Suomen kaunein koti

Anonyymi-ap

Millainen on suomen kaunein koti?
Siitähän meillä katselijoillakin on omat mielipiteemme ja näkemyksemme. Ei yksin vain ohjelman raadilla. Mutta ohjelmaa katsellessani. Olen ihmetellyt, etenkin näitä koteja. Jotka on peruskorjattu ikivanhoihin rakennuksiin. Sisustuksessakin niiden historiaa kunnioittaen. Ihan kuin ihmiset haluaisivat palata ajassa taaksepäin, näiden asuntojensa avulla. Oletan kuitenkin, ettei se onnistu näin. Vaikka meitä kodeissamme ympäröisi se kaikki, nykyään vielä törkeän hintava, Isoäidin aikainen antiikkitavara ja museomainen sisustustyyli. Emme pääse niiden avulla takaisin lapsuuteemme. Emmekä menneisiin vuosisatoihin. Miksi siis emme osaa elää tässä ajassa ja unohtaa mennyttä aikaa? Vanhan tavaran, vanhojen rakennusten palvontaa? Ainakin asumisen osalta? Eikö valokuvat ja muistot ja museot riitä? Pitääkö tuohon aikaan yrittää palata jäljittelemällä sen aikaista asumista? Aina kun ohjelmassa esitellään jonkun tälläinen historiaa huokuva koti. Tuntuu kuin siinä esiteltäisiin jotain museokotia. En itse osaisi tässä maailman ajassa asua tuollaisissa.
Sitä paitsi ne on jo hinnoiltaankin ihan liian yliarvostettuja.

21

2069

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minä en voisi asua modernissa kuutiossa, jonka kaksi seinää on lasia lattiasta kattoon ja toiset kaksi seinää maalattu mustaksi. On ainakin siivousfirmoille työtä, jos meinaa pitää ikkunat jotenkin puhtaina. Ja entäs kun on lunta metri lasiseinän takana ja puoli vuotta pimeää.

      • Anonyymi

        Tyypillisiä arkkitehtejä arvostavat modernia mustia taloja. Miks naantalissa on aina mustia taloja antaa tosi kylmän vaikutelman. Aito lämpö puuttuu. Naantalissa on varmaan suomen köyhimpiä kun velkaa on silmät ja korvat täynnää voi voi


      • Anonyymi

        Vanhoissa tavaroissa vain on se kodin henki ja niitä voi olla ynoärillä ilman, että koti vaikuttaa museolta.

        Itse en voisi ikinä asua Ikealla sisustetussa kertakäyttökulttuurin jodissa 😆


    • Anonyymi

      Minusta ohjelmassa oli monta taidolla remontoitua vanhaa kotia. Niissä oli säilytetty vanhan talon ominaispiirteitä, vaikka taloon oli lisätty nykyajan mukavuuksia.

      Itse äänestin kauneimmaksi Espoon 60-luvun paritaloasuntoa, joka oli hienosti korjattu 60-luvun piirteet säilyttäen, mutta se ei päässyt edes viiden parhaan joukkoon. Olisi kiva tietää, kuinka paljon ääniä sijoille 6 - 10 päässeet kodit olivat saaneet.

    • Anonyymi

      Kyllä nämä uudet kodit on lasia lattiasta kattoon. En viihtyisi. Tämä ohjelma en tiedä ajattelen niin et jokaisen oma koti on se kaunein.

    • Anonyymi

      Voittaja oli vanha talo Kajaanista. Ihan hyvä mutta työläs asunto. Vaatii asukkaiksi nuoret ja vahvat ihmiset, jos meinaa itse pitää siistinä.

    • Anonyymi

      Miksi ei saisi vanhaa säilyttää monellakin voi perintö juttuja ja niissä on muistoja ihan kuin valokuvissakin. 🧡.

    • Anonyymi

      Tyhjänpäiväinen ohjelma.
      Kuten suurin osa MTV ohjelmista on

    • Anonyymi

      Jokaisella oma makunsa. Eilen katsoin jotain joulukoti-ohjelmaa ja ihmetelin kylmää tunnelmaa näissä kodeissa, valkoista, valkoista, vähän haalean punaista, harmaata ja beigeä.
      Kaukana minun käsityksestäni joulukodista! Punainen tuo sen tunnelman.
      Ja vaikka juontaja sanoisi, että tähtityynyt on jo mennyttä aikaa, mitä sitten!!?? Se on vain hänen mielipiteensä.

    • Anonyymi

      Surkea ohjelma Suomen kaunein koti. Sekä vaan on kaunista kun näkyy horisontissa Helsinki ja Helsingin valot. Hitto, ei enempi voisi olla pääkaupunkilaisten omaohjelma. Tehkää kunnon ohjelma muu Suomen tarunhohtosista paikoista. Niitä löytyy Suomesta roppakaupalla. Ällöttävää Hesalaisuutta. Tuskin tietävät missä Suomen rajat kulkee? Tuomarit ehdottomasti heti vaihtoon!!!!!

