Elektroniikkaa. Valtaosa raaka-aineeksi kelpaavista piivarannoista on Suomen ulkopuolella.
Ilman globalisaatiota meillä ei olisi
27
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Ilman globalisaatiota meillä ei olisi työttömyyttä, valtavaa jätelauttaa tyynessä valtameressä. Meillä olisi täystyöllisyys ja kaikilla hyvä olla vaikka sitä roinaa ei niin paljon olisikaan. Roina ei tunnetusti tee ketään onnelliseksi.
- Anonyymi
Ilmastolle globalisaatio on myrkkyä. Lokalisaatio sensijaan tuottaa tavarat lähellä sekä ruuan mahdollisimman lähellä.
Aloitus puhuu että ei olisi elektroniikkaa. Miksei olisi? Osaahan muutkin tehdä sitä kuin lapsityövoimalla toimivat halpamaat.
- Anonyymi
Ilman globalisaatiota meillä ei olisi jengiongelmaa joka on vasta alkutekijöissään. Ruotsin tilanne on katastrofin partaalla kun jengit riehuu maassa.
Haitallinen maahanmuutto kuuluu globalismiin. - Anonyymi
Globalismista ei ole mitään hyötyä ihmiskunnalle.
- Anonyymi
Kuten sanottu se on myrkkyä ilmastolle ja luonnolle. Mitä enemmän ruokaa rahdataan ympäri maailmaa, sitä enemmän hiilijalanjälki nousee ruuantuotannossa. Samoin tavaran tuotannossa.
Lokalismi olisi lääke ilmastolle, mutta se ei punikeille kelpaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuten sanottu se on myrkkyä ilmastolle ja luonnolle. Mitä enemmän ruokaa rahdataan ympäri maailmaa, sitä enemmän hiilijalanjälki nousee ruuantuotannossa. Samoin tavaran tuotannossa.
Lokalismi olisi lääke ilmastolle, mutta se ei punikeille kelpaa.Ei se kelpaa kapialisteillekkaan kuten ei tavallisille ihmisillekkään. Vain punavihervassarit hurmioituvat kaiken alasajosta. Ja jos se onnistuisi niin sitten vasta rytinä alkaisi kun huomaisivat ettei Kelalla ja valtiolla ole enää rahaa mitä heille jakaa luumuilua vastaan. Olisi se kauheaa joutua tekemään työtä ruokansa eteen tai jopa kerjäämään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se kelpaa kapialisteillekkaan kuten ei tavallisille ihmisillekkään. Vain punavihervassarit hurmioituvat kaiken alasajosta. Ja jos se onnistuisi niin sitten vasta rytinä alkaisi kun huomaisivat ettei Kelalla ja valtiolla ole enää rahaa mitä heille jakaa luumuilua vastaan. Olisi se kauheaa joutua tekemään työtä ruokansa eteen tai jopa kerjäämään.
Kyllä kelpaa mulle ainakin. En olekaan kokkari joka nykyään on vasemmistolainen puolue.
- Anonyymi
Ilman globalisaatiota suomalaisia ei olisi lainkaan.
- Anonyymi
Totta!
- Anonyymi
Tuo asia on keksitty 70-luvun jälkeen joten ei pidä paikkaansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo asia on keksitty 70-luvun jälkeen joten ei pidä paikkaansa.
Demarit alkoi huutaa siitä. Kokkarit oli myös laulukuorossa huutamassa globalismia. Kekkosen aikaan oli kansan niin hyvä olla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Demarit alkoi huutaa siitä. Kokkarit oli myös laulukuorossa huutamassa globalismia. Kekkosen aikaan oli kansan niin hyvä olla.
Enpä nykyään tiedä mikä noista kahdesta puolueesta olisi vasemmistolaisin.
- Anonyymi
Kyllä muuten olisi. Kiinalaiset kopioivat aikoinaan kaikki ja tekivät halvemmalla massatuotantoon. Itse asiassa meillä olisi ilman globalisaatiota kestävää elektroniikkaa !
- Anonyymi
Sekin elektroniikka tuotaisiin muista länsimaista Suomen ulkopuolelta.
- Anonyymi
Joo. Ennen elektroniikka kesti. Nyt se kestää määrätyn ajan ja sitten vaan uutta roinaa kehiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo. Ennen elektroniikka kesti. Nyt se kestää määrätyn ajan ja sitten vaan uutta roinaa kehiin.
