Kirjailija Aila Meriluodon päiväkirjat

PÄIVÄKIRJAN kansilehdessä luki: ”Tämä kirja on luovutettava sensuroimattomana Touko Siltalalle julkaistavaksi. Helsingissä 28.5.2010 klo 23.55 Aila Meriluoto.
Tämä on tärkeä kirja.”

Aila Meriluodon (1924–2019) jälkipolvi löysi julkaistavaksi tarkoitetun päiväkirjan, jonka sisältöä voi sanoa hätkähdyttäväksi. Päiväkirja on vuosilta 2008–2010, jolloin Meriluoto oli 84–86-vuotias.

"En minä vielä pääty"
https://www.adlibris.com/fi/kirja/en-mina-viela-paaty-9789523880627

Tämä (aiheeltaan harvinainen) Anna-Liisa Haavikon toimittama
En minä vielä pääty -päiväkirjateos (Siltala) kertoo raadollisesti vanhenemisesta,
mutta myös rakastumisesta ja seksistä ikävaiheessa, jossa yleensä puhutaan häveliäästi vain ”läheisyyden tarpeesta” – jos siitäkään.
Kirja on kirjastosta lainattavissa.

Edellisiin kirjavinkkeihin olisi hyvä tutustua monenikäisten, sillä ikäihmisten seksuaalisuus tuntuu olevan vieläkin jossain mielessä tabu, kiertoilmaisuin puhuttava asia, jos ollenkaan. Hienotunteisuus on tietysti lähtökohta, eikä minkäänikäisten herkkiä, intiimejä asioita pitäisi revitellen ja äänekkäästi rummuttaen käsitellä, asiapohjaisuus on oikea linja tässäkin. Sukupolvien erojakin on, ei meidänikäisiä pidä enää alkaa siinä mielessä uudelleenkouluttaa. Uskoisin, että suurin osa hyväksyy itsensä ja toiset sellaisina kuin ovat, kaikkine piirteineen ja puolineen, ei vaan tunne tarpeelliseksi ottaa suuremmin puheeksi tai ei löydä oikeita tapoja ja sanoja käsitellä asiaa.

Eeva Kilpi on rohkeasti ja tyylillä ottanut näitäkin asioita esiin, ja varsinkin runoissa niitä on taiten ja herkkyydellä käsitelty. Monelle tämä runo on tuttu kuolinilmoituksista.

“Kun mummot kuolevat / heistä tulee kukkaniittyjä ja heinää / ja joistakin mummoista tulee puita / ja he humisevat lastenlastensa yllä, / suojaavat heitä sateelta ja tuulelta / ja levittävät talvella oksansa lumimajaksi heidän ylleen. / Mutta sitä ennen he ovat intohimoisia.”

Jostain syystä melkein aina viimeinen säe on muutettu muotoon:
Mutta ennen sitä he ovat eläneet elämänsä."
Mikseivät mummot saisi ja voisi olla intohimoisia? Intohimosta tulee kai usein mieleen ensimmäisenä seksuaalinen aktiivisuus, eikä se kaikkien mielestä ilmeisesti sovi mummojen "toimenkuvaan".
Intohimoa voi sitäpaitsi tuntea itse Elämää kohtaan, voi harrastaa ja työskennellä intohimoisesti.

Vanha nainen on kuin maatuskanukke, jossa on monta hahmoa sisäkkäin: vanhempiensa tytär, nuori neito, vaimo ja lastensa äiti, keski-ikäinen ja lapsistaan irtaantuva nainen. Vanhemmiten on enemmän irti muista rooleistaan ja voi keskittyä omana itsenään olemiseen. :)

Meriluoto vaihtaa miestä kuin pataa ja elää padan tuotteista