Tietääkö Kirsten paikallisena enemmän Kapkaupunkiin pääsemisestä kuin muut. Ideana näyttäisi olevan korkeapaineen eteläpuolelle päätyminen ja toive siitä, että se väistyy edestä juuri ennen Kapkaupunkiin saapumista. Näin saattaa 4.10 käydä.
Patilla ehkä samoja ajatuksia. Muu kärki ajaa pohjoista reitti korkeapaineen toiselta puolelta. Lyhyempi reitti, riski vastaisemmista tuulista.
Siimajalka
GGR vko 44
49
1187
Vastaukset
- Anonyymi
Jännä nähdä miten tuossa käy. Damienin reitinvalinta lienee vielä auki, mutta Simon ja Kirsten ovat selvästi valintansa tehneet.
Joutuuko pohjoisreitillä reippaisiin vastatuuliin? Kirsten päässee ihan sujuvasti eteläkautta? Damienilla ja Abhilasilla voi olla vaikeampaa.- Anonyymi
Minusta näyttää, että ainakaan Simon eikä ehkä Tapiokaan joudu pahasti vastaisiin. Tuuli näkyy pohjoisella reitillä taipuvan lähipäivinä etelänpuolelle sitä enemmän mitä lähempänä Kapkaupunkia ollaan. Se tarkoittaa sivutuulta itäiselle pallonpuoliskolle saapumisesta Kapkaupunkiin saakka.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Tämän päivän joutuvat kutakuinkin kryssikulmia ajamaan ennusteen mukaan. Jos eivät aja, todennäköisemmin joutuvat myöhemmin ajamaan.
Ehkä pääsevät loppupätkän sivutuulissa ehkä ei. 5-7 vrk vielä menee kärjellä. Siinä ajassa ehtii ennusteetkin muuttua.
Kirstenin reittivalinta lienee konservatiivisempi ja parempi nyt. Nythän Kirstenin VMG on selvästi paras. Hän oli myös pari vrk Simonin perässä, joten samaa ikkunaa ei ollut hänelle pohjoiselle reitille. Nykyistä etelämmäksi ei tarvitse mennä.
Paljonko reiteillä on pituuseroa? Aika nopeasti se kuittaantuu, jos toinen ajaa optimisuuntia 7 kn ja toinen kryssikulmia 5-6 kn.
- Anonyymi
Vaikea ymmärtää ennusteiden perusteella noita etelään lähteneitä. Miksi?
- Anonyymi
On siinä se järki, että kun saatava säädata on vajavaista, niin paras veikkaushan on se, että alueelle tyypillisten korkeapaineiden eteläpuolella tulee mukavasti lännestä. Ja kun tuuli kiertää vastapäivään, loppumatkakin olisi myötäistä. Näin saattaa Kirstenille hyvinkin käydä, ellei pläkä ehdi väliin ennen riittävän etelään pääsemistä.
Siimajalka
- Anonyymi
Kärkiviisikosta Kirstenin 24h DMG on ylivoimaisesti paras. Kohta hätyyttelee jo 3. sijaa kisassa. Onkin edennyt pari päivää 7 solmua tai karvan alle, kun muiden vauhti ollut parhaimmillaan viiden tietämillä. Mielenkiintoiseksi menee.
Kielhalen- Anonyymi
Niin, jos DMG:t menevät näitä latuja Kapkaupunkiin, niin Kirsten ja Simon ovat siellä jotakuinkin yhtäaikaa. Toisella 130 mpk päivässä, matkaa 1000mpk , toisella 100 mpk päivässä ja matkaa 750 mpk.
Mutta kassellan miten käy. Sanoinko jo, että hieno laji?
Siimajalka - Anonyymi

Siimajalka...ja kotiasitkin on kunnossa...
Kärjen tasaisuus hieno juttu kun ei ole viime skaban kaltaista dominointia. Alkaneeko pudotuskisa Kapkaupungin jälkeen kun päästään kunnon keleihin?
Ihmettelen graafissa olevia VDH:n ja Moitessierin nopeuksia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...ja kotiasitkin on kunnossa...
Kärjen tasaisuus hieno juttu kun ei ole viime skaban kaltaista dominointia. Alkaneeko pudotuskisa Kapkaupungin jälkeen kun päästään kunnon keleihin?
