Venäläisten kiinteistökaupat ja infran myynti

Suomen tulisi lopettaa nuo kiinteistökaupat venäläisten kanssa.
Isojen kauppojen takana on aina venäjän valtio! Usein ostajana on joku oligarkki joka kuitenkin on vain ja ainoastaan jonkinmoinen valtion ohjauksessa oleva pelinappula, ihminen jonka on oltava Putinin kaveri.
Voisimme helposti tehdä lain jonka mukaan kiinteistökaupoissa venäläisten kanssa noudatetaan venäjän lakia joka mukaan maata tai kiinteistöjä ei voi myydä ulkomaalaisille.
Suomalaiset eivät saa ostaa sukunsa maita Laatokan rannalta joten miksi me myymme Saimaan parhaita paloja venäläisille?
Tämä olisi diplomaattisesti korrekti päätös.
Päätös koskisi siis vain venäläisiä. länsimaiset mieluiten EU-kansalaiset ja -yritykset voisivat jatkaa kauppojen tekoa.
Tuon lisäksi olisi tehtävä päätös siitä, että Suomen tärkeää infrastruktuuria ei myydä ulkomaalaisille kuten myytiin osa Vuosaaren satamasta osaksi Kiinan uutta silkkitietä.

17

185

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vasemmistoa harmittaa nyt kun EU on vapaa markkinatalous jossa jäsenvaltiot eivät saa säädella markkinataloutta. EU:ssa valtiot eivät johda yksityisiä yrityksiä. Jokainen yksityinen henkilö saa käydä kauppaa kenen kanssa haluaa ja myydä ja ostaa kaikkia laillisia tuotteita.

      • Anonyymi

        Katson mielummin videoita Rumblesta ja Odysseestä. Saa laaljemman kuvan asioista. Youtube on Googlen omistama yhtiö


    • Anonyymi

      Juotko itse Coca-Colaa, käytätkö Googlea ja Facebookia? Katsotko Disneyn piirrettyjä tai syötkö Mäkkärissä? Etkö tiedä että nämä kaikki tuotteet ovat peräisin sotarikollisesta valtiosta joka tappaa siviilejä?

      • Anonyymi

        Okei Shlomo. Onkos Tel Avivissa kaunis sää tänään?


      • Anonyymi

        Huomenta trolli Pietarissa .Juuri Mäkkärissä.Big Meal Cocissella . Hähä hahahaa... Jutusi ei oo muutako kateelisen ryzzän nälkäistä örinää


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huomenta trolli Pietarissa .Juuri Mäkkärissä.Big Meal Cocissella . Hähä hahahaa... Jutusi ei oo muutako kateelisen ryzzän nälkäistä örinää

        Huomenta Shlomo Israelissa. Onkos Tel Avivissa mitään kivoja pride tapahtua viikonloppuna?


    • Anonyymi

      Eduskunnan olisi nyt kiireesti aloitettava rikoslain muuttaminen syrjintäkiellon osalta siten, että se ei koske venäläisiä. Eli ketään ei saa syrjiä, paitsi venäläisiä.
      Nyt laissa kerrotaan, että ketään ei saa elinkeino-, tai viranomaistoiminnassa asettaa huonompaan asemaan kansallisuutensa perusteella.

      • Anonyymi

        Tuommoinen asia on valitettavasti EU tasoinen asia


      • Anonyymi

        Laissa pitäisi olla, että Suomen kansa ensin. Valtiolla pitäisi olla etuosto-oikeus jos joku ulkomaalainen suunnittelee ostavansa rakennuksen varuskunnan naapurista.


    • Anonyymi

      Toisen maan lakien kunnioittaminen on kohteliasta.
      Jos kerran venäjän laki kieltää kiinteän omaisuuden myymisen ulkomaalaisille, niin eikö olisi kohteliasta noudattaa sitä lakia myös toisinpäin.

      • Anonyymi

        Sinä saat tehdä sun kiinteistöllä mitä haluat. Epäilen että sulla ei ole niitä vaan olet kateellinen vasemmistolainen. Tällainen asia on EU tasoinen asia joka pitää käsitellä EU:ssa koska suomi kuuluu Euroopan talousalueeseen.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinä saat tehdä sun kiinteistöllä mitä haluat. Epäilen että sulla ei ole niitä vaan olet kateellinen vasemmistolainen. Tällainen asia on EU tasoinen asia joka pitää käsitellä EU:ssa koska suomi kuuluu Euroopan talousalueeseen.

        Kysymys on siitä, että myydään kunnan entinen kymmenien huoneiden asuntola varuskunnan ja harjoitusalueen vierestä tai kaupunki (Helsinki) myy osan kiinteästä infrasta eli uudesta satamastaan.
        Nämä ovat niitä eniten huolestuttavia asioita.


      • Anonyymi
        ReservinNostomies kirjoitti:

        Kysymys on siitä, että myydään kunnan entinen kymmenien huoneiden asuntola varuskunnan ja harjoitusalueen vierestä tai kaupunki (Helsinki) myy osan kiinteästä infrasta eli uudesta satamastaan.
        Nämä ovat niitä eniten huolestuttavia asioita.

        Suomen kunnatkin ovat sillä tavalla itsenäisiä yrityksiä, että ne saavat ihan itse päättää omista kiinteistökaupoistaan.


    • Anonyymi

      Mutta kun laki kieltää... On mahdotonta tehdä yleensäkään yhtään mitään järkevää tällä perusteella.

      • Käsittääkseni asian ydin on nimenomaan lain muuttaminen tai olemassa olevan lain soveltamisohjeiden muuttaminen.


    • Anonyymi

      Hyökkäyssodan takia kiinteistöjen osto oikeutta pitäisi rajoittaa siihen asti kun rauha on neuvoteltu näin aluksi .

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      23
      19047
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      69
      6005
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      26
      5618
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      46
      5467
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      41
      5348
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      94
      5242
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      4723
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      43
      4387
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      57
      3716
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      49
      3365
    Aihe