Biomassojen tasapainoyhtälö yhä löytymättä!

Maanpäällä elävä biomassaeliöstö muodostuu vuosimiljoonaisista geeniperimistä – alkuaan ehKä vain ”yhdestä” alkutekijästä, jota vaikkapa tällä hetkellä kutsuttakoon syanobakteeriksi, jonka arvellaan olleen ensimmäinen elollinen ja jakaantumiskelpoinen osiensa summa muutoin ”kylmässä molekyylimassassa”.

YLE TV1 esitti sykähdyttävän osan 2/4 luontosarjasta ”Suuret eläinvaellukset” 1], jonka määrittävin tekijä on lisääntymisen kiima. Kiima tuottaa itsensä kopioitumisen toisen yksilöimänä elämän jatkumoksi, jossa hurjimmillaan saattaa olla kyse tuon ensimmäisen alkutekijän (syanon) kopioitumasta biomassalliseksi monikirjobiosfääriksi. Olemme näin kuolemattomuudessa kiinni [ ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/02/saikeista-haivahdys-kuolemattomuutta.html -].

1] YLE TV1 ~ http://areena.yle.fi/tv/1661983 -


Olemme lajiintunut kopio aikojen takaa

Ihminen on tunnetusti myös eliökunnan jäsen eli eläin tai biomassallinen kopioitumisen tulos yksilönä, jonka tehtävä on sama kuin millä tahansa muulla eliöllä ja oliolla. Meillä on muutamia poikkeamia, eli häiriötekijöitä ratsastaessamme muiden elonmahdollisuuksilla, käyttäen poikkeavan paljon yhteisistä biomassaravinteista.


Toistaiseksi meille tuntematon biomassojen jakokaavasto

Olemmeko erkaantuneet meille tuntemattomasta rakenne- ja jakokaavasta, joka on vuosimiljoonat määrittänyt luonnonvalinnan kautta ”sopivat biomassajakosuhteet” niukkuudesta ja väliaikaisesta runsaudesta. Saannon vaihtelu kiihdyttää aika-ajoin lisääntymistä, kunnes ”vastavoima” kilpailutekijänä vähentää lajikohtaisia biomassoja, ylläpitääkseen mahdollisimman tasapainoista biodiversiteettiä eli elämän monikirjoa.


Maan päälläkö vain yksi eliö!
[ … kutsuttakoon sitä vaikka vesiohjatuksi hiilielämäksi 2]… ]

Monikirjo saattaa olla sidostunut geeniperimiensä myötä meille yllättäen vain yhdeksi eliöksi, jonka me näemme itsekkyyslasiemme läpi monina lajeina – me itse ollen lajistossa päällimmäisinä. Fiktiona voisimme ajatella, että ulkoa avaruudesta tullut sen sijaan saattaisi nähdä ja kokea maanpäällisen biomassan yhdeksi eloksi ja kommunikoida sen kanssa meille tuntemattomalla tavalla – ehkä kommunikointi on käynnissä koko ajan?.


Me haaveilemme jatkuvasta hyvinvoinnin lisääntymisestä!
[ … tähän hyvinvointiin ei esimerkiksi monien mielestä mahdu 200 sutta – viiden miljoonan ihmisen sekaan! … ]

Tänään toivorikkaana odotetaan ratkaisua ”(talous)kasvuttomuutemme ahdinkoon” 3] muun muassa auto-robotisaatiosta 4], joka voisi lisätä entisestään hyvinvointia, vaikka se samalla vähentää ihmisten omaa työtä 5] elantonsa hyväksi – me siis jäisimme ”koneiden” armoille palvelemaan toinen toisiamme 6] ja lisääntyvän vapaa-ajan ongelmiin. Me emme tässä ymmärtäneet, että työ on ainoa merkittävä asia syömisen ja lisääntymisen jälkeen – kaikki muu on oheispöhinää pyrkimyksissämme rakkauden kautta lisääntymään 7].


Luonnon oma auto-robotisaatio osaa nähdä metsän puilta!