En millään usko globalistien puheita että elektroniikkaa ei olisi ilman luontoa raastavaa globalismia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En millään usko globalistien puheita että elektroniikkaa ei olisi ilman luontoa raastavaa globalismia.
Sitä olisi ja se olisi kestävää laatua.
- Anonyymi
Aloittajan väitteessä ei ole mitään mieltä.
- Anonyymi
Tämä koko saatanan globalismi on herrojen keksintö. Tavallinen kansa ei ikinä sitä vaatinut.
- Anonyymi
Oletko pönttö? Voihan sitä piitä ostaa muilta mailta. Se ei tarkoita tätä hullua globalisaatiota.
- Anonyymi
Ilman öljyä meillä ei olisi mitään.
- Anonyymi
Glopalisaatio vei meiltä teollisuuden joka olisi ilman sitä meidän työpaikkoina. Tieto ja tehtaamme meni järjettömän voitontavoittelun vuoksi halpatyövoimamaihin. Glopalisaatio oli täysin typerä ja järjetön.
- Anonyymi
Voisko joku selittää mitä tämä golapalismi oikein on ?
- Anonyymi
Ainakin se on haitallista maahanmuuttoa.
- Anonyymi
Globalist are going down.
Trumpists will wipe them out with God. Etkö todellakaan tajua kuinka typerä aloituksesi on? Liberaalit globalistitovat huijanneet ihmisiä uskomaan, että globalisaatio tarkoittaa maailmankauppaa. Ei se tarkoita maailmankauppaa - ei edes tullivapaata maailmankauppaa. Globalisaatio on pääomien ja työn vapaata liikkuvuutta. Tuotanto viedään sinne, missä työ on halvinta, samoin sijoitukset. Voitot kotiutetaan globaaliyhtiöiden kotimaahan yhtiöiden osakkaille. Suomen kaltaisessa jälkiteollisessa maassa työläiset menettävät kohtuu hyvin palkatun työn ja saavat tilalle huonosti palkattua epäsäännöllistä pätkätyötä. Halvan työn maissa palkat pysyvät matalina.
Markkinaliberalistinen globalisaatio tarkoittaa riistokapitalismin paluuta. Elektroniikkaa ihan varmasti olisi ilman riistokapitalismiakin, sitä vain tuotettaisiin muuallakin kuin Kiinassa ja muissa halpamaissa. Ne maat, joilla on piivarantoja ihan varmasti myisivät piivarantojaan sinne, missä niistä on kysyntää eli elektroniikan tuottajille. Globalisaatio tarkoittaa myös maailmanlaajuista korruptiota kuten valtaisaa veronkiertoa.
Riistoglobalisaatiosta kärsivät työtätekevät ihmiset ja valtiot. Kun ihmiset kuluttajamaissa ovat köyhtyneet niin kysyntää on ylläpidetty valtion varoilla, mihin on tarvittu massiivinen velanotto. Globalisaation on toiminut velanoton varassa. Se on ollut mahdollista kun inflaatio ja korot ovat pysyneet matalina. Inflaatio on pysynyt matalana koska kysyntä ei pysynyt tuotantoa alhaisempana.
Nyt valtiot ovat veloissa korviaan myöten ja inflaatio kaukkaa. Meitä uhkaa ilmiö, jota ekonomistit kutsuvat staglaatioksi (muistaakseni), Siinä hinnat nousevat ja ihmisten tulot laskevat. Sen on kertakaikkisen viimmosen päälle karmea juttu. Saapi nähdä kuinka tässä nyt käy.Voi voi, virheitä tuli taas kiireellä ja vähän ärtyneessä tilassa naputeltuun kommenttiin.
Inflaatio on siis pysynyt matalana koska kysyntä ON pysynyt tuotantoa alhaisempana.
Staglaatio aiheutuu kun tuotantokustannukset nousevat ja hintoja pitää korottaa, mutta sen seurauksena kysyntä laskee. Yritykset menevät konkkaan ja työttömyys kääntyy nousuun. Valtiot menettävät lisää verotuloja. Toivottavasti viisaat ekonomistit ja pankkiirir keksivät jonkun uuden maagisen keinon hoitaa tilanne.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1012059
Venäjä lähettää 480 tuhannen sotilaan armeijan Suomen rajalle
Miten Suomessa vastataan Venäjän uhkaan sotilaallisesti2441680Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2561050- 85951
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt78945- 7855
- 28801
Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr10795Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.55754IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku38719