Nimimerkki amicus curiae kirjoitti: ”piispa Teemu Laajasalo totesi tervehdyspuheessaan, että jotain täällä tehdään oikein, koska penkit ovat täynnä kuulijoita ja osa seisookin.” Tähän Markku vastasi ”Aivan, parhaimmillaan olemme osa Jumalan Valtakuntaa”
Onko teidän mielestänne siis niin, että yksinkertainen usko on sitä, että seuraa semmoista uskovien joukkoa, josta ihmiset näyttävät tykkäävän ja seuraavan? amicus curiae toteaa ”vanhoillislestadiolainen julistus ei kuitenkaan ole aivan tyhjää merkityksistä ja hengellisestä ravinnosta”
Voi olla, että minä olen väärässä porukassa näitä kysymyksiäni esittämässä ja siksi en juuri saa minua tyydyttäviä vastauksia. Kokeilen kuitenkin, mitä sanotte salaa uskomisesta, sillä täällä on paljon uskovia, jotka eivät uskalla esiintyä omana itsenään.
Että ymmärtäisitte, mitä yritän kysyä, kerron tapauksen yli kaksivuosikymmentä sitten tapahtuneen tapauksen ja sen mitä tuolloin vastasin:
Olin Levillä seminaarissa, sain huonekaverikseni johtajan joka ilahtui suuresti, että minä olin valikoitunut hänen huonetoveriksi. Tunsimme siis toisemme, hän tiesi uskostani, niinpä hän halusi keskustella kanssani opista ja uskosta.
Hän kertoi:
– Minulle tuli suuri hätä turvasta ja halusin uskoa Jumalaan niin, ettei minun tarvitsisi epäillä uskoni oikeudellisuudesta. Soitin monelle papille ja keskustelin heidän kanssaan nimeäni kertomatta. Jokseenkin kaikki papit kehottivat rukoilemaan ja uskomaan rukouksen voimaan. Niinpä rukoilin lakkaamatta, mutta mitään sielunrauhaa en saavuttanut.
Sitten soitin vanhoillislestadiolaiselle papille, hän ei edes kysynyt kuka minä olen, vaan heti saarnasi minulle tuntemattomalle ihmiselle synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Minä uskoin ja samassa hetkessä sain sieluuni rauhan. Tästä minä haluan puhua sinun kanssasi, sillä minä tiedän, että sinä uskot oikein. Mutta uskonko minä? Mitä sanot minulle?
Kuuntelin tuon johtajan kertomusta, kun hän kertoi parannuksenteostaan ja siitä miten hän salasi jopa vaimoltaan uskonsa. Hän kävi seuroissa, mutta ei kertonut kenellekään, että hänkin uskoo. Tämä salailu johtui siitä, että hän oli tietoinen hoitokokouksista ja tiesi myös sen, että minut on erotettu vanhoillislestadiolaisuudesta. Hän piti erotustani vääränä, eikä halunnut samaistua erottajiin. Hän myös halusi, että minäkin kulkisin seuroissa ja uskoisin kuten hän – salaa.
Aloimme keskustella hänen ja minun uskosta, sanoin, että sinä tiedät, että olen politiikassa myös mukana niin kunnallistasolla, että maakunnallisessa. Jos vertaan uskoa ja politiikkaa, usko ei ole ollenkaan verrattavissa politiikkaan. Uskossa ei voida tehdä kompromissia, ei enemmistöpäätöksiä, vaan ollaan täysin ja kokonaan kuninkaan päätöksille alamaisia ja näitä päätöksiä joita Jumala on tehnyt, niitä ei ihminen kykene muuttamaan.
Se vastaus jonka minä nyt sinulle sanon, ne eivät ole minun mielipiteitä, vaan niitä mitä minä ole raamatusta lukenut ja joihin minä itse uskon. Ensinnäkin, minä en sinun lailla kykene uskomaa ja ehkä luonteeni takia olen saanut turpiini ja usein, minua ei ole politiikassa haukuttu koskaan niin rumasti ja valehdeltu, kuin uskovien taholta. Yritän ajatella kuitenkin niin kuin Pietari saarnaa:
”Minä kyllä tiedän, veljet, että te niin kuin hallitusmiehennekin teitte tietämättömyyttänne sen, minkä teitte.”(Ap.t.3:17)
Juutalaisista on raamattuun kirjoitettu, miten monet pelkäsivät tunnustaa Jeesusta julkisesti:
Kaikesta huolimatta monet hallitusmiehistäkin uskoivat Jeesukseen. Fariseusten pelossa he eivät kuitenkaan tunnustaneet sitä, jottei heitä erotettaisi synagogasta.”(Joh.12:42)
Jeesus myös neuvoo meitä:
”Joka rakastaa isäänsä tai äitiänsä enemmän kuin minua, ei kelpaa minulle, eikä se, joka rakastaa poikaansa tai tytärtänsä enemmän kuin minua, kelpaa minulle.