Luonto on auto-robotisaation toteuttanut jo esimerkiksi vaeltajamuurahaisten 8] maailmaan. Vaellus lähtee liikkeelle ”ohjelmakäskyin”, jotka käynnistävät kollektiivisen projektin siirtyäkseen ravinnonhaentaan otollisemmille bioalueille. Ravintoa tarvitaan, jotta lisääntyminen jatkuu … samalla tuolla lisääntymisen esivaiheissa toteutuu meille muodiksi muodostunut ”3D tulostuskin” 9].


Mikä erottaa ihmisen auto-robotisaation ja 3D:een kokonaisvaltaisesta biosfääristä?

Meillä kehitys on vienyt sosiaalisuudessaan, kaltaisessamme demokratiassa ja inhimillisitsekkäässä tapahtumajatkumossa tilanteeseen, jossa syömme kiihtyvällä vauhdilla lajikohtaisen biomassamme yli –

Me siis syömme a) täällä lännessä kehitysmaatoverin riisikupilta ja b) ihmispopulaationa taas syömme muiden lajitoverien (=eläin- ja eliölajien) tarvitsemaa biomassaa kiihdyttääksemme kasvua, ostovoimaa, näyttämisen tarvetta ja lopulta omaa suhteetonta biomassaamme.


Miksi haluamme enemmän ja nopeammin?
[ … elämme täällä lännessä siirrelläksemme itseämme ja lisääntyviä tavaroitamme, paikasta toiseen; yhä nopeammin ja yhä kauemmaksi. Mikä muu samoista geeneistä lähtöisin oleva laji toimii näin, erityisesti tavaroiden osalta? … ]

Auto-robotisaatio halutaan valjastamaan lisätuottoa eli välttämättömään elämään kuulumatonta ylijäämää enemmän ja nopeammin – tunnistamatta sitä, että lopulta kierrossa olevat biomassat ”vahingoittuvat” sellaiseen molekyylitilaan, joka ”aloittaa” oman itsensä näännyttämisen lopulliseen kilpailuun luonnonvalintana ja oikeutena lisääntyä *].

Arvelen torakoiden, muurahaisten ja bakteerien perivän voiton ja meistä ihmispoloisista jäisi vain muistojälki epäsuorana geenirippeenä johonkin luonnonvalinnan lokeroon.

...
89282

41

162

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Elämää suurempia kysymyksiä. Tässä yksi!

      • Vastauksia löytyy atomien ytimistä JA ytimien ja elektronien välistä! Näiden yhteistekijänä. Alkuräjähdys loi kerroksellisen rakenteen, jossa ei ole meidän ymmärtämällä tavalla "mitään"! ;-)

        Elektronit "keskustelevat" taas atomienkin välillä keskenään ..


      • Anonyymi
        ilkka.luoma kirjoitti:

        Vastauksia löytyy atomien ytimistä JA ytimien ja elektronien välistä! Näiden yhteistekijänä. Alkuräjähdys loi kerroksellisen rakenteen, jossa ei ole meidän ymmärtämällä tavalla "mitään"! ;-)

        Elektronit "keskustelevat" taas atomienkin välillä keskenään ..

        Mystiikkaa useimmille! 😳🙄🤪


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mystiikkaa useimmille! 😳🙄🤪

        Ja lopuille sekopäisyyttä.
        Ilkalla remmi luistaa,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja lopuille sekopäisyyttä.
        Ilkalla remmi luistaa,

        Miten sinun remmi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten sinun remmi?

        Tutkitusti kunnossa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tutkitusti kunnossa.

        Mutta kun aletaan puhua atomin ytimistä sekä ytimien ja elektronien väliltä löytyvistä vastauksista, asiaa ei tarvotse edes tutkia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja lopuille sekopäisyyttä.
        Ilkalla remmi luistaa,

        Entä itse kommentointi avaukseen. Onko mielipiteitä?


    • Anonyymi

      Mikä onkaan evoluution merkitys tuohon kaiken elollisuuden vaikutteeseen eli biomassojen jakaumaan lajeittain?

