Moottoritien ramppia väärään suuntaan ajamisen ehkäiseminen valtatiellä 1

Anonyymi-ap

https://trepo.tuni.fi/handle/10024/142503
Valtatien 1 Turku–Muurla välin rampeilla on jo tehty toimenpiteitä väärään suuntaan ajamisen ehkäisemiseksi ennen tämän työn aloitusta. Jo tehtyjen ratkaisujen lisäksi väärään suuntaan ajamista voidaan ehkäistä muun muassa kielletty ajosuunta -merkkien sijaintien tarkistuksella, ajokaistanuolien toteutuksilla, kiertoliittymien rakentamisella risteävän tien ja ramppien päähän sekä sijoittamalla kielletty ajosuunta -merkit normaalikorkeuden lisäksi matalammalle samoihin pylväisiin.

9

177

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onko tuolla rampilla tapahtunut väärään suuntaan ajamista usein? Yleensä ajolinjat ja merkinnät on osattu tehdä siten, että väärään suuntaan ajaminen vaatii käytännössä tahallisuutta.

      • Anonyymi

        Asiasta sen paremmin tietämättä, ne motarille väärään suuntaan lähtemiset on tapahtuneet(media tietojen mukaan) ikäkuskeille joiden ei ole uskottavaa tehneen sitä tahallaan. Vaan kysymyksessä on/voi olla huomaamattomuus, jossa ajo-ja huomiokyvyn heikkenemisen lisäksi voi olla selittävänä tekijänä juurikin aloituksessa mainitun kaltainen vähän epäselvä järjestely opastuksessa ja tie merkinnöissä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asiasta sen paremmin tietämättä, ne motarille väärään suuntaan lähtemiset on tapahtuneet(media tietojen mukaan) ikäkuskeille joiden ei ole uskottavaa tehneen sitä tahallaan. Vaan kysymyksessä on/voi olla huomaamattomuus, jossa ajo-ja huomiokyvyn heikkenemisen lisäksi voi olla selittävänä tekijänä juurikin aloituksessa mainitun kaltainen vähän epäselvä järjestely opastuksessa ja tie merkinnöissä.

        Jotkut ikäihmiset tekevät huonoja ratkaisuja liikenteessä. Väärään suuntaan lähteminen on yksi esimerkki. Hoksottimet jo liian heikossa kunnossa heillä?


    • Anonyymi

      Moottoritien rampeilla ja läheisyydessä pitää kieltää Toyotalla ajo, niin kyllä tuokin väärin päin ajaminen loppuu samalla.

    • Anonyymi

      Tiehen voisi kirjoittaa "Väärä suunta" kuten ulkomailla on tapana ainakin briteissä ja jenkeissä.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Joskus ongelma syntyy siitä että kielletty ajosuunta -merkki on aivan risteyksessä. Vähän epävarmempi kuljettaja keskittyy risteyksessä ajamiseen ja merkkien katsominen unohtuu. Mutta jos toistomerkki olisi rampissa edes muutaman kymmen metrin tai lähemmäs sadan metrin päässä, luulisi väärään suuntaan ajavan heräävän että nyt menee väärin.

    • Anonyymi

      Onhan tuo ramppi ollut käytössä pian 20 vuotta. Miksi se on nyt muuttunut vaaralliseksi?

    • Anonyymi

      Kun raportin lukee, siitä selviää että laittamalla risteykset ohjeiden mukaiseen kuntoon enempää ei oikeastaan kannata tehdä. Suurin osa huomautuksista tuli puuttuvista kielletyn ajosuunnan merkeistä tai suuntanuolien tiemerkinnöistä.

      Sen lisäksi oppineisuutta on tietysti pitänyt osoittaa ruotimalla muualla maailmalla käytettyjä menetelmiä. Niistä oli todettu varsin monesta, etteivät sovi suomalaiseen ilmastoon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      162
      8624
    2. Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta

      Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t
      Maailman menoa
      87
      7455
    3. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      106
      7357
    4. Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle

      Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht
      Maailman menoa
      3
      7326
    5. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      41
      7244
    6. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      21
      7188
    7. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      112
      6642
    8. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      29
      6486
    9. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      84
      5710
    10. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      48
      5495
    Aihe