Joka ei ota ristiään ja seuraa minua, se ei kelpaa minulle.”(Matt.10:37,38)
Monelta puolen jatkoimme keskustelua niin, että minun täytyi alkaa anelemaan, että jospa nukuttaisiin. Olisimme aamulla niin virkeitä, että voisimme keskittyä kuuntelemaan ja keskustelemaan seminaarissa. Tähän pyyntööni hän suostui, mutta ennen kuin nukahdimme, hän kuitenkin kysyi:
– Etkö siis pidä minään minun uskoani?
Vastasin tähän, että saathan sinä uskoa! Olet saanut syntisi anteeksi, kun uskoit tuon papin todistuksen, että Jumala on sinut armahtanut ja Jumalan Poika on sovittanut sinut Jumalalle kelpaavaksi.
Onko teidän mielestänne siis niin, että yksinkertainen usko on sitä, että seuraa semmoista uskovien joukkoa, josta ihmiset näyttävät tykkäävän ja seuraavan? amicus curiae toteaa ”vanhoillislestadiolainen julistus ei kuitenkaan ole aivan tyhjää merkityksistä ja hengellisestä ravinnosta”
Voi olla, että minä olen väärässä porukassa näitä kysymyksiäni esittämässä ja siksi en juuri saa minua tyydyttäviä vastauksia. Kokeilen kuitenkin, mitä sanotte salaa uskomisesta, sillä täällä on paljon uskovia, jotka eivät uskalla esiintyä omana itsenään.
Että ymmärtäisitte, mitä yritän kysyä, kerron tapauksen yli kaksivuosikymmentä sitten tapahtuneen tapauksen ja sen mitä tuolloin vastasin:
Olin Levillä seminaarissa, sain huonekaverikseni johtajan joka ilahtui suuresti, että minä olin valikoitunut hänen huonetoveriksi. Tunsimme siis toisemme, hän tiesi uskostani, niinpä hän halusi keskustella kanssani opista ja uskosta.
Hän kertoi:
– Minulle tuli suuri hätä turvasta ja halusin uskoa Jumalaan niin, ettei minun tarvitsisi epäillä uskoni oikeudellisuudesta. Soitin monelle papille ja keskustelin heidän kanssaan nimeäni kertomatta. Jokseenkin kaikki papit kehottivat rukoilemaan ja uskomaan rukouksen voimaan. Niinpä rukoilin lakkaamatta, mutta mitään sielunrauhaa en saavuttanut.
Sitten soitin vanhoillislestadiolaiselle papille, hän ei edes kysynyt kuka minä olen, vaan heti saarnasi minulle tuntemattomalle ihmiselle synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Minä uskoin ja samassa hetkessä sain sieluuni rauhan. Tästä minä haluan puhua sinun kanssasi, sillä minä tiedän, että sinä uskot oikein. Mutta uskonko minä? Mitä sanot minulle?
Kuuntelin tuon johtajan kertomusta, kun hän kertoi parannuksenteostaan ja siitä miten hän salasi jopa vaimoltaan uskonsa. Hän kävi seuroissa, mutta ei kertonut kenellekään, että hänkin uskoo. Tämä salailu johtui siitä, että hän oli tietoinen hoitokokouksista ja tiesi myös sen, että minut on erotettu vanhoillislestadiolaisuudesta. Hän piti erotustani vääränä, eikä halunnut samaistua erottajiin. Hän myös halusi, että minäkin kulkisin seuroissa ja uskoisin kuten hän – salaa.
Aloimme keskustella hänen ja minun uskosta, sanoin, että sinä tiedät, että olen politiikassa myös mukana niin kunnallistasolla, että maakunnallisessa. Jos vertaan uskoa ja politiikkaa, usko ei ole ollenkaan verrattavissa politiikkaan. Uskossa ei voida tehdä kompromissia, ei enemmistöpäätöksiä, vaan ollaan täysin ja kokonaan kuninkaan päätöksille alamaisia ja näitä päätöksiä joita Jumala on tehnyt, niitä ei ihminen kykene muuttamaan.