      • Anonyymi

        Eoluutiolla on suuri merkitys ainakin niin kauan, kuin ympäristö ei ole nopeassa muutoksessa. Sen jälkeen ympäristön muutos voi tulla ratkaisevaksi nopeammin kuin evoluutio ehtii sopeuttaa elämää uuteen ympäristöön.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eoluutiolla on suuri merkitys ainakin niin kauan, kuin ympäristö ei ole nopeassa muutoksessa. Sen jälkeen ympäristön muutos voi tulla ratkaisevaksi nopeammin kuin evoluutio ehtii sopeuttaa elämää uuteen ympäristöön.

        Mikä onkaan evoluution toiminnallinen kellotaajuus - dynaaminen?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä onkaan evoluution toiminnallinen kellotaajuus - dynaaminen?

        Nisäkäslajien kohdalla sukupuuttojen tai lajiutumisien keskiarvona pidetään n. 4 miljoonaa vuotta. Lajikohtaiset vaihtelut ovat tietenkin suuria, mutta lajien tasolla keskimääräinen elinaika on tutkijoiden mukaan tuota luokkaa.

        Riittikö vastaukseksi? Dynamisuuden saat päätellä itse.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Nisäkäslajien kohdalla sukupuuttojen tai lajiutumisien keskiarvona pidetään n. 4 miljoonaa vuotta. Lajikohtaiset vaihtelut ovat tietenkin suuria, mutta lajien tasolla keskimääräinen elinaika on tutkijoiden mukaan tuota luokkaa.

        Riittikö vastaukseksi? Dynamisuuden saat päätellä itse.

        Lajien "tuotekehittyminen"?

        Kehitys vaikkapa apinasta ihmiseksi, monta "lajia" tuossa kehityskaaren välissä on? (!)


      • Anonyymi
        ilkka.luoma kirjoitti:

        Lajien "tuotekehittyminen"?

        Kehitys vaikkapa apinasta ihmiseksi, monta "lajia" tuossa kehityskaaren välissä on? (!)

        Miten vedät rajat eri lajien kohdille, kun projisoidut tuohon "apinasta ihmiseen" kehityskaarelle?


      • Anonyymi
        ilkka.luoma kirjoitti:

        Lajien "tuotekehittyminen"?

        Kehitys vaikkapa apinasta ihmiseksi, monta "lajia" tuossa kehityskaaren välissä on? (!)

        Yhtä monta kuin on molekyylimuutoksien kehitysvaiheita.


      • Anonyymi
        ilkka.luoma kirjoitti:

        Lajien "tuotekehittyminen"?

        Kehitys vaikkapa apinasta ihmiseksi, monta "lajia" tuossa kehityskaaren välissä on? (!)

        Sinun tapauksessa ei yhtään.


    • Anonyymi

      Aloittajalla tuntuu olevan biologiasta ja ekologiasta varsin omintakeisia käsityksiä.
      Ei luonnossa ole tasapainoa, vaikka sellaisesta usein puhutaan. Ekologisten lokeroidensa sisällä lajikohtaiset populaatiovaihtelut voivat olla varsin suuria. Yhtenä esimerkkinä sopulien erittäin suuri kannanvaihtelu, joka heijastuu suoraan niitä saalistavien pienpetojen kantoihin.

      Jotain kertoo myös pitkän ja polveilevan aloituksen kommentti syanobakteereista:
      " vain ”yhdestä” alkutekijästä, jota vaikkapa tällä hetkellä kutsuttakoon syanobakteeriksi, jonka arvellaan olleen ensimmäinen elollinen ja jakaantumiskelpoinen osiensa summa muutoin ”kylmässä molekyylimassassa”."

      Syanobakteerit ovat ilmaantuneet maapallolle n. 2,7 miljardia vuotta sitten. Elämä maapallolle syntyi 3,5–3,8 miljardia vuotta sitten. Syanobakteeri ei todellakaan ole ollut ensimmäinen replikaattori.

      • Anonyymi

        Jospa onkin vain "yksi eliö"?!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jospa onkin vain "yksi eliö"?!

        Jospa ei olekaan.
        Wiki:
        "Eliö eli organismi on erotettavissa oleva olio, jossa täyttyvät elämän tunnusmerkit: itsenäisyys, vastaaminen ärsykkeisiin, moduulirakenne, kasvu, mukautuvuus, aineenvaihdunta, ja kyky lisääntyä."

