Olen järkyttävän yksinäinen

Anonyymi-ap

Olen jäänyt juuri työttömäksi. Määräaikaisuus loppui. Töissä oli mukavaa, kun sai jutella ihmisten kanssa ja päivissä oli hieman sosiaalisuutta. Muita ihmisiä elämässäni ei juuri ole. Tai on minulla pari kaveria ja tuttavaa joita näen parhaillaan kerran kuussa, yleensä harvemmin. Näillä tuttavilla on perheet ja menevät elämässä eteenpäin. Toisin kuin minä. Olen tosi jumissa ja nämä vähäiset ihmissuhteet enää hädintuskin pysyy hengissä. Eikä edes tunnu enää siltä, että olisi mitään yhteistä.
Minulle tapahtui traumaattinen kokemus 15 vuotta sitten. Yritin sulkea sen pois mielestäni, mutta se on syönyt minua sisältäpäin pikkuhiljaa. Olen myös jatkuvasti mennyt ihan huomaamattani huononpaan suuntaan. Olen jäänyt yksin. Enkä kestä sitä enää. Aloin vältellä ihmisiä omasta halustani, koska minun oli vaikeaa traumaattisen kokemuksen jälkeen olla tekemisissä ihmisten kanssa. Olin aivan hukassa. Ja sinne hukkaan taisinkin hukkua.

Nyt kun työtkin loppuivat en tee enää mitään. Ei edes kiinnosta hakea uutta työpaikkaa. Aamuisin en halua nousta ja illalla on ihanaa kun aurinko vihdoin laskee. En näe mitään syytä panostaa tulevaisuuteen, koska näen siellä vain loputonta yksinäisyyttä. Töihin menokin oli vaikeaa, kun työkaverit puhuivat perheistä ja lapsistaan. Mutta silloin kun juteltiin muita asioita niin oli mukavaa.

Tunnen itseni täysin turhaksi ihmiseksi ja ulkonäkönikin on muuttunut rumemmaksi. Sekin tuntuu pahalta, koska en usko löytäväni edes kumppania koska olen niin ruma. Ja sen lisäksi sosiaaliset taidot ovat ruosteessa.
En tiedä mitä tekisin…
En edes jaksa tehdä mitään. Ei millään tekemisellä tunnu olevan mitään pointtia.
Olen myös melko henkinen ihminen eikä sekään anna lohtua enää. Ei yhtään mikään. Tiedän, että ainut mistä saisin lohtua olisi rakkaus ja kumppani. Jota en usko saavani.

4

402

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kiitos että kerroit,tosi ikävää että sulle on tapahtunut jotain kamalaa ja se vaivaa mieltä.Oletko pystynyt siitä puhumaan jollekin ja käsittelemään tunteita.Ehkäpä on aikalisän paikka nyt mutta myöhemmin voisit taas hakeutua töihin,sinuakin tarvitaan. Joskus ihminen tosiaan on niin jumissa että näkee asiat vain kapeasti eikä näe ulospääsyä. Asioilla on tapana järjestyä,siihen uskon kun monen epätoivon kohdalla asiat aina kuitenkin selviää. Tsemppiä täältä jostain:)

    • Anonyymi

      Jo olet nainen ikään katsomatta menen netti naisten tuki linjaa. Jos olet mies menen netti miesten tuki linja.Laita aamut kello soimaan vaikka 7. Pakota itsesi ylös.aamiaiset ymm. Pakotai itsesi ulos kello 9. kävelee säällä kuin säällä 2-4 viikkon päästä olet kinni päivä rytmi.Ota haltuun ruoka rytmi. Ulkoilusta ja aamu heräämisestä saat kiinni uni rytmin.Kuntele musikkia,hoitaa sielua. Edellä maintut toimii minulle.Samassa asemassa olevalle. Ei nin tujotakaan yksinäisyys kun huomaa yksin osaa ulkoilla.Voi kohdata monta ihmistä.Koiran ulkoiluttajan kysyt saatko koiraa silitää.Juttu tuokio harmiton koirasta. Penkki on jossain kävetytien varrella,vaikka joku siinä jo istuu istu itsekin ala puhu säästä.Harmitonta keskustelua.Vaikka en kulu kirkoon jos et sinäkän mene edes kirkon aulaan löydät esiteitä mitä nillä tarjota vaikka ilmasta jumpaa tai hiljaisuuden jooga aamupäivällä, Kuin katso alueesi asukastalot. Sinne menet .

