KOKOOMUS RYÖVÄÄ PERINNÖT - FJÄDER VÄÄRENTÄÄ JOPA POSTIMERKITKIN

Anonyymi-ap

25

164

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kesäkuussa kuohahti, kun HS paljasti Fjäderin allekirjoittaneen vuonna 2020 kassakaappisopimuksen, jossa hän lupasi luopua Akavan puheenjohtajuudesta vuonna 2022 kesken puheenjohtajakautensa. Fjäder ilmoittikin kaksi päivää myöhemmin luopuvansa puheenjohtajuudesta kesken kautensa.

      Syyskuussa Akavan varapuheenjohtajat julkaisivat kannanoton, jossa he kyseenalaistivat Fjäderin poliittisen kampanjoinnin Twitterissä, kun Fjäder on vielä Akavan puheenjohtaja.

      Fjäderille maksetaan Akavasta palkkaa vuoden loppuun asti, vaikka hänen puheenjohtajuutensa päättyy jo marraskuussa. Vuoden 2020 verotietojen mukaan Fjäderin ansiotulot Akavasta olivat 240 000 euroa

      • Anonyymi

        Akavan väistyvä puheenjohtaja Sture Fjäder (kok) tekee eduskuntavaalikampanjaa ja nostaa samalla jättipalkkaa vuoden loppuun asti. Vuoden 2020 verotietojen mukaan Fjäderin ansiotulot Akavasta olivat 240 000 euroa. Fjäder luopui elokuussa useimmista työtehtävistään, mutta on edelleen Akavan istuva puheenjohtaja.

        Uudenmaan kokoomuksen toiminnanjohtaja Janne Pesonen ei näe Fjäderin toiminnassa ongelmaa.

        – Fjäder on arvioitu täysin eduskuntavaaliehdokkaaksi sopivaksi henkilöksi. Hänet on nimetty ehdokkaaksi, eikä hänen ehdokkuuttaan ole millään tavalla kyseenalaistettu, Pesonen sanoo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viimeisin Fjäderiä koskenut kohu syntyi lauantaina, kun HS uutisoi Fjäderin kieltäytyneen pitämästä lomiaan, joita hänelle oli kertynyt runsaasti. Fjäder sanoi HS:lle, ettei hänellä ole ”aikomustakaan” pitää lomia ennen kuin hänen työsopimuksensa päättyy marraskuussa. Sunnuntaina Fjäder kertoi sittenkin jäävänsä lomalle jo lokakuun lopulla, STT uutisoi.

        Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder oli lähes päivittäin julkisuudessa vuosina 2015 ja 2016, jolloin työmarkkinajärjestöt ja pääministeri Juha Sipilän hallitus neuvottelivat kilpailukykysopimuksesta. Kuvassa Fjäder allekirjoittaa kiky-sopimusta kesäkuussa 2016.

    • Anonyymi

      Kjauhistuittaa kaikkinainen vjäärennys.

      • Anonyymi

        Fjäder on arvioitu täysin eduskuntavaaliehdokkaaksi sopivaksi henkilöksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Fjäder on arvioitu täysin eduskuntavaaliehdokkaaksi sopivaksi henkilöksi.

        kokkareihin just sopiva

      • Anonyymi

        kataisen ja romakkaniemen pitäisi istua vankilassa vieläkin omista asiakirjaväärennöksistään, mutta oikeuslaitos on kok-taskussa

    • Anonyymi

      Pikkusäästöjen tähden?

      Fjäderillä on myynnissä noin 5000 tuotetta. Fjäderin ansiotulot olivat vuonna 2020 noin 240 000 euroa.

      – Siihen suhteutettuna kyse on pienestä säästöstä. Vaikka tämä on laitonta, niin ei tämä mikään iso rikos ole. Ehkä se antaa kuvaa tietynlaisesta epärehellisyydestä. Fjäder tietysti kiistää tämän, vaikka ei enää suostu kommentoimaan asiaa mitenkään, Kari sanoo.

      Fjäderin raha-asiat ovat olleet jo aikaisemmin esillä tänä vuonna, kun hänen ja Akavan tekemä kassakaappisopimus paljastui kesäkuussa. Sen myötä Fjäder lupasi irtisanoutua tehtävästään kesken toimikauden. Fjäder saa palkkaa kuitenkin kuluvan vuoden loppuun saakka.

      Hän on kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaana Uudeltamaalta. Kokoomus koittaa sen sijaan pitää itsensä etäällä Fjäderin sotkuista.

