Nyt vasta ymmärsin, että taisin itse

Anonyymi-ap

Aiheuttaa tämän tilanteen hätäilemällä ne kaksi kertaa, toisaalta alun perin pidit liikaa mun mustasukkaiseksi tekemisestä joka myös satutti. Todellisia näkökantoja silloisista tapahtumista ei ole vaihdettu.

Kommunikaatio ei ollut molempien ylpeydestä johtuen varmaankaan parasta ja toinen ei tullut tutuksi, vaikka olisi voinut olla minkälainen aarrearkku.

Aikaa on myös kulunut niin paljon, että olen muuttunut ihmisenä kuten varmasti vastapuolikin. Kiinnostaa nyt ihan eri jutut kuin n. 6-4 vuotta sitten, ihan asumisesta ja harrastuksista lähtien.

Tämä tekstin alussa puhuin tilanteesta, mutta oikeasti mitään tilannetta ei ole. Muistutpa vain välillä mieleen.

3

128

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eli tämä oli suunnattu jollekin, jonka melkein tunsit 4-6 vuotta sitten

      • Anonyymi

        Hah ha palsta on korttipakka kortit loppuu ja alkaa jo voittaja selvillä


    • Anonyymi

      Niin teit.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      112
      4568
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      27
      3324
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      20
      3145
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      44
      2949
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      119
      2779
    6. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      49
      2777
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2569
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2305
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2115
    10. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      7
      1911
    Aihe