Ihmettelen graafissa olevia VDH:n ja Moitessierin nopeuksia.Eihän viimekisassakaan ollut tässä vaiheessa VDH:n ylivoimaa. Näillä main pari ennakkosuosikkia rikkoi veneensä ja VDH karkasi.
Eiköhän tässäkin kisassa nähdä ennen joulua suuria eroja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän viimekisassakaan ollut tässä vaiheessa VDH:n ylivoimaa. Näillä main pari ennakkosuosikkia rikkoi veneensä ja VDH karkasi.
Eiköhän tässäkin kisassa nähdä ennen joulua suuria eroja.Siis Peche oli aivan tasoissa VDH:n kanssa eikä Mark ollut jäänyt sen enempää kuin nytkään kolmantena ollut. Peche joutui menemään Kapkaupunkiin ja moni muukin joutui vaikeuksiin ennen Kapkaupunkia olleissa myrskyissä. Vasta sitten VDH karkasi tolkuttomaan johtoon ja fleetti venyi muutenkin.
- Anonyymi
Katsokaa ennustetta eteenpäin. Etelään menijät tulevat kärsimään pahasti.
- Anonyymi
Eteenpäinhän sitä ennustetta on katsottukin. Kirsten ajelee koko ajan korkeapaineen alueen eteläpuolella, ensin kaakkoon, siteen idemmäs ja 4.10 jälkeen ollaan jo myötätuulessa menossa itäkoilliseen kohti Kapkaupunkia.
Taaempana jonossa voi olla hanakalampaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eteenpäinhän sitä ennustetta on katsottukin. Kirsten ajelee koko ajan korkeapaineen alueen eteläpuolella, ensin kaakkoon, siteen idemmäs ja 4.10 jälkeen ollaan jo myötätuulessa menossa itäkoilliseen kohti Kapkaupunkia.
Taaempana jonossa voi olla hanakalampaa.4.11 tietysti tarkoitin. Nyt Simon on tehnyt vendan ja suuntaa nyt lähes etelään. Ehkä hakee hetken korkeutta, kovin kauas ei kannattane ajella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
4.11 tietysti tarkoitin. Nyt Simon on tehnyt vendan ja suuntaa nyt lähes etelään. Ehkä hakee hetken korkeutta, kovin kauas ei kannattane ajella.
Simon teki taas vendan. Kirsten on kohta ohi Tapiosta. Damien taktiikka ei oikein ole auennut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Simon teki taas vendan. Kirsten on kohta ohi Tapiosta. Damien taktiikka ei oikein ole auennut.
”Kuten kirjassani kirjoitin”, virkkoisi Väyrynen.
Kirstenillä taitaa kohta moinata ja Tapiolla taas friskata. Voi siis olla, ettei Kirsten kohta ohita Tapiota, mutta lähipäivinähän sekin nähdään. Ellei jo aiemmin.
- Anonyymi
1 NOV 2000 UTC
Nyt sekä Simon että Tapio näkyvät etenevän noin 100 mpk 24 tunnissa maalia kohti. Simonilla vauhtia jo lähes 7 solmua, Tapiolla vielä noin 5. Kirstenin vauhti edelleen hyvää, päivämatka 140 mpk, kuutisen solmua.
Kirstenin pitäisi vähätuulinen osuus jossain vaiheessa ennen Kapkaupunkia ylittää, ehkäpä kohta tarjolla oleva kevyt platlenssi koilliseen voisi olla ratkaisu.
Tässä saattaa käydä niinkin, että korkeapaineen alue tavoittaa Tapion ja Simonin ja toisaalta kulkee Kirstenin edellä niin, ettei siitä koidu hänelle kovin suurta haittaa.
Siimajalka - Anonyymi
Tapion etumatka Kirsteniin on enää 6 mpk, ja Kirstenin vauhti on edelleen parempaa.
Tuota ihmettelen, että Abhilash ja Damien matelevat kevyen tuulen vyöhykkeessä päivästä toiseen. Eivät ole kovin ponneekkaasti yrittäneet sivummalle, jossa kulkisi paremmin.
Kielhalen- Anonyymi
Mistäs he tietäisivät missä tuulee, jos noudattavat sääntöjä eli eivät ole yhteydessä maatiimiin mitään kautta ja eivät varsinkaan saa reititystietoja?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistäs he tietäisivät missä tuulee, jos noudattavat sääntöjä eli eivät ole yhteydessä maatiimiin mitään kautta ja eivät varsinkaan saa reititystietoja?