        Tiedän kyllä Lovelockin Gaia hypoteesin, mutta siinäkään ei käsittääkseni superorganismia pidetty yhtenä eliönä, vaan Gaia oli kokonaisuus, mihin vaikuttivat kaikki elolliset oliot.


    • Anonyymi

      Kirjoitus edellä aikaansa!

      • Anonyymi

        Kirjoitus on yhtä paljon edellä aikaansa kuin yksisarvishoidot ja enkeliterapia.
        Hömppä on hömppää, eikä se kuulu tiedekeskusteluun.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoitus on yhtä paljon edellä aikaansa kuin yksisarvishoidot ja enkeliterapia.
        Hömppä on hömppää, eikä se kuulu tiedekeskusteluun.

        Et ehkä lukenut avausta, vastasit vain intuitiosta, sillä aihe on hyvin vaikea, eikä ole edes kaikille tarkoitettu. Sorry! :-)

        Sivistyäksesi, kannattaisiko lukea ja omaksua?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et ehkä lukenut avausta, vastasit vain intuitiosta, sillä aihe on hyvin vaikea, eikä ole edes kaikille tarkoitettu. Sorry! :-)

        Sivistyäksesi, kannattaisiko lukea ja omaksua?

        Kirjoitus oli tyhjää sanahelinää merkityksettömine termeineen alusta loppuun. Jo sen räikeät virheet (kuten syanobakteerit ensimmäisinä ja tasapainoinen biodiversiteetti) osoittivat, ettei aloittaja hallinnut lainkaan aihetta, mistä kirjoitti.


    • Anonyymi

      Mikä yhteys evoluutiolla on näihin biomassojen jakaumakaavoihin?

      • Anonyymi

        Evoluutio on loputon sarja kellotaajuusmuutoksia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Evoluutio on loputon sarja kellotaajuusmuutoksia.

        Voiko aikajanaa pilkkoa muutoin kuin analogisesti - lopulta!


    • Anonyymi

      Mene Ilkka töihin.

      • Anonyymi

        Eläkkeellähän se jo on.


    • Anonyymi

      Nyt on varmaan jotkut vaalit tulossa kun Ilkka on kömpinyt kiven alta esiin.

    • Anonyymi

      Proffatason kirjoitus. Yllättävä, mutta lopulta looginen, kun ajattelee syvällisesti.

      • Anonyymi

        Yhtä täynnä virheitä, kuin kirjoittaja on täynnä itseään. Heikosti jäsennelty sekava sepustus kelvottoman heikolla asiasisällöllä.


    • Anonyymi

      Asiaa loksunokille, jos ymmärtävät.

    • Anonyymi

      Herättävä kirjoitus. Avasi aivan uusia näköaloja!

      • Anonyymi

        Itseäsikö kehut?
        Sekava sepitelmä täynnä asiavirheitä. Uusia näköaloja korkeintaan kirjoittajan huuruiseen sielunmaisemaan. Tyhjää stiignafuuliaa alusta loppuun.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itseäsikö kehut?
        Sekava sepitelmä täynnä asiavirheitä. Uusia näköaloja korkeintaan kirjoittajan huuruiseen sielunmaisemaan. Tyhjää stiignafuuliaa alusta loppuun.

        Oletkohan aivan väärällä foorumilla?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletkohan aivan väärällä foorumilla?

        Kyllä kaikki Paavo Väyrysen arvostelijat ovat väärällä foorumilla. Ainoa oikea foorumi Paavon haastamiseen on Pohojalaanen tanhulava.


    • Anonyymi

      Paavo Väyrynen ymmärtää asian paremmin.

    • Anonyymi

      Eikö vieläkään ole löytynyt? :-)

    • Anonyymi

      Ihminenkö sitä epätasapainottaa?!

    • Anonyymi

      Maailmallinen tasapaino-oikeudenmukaisuus -

      Kukin valtio saa yhteisistä Maapallo-varannoista elossa olevan asukaslukubiomassansa suhteessa.

    • Anonyymi

      Tässä ollaan biologisen kokonaiselämäkirjon ytimessä!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      60
      5887
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3727
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      229
      2008
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1809
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1246
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1229
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      289
      1037
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      980
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      909
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      858
    Aihe