Se vastaus jonka minä nyt sinulle sanon, ne eivät ole minun mielipiteitä, vaan niitä mitä minä ole raamatusta lukenut ja joihin minä itse uskon. Ensinnäkin, minä en sinun lailla kykene uskomaa ja ehkä luonteeni takia olen saanut turpiini ja usein, minua ei ole politiikassa haukuttu koskaan niin rumasti ja valehdeltu, kuin uskovien taholta. Yritän ajatella kuitenkin niin kuin Pietari saarnaa:
”Minä kyllä tiedän, veljet, että te niin kuin hallitusmiehennekin teitte tietämättömyyttänne sen, minkä teitte.”(Ap.t.3:17)
Juutalaisista on raamattuun kirjoitettu, miten monet pelkäsivät tunnustaa Jeesusta julkisesti:
Kaikesta huolimatta monet hallitusmiehistäkin uskoivat Jeesukseen. Fariseusten pelossa he eivät kuitenkaan tunnustaneet sitä, jottei heitä erotettaisi synagogasta.”(Joh.12:42)
Jeesus myös neuvoo meitä:
”Joka rakastaa isäänsä tai äitiänsä enemmän kuin minua, ei kelpaa minulle, eikä se, joka rakastaa poikaansa tai tytärtänsä enemmän kuin minua, kelpaa minulle.
Joka ei ota ristiään ja seuraa minua, se ei kelpaa minulle.”(Matt.10:37,38)
Monelta puolen jatkoimme keskustelua niin, että minun täytyi alkaa anelemaan, että jospa nukuttaisiin. Olisimme aamulla niin virkeitä, että voisimme keskittyä kuuntelemaan ja keskustelemaan seminaarissa. Tähän pyyntööni hän suostui, mutta ennen kuin nukahdimme, hän kuitenkin kysyi:
– Etkö siis pidä minään minun uskoani?
Vastasin tähän, että saathan sinä uskoa! Olet saanut syntisi anteeksi, kun uskoit tuon papin todistuksen, että Jumala on sinut armahtanut ja Jumalan Poika on sovittanut sinut Jumalalle kelpaavaksi.
Vastaukset 3
Vanhimmat
On melko outoa, kun ei synny enää samanlaista keskustelua uskosta, kuin muutamia vuosia sitten esimerkiksi tuolla Hullujenhuonealaisessa syntyi. Onneksi vielä netistä löytyy nuo keskustelut. Vanhat keskustelut ovat kuitenkin vanhoja, sitä kaipaa uusia ”öljypuunlehtiä, ihan kuin kaipasi Nooa.
Keskusteluja ei enää synny sillä ihmiskunta on ajautunut koko ajan syvemmälle synnin syöveriin..ihmiset uskovat yhteisönä ja luulevat että käsi kädessä menevät taivaan portille. Vaikka näin ei ole..
Vanhoillislestadiolaisten joukossa pyhä henki edelleen kulkee..tällä hetkellä on vain menosa luopumisen aika, aika jolloin uskovien joukko pienenee..koettelemusten aika on kova, joka kestää loppuun asti: palkitaan 🤲🏼 Elämän aikana ja uskovaisena vanhoillislestadiolisena.. monia teitä kulkeneena, voin sanoa että olen joutunut mitä ihmeellisiin tilanteisiin kuinka olen syntejä antanut anteeksi herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja veressä..ja se on ollut vapauttava ikkuna niille ihmisille jotka ovat kaivanneet rauhan ja elämän avaimia Ja olen ymmärtänyt että pyhän hengen lahja, on lahjoista suurin. Ja kuinka pyhä hengen tunnistaa toisissa ihmisissä. Onko ihminen uskomassa sydämestään vai onko ihminen vain ulkokullaisuudessa elävä kristitty. Ulkokullatut kristityt joita myös vanhoillislestadiolaisten joukossa on: kulkevat avoimesti vanhoillislestadiolaisten joukossa mutta eivät välttämättä koskaan elä sydämen uskolla. Usko ei kanna, eikä tule koskaan antamaan elämässä mitään sisältöä. Joka seuraa kristusta, tulee kantaa ristiä kuten Jeesus opetti.. tällöin Jeesuksesta puhuminen tai uskosta eläminen ei ole häpeä, vaan elämän tärkein asia. Salaa uskominen ei hyväksi..sillä uskominen ja Jeesuksen Kristuksen seuraaminen näkyy ihmisille. Ja kun sen ristin ottaa kannettavaksi: se tie on kivinen, raskas kulkea: mutta kaiken sen edessä olevan kirkkauden ja taivastoivon arvoinen🤲🏼
Mutta sinäkin, joka viestin aloitit.. olet tänne eksynyt keskustelemaan uskosta. Sinä olet armahdettu: seuraa sinäkin herraamme Jeesusta. Mene seuroihin tai seuraa etänä kotona. Sielusi ravitaan.
Vanhoillislestadiolaisten joukossa on tosiaan tänä päivänä monenlaisia, kaikilla ei taida olla usko tärkeimpänä asiana elämässä, kulkevat joukon mukana muista syistä niin kauan kuin kulkevat... Mutta mukana on paljon (suurin osa?) aidosti uskovia.