Keskusta vastustaa EU:n kantaa säilyttää metsien luonnonvaraisuus.
KEMI:n uusi selllutehdas imee 180 rekallista ja 9 junallista puutavaraa vuorokaudessa. SIIS VUOROKAUDESSA!!!
Tästä määrästä selluloosaa lähtee Kiinaan 45 % ja siellä siitä tehdään pääosin paskapaperia!
Siis avokakkuut Kiinalle paskapaperiksi. Proffien mukaan puunjalostus olisi tehtävä huomattavasti tehokkaammin kuin keittää selluksi (ja metsät sileeksi, ei hyvä).
KEMI:n uusi selllutehdas imee 180 rekallista ja 9 junallista puutavaraa vuorokaudessa. SIIS VUOROKAUDESSA!!!
Tästä määrästä selluloosaa lähtee Kiinaan 45 % ja siellä siitä tehdään pääosin paskapaperia!
Siis avokakkuut Kiinalle paskapaperiksi. Proffien mukaan puunjalostus olisi tehtävä huomattavasti tehokkaammin kuin keittää selluksi (ja metsät sileeksi, ei hyvä).
Vastaukset 14
Vanhimmat
Keskustan kannatus ei riitä kääntämään Eun metsälinjauksia miksikään, suojelumetsiä lisätään ja Eu ottaa metsäpoliitikan hoitoonsa, eihän ole mitenkään perustelua jotta Suomi sooloilisi omiaan metsäasioissa, tietysti voi äänestää leikisti vastaan, mutta ylin päätösvalta niin metsistä kuin taloudesta on eun suurilla mailla. Raiskio hakkuiden kauneutta voi ihailla pitkin savoa ja pohjoiskarjalaa.., vielä joitain vuosia sitten jätettiin tienvierustoille kulissipuita, nyt ajellessa on vuorottelee hakkuuraiskiot aukeineen jossa 500 m välein hirventappotorni ,pikaistutusmetsä noin 5-10v puuta kuin sotilaat jäjestyksessä 2,10 välein, sitten taas raiskio ja hirvitorni jne, hämmenyin suorastaan ajelessa maaseudulla tänä syksynä, muutos on ollut 2000 luvulla rajua ja jälki rumaa, voihan metsää hoitaa muunakin kuin puupeltona.
Olen satavarma ettei Marin ja Tytti T asetu tässäkään metsäasiassa Eun päätösvaltaa vastaan, tämä on kohtalokysymys myös uranjatkosta kummallakin Eussa. Tytti on nimenomaan omistajaohjaus ja eurooppan ministerinä painottanut jottei suomen omaetu voi mennä Eun edeun edelle. Ruotsi on siinäsuhteessa eri asemassa jotta noilla on edelleen oma rahayksikkö ja pystyvät tekemään vaikka pelkällä nuuskalla kieltoineen huikean valuuttatilin, tuota minä sanoisin talousosaamisexi, enkä polvet paljastavaa hametta tai trikoita hovissa ;-D
Ei kannata hyviä metsiä syöttää vihreitten madoille, ne leviään terveeseen metsäänkin.
Avohakkuut sopivat alueille, joihin aiotaan rakentaa.
Ylispuu- ja siemenpuuhakkuut sekä T2-harvennus KeMeRan pykälien mukaisesti lisäävät biodiversiteettiä paremmin kuin päätehakkuut.
Ei metsiä hakata paljaaksi selluloosan takia. Sellupuut ovat harvennuspuuta ja tukkipuiden latvarunkoja.
Aloittaja taitaa olla niitä kadulla istujia.
Milloin Mannerheimintiellä ja milloin UPM:n tiloissa.
Ja kova huoli on Suomen metsistä.
Mietityttää vain mistä huolta kannetaan siitäkö että Suomen metsät kasvava ja sitovat hiiltä paremmin kuin koskaan ja puuston määrä on kasvanut 70 vuodessa 66 % eli 1500 miljoonasta kuutiometristä 2500 miljoonaan kuutiometriin.