      – Uudenmaan piirin toiminnanjohtaja toteaa, että hän ei sen enempää ala Fjäderin filatelistisista harrastuksista puhumaan, että se on Fjäderin tehtävä kommentoida, Kari sanoo.

      Ja Fjäder puolestaan vaikenee.

      • Anonyymi

        Suomen tunnetuimmaksi filatelistiksi eli postimerkkiharrastajaksi on tällä viikolla noussut Akavan väistyvä puheenjohtaja Sture Fjäder. Torstaina ilmeni, että Fjäder on käyttänyt uudestaan jo kertaalleen käytettyjä postimerkkejä myydessään erinäisiä keräilytuotteita, kuten Adolf Hitler -keräilykortteja ja erinäisiä postimerkkejä.

      • Anonyymi

        Älkää ny saatana vie äänestäkö tuollaista kusipäätä.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Hän on kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaana Uudeltamaalta. Kokoomus koittaa sen sijaan pitää itsensä etäällä Fjäderin sotkuista.

    • Anonyymi

      Urallaan menestynyt keski-ikäinen mies ostaa usein Bentleyn. Minä keskityn autojen sijaan sulkakirjeisiin, Fjäder sanoi.

      • Anonyymi

        aito kokkari

    • Anonyymi

      Voiko rikollisilta suhmureilta muuta odottaa?

      Kokoomus karkoitettava maasta!

      • Anonyymi

        Adolf Hitler -keräilykortteja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Adolf Hitler -keräilykortteja

        Fjäder on käyttänyt uudestaan jo kertaalleen käytettyjä postimerkkejä

    • Anonyymi

      Juu ryövää, mutta ah, niin kaikki puolueet tekee eikä yksikään pistä tikkua ristiin tästäkään älyttömyydestä. Maksatetaan veroa veron päälle kaikista ja kun ihminen kuolee, niin verotetaan perillisiä vielä viimesen kerran vainajan jäämistöstä, josta vainaja on maksanut veroja veroja veroja, koko elinikänsä.. sitten alkaa tippumaan bäännösveroja ja samasta asiasta tulee lisää jäännösverolaskuja vain eräpäivät muuttuu. Suurta ryöstöä! Surevat omaiset,jos ovat iäkkäitä, maksavat kiltisti kaiken, kun eivät ymmärrä. Nuoremmat sitten ottavatkin asiakseen hoitaa verottajan, mutta siellähän kukaan ei tee virheitä. Jos jonkun saa puhelimitse kiinni, on "palvelu" kuin gestapo-kuulustelua, kukaan ei tiedä mitään.

    • Anonyymi

      Hän on kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaana Uudeltamaalta. Kokoomus koittaa sen sijaan pitää itsensä etäällä Fjäderin sotkuista.

      – Uudenmaan piirin toiminnanjohtaja toteaa, että hän ei sen enempää ala Fjäderin filatelistisista harrastuksista puhumaan, että se on Fjäderin tehtävä kommentoida, Kari sanoo.

      Ja Fjäder puolestaan vaikenee.

      • Anonyymi

        Fjäderin tulot 240 000 euroa, huijaa postimerkeissä – Fjäder kiistää, kokoomus vaikenee

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Fjäderin tulot 240 000 euroa, huijaa postimerkeissä – Fjäder kiistää, kokoomus vaikenee

        Häikäilemättömiä rahan sokaisemia tavallisen kansan riistäjiä, jotka ovat nyt oppositiossa heittäytyneet oikeis näyttelemään toimivansa heikompien ja vähäosaisempien puolesta puhujana. Voi jumaliste, häpeällistä valheellisuutta ja kieroutta.

    • Anonyymi

      Minusta on aivan luonollista jotta huijaa missä suinkin pystyy, kuten postimerkeissä mahtaako Hitler kortitkaan olla aitoja?

    • Anonyymi

      Testamentin laatinut lakimies, kokoomusvaikuttaja ja Espoon kaupungin liikuntajohtaja Martti Merra, oli neuvonut tätiä kirjoittamaan minkä pystyi.

      Merra oli tehnyt asiasta käsinkirjoitetun lisäyksen testamenttiin: ”Testamentin laatijan käsi ei toiminut hyvin allekirjoitettaessa. Allekirjoitus on tehty todistajien nähden.”

      Merra ei ollut omien sanojensa mukaan tietoinen naisen lääketieteellisistä vaivoista. Testamentintekokelpoisuudesta ei keskusteltu eikä Merra osannut sitä omien sanojensa mukaan epäillä.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      272
      3416
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      21
      1883
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      29
      1549
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1431
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      137
      1068
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1024
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      67
      963
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      86
      816
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      717
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      51
      706
    Aihe