Monikaan lestadiolainen ei taida olla lukenut Heinon kirjaa ”Me julistamme sitä Jumalan edessä ja Kristusta palvellen (2.Kor.17) Laitan tähä yhden luvun, lukekaa.
Laupias samarialainen
Vertausta kun lähdemme tutkimaan, niin mielestäni meidän pitää tutkia itsenäisesti vertausta, eikä toistaa toisten näkemyksiä, eli niitä tulkintoja joita suuret kirkkoisät ovat esittäneet.
Monet heistä näkevät, että vertaus on allegoria. Mutta jos näin vertauksen käsitämme, eteemme tulee paljon ja suuria ristiriitaisuuksia.
Kun tutkimme raamatun kirjoituksia, meidän tulee luottaa Jumalaan, että hän avaa ymmärryksemme tuntemaan raamatun salaisuuksia. Kun Jeesus puhui vertauksin, hän kysyi opetuslapsiltaan: "Ymmärrättekö nyt kaiken tämän?" He vastasivat: Ymmärrämme.
Tämän jälkeen Jeesus sanoi hyvin tärkeän asian, tämä meidän tulisi muistaa kun tutkimme kirjoituksia:
”Silloin hän sanoi heille: "Siksipä jokainen lainopettaja, josta on tullut taivasten valtakunnan opetuslapsi, on kuin isäntä, joka runsaasta varastostaan ottaa esiin sekä uutta että vanhaa." (Matt.13:52)
Kun nyt luotamme Jumalaan, ihan niin kuin lapsi isäänsä – rohkeasti. Jumala kyllä avaa meille ymmärryksemme ymmärtämään vertaus.
Että pääsisimme sisälle tuohon tapahtumaan, jossa Jeesus kertoi, vertauksen laupiaasta samarialaisteta, siis meidän tulee tietää vertauksen edellä käyty keskustelu. Luetaanpa:
”Muuan lainopettaja halusi panna Jeesuksen koetukselle. Hän kysyi: "Opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?"
Jeesus sanoi hänelle: "Mitä laissa sanotaan? Mitä sinä itse sieltä luet?"
Mies vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."
Jeesus sanoi: "Oikein vastasit. Tee näin, niin saat elää."
Mies tahtoi osoittaa, että hän noudatti lakia, ja jatkoi: "Kuka sitten on minun lähimmäiseni?" (Luuk.10: 25-29)
Nyt me selvästi näemme sen, mikä vertauksella laupiaasta samarialaisesta pitäisi meillekin löytyä – eikö vaan selviä vertauksen tarkoitus, se on; kuka on meidän lähimmäisemme.
”Jeesus vastasi hänelle näin: "Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin.”
Kun luemme erilaisia selityksiä tähän vertauksen kohtaan, ymmärrämme miten huonosti sellaiset selitykset käyvät tähän tilanteeseen, että mies oli tehnyt syntiä, oli ehkä pedofiili ja sen takia puolikuolleena pahoista syntihaavoista.
Jos näin ajattelemme, vertaus kääntyy päälaelleen, eli uhrista tulee rikollinen – rosvo.
Jeesus kuitenkin sanoo: ”Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin.”
Me tiedämme, että synti teki ensimmäisen ihmisen alastomaksi paratiisissa. Toisaalta eikö olekin niin, että ei tehnytkään! Koska he olivat jo ennen syntiinlankeemusta ilman vaatteita, mutta he näkivät, että Jumala näkee heidän salatuimmatkin teot ja siksi pelästyivät. Tästä jo huomaamme, etteivät nämä kaksi kertomusta ole toisiinsa verrattavia synonyymia. jatkuu.
Laupias samarialainen
Vertausta kun lähdemme tutkimaan, niin mielestäni meidän pitää tutkia itsenäisesti vertausta, eikä toistaa toisten näkemyksiä, eli niitä tulkintoja joita suuret kirkkoisät ovat esittäneet.
Monet heistä näkevät, että vertaus on allegoria. Mutta jos näin vertauksen käsitämme, eteemme tulee paljon ja suuria ristiriitaisuuksia.
Kun tutkimme raamatun kirjoituksia, meidän tulee luottaa Jumalaan, että hän avaa ymmärryksemme tuntemaan raamatun salaisuuksia. Kun Jeesus puhui vertauksin, hän kysyi opetuslapsiltaan: "Ymmärrättekö nyt kaiken tämän?" He vastasivat: Ymmärrämme.
Tämän jälkeen Jeesus sanoi hyvin tärkeän asian, tämä meidän tulisi muistaa kun tutkimme kirjoituksia:
”Silloin hän sanoi heille: "Siksipä jokainen lainopettaja, josta on tullut taivasten valtakunnan opetuslapsi, on kuin isäntä, joka runsaasta varastostaan ottaa esiin sekä uutta että vanhaa." (Matt.13:52)
Kun nyt luotamme Jumalaan, ihan niin kuin lapsi isäänsä – rohkeasti. Jumala kyllä avaa meille ymmärryksemme ymmärtämään vertaus.
Että pääsisimme sisälle tuohon tapahtumaan, jossa Jeesus kertoi, vertauksen laupiaasta samarialaisteta, siis meidän tulee tietää vertauksen edellä käyty keskustelu. Luetaanpa:
”Muuan lainopettaja halusi panna Jeesuksen koetukselle. Hän kysyi: "Opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?"
Jeesus sanoi hänelle: "Mitä laissa sanotaan? Mitä sinä itse sieltä luet?"
Mies vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."
Jeesus sanoi: "Oikein vastasit. Tee näin, niin saat elää."
