Käämi ja 2 Kondensaattoria = elektroninen vastine heilurille ?

Heilurin heilahdusaika ei riipu heilahduksen laajuudesta.

Jos kytketään 2 kondensaattoria (alussa toinen on täyteen varattu, mutta toinen tyhjä) siten, että 2 kondensaattorin miinusnavat kytketään suoraan toisiinsa, mutta plusnavat käämin kautta toisiinsa, tässähän syntyy ilmiö, jossa (jos alussa C1 on täyteen varattu ja C2 on tyhjä) C2 latautuu C1:stä käämin L1 kautta, mutta kun se on varautunut, alkaa käämin virta kulkea päinvastaiseen suuntaan, jolloin C1 varautuu ja C2 purkautuu.

Syntyykö tästä elektroninen vastine heilurille ?
Eli onko myös tässä aika, joka kuluu edestakaiseen lataus- / purkautumisilmiöön, vakio ?

Jos olisi olemassa ideaalinen käämi, jossa on vain induktanssia,
mutta resistanssi = 0 Ω (ja jos myös kondensaattorit ja kytkentäjohdot olisivat ideaalisia), ilmeisesti tuo ilmiö jatkuisi ikuisesti.

Reaalimaailman komponenteilla ilmiö ei jatku ikuisesti, koska käämillä (ja kytkentäjohtimilla) on resistanssia, jossa sähköenergiaa kuluu lämmöksi.

Mutta: voisiko kytkennän jotenkin suunnitella niin, että ulkoisen energian avulla kompensoitaisiin tuo sähköenergiaa kuluminen lämmöksi, eli niin kauan kun ulkoista energiaa on saatavilla, tuo sama edestakaisin latautumis- / purkautumisilmiö jatkuisi ?

Ja saataisiinko tästä hyvinkin tarkka aikavakio (verrattuna esim. RC -oskillaattoriin, jonka värähtelytaajuus ei ole kovin vakio.

Esim. mikrokontrollereissahan nähdään usein kvartsikidettä vakaan kellotaajuuden tuottajana, mutta kvartsikidehän taas perustuu mekaaniseen värähtelyyn.

Kun monessa muussa asiassa elektroniikka on korvannut mekaanisia ratkaisuja, niin miksi mekaaniseen värähtelyyn perustuva kvartsikide on edelleen käytössä ja voisiko sen korvata em. kahden kondensaattorin ja käämin muodostamalla sähköisellä värähtelypiirillä, jos piiri uudelleensuunnitellaan niin, että ulkoisella energialla korvataan se energia, mikä käämissä ja kytkentäjohtimissa kuluu lämmöksi ?