Vuosittain puusto on kasvanut enemmän kuin on hakattu.
Eli jos halutaan nyt ennallistaa Suomen metsät siihen tasoon mikä oli v. 1950 niin silloin pitäisi tehdä valtavat hakkuut eli 1000 miljoonaa kuutiometriä !!!
Olisi siinä teollisuudelle muuta pitkäksi aikaa.
Suomesta tulee EUn luonnonpuisto...
Ei poliittisena totean, että viher/ vasemmisto on asiassa metsässä.
Sellua ei tehdä aukkohakkuun puista kuin pienen latvapöllin verran. Aukkohakkuun puusta tehdään tukkeja ja niistä sahataan puutavaraa rakentamiseen ym.
Kun aloittajan perustietämyksessä on näin pahoja puutteita, ei muukaan teksti sen luotettavampaa ole.
Mistähän näille viherhörhöille on syntynyt kuva, ettö vanhojen metsien lajit olisivat ekologian kannalta niin paljon arvokkaampia kuin nuoren metsän lajit, että kaikki metsät pitää saattaa vahhoiksi?
Ainakin tutkimustiedon mukaan esim. pölyttäjiä on jopa nelinkertainen määrä aukoissa kuin vanhoissa metsissä. Ja koska pölyttäjät viihtyvät aukeilla, niin siellä pitää olla jotain joka niitä sinne vetää - rikas kasvillisuus. Joka edelleen tarkoittaa, että on paljon suojaa pienille eläimille, pikkulinnuille, pienille nisäkkäille jne. Eikä isommatkaan linnut sakeassa vanhassa metsässä edes sovi lentämään, ajatelkaapa vaikka isoa haukkaa tai kotkaa, ei ne mahtuisi edes siipiään levittämään umpeen kasvaneessa metsässä. Saati tekemään saalistuslentoja.
Hörhöjen mukaan monimuotoisimpia ovat pystyyn kuolevat metsät, joissa on lahopuuta pitkin poikin. Tutkijoiden mukaan olennaisempaa on, että metsä uudistuu; että siellä on myös alueita joissa on nuoria puita. Kun nykyisin ei metsäpalot metsiä uudista, metsää pitää hoitaa ihmisvoimin, ja samalla kerätä arvokkaat puut talteen. Teollisuuden tarpeisiin tai vaikka lämmittämään asumuksia kaasun ja kivihiilen sijaan.
Seuraavan kierros tehdäänkin sitten > 100 vuoden päästä, tuottoisaa, eikö olekin? Kyllä nyt on jo hakattu tikkupuita selluksikin, joku ei jaksa odottaa 100:aa vuotta, että saa tuottoa sijoitukselleen.
Vanhat metsät hakataan aukkoon hyvissä ajoin ennen vihreiden hörhöjen uusia sääntöjä. Saadaan uusi metsä kasvuun ja perhosille työmaata.
Luonnonvarakeskuksenkin raportissa todetaan että metsien hiilensidontaa on heikentänyt
se että puusto on kasvanut ohi parhaan hiilensidontaiän.
Tässä he ovat oikeassa sillä 20-40 vuoden iässä metsä kasvaa ja sitoo hiiltä parhaiten ja kasvukyky alkaa heiketä ja lopuksi metsä lahoamisesta johtuen muuttuu hiiltä päästäväksi.
Tästä huolimatta nyt esitetään että Suomen metsistä 20-30 % ei hakattaisi jolloin niistä aikaa myöten muodostuu em. päästömetsiä.
https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/5472097
Ihmiset järkyttyneitä. taas kaadetaan puita Helsingistä. Jo viedään viimeisiä?
Vanhat haavat ym. pajut lisäävät biodiversiteettiä:
https://www.upmforestlife.com/fi/lajit/haapa