Ruotsidemokraatit jäävät vaille ministerinposteja mutta ovat käytännössä merkittävä ja kiinteä osa hallituksen arkea.
– Ruotsidemokraateille annettu ääni lunastetaan nyt. Lukemalla hallitusohjelman kannesta kanteen voi huomata, että sanamme painaa, totesi ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson oikeistopuolueiden yhteisessä tiedotustilaisuudessa.
– Olemme kuin yksi hallituspuolueista.
Ja luuta lakaisee.
Pakolaisten määrä rajoitetaan EU:n minimitasolle. Kiintiöpakolaisten määrää lasketaan 6 400 henkilöstä 900 henkilöön vaalikauden aikana. Oleskelulupiin tulee tiukennuksia ja kansalaisuuden saamisen ehtoja tiukennetaan.
Åkessonin mukaan maahanmuuttajille on tulossa myös käyttäytymis- ja omavaraisuusvaatimuksia. Vapaaehtoisen paluumuuton ehtoja sekä kannustimia kehitetään erityisesti heitä varten, jotka eivät sopeudu maan tavoille.
Hallitus selvittää senkin, miten rikollinen käytös ja rikollisuuteen liittyvä tukien väärinkäyttö voisivat johtaa karkotukseen.
Jengirikollisille on tulossa tuplarangaistus, nuorten rangaistusalennukset poistetaan ja ongelmalähiöiden valvontaa tehostetaan. Käyttöön otetaan anonyymi todistaminen ja kameravalvontaa lisätään ongelma-alueilla.
Hyvältä näyttää.
SD:n Jimmie Åkesson juhlii!
8
65
Vastaukset
- Anonyymi
Suomessa mennään päinvastaiseen suuntaan.
- Anonyymi
Saattepa nähdä, että Suomi kopioi tuon demokratian hirviön Suomeen ensi vaalien jälkeen. Pienistä puolueista kasattu hallitus tekee oppositioon jäävästä puolueesta itselleen tukipuolueen joka ei koskaan äänestä hallituksen tekemisiä vastaan ja saa siitä hyvästä itselleen erilaisia myönnytyksiä. Loistavaa demokratian halveksuntaa. Näin tulee tapahtumaan 100% varmuudella.
- Anonyymi
Huomenna äänestetään ruotsin parlamentissa hallituksen ja sen apupoikien sd:n luottamuksesta.
Varma tietolähde kertoo, että liberaalit kaatavat hallituksen heti alkuunsa.- Anonyymi
Tuskin
Minulle oli erittäin paha pettymys, että Jimmy Åkesson suostui tämmöiseen demokratianvastaiseen joskin Ruotsille tyypilliseen järjestelyyn. Se leimaa ruotsidemokraatit paariapuolueeksi ja ja ruotsidemokraatteja äänestäneet ruotsalaiset toisen luokan kansalaisiksi. Järjestely voi olla myös Åkessonille tietyllä tavalla mukavuusjärjestely: valtaa ilman vastuuta.
Mielestäni Suomessa ei ikinä pidä sortua tällaiseen rappiodemokratiaan. Jos on hallituksessa mukana niin on oltava ministerivastuu ja sillä siisti.
Åkessonin olisi pitänyt ottaa tiukka linja. Hänen olisi pitänyt tehdä selväksi, että joko ruotsidemokraatit ovat hallituksessa mukana tai sitten puolue on mukana kaatamassa joka ikistä vähemmistöhallitusta, oli se sitten vasemmistolainen tai oikeistolainen. Jos jostain olisi tingitty sen hyväksi, että hallitus saadaan kasaan niin sitten pääministerin postista, joka olisi kuulunut ruotsidemokraateille suurimpana porvaripuolueena. Pääministerin paikasta luopumisen olisi tietenkin sitten pitänyt näkyä muiden ministeriöiden määränä ja painavuutena.- Anonyymi
Totta puhut! Nyt tästä SD:stä tosiaan tuli jokin "varjojäsen" hallituksessa. Ei kuulu tuommoinen avoimeen demokratiaan. Kyse on omituisesta hallituksen "super-lobbarista", jonka asema on hämärä.
Katsotaan nyt sitten kuinka tämä organisointi pelittää.......sen näkee..
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834463Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243228Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392894Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172687Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172539- 162510
Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432477Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132285MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142065Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281727