He saavat olla yhteydessä maatiimiin, kunhan yhteys tapahtuu kaikille avoimilla radioamatööritaajuuksilla. Esim. Tapiolle yksi parkissa ollut laiva toimi aiemmin liikenteen välittäjänä, en tiedä mikä on tilanne tällä hetkellä. Lisäksi sääfaksilla saanee kohtuullisen tarkkoja ennusteita.

Ei saa käyttää radioamatööritaajuuksia vaan ainoastaan SSB-meritaajuuksia ja VHF:ää.
Kovin on ristiriitaista informaatiota tuosta.
"it has to be a NON Associated SHIP SO NO SCHEDULES ARE SET UP WITH FRIENDS OR SHIPS OF OTHER COMPANIES THEY KNOW ETC..THAT WOULD BE CHEATING.. "
https://goldengloberace.proboards.com/thread/15/information-gained-vhf
En ymmärrä miten voi silloin olla "maatiimiin" yhteydessä.
Toisaalta sitten
"10) Can my shore support give me weather reports?
Yes. They can relay any issued weather report from any source, but they cannot give you
any suggested track to follow, as that would be considered ”Weather routing” and is not
allowed."
https://goldengloberace.com/wp-content/themes/goldengloberace/downloads/FAQs.pdf
Miten ihmeessä maatiimi välittää tiedon, jos suunnitellut yhteydenpidot ovat kiellettyjä ja saa ottaa yhteyden vain "non associated" laivoihin, joiden kanssa ei siis voi olla mitään sovittuna.
Tapio on tuohon kuitenkin luvan saanut. Don on sanonut, että Tapio on ainoa, jolla on tuollainen yhteys maatiimiin. Muut eivät siis saa tuollaista tietoa tai ainakaan Don ei sitä tiedä. - Anonyymi
Miten sieltä tyvenestä Damien pääsisi pois, kulkuahan ei ole? Huomenna korkean keskus on väistynyt Damienin yltä, ja sitten voi jatkaa useamman päivän itäkaakkoon hyvissä tuulissa.
Mitä Kirsteniin, Tapioon ja Simoniin tulee, niin hiukan hämmentää Kirstenin hyvä vauhti, vaikka Windyn mukaan tuulta ei hänellä enää juuri olisi verrattuna Tapioon. Simon taas kulkee nyt jo samaa 24DMG:tä kuin Kirsten ja vauhtia piisannee Kapkaupunkiin saakka. Onko kyse vai siitä, että heikko myötäinen (5 kn) on parempi kuin kohtalainen sivuvastainen (15 kn) vai siitä, että tuuliolosuhteet ovat jotain muuta kuin miltä näyttää.

SiimajalkaDamien ei ole oikein osannut päättää minne yrittää, vaan on tehnyt lukuisia vendoja. Ehkä osasyy siihen, että on jäänyt jumiin? Tai sitten on vain käynyt huono tuuri.
Aika vaikea tuosta trackerin Windystä on nähdä ennuste tarkemmin. Siis tuuleeko 12UTC Kirstenin kohdalla 5 vai 10 solmua. Selvää kai on, ettei ennuste ole kovin tarkka tuolla keskellä ei mitään, josta ei hirveästi havaintoja ole.
Onhan se selvää, että tuollaiset veneet kulkevat 15 solmun tuulessa mihin tahansa suuntaan kovempaa kuin 5 solmun tuulessa. 15 solmun tuuleen kulkevat 6 solmua tai enemmän kaikkiin muihin suuntiin paitsi aivan tiukka kryssi ja siinäkin lähes 6. Edes 10 solmun tuulessa eivät kulje millään lenssin tapaisella 6 solmua. Vasta tiukasti spinnulla leikaten menee 6 solmua rikki.
Kirsten kulkee tasaisesti 6 solmua eli tuulta on varmasti vähintään 10 kn ja enemmän, jos on lenssiä.
Sitten tulee tietysti myös se miten lähelle maksimia halutaan ajaa. Vastaisilla tulee nopeasti tuo eteen eli ehkä Tapio ajaa vain 5 vaikka optimaalisesti pääsisi 6.
