Sai aikaan Ukrainan tuhoavan sodan. Uhitella Kinaa Taiwanilla. Nyt jo mäkii Iranissa naisten puolesta?? Haluaako Jenkit sotkeutua sinnekkin.
Nyt olis kire vaihtaa Usan pressa,ennen kuin liian myöhästä?
Nyt olis kire vaihtaa Usan pressa,ennen kuin liian myöhästä?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Trumpista voidaan olla mitä mieltä tahansa, muttei riehunut maailmalla tuolla tavoin
Ei Biden ole seko, mutta Putinin päässä näyttäisi olevan jotain pahasti vialla.
Putin on polttanut tuossa hulluuskohtauksessaan jo n. 160 miljardin dollarin edestä venäläistä omaisuutta ja lisää palaa koko ajan.
Ukraina on lyönyt Venäjän vähän joka rintamalla. Kymmeniätuhansia venäläispoikia ja miehiä on kaatunut ja kymmeniätuhansia on vammautunut - vain Putinin mielenterveysongelmien vuoksi.
Sitä nämä Pietarin trollit eivät halua muistaa ja myöntää, - ja syykin on ihan selvä. Se katkeroittaa kun tajuaa miten onnettoman huonosti Venäjä oli varustautunut hyökkäykseensä ja kuinka huonosti se pärjää.
Lopulta näille trolleille ei jää ainuttakaan pitävää argumenttia ja kun näin käy, niin silloin aletaan nimitellä vastapuolta. Näin siis tunnustetaan, että ei pärjätä ja räksyttäminen on lopulta ainoa mihin kyetään.
Aloittaja, älä viitsi naurattaa tolkun ihmisiä.
Oletko tolkku typeryyttäsi muka,
Aloittaja, tuo Putinin trolli-idiootti, voisi opetella edes kirjoittamaan kunnollista suomea.
Tuollainen kirjallinen krapulaulostus lisää vain vastenmielisyyttä kaikkia ryssiä kohtaan, myös niitä fiksumpia.
Venäjä tulee saamaan Ukrainassa selkäänsä todella pahasti ja se on sille ihan oikein. Kunnon selkäsauna kasvattaa pikkuputineista kunnon miehiä, tai tuhoaa ne viimeiseen iivanaan.
Biden on tolkun tuntuinen houraava seniili johon suomalaiset ihastuneet yli kaiken
ja ovat valmiit uhrautumaan viimeiseen hengenvetoon!
Ja tuhlaamaan Suomen verorahat,mitä se vain käskee!
Näin on kyllä tulee tämä jenkkinaton ROSVOKOPLAN nuolu tulemaan vielä maamme hyvinvoinnille täystuho
Tyypillinen amerikkalainen rosvo joka sai maammekin lonkeroihinsa toivon jenkkilään kunnon meteoriitti ja tulivuorenpurkauksia ja kunnon taifuuneja jotka pistää tämän maapallon suurimman roistovaltion USAn matalaksi
Usassa kohta vaalit.. suitsivat sotahullun Biden!
Englannin velkotukka,kanssa riehu sotaisena Ukreinassa,mutta lähtö tuli...
Biden ytittä paikata epäsuosiotaan levittämällä sotia maalimalla!
Kiina ilmoitti jo,että turhaan rakennat Taiwanille armeijaa Bide resukka. Tarvittaessa rytisee!
Nyt Biden vaipan kulutus kasvussa.. Kiina löi kovan Taiwanissa!