Suomalaisuuteen ei kuulu ruotsalaisuus!

Suomi on vahvasti yksikielinen
arar kirjoitti 6.3 8:33 ilmianna asiaton viesti

vastaa

Suomalaisuuteen ei kuulu ruotsalaisuus, eikä edes suomenruotsalaisuus, mutta suomenruotsalaisuuteen kuuluu vahva suomalaisuus!

Suomi on yksikielinen maa koska, Suomessa asuu yksikielinen suomen kielinen enemmistö jolla on suomalainen identtiteetti. Samalla Suomessa asuu yksikielinen ruotsin kielinen vähemmistö jolla on suomenruotsalainen identtiteetti. Siis kummallakin on yksi kieli ja yksi identtiteetti.

Suomessa on arviolta 98% väestöstä yksikielisiä, eli suomi ei ole kaksikielinen vaan yksikielinen jossa asuu yksikielisiä ihmisiä.

Jos suomen valtio on virallisesti kaksikielinen se ei tee kenestäkään ihmisestä kaksikielistä. Lait ovat ihmisten asettamia jotenka ne eivät määrittele maatamme, siksi niitä muutetaankin usein. Tämän maan määrittelee sen asuttama kansa eikä mikään laki. Suomen kansaa on jymäytetty menestyksekkäästi jo kymmeniä vuosia luulemaan että suomalaisuus olisi kaksikielinen.

Yleensä suomen kielinen joutuu ensimmäisen kerran tekemisiin ruotsalaisuuden kanssa vasta koulussa pakkoruotsin muodossa. Se ei ole syy olettaa että suomalaisuuteen kuuluisi ruotsalaisuus, ruotsalaisuus on suomen kieliselle yhtä vieras kuin norjalaisuus tai venäläisyys.

Koska suomenruotsalaiset ovat asuneet Suomessa heidän on ollut mahdotonta välttyä suomalaisuudelta, siksi suomenruotsalaisuuteen kuuluu vahva suomalaisuus. Tästä ovat osoituksena suomenruotsin suomalainen ääntämys ja suomalaiset tavat yms. (sauna, viina, pärrgele)

Omaako suomenkielinen joensuulainen tai edes helsinkiläinen omaa jotain ruotsalaista? Itse helsinkiläisenä koen ruotsin ja venäjän yhtä kaukaisina. Kerro esimerkki mikä voisi olla ruotsalaisuutta tavallisessa suomenkielisessä suomalaisessa.

Tätä tekstiä saa vapaasti käyttää pakkoruotituksen poistamiseen.
8974
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

heip

ihmettelen vaan miten täällä palstalla jaksetaan jauhaa kokoajan tosta kielikysymyksestä. yks kielisenä suomalaisena suomenkieltä äidinkielenäni puhuvana katson kannattavaksi opiskella ja osata muitakin kieliä. Ruotsi sujuu, englanti ja ranska. Kakskielisyyskin on tavallaan etu ku osaa jo valmiiks kahta kieltä...

Äänestä
  • Entäs se matematiikka??? !!! Miten se sujuu?

    Äänestä

  • Entäs jos ei pidä kielestä? Sitä ei silloin tarvisi opiskellakkaan. Tämäkin on ihan maakohtainen että makukohtainen kysymys. Jokainen joutuu kärsiä valinnoistaan joskus.

    Äänestä

  • LTS kirjoitti:

    Entäs jos ei pidä kielestä? Sitä ei silloin tarvisi opiskellakkaan. Tämäkin on ihan maakohtainen että makukohtainen kysymys. Jokainen joutuu kärsiä valinnoistaan joskus.

    Suuomalaiset eli suomessa syntyneet oppivat normaalisti suomen kielen. Kun jossain vaiheessa tulee eteen että pitääkin opiskella ruotsia pako omaisesti ja kun ei halua niin monasti luokalta pääsy kaatuu tähän yhteen aineeseen. Tässä tullaankin kysymykseen että Mikä järki tässä pakkoruotsissa on? En minä ainakaan halua opetella sanaakaan ruotsia jos en halua. TÄmän pitäisi EHDOTTOMASTI olla valinta kysymys. TÄYSIN!