      • Anonyymi

        Hyvä, hyvä. Hyvä ohjelma on pilattu. Samat tuomari naamat vuodesta toiseen. Eikö Suomesta löydy asiantuntijoita enempää??? Valitettavaa!!!!


    • Anonyymi

      Kaunein koti.Kaunein kesämökki.Kaunein puutarha.
      Isolla rahalla tehty ja stailattuja ohjelmia.
      Samat porukat taustalla tekemässä.
      Arkkitehdit,hortonoomit,suunnittelijat,ym,ym..
      Sitten nämä tuomarti,ooooohhhh,ooooohhhh,mikä asunto.
      Kaikki viimeisenpäälle stailattu kuvauksia varten.
      Mökki 2 kerroksinen,lasiseinät 500 neliöö pinta-alaa.
      täyttä paskaa nämäkin ohjelmat.Minun mielipiteeni.

    • Anonyymi

      se sitä haa...huuta...Ei sinne oikeasti kauneimmat kodit edes ilmoittaudu. Miksi ....siksi koska koti yhtä kuin pyhä. Se ei vain ole kaikelle kansalle tarkoitettu.

    • Anonyymi

      Joo Sumari ryntää ensimmäisenä ovesta ooo miten ihana sit alkaa se selvitys!! Minusta jokainen tekee sellasen kuin haluu ja ittelle! Jokaisen oma koti on kaunein .🤗.

      • Anonyymi

        Tämäkin ohjelma on enimmäkseen ruotsinkielisten varassa. Ja siksi kolmikkojen parhaaksi arvostellaan aina ruotsinkieliseltä alueelta asunnot. Tänä vuonna (2023) viimeisessä karsintajaksossa meinasi seinäjokelainen päästä jatkoon, mutta Sumari antoi alimman numeron arvioksi, että Tammisaarelainen asunto sai parhaan arvion.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämäkin ohjelma on enimmäkseen ruotsinkielisten varassa. Ja siksi kolmikkojen parhaaksi arvostellaan aina ruotsinkieliseltä alueelta asunnot. Tänä vuonna (2023) viimeisessä karsintajaksossa meinasi seinäjokelainen päästä jatkoon, mutta Sumari antoi alimman numeron arvioksi, että Tammisaarelainen asunto sai parhaan arvion.

        "Tämäkin ohjelma.."? Höpöhöpö. Mutta kun aiheena on Suomen kaunein koti, niin liian paljon pyörivät vain pääkaupunkiseudun ympäristössä. Toki suuri osa suomalaisista asuu Etelä-Suomessa, mutta on niitä kauniita koteja taatusti pohjoisessakin. Ohjelman tuomarit ja/tai budjetti ei kai kestä matkustelua etäämmälle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tämäkin ohjelma.."? Höpöhöpö. Mutta kun aiheena on Suomen kaunein koti, niin liian paljon pyörivät vain pääkaupunkiseudun ympäristössä. Toki suuri osa suomalaisista asuu Etelä-Suomessa, mutta on niitä kauniita koteja taatusti pohjoisessakin. Ohjelman tuomarit ja/tai budjetti ei kai kestä matkustelua etäämmälle.

        No, vuonna 2022 käytiin Kajaanissa asti ja tuo asunto voitti katsojaäänestyksen.


    • Anonyymi

      Joo suomen kaunein mökki löyty Pelkosenniemeltä🤗! Kyllä nytkin tämä kaunein koti 2023 oikea voitti👍.

    • Anonyymi

      Erittäin typerä ohjelma. Ihanaa ihanaa!

    • Anonyymi

      Vittu miten idiootti ohjelma. Jotkut asuu ikänsä vuokralla. Pääsee esittelemään paisunutta egoaan ihminen televisioon kotinsa kautta. Materialistinen elämä

    • Anonyymi

      Taitaa olla myös velkaa jonkin verran.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.

      Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.
      Joensuu
      238
      5484
    2. Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?

      Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki
      Maailman menoa
      84
      3474
    3. PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan

      kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist
      Maailman menoa
      134
      3316
    4. Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan

      eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma
      Maailman menoa
      42
      3063
    5. Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella

      Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne
      Maailman menoa
      72
      2939
    6. Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle

      Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv
      Maailman menoa
      93
      2764
    7. Pidennetään viikko 8 päiväiseksi

      Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest
      Maailman menoa
      17
      2440
    8. Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?

      "Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k
      Maailman menoa
      103
      2317
    9. Miksi eristäydyt?

      Onko jokin syy kun vetäydyt omiin oloihin?
      Ikävä
      170
      1847
    10. Vapaa- ajan asunto palanut Haapavedellä

      Haapavesi päässyt Iltalehteen Vapaa- ajan asunto palanut 35 neliötä palanut. Missä päin tämä on ollut? Poliisin tutkinn
      Haapavesi
      9
      1430
    Aihe