suomi rahoittaa verotuksella kaikkia tärkeät yhteiskunnan toiminnot, ja sitten vanhuus tuo ihmiselle mukanaan eläkkeen.
Mikäs hätä meillä täällä kun vielä velallakin pystymme turvaan lasten ja nuorten tulevaisuuden.
Osan menoista lainarahoilla, toivottavasti kokoomus ja persut eivät estä omilla toimillaan nuorten ja lasten tulevaisuutta.

Suomen suurin uhka on persujen ja kokoomuksen riistokapitalistinen talouspolitiikka joka perustuu ison rahan sanelupolitiikkaan.
Se on sitä tuhoisinta politiikkaa - sanelupolitiikka.

Äänestä

Vaikka valhemedia koittaa sotkottaa, että kepun kannatus olisi nykyhallituksen syytä, niin valhemedia ainoastaan kieroilee.

Sipilän hallituksen suosio kaikkiaan oli tässä vaiheessa jotain 34% kun Marin huippuhallituksella se on lähellä 60%.
Eli totuus se, että se oli Sipilä joka kepun romahdutti, väittää valhemedia, mitä väittää.

Äänestä

Hyvä idea! Perinnönjaossa osuus valtionvelasta jää perikunnan vastattavaksi ja siirtyy ylisukupolvisesti etuoikeutettuna saatavana, leikaten maksamattomana perillisten etuisuuksia täysimääräiseen suorittamiseen saakka!

Jollei ole perillisiä, leikataan etuisuuksia elinajan ennusteen mukaisesti kattamaan osuus valtionvelasta.

Vähitellen loppuisi kepu-persujen ja sossujen äänestäminen.

Äänestä

On siinä meillä valtion kirstunvartija!

Äänestä

Millä ilveellä pystymme maksamaan maataloustuet, kun kaikki verot menevät valtion velan koronmaksuun.

Äänestä
  • Pelokas Kulmuni lähti, löperö Vanhanen lähti ja tekohymyä vääntävä Saarikko lähtee. Sitten ei jää ketään, kuka vastaisi valtionvelan takaisinmaksusta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Valtiolla on velkaa jokaista suomalaista kohti 28 000 euroa. Koska lapset, eläkeläiset, sairastuneet, työttömät, maanviljelijät, alkoholistit, köyhät ja saamattomat eivät maksa veroja voipi sanoa, että työntekijän nimiin on otettu jokaista kohti satoja tuhansia euroja velkaa!

Ja tämä Saarikko, joka ei ole ymmärtänyt vastuustaan yhtään mitään!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu