Suomenkielisten kuntien alueella (95% koko maan pinta-alasta) ruotsia puhuu vain puoli prosenttia!

Anonyymi-ap

Suomenkielisten kuntien alueella (yli 95% koko maan pinta-alasta) suomea puhuu 95% väestöstä ja ruotsia 0,5% siis PUOLI PROSENTTIA!

Silti ruotsipakko.

Mantereella ruotsinkielisiä 4,7%. Ja osuus laskee.
Valtaosa heistä myös suomenkielisiä.

Silti ruotsipakko. Miksi?

34

175

2Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suomen kieli on historiallisesti ruotsi, joka on lisäksi kansaivälisempi ja parempi kieli sanastoltaan ja kieliopiltaan, ja Pohjolaan yhteydessä on meidän lähipiirimme. Helpompi oppia myös muita kieli, kun ruotsi on äidinkieli. Ns. suomen kielestä tulisi luopua.

      On ehdotettu, että ruotsi olisi pakollinen vain osassa Suomea, muttei ottanut tuulta alleen. Ennen Ukrainaa, Venäjän olisi pitänyt olla pakollinen idässä, ilman mitään ruotsin pakkoa, mutta sitäkään päätöstä ei saatu aikaiseksi. Nyt se on liian myöhäistä, kun Venäjä ei ole enää tässä mielessä kartallamme, vaikka sieltä saakin poltoainetta ja tavaraa edullisemmin, ja koulutusta. Venäjä on juuri julistautunut Saatanaksi, joka on piste i:n päälle.

      Virallisesti, Suomi on 2-kielinen, että sille ei voi mitään, ja sama juttu muualla maailmassa, ja jos halutaan suhteuttaa, niin voidaan vähentää eikä lisätä ruotsin kielen opiskelun tunteja, ja sitä enemmän, mitä suomalaisempi, esim. joskus olis 10%:n raja, että jos se ei ylity ruotsalaisissa, ei palveluita voi vaatia virastoissakaan ruotsiksi. Tosin niitä saa niinku millä kielellä tahansa Suomessa, tulkin välityksellä, ja tulkki voi olla myös vain luurin päässä.

      • Anonyymi

        No, olipas antiikilta haiskahtava kommentti!

        Siis ruotsi on kirjoittajan mielestäkin suomenkielisille siksi, että ruotsinkieliset voivat saada palveluja omalla kielellään. Suomi = palvelijoiden kieli ja pakkoruotsi ruotsinkielisiä varten!

        Miksi ruotsinkieliset opiskelevat suomea, ellei tuo opiskelu tuota suomen kielen taitoa senkään vertaa, että pystyy selviämään täällä Suomessa maan pääkielellä?

        Suomella on perustuslain mukaan kaksi kansalliskieltä! Suomessa on kansalaisia, jotka ovat suomenkielisiä (95%) ruotsinkielisiä (4,5%), kaksikielisiä ruotsi/suomi ja vieras kieli/ suomi yhdistelmillä olevia asukkaita.

        Enemmistö suomalaisista eli 95% on suomenkielisiä, jotka osaavat myös ruotsia sekä muita vieraita kieliä. Manner-Suomessa 4,5% on rekisteröitynyt ruotsinkielisiksi, mutta monet osaavat myös suomea ja niin ikään muita kieliä.

        Pakkoruotsi on turha ja kallis rasite sekä yksilöille että yhteiskunnalle!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No, olipas antiikilta haiskahtava kommentti!

        Siis ruotsi on kirjoittajan mielestäkin suomenkielisille siksi, että ruotsinkieliset voivat saada palveluja omalla kielellään. Suomi = palvelijoiden kieli ja pakkoruotsi ruotsinkielisiä varten!

        Miksi ruotsinkieliset opiskelevat suomea, ellei tuo opiskelu tuota suomen kielen taitoa senkään vertaa, että pystyy selviämään täällä Suomessa maan pääkielellä?

        Suomella on perustuslain mukaan kaksi kansalliskieltä! Suomessa on kansalaisia, jotka ovat suomenkielisiä (95%) ruotsinkielisiä (4,5%), kaksikielisiä ruotsi/suomi ja vieras kieli/ suomi yhdistelmillä olevia asukkaita.

        Enemmistö suomalaisista eli 95% on suomenkielisiä, jotka osaavat myös ruotsia sekä muita vieraita kieliä. Manner-Suomessa 4,5% on rekisteröitynyt ruotsinkielisiksi, mutta monet osaavat myös suomea ja niin ikään muita kieliä.

        Pakkoruotsi on turha ja kallis rasite sekä yksilöille että yhteiskunnalle!

        Pakkoruotsi tosi kallis ja turha rasite. Ihan turha.


    • Anonyymi

      Ruotsipakot on niin 1800-lukua.

      Ei 4,7%:n kielivähemmistö tuo kaksikielisyyttä, matemaattinen mahdottomuus.

      Lapsemme ovat työelämässä 2040-2080 tulkkikoneiden ja tekoälyn ympäröiminä. Moni ajattelun ja ihmisenä ihmisten joukossa elämisen taito tarpeen, vaan ei pakkoruotsi.

      • Anonyymi

        Tulevaisuutta ei pakkoruotsilla rakenneta.


    • Anonyymi

      Saamet voisi jo nostaa kansalliskieleksi.

      • Anonyymi

        Karjalan myös!


      • Anonyymi

        Lisää kansalliskieliä, nimikkeen merkitys kävisi realistisemmaksi.


    • Anonyymi

      Suomi ei ole enää 95%:n puhuma kieli maassamme. Luku on huomattavasti alhaisempi.

      • Anonyymi

        Suomi yhdistää lähes sataprosenttisesti Suomessa eläviä.

        Uussuomalaiset haluavat lapsilleen äidinkielentasoisen suomen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi yhdistää lähes sataprosenttisesti Suomessa eläviä.

        Uussuomalaiset haluavat lapsilleen äidinkielentasoisen suomen.

        Suomessa on paljon esim. koulutettuja ulkomaalaisia, jotka eivät osaa suomea, ja silti elävät maassamme työssä käyden ja perhe mukana. Tämä on nykypäivää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa on paljon esim. koulutettuja ulkomaalaisia, jotka eivät osaa suomea, ja silti elävät maassamme työssä käyden ja perhe mukana. Tämä on nykypäivää.

        Nämä työntekijät perheineen osaavat englantia!
        Lapset käyvät kansainvälistä englanninkielistä koulua (eivät siis hurrikoulua).

        Suomi englanti = Suomen nykyinen kaksikielisyys


    • Anonyymi

      KIitos! Olipa asiallinen kommentti Suomen kielipoliittisesta tilanteesta!

    • Anonyymi

      hyvää tilastoa, sellaista pitää olla pelkkää faktoo

    • Anonyymi

      Pakkoruotsi on hölmöläisten hommaa!!!

      Pakkoruotsi pois!

    • Anonyymi

      Tässä faktat.

    • Anonyymi

      Tämä tieto pitäisi lähettää kaikille poliitikoille.

      • Anonyymi

        Joka aamu ja ilta, jos menisi jakeluun


    • Anonyymi

      Herätkää poliitikot!

    • Ruotsi on täysin turha kieli kansainvälisesti ja kulttuurisestikaan sillä ei ole mitään annettavaa suomalaisille. On aivan järjetöntä opiskeluajan haaskausta opetella ruotsia siihen tyyliin, että 5%:n väestön takia pitäisi olla 100%:n ruotsinkielentaito suomalaisilla. Ruotsinkieliset kaipaavat palvelua omalla kielellään ja se määrä pitäisi jotenkin suhteuttaa suomalaisilta vaadittuun kielitaitoon eli n. 5% koululaisista voisi opetella ruotsia. Vapaaehtoisesti.

    • Anonyymi

      Pakkoruotsi on niin naurettava ja idiootti juttu kuin vain olla voi!

      Pakkoruotsi viemäriin muiden jätteiden joukkoon.

    • Anonyymi

      Tässä olisi runsaasti ainesta tutkivalle toimittajalle lähteä tekemään juttua.

      Mikä estää?

      • Anonyymi

        Ei media uskalla


      • Anonyymi

        Isännän ääni


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei media uskalla

        Mitä media pelkää?


    • Anonyymi

      Tärkeä pohjatieto, josta tajuaa heti, että pakkoruotsissa ei ole mitään mieltä.

      • Anonyymi

        Miten ruotsinkieliset itse muka eivät ymmärrä tätä?

        Eikö ole koskaan tarvinnut ajatella?


    • Anonyymi

      Tätä tietoa, näitä prosenttilukuja, pitäisi pitää esillä jatkuvasti mediassa.

    • Anonyymi

      0,5 %:n tähden!!!

      Siinä pakkoruotsin perustelu ja tarve.

    • Anonyymi

      Siksi matematiikka on rehellisyyden kieli.

    • Anonyymi

      Kukaan ei pakota jäämään Pohjoismaahan jossa on pakkosuomi. Oma vika.

    • Anonyymi

      Paljastavat prosentit

    • Anonyymi

      Tilastot lahjomattomia, ruotsi tosi pieni vähemmistö

    • Anonyymi

      Suomessa käsiteet ovat täysin perseestä , täällä nykyään tilastokin voi olla rasistinen .
      Suomalaiset ovat oppineet orjan luonnon tuhatvuotisen siirtomaa-ajan aikana , emme muitta mutkitta pidä mitään omaamme parhaimpana meille .
      Meidän mielestämme kaikki mitä muut sanovat meistä ja meidän tavoistamme on arvokkaampaa kuin meidän oma mielipiteemme , tästä johtuu meidän järjettömät ruotsipakotkin .
      Se että meitä kiinnostaa yli kaiken se mitä muut meistä ajattelevat on väärä asenne !

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puotilan murha: hei me tienataan - ei ollut 1 kerta - Milad Tadayyon nimi

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/yokerhon-ovimies-pakotti-asiakkaan-houkutuslinnuksi-alamaailman-velanperintaan/4580356 -----
      Maailman menoa
      106
      6833
    2. Pia Nykänen paljastaa Matti Nykäsen alkoholismista: "Kun tulin töistä, niin se oli koko päivän..."

      Pia Nykänen ei olisi halunnut rekkalasteittain olutta autotalliinsa. Sponssioluet mahdollistivat Matti Nykäsen juomisen. Mäkikotka kuoli v. 2019 pitkä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      222
      3751
    3. Kohujulkkis Martina Aitolehti jätti Suomen taakseen - Yksi kuva ja lyhyt viesti somessa: "Byeee"

      Bye bye baby! Aitolehti on karistanut Suomen pölyt jaloistaan seurapiirikaunottarien kera. Mukana mm. dj Suvi Pitkänen. Lue juttu ja katso kuvat: htt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      85
      2822
    4. Mies, mainitse yksi asia minussa

      Mikä viehättää ja sen parissa viihtyisit useita tunteja?
      Ikävä
      86
      1270
    5. ALFA TV:N Konkurissi katastrofi media-alalle

      ALFA TV:n konkurssi on katastrofi, koska paljon hyviä asiaohjelmia katoaa televisiotarjonnasta ja ALFA:lla ääneen pääsi myös yrittäjiä ja tasapuolises
      Maailman menoa
      521
      1206
    6. Mä vikittelen sut papparaisena :D

      Jos oot vapaa ja mä oon vapaa, niin mikään ei pidättele mua. Sä oot mun vaan, ikioma rakas papparainen. Mä rakastan sua mummelina aivan hulluna, ilm
      Ikävä
      78
      1188
    7. Tajuan, että tein virheen

      kun pidin sinua hyvänä, mukavana, vaatimattomana, ymmärtäväisenä, oikeudenmukaisena ja älykkäänä ihmisenä. Sitä mielikuvaa ikävöin, en koskaan oikeaa
      Ikävä
      62
      1114
    8. Kahta pahoinpidelty Kemijärvellä

      Kemijärvelläkin sattuu väkivallantekoja mikä on yllätyksellistä. Onhan Kemijärvi ollut aina rauhallinen ja turvallinen paikkakunta.
      Kemijärvi
      33
      1078
    9. Mulla on ikävä sitä aikaa

      kun säkin olit ihastunut minuun mies. Siltä se silloin alussa tuntui. Sekosin susta täysin ja tuntuu että en pääse irti enää.
      Ikävä
      54
      1015
    Aihe