    • Hei,

      Hyvä, että kirjoitit tänne! On tärkeää purkaa mielessä olevia huolia. Vertaistuki voi olla hyvä voimavara ja saitkin jo vastauksia. Ulkopuolisen kanssa keskusteleminen voi helpottaa ja tuoda uusia näkökulmia. Joskus myös ammattimainen keskustelupau voi olla tarpeen. Et maininnut oletko käsitellyt traumaattisen kokemuksen ammattilaisen kanssa.

      On olemassa monia matalan kynnyksen auttavia tahoja, joista voi saada tukea elämän eri tilanteissa. Kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä ja keskustella omista ajatuksista joko ammattilaisen tai vertaisten kanssa. Yksinäisyyskin saatta lievittyä, jos osallistuu ohjattuun ryhmätoimintaan. Alla tiedoksi tahoja joihin voi olla yhteydessä anonyymisti ja maksutta:

      - Tukinet.net - Tukipisteesi netissä https://tukinet.net/

      Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukihenkilö löytyy esimerkiksi Mieli Tukisuhteesta. https://tukinet.net/teemat/mieli-tukisuhde/tukisuhteet/

      Lisäksi maanantaista torstaihin klo 15-19 on aikuisten kahdenkeskinen Solmussa-chat, jossa voi jutella päivystäjän kanssa mistä tahansa mielessä olevasta huolesta tai hankalasta elämäntilanteesta.

      Tukinetissä on myös monenlaisia ryhmächattejä ja keskusteluryhmiä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja.

      Tukinetin kaikki palvelut saa käyttöönsä rekisteröitymällä palveluun anonyymisti. Osaa palveluista voi käyttää ilmankin rekisteröitymistä.

      Keskusteluapua on mahdollista saada matalalla kynnyksellä myös seuraavilta tahoilta:

      - Valtakunnallinen kriisipuhelin

      Jos soittaminen tuntuu omimmalta vaihtoehdolta, niin valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää24/7 numerossa 09 2525 0111.

      - Kriisikeskukset

      Ympäri Suomea toimii myös kriisikeskuksia, joihin voi mennä keskustelemaan paikan päälle. Myös etävastaanotto on mahdollista osassa paikoista. Kriisikeskusten yhteystiedot löytyvät mm. MIELI Suomen Mielenterveys ry:n nettisivuilta: https://mieli.fi/tukea-ja-apua/keskusteluapua-kriisivastaanotoilla/

      Ystävällisin terveisin
      SOS-kriisikeskus/Kata

    • Anonyymi

      Noh täällä on toinen myös vähän yksinäinen ja mä oon nainen.........
      Sanon nyt ekaks, että eihän kaikkien ihmisten tarvi hankkia lapsia ja perustaa perhettä,
      on itsellänikin käyny monesti kyllä mielessä, mutta eipä ole lapsia eikä haittaa, että ei ole, koska lapsiperheissä elämä on työtä 24/7........Tai arki lapsen kanssa yleensä ja tietyt rutiinit pakko tehhä vauvankin kanssa, vaikka kuinka väsyttäisi ja yöunet ollu huonot.......
      Eli sanon ite suoraan, että mun ei käy kateeks lapsiperheiden arkea, lapsia en vihaa, mutta arki lapsen kanssa on raskasta, jos ei saa yöllä kunnolla nukuttua, en ainakaa ite jaksais....... 😏
      Nautin siitä, kun saa elää vapaata elämää eikä ole muita huollettavia kuin lemmikki........😊
      Voi elämä olla onnellista muutenki ilman, että on lapsia........ 😉
      Ei mullakaan ole kuin muutama kaveri tällä hetkellä, onneks on ees ne pari ja yks niistä on karvainen...... 🙂

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      128
      7726
    2. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      94
      7262
    3. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      31
      7172
    4. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      17
      6491
    5. Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta

      Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t
      Maailman menoa
      73
      6331
    6. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      111
      5687
    7. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      46
      5468
    8. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      74
      5321
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      19
      5305
    10. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      47
      5190
    Aihe