- Anonyymi
Nyt on Kirsten Tapiosta ohi ja hetkellinen nopeus selvästi parempi. Aika käsittämätön on ollut Kirstenin nousu sekä Abhilasin ja Damienin juuttuminen. Viikko sitten Kirsten oli Damienin rinnalla ja 100 mpk suoraan Abhilasin takana. Nyt Damien on n. 400 ja Abhilas n. 200 mpk Kirstenin perässä ja molemmat edelleen täysin jumissa (nopeudet alle 1 solmua).
Meneeköhän Michaelkin ohi? Enää reilut 100 mpk Damienin takana ja etenee 6 solmua etelän tuulissa. - Anonyymi
Ei tuossa Kirstenin etelään lähdössä ollut mitään järkeä. Tulee kärsimään siitä tulevina päivinä todella paljon.
- Anonyymi
Yleensä jos valitsemaan pääsee, matalat ja korkeat kannattaa ajaa siten että saa mieluummin myötätuulta kuin vastatuulta. Tällä kertaa vaan tuo korkean vyöhyke on niin pitkä, että sen läpi on ajettava, jos valitsi eteläisen reitin. Juuri nyt taitaa kyllä olla pientä tuulenvirettä vyöhykkeen läpi.
Edelleen Kirstenin vauhti on selvästi parempi kuin Tapiolla.
Nähtäväksi jää. - Anonyymi
Selvä. Kehen verrattuna? Lähtiessään kohti etelää Kirsten oli n. 150 mpk Tapion perässä ja välissä oli myös Abhilas ja Pat. Tapio on nyt 5 mpk perässä ja etenee hitaammin. Kaksi muuta reilusti kauempana.
Loistovetohan tuo on ollut. Vaikka jäisi vuorokaudeksi pläkään, olisi silti paremmissa asemissa kuin ennen päätöstä lähteä etelään.
- Anonyymi
Kirsten ottanut jiipin etelään. Tämä saattaa olla osittain sitä, että kevyessä tuulessa ei kannata ajaa ihan plattaria, vaan pitää leikata aika reippaasti. Toki tuolta voi myös löytyä vähän parempaa tuulta.
Tapiolla ja Simonilla näyttää ainakin toistaiseksi hyvältä. Tosin korkeapaine näyttää liikkuvan siihen suuntaan parin päivän päästä.
Kielhalen- Anonyymi
Kirsten ajaa kyllä nyt niin kauas oikeasta suunnasta, että toinen halssi veisi suoraan merkkiä kohti. Hetkellinen vauhti 6,4 solmua, joten ei ole kevyttä. Ehkä nukkuu?
Damien on päässyt vauhtiin ja ajaa suoraan merkkiä kohti. Jääkö uudelleen pläkään? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirsten ajaa kyllä nyt niin kauas oikeasta suunnasta, että toinen halssi veisi suoraan merkkiä kohti. Hetkellinen vauhti 6,4 solmua, joten ei ole kevyttä. Ehkä nukkuu?
Damien on päässyt vauhtiin ja ajaa suoraan merkkiä kohti. Jääkö uudelleen pläkään?Kirstenillä on kotikenttäetu, mutta mitä tekee kahden kuukauden huonosti nukutut yöt?
- Anonyymi
Kirsten ei siis lähtenyt ylittämään pläkää, vaan yrittää edelleen korkean alakautta. Vauhtia nyt 7,6 solmua, tosin hetkelliset lukemat nyt voivat olla mitä vaan.
Ehdottomasti järkevä ratkaisu, ei tarvitse kovin kauaa tuota suuntaa ajaa, kun voi jo kääntyä kohteeseen.- Anonyymi
Mistä päättelet olevan ehdottomasti järkevää ajaa poikittain merkkiin nähden 7 solmua? Pääsisi varmasti hyvää vauhtia kohtikin. Mitä siitä seuraa myöhempinä päivinä jää arvailujen ja ennusteiden tarkkuuden varaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä päättelet olevan ehdottomasti järkevää ajaa poikittain merkkiin nähden 7 solmua? Pääsisi varmasti hyvää vauhtia kohtikin. Mitä siitä seuraa myöhempinä päivinä jää arvailujen ja ennusteiden tarkkuuden varaan.
Samat perustelut kuin aiemmin. Suoraan koillisessa on pläkä, sen eteläpuolitse hivuttaen pääsee paremmissa myötäisissä perille asti. En usko tätä halssia kaakkoon mentävän kovin pitkällä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samat perustelut kuin aiemmin. Suoraan koillisessa on pläkä, sen eteläpuolitse hivuttaen pääsee paremmissa myötäisissä perille asti. En usko tätä halssia kaakkoon mentävän kovin pitkällä.