Mies tahtoi osoittaa, että hän noudatti lakia, ja jatkoi: "Kuka sitten on minun lähimmäiseni?" (Luuk.10: 25-29)
Nyt me selvästi näemme sen, mikä vertauksella laupiaasta samarialaisesta pitäisi meillekin löytyä – eikö vaan selviä vertauksen tarkoitus, se on; kuka on meidän lähimmäisemme.
”Jeesus vastasi hänelle näin: "Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin.”
Kun luemme erilaisia selityksiä tähän vertauksen kohtaan, ymmärrämme miten huonosti sellaiset selitykset käyvät tähän tilanteeseen, että mies oli tehnyt syntiä, oli ehkä pedofiili ja sen takia puolikuolleena pahoista syntihaavoista.
Jos näin ajattelemme, vertaus kääntyy päälaelleen, eli uhrista tulee rikollinen – rosvo.
Jeesus kuitenkin sanoo: ”Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin.”
Me tiedämme, että synti teki ensimmäisen ihmisen alastomaksi paratiisissa. Toisaalta eikö olekin niin, että ei tehnytkään! Koska he olivat jo ennen syntiinlankeemusta ilman vaatteita, mutta he näkivät, että Jumala näkee heidän salatuimmatkin teot ja siksi pelästyivät. Tästä jo huomaamme, etteivät nämä kaksi kertomusta ole toisiinsa verrattavia synonyymia. jatkuu.
Vastaukset 1
Vanhimmat
jatkoa:
Oliko tuo ryövärien uhri yhteiskunnan arvostama ihminen, sitä vertaus ei kerro, mutta suuri epäonni oli häntä kohdannut, häneltä oli viety kaikki, melkein henkikin. Sitten paikalle tuli pappi ja hänen jälkeensä pappissukuinen leeviläinen. Kumpikaan ei pysähtynyt auttamaan.
"Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli. Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta.
Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: 'Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.”
Tässä tulee meille kuvaus hoitotapahtumasta, jos olisi kysymys syntihaavoista, olisi uhri heti tullut terveeksi. Kun hoidetaan evankeliumilla, ei tarvitse hoitaa majatalossa. Jumalan valtakunta ei ole jossain kirkossa – majatalossa. Jumalan valtakunta kulkee ihmisen sydämessä ja on aina läsnä siellä missä on valtakunnan kuningas. Muistattehan:
”ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti." (Matt. 28:20)
Syntihaavat paranevat ihan niin kuin Jeesus sanoi tuolle naiselle:
”Jeesus kääntyi, näki naisen ja sanoi: "Ole rohkealla mielellä, tyttäreni, uskosi on parantanut sinut."* Siitä hetkestä nainen oli terve.” (Matt. 9:22)
Minä olen tämän paranemisen nähnyt monta kertaa, kerron yhden: Olin sotaväessä 1960, istuin seurapenkissä, puhuja puhui; ”mehän täällä olemme kaikki Jumalan lapsia.”
Takanani istui hyvin kalpea varusmies ja kuiskaili; ”minä se en ole Jumalan lapsi.”
Käännyn hänen puoleensa ja sovimme, että puheen loputtua keskustelemme Jumalan lapseudesta.
Hän kertoi, miten hän oli kaikin tavoin pyrkinyt elämään Jumalan tahdon mukaisesti, käynyt kirkossa, rukoillut pyytäen, että hän saisi sisimpäänsä varmuuden, että Jumala hänet huolii. Tätä varmuutta ei ole tullut ja nyt hän ei jaksa enää elää kun ei uskalla edes nukkua.
Kun me yhdessä pohdimme sitä, miten Jumala vanhurskauttaa ihmisen yksin uskon kautta, eikä väliin sovi yhtään ihmistekoa, ei edes rukoilemista, tai omaa pyrkimystä hurskaaseen elämään. Poika katseli minua hämmästyneenä ja sanoi: ”Minä olen lukenut raamattua jo lukioaikana, enkä ole tätä hoksannut. Voitko sinä sitten todistaa minulle, että minun synnit ovat ihan varmasti kaikki anteeksi annettu?
Todistin hänelle, että hänen syntinsä ovat anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Lähdimme kasarmille, olimme kuitenkin eri komppaniassa, minä lähdin seuraavana päivänä lappiin sotaharjoituksiin. Joten en nähnyt poikaa kahteen viikkoon.
Sitten tulin taasen Ouluun ja seuroissa hän näki minut, tuli luokseni hyvin huolestuneena, kysyi: ”Mitä sinä sanot minun tilanteestani, olenko minä nyt saanut väärän rauhan, kun en yritäkään olla oikein hurskas, olen ihan tavallinen armahdettu syntinen. On niin kevyt olla, kun ei tarvitse mihinkään pyrkiä ja nukun kuin tukki, enkä epäile, eli olen varma, että Jumala huolii minut.”
Kun Jeesus kysyi: ”Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?"
Lainopettaja vastasi: "Se, joka osoitti hänelle laupeutta." Jeesus sanoi: "Mene ja tee sinä samoin."
Tässä Jeesuksen vastauksen lopussa tulee oikeastaan selvästi ja kirkkaasti esiin mitä olivat vertauksen haavat, eli ne eivät kuvaa syntihaavoja. Jos kuvaisivat syntihaavoja, lähettäisikö Jeesus lainopettajan, joka ei ollut Jeesuksen seuraaja, lähettäisikö Jeesus hänet viemään syntihaavoissa olevalle evankeliumia. Jeesushan sanoi: "Mene ja tee sinä samoin."
Eikö vertaus paremminkin osoita meille sen, miten meidän tulisi rakastaa lähimmäistämme, oli hän sitten millaisessa elämäntilanteessa tahansa.