Olen asunut jo kymmenen vuotta ulkomailla ja olen täällä törmännyt asiaan jota en muista kertaakaan nähneeni Suomessa viettämieni 25 vuoden aikana. Eli olisin kiinnostunut kuulemaan mikä tilanne siellä oikeasti on, ja muistanko vain väärin.
Eli ajatellaan tämä risteystilanne ensin vaikkapa tähän suuntaan: on tie jossa on sekä ajotie että jalkakäytävä. Auto ja kävelijä kulkevat samaan suuntaan. Sitten tien poikki kulkee toinen tie, eli siis on tienristeys. Punainen valo palaa autolle ja jalankulkijalle. Sitten vihreä valo syttyy, ja jalankulkija lähtee liikkeelle. Myös auto lähtee liikkeelle, mutta ei ajakaan suoraan vaan kääntyy oikealle, eli juuri sinne missä jalankulkija on ylittämässä tietä.
Tuosta on työmatkallani jatkuvasti vaaratilanteita, varsinkin kun yhdessä risteyksessä on siinä nurkalla massiivinen rakennustyömaa ja korkea metalliaita, eli siis autoilija ei näe sitä jalkakäytävää ennen kuin vasta käännyttyään. Ja tuntuu siltä että monetkin noista autoilijoista oikein yllättyvät kun tietä onkin ylittämässä joku. Vielä en ole jäänyt alle, mutta läheltä on pitänyt.
Sama vaara toimii toiseenkin suuntaan, eli tilanteessa jossa olen tulossa autoilijaa vastaan vasemmalla puolella tietä jota hän on ajamassa. Risteyksessä odottelemme sekä minä että hän punaisissa valoissa. Kun valo vaihtuu vihreäksi, lähden suojatietä pitkin yli, ja auto lähtee samalla liikkeelle ja kääntyy oikealle (siis hänen näkökulmastaan oikealle), tulevat siis kulman takaa. Aina ne vaikuttavat yhtä hämmästyneeltä kun siinä suojatiellä onkin kävelijöitä.
Muistanko nyt aivan väärin kun kuvittelen ettei Suomessa ole tuollaisia risteyksiä?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Suomessa on nimenomaan tuollaisia risteyksiä paljonkin ja väistäminen kuuluu autoilijalle.
Sinivilkku on oikeassa. Pyöräilijät ovat vaarassa suuren nopeuden vuoksi, vaikka myös niilla on etuoikeus