    En ihmettele, että täällä vastustetaan ruotsin opiskelua, kun eihän suurimmalla osalla kirjoittajista tunnu olevan edes suomi hallussa. Ainakaan noin niinkuin kirjallisen ulosannin kannalta. Kammottavaa kieltä, kielioppi- ja yhdyssanavirheitä täynnä.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Täällä ei vastusteta ruotsin opiskelua vaan pakkoruotsin opetusta. Ymmärrätkö eron? Et.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    En ihmettele, että täällä vastustetaan ruotsin opiskelua, kun eihän suurimmalla osalla kirjoittajista tunnu olevan edes suomi hallussa. Ainakaan noin niinkuin kirjallisen ulosannin kannalta. Kammottavaa kieltä, kielioppi- ja yhdyssanavirheitä täynnä.

    tämä sitä eroa ymmärrä. Arvasinkin että joku vielä tällaiseen takertuu kun ei osaa kommentoida asiaa. "Kun en osaa sanoa tuohon mitään niin arvostelempa sitten tämän kirjoittajan kirjoitustaitoa."

    Äänestä

  • LTS kirjoitti:

    tämä sitä eroa ymmärrä. Arvasinkin että joku vielä tällaiseen takertuu kun ei osaa kommentoida asiaa. "Kun en osaa sanoa tuohon mitään niin arvostelempa sitten tämän kirjoittajan kirjoitustaitoa."

    Muista nyt että Sveriges Radion SISU RADION:in ohjelma myös palvele Ruotsin suomalaisia, pyrkimyksissään saada suomenkielisiä kouluja Ruotsiin!!!
    Kyseistä radio-ohjelmaa on kuunneltavissa osoitteessa:
    http://www.sr.se/cgi-bin/sisuradio/nyheter/artikel.asp? artikel=619240 ja Vendlaskolan esittäytyy suomen kielellä vaikkapa seuraavilla www-sivuilla:
    http://www.sfp.fi/lokalavdelningar/nurmijarvi/page.php?pageid=356

    Magnus Rögård Nurmijärvi

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

copypaste kirjoitti:

Suomi on vahvasti yksikielinen
arar kirjoitti 6.3 8:33 ilmianna asiaton viesti

vastaa

Suomalaisuuteen ei kuulu ruotsalaisuus, eikä edes suomenruotsalaisuus, mutta suomenruotsalaisuuteen kuuluu vahva suomalaisuus!

Suomi on yksikielinen maa koska, Suomessa asuu yksikielinen suomen kielinen enemmistö jolla on suomalainen identtiteetti. Samalla Suomessa asuu yksikielinen ruotsin kielinen vähemmistö jolla on suomenruotsalainen identtiteetti. Siis kummallakin on yksi kieli ja yksi identtiteetti.

Suomessa on arviolta 98% väestöstä yksikielisiä, eli suomi ei ole kaksikielinen vaan yksikielinen jossa asuu yksikielisiä ihmisiä.

Jos suomen valtio on virallisesti kaksikielinen se ei tee kenestäkään ihmisestä kaksikielistä. Lait ovat ihmisten asettamia jotenka ne eivät määrittele maatamme, siksi niitä muutetaankin usein. Tämän maan määrittelee sen asuttama kansa eikä mikään laki. Suomen kansaa on jymäytetty menestyksekkäästi jo kymmeniä vuosia luulemaan että suomalaisuus olisi kaksikielinen.

Yleensä suomen kielinen joutuu ensimmäisen kerran tekemisiin ruotsalaisuuden kanssa vasta koulussa pakkoruotsin muodossa. Se ei ole syy olettaa että suomalaisuuteen kuuluisi ruotsalaisuus, ruotsalaisuus on suomen kieliselle yhtä vieras kuin norjalaisuus tai venäläisyys.

Koska suomenruotsalaiset ovat asuneet Suomessa heidän on ollut mahdotonta välttyä suomalaisuudelta, siksi suomenruotsalaisuuteen kuuluu vahva suomalaisuus. Tästä ovat osoituksena suomenruotsin suomalainen ääntämys ja suomalaiset tavat yms. (sauna, viina, pärrgele)

Omaako suomenkielinen joensuulainen tai edes helsinkiläinen omaa jotain ruotsalaista? Itse helsinkiläisenä koen ruotsin ja venäjän yhtä kaukaisina. Kerro esimerkki mikä voisi olla ruotsalaisuutta tavallisessa suomenkielisessä suomalaisessa.

Tätä tekstiä saa vapaasti käyttää pakkoruotituksen poistamiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu