Lopulta keksin korvaushoidon ja päätin luopua vanhoista jähmettyneistä ajatusmalleistani, että korvaushoito on vain tosi riippuvaisille, jotka ei edes yritä lopettaa ja ajattelin sen vaan ruokkivan riippuvuutta ilman, että pääsee elämässä eteenpäin. Tajusin että tämä on juuri sitä elämäntilanteessa paikallaan junnaamista, kun yritän kerta toisensa jälkeen lopettaa, mutta päädyn aina samaan ja kaikki raha meni käytännössä bupreen. Ja joutui usein miettimään. Onko syömättä vai refloissa. Tämä jatkuva tasapainottelu alkoi viemään täysin kaikki voimat ja toivon.
Sitten lopulta hakeuduin korvaushoitoarvioon ja tuntui ikuisuudelta odottaa pari kuukautta päästä aloitukseen, mutta jaksoin tsempata sen ajan jotenkin ja vihdoin koitti aika.
Pohdin todella paljon mikä hoidoista sopii parhaiten minulle. Bupre vai metadoni? Aluksi ajattelin etten uskalla koskea metadoniin, mutta sitten rupesin miettimään, että jos aloittaisin bupre hoidon, niin sillä en saisi ehkä mitenkään päihdehimoja pois ja oheiskäyttöä tulisi lähes varmasti olemaan ja olinhan vuosikaudet käyttänyt buprea ja se oli minulle vähän kuin olisin omarakenteisessa korvaushoidossa, niin tulin siihen tulokseen, että bupre korvaushoito ei ehkä auttaisi minulla muuhun kuin saisin bupren ilmaiseksi, mutta itse elämäntilanteen parantumiseen se ei ehkä auttaisi muuten kuin rahallisesti. Sekä bupreen olin luonut tietynlaisen suhteen, niin osaisinko ajatella sitä vain lääkkeenä. Päihteenä kun sitä käytti vaikka ei se juuri mitenkään useimmiten toiminutkaan, kun oli toleranssi ja tottumus kehitetty.
Ihmisillä on aika kapeakatseisia ja stereotyyppisiä näkemyksiä metadonista (toki koko korvaushoitoa kohtaan). Miksi vaihtaa vahvempaan? Yksi syy on että päihdemielihalut pysyy paremmin poissa ja metadoniin harva on ehtinyt luoda ns. päihdesuhdetta. Metadoni käyttäjillä ei ole hampaita ja ovat rähjäisiä sosiaali tapauksia? Monet jotka on tälläisiä ovat jo ennen korvaushoidon alkua jättäneet huolehtimatta itsestään. Ei se pelkkä metadoni kenenkään ulkonäköä huononna, vaan huonot ja epäterveelliset elämäntavat. Metadoni lihottaa? Jotkut lihovat ja toiset eivät ollenkaan. Tähänkin voi vaikuttaa itse, jos näyttää siltä että lihoo niin alkaa urheilemaan ja syö terveellisemmin.
Nämä kaikki ovat loppujen lopuksi aika basic seikkoja, mutta moni tuntuu silti pitävän faktoina kaduilta kuulleet jutut ja läpät, kuten "metadon! saattohoitoa!". Mutta kaduillako pyörivien douppien vetoko on sitten jees ja turvallisempaa. Saati pyöriä epämääräisissä luukuissa hankkimassa douppia missä saattaa tapahtua mitä vaan, kun joku sekoilee skitsoissa psykoosissa skutseissa. Epämääräinen elämä jää korvaushoidon myötä ja kyseessä on vaan lääke muiden joukossa. Monilla on esim. kasa bentsoja, lyricoita, panacodei, tramalei reseptillä, niin sanoisin että pelkkä metadoni on parempi vaihtoehto kuin noi useat eri reseptit päihdeongelmaiselle ja ei päihteitä käyttävien ihmistenkin on vaikea usein hallita keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden käyttöä. Moni käyttää tiedostamattaan lääkkeitään päihteenä.
Metadoni korvaushoito on hyvin valvottua eikä kuntouttavassa hoidossakaan saa paljon ns. lääkettä kotiin. Ja siksi tämän lääkkeen käyttö pysyy hallinnassa, vaikka melko voimakas onkin.
Olen todella helpottunut kun pääsin tähän metadoni hoitoon koska mm. päihdehistoriani takia tämä tuntui ainoalta hyvältä vaihtoehdolta, enkä ole katunut hetkeäkään. Ja uskon tätä kautta opiaattien/opidoidien ja päihteiden lopettamisen jonain päivänä olevan paljon järkevämpää, kuin tuskastella kokoajan kroppa kovilla epäonnistuneiden lopetus kertojen kanssa.
Kiitos jos jaksoit lukea tekstini ja olisi mukava kuulla muidenkin kokemuksia ja mielipiteitä asiasta.
Korvaushoito - Metadoni vai Buprenorfiini
Anonyymi-ap
0
183
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,714225Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt152684Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242317Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod112253Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1082178Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1072143Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992131Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6061931MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141905Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S231673