Ei ennuste oikein päde, kun edelleen Kirsten ajaa yli 7 solmua. Vaatii varsin kovaa tuulta ellei jostain syystä aja todella tiukkaa spinnukurssia. Miksi ajaisi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ennuste oikein päde, kun edelleen Kirsten ajaa yli 7 solmua. Vaatii varsin kovaa tuulta ellei jostain syystä aja todella tiukkaa spinnukurssia. Miksi ajaisi?
Kirsten tykkää ajaa kovaa. Hänellä on kisan 24h ennätys hallussaan: 183 mpk 26.10.2022, mikä on 7,6 solmun keskivauhtia.
Don näitä tilastoja julkaisi eilen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirsten tykkää ajaa kovaa. Hänellä on kisan 24h ennätys hallussaan: 183 mpk 26.10.2022, mikä on 7,6 solmun keskivauhtia.
Don näitä tilastoja julkaisi eilen.Tykkää tai ei reilusti yli 7 solmua vaatii n. 20 solmun tuulta ja melko voimakasta leikkaamista spinnulla. Plattiksella tai ilman spinnua vaatii vielä enemmän tuulta.
Ennusteen mukaan ei pitäisi onnistua eli ennuste on väärä.
- Anonyymi
Jaa, Guy on tullut toisiin ajtuksiin: Uruguay ei enää kiinnostele. ” forget itajai, trying to keep the race alive”… ja U-käännös tehtynä jo.
- Anonyymi
Donin arviot Kapkaupunkiin saapumisesta:
- Simon Su ip
- Kirsten Ma myöhään
- Tapio muutaman tunnin Kirstenin jälkeen
Omasta mielestä Kirstenin osalta tuossa on eniten riskejä
Kielhalen- Anonyymi
8UTC Simonilla on n. 300 mpk ja Tapiolla sekä Kirstenillä n. 500 mpk. Don siis ajattelee Simonin purjehtivan loppumatkan reilut 120 mpk/vrk, mikä näyttää mahdolliselta. Mutta pystyvätkö Kirsten ja Tapio parempaan eli 200 mpk erosta huolimatta alle 1,5 vrk perässä? En usko.
Molemmilla on ennustuksessa pläkäriski, toisin kuin Simonilla. Onko Tapio liian etelässä ja jää pahaan pläkään sunnuntaina? Kirstenin ennuste näyttää ehkä paremmalta, muttei yhtä hyvältä kuin Simonin.
- Anonyymi
Tapio on 50mpk Kirstenin edellä. Aika pahasti pitäisi Tapion jämähtää pläkään, jotta Kirsten pääsisi nousemaan edelle.
Kielhalen- Anonyymi
50 mpk on kovin vähän, jos pläkään jää. Damien hävisi pläkässään Kirstenille 400 mpk.
Ennusteen mukaan Tapio on osumassa pläkään, mutta ei Kirstenilläkään tule helppo loppumatka Kapkaupunkiin olemaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
50 mpk on kovin vähän, jos pläkään jää. Damien hävisi pläkässään Kirstenille 400 mpk.
Ennusteen mukaan Tapio on osumassa pläkään, mutta ei Kirstenilläkään tule helppo loppumatka Kapkaupunkiin olemaan.Ei minusta Tapio osu pläkään, vuorokauden sisällä on hetki kevyempää tuulta, mutta matka etenee luultavasti edelleen 130 mailia päivässä. Samoihin aikoin Kirstenillä on hiukan sekavaa tilannetta, ehkä vastaista ja ehkä heikkoakin tuulta, mutta sen jälkeen tilanne on hyvä.
Arvaan, että Tapio on Kapkaupungissa seitsemän tuntia ennen Kirsteniä.
Siimajalka - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei minusta Tapio osu pläkään, vuorokauden sisällä on hetki kevyempää tuulta, mutta matka etenee luultavasti edelleen 130 mailia päivässä. Samoihin aikoin Kirstenillä on hiukan sekavaa tilannetta, ehkä vastaista ja ehkä heikkoakin tuulta, mutta sen jälkeen tilanne on hyvä.
Arvaan, että Tapio on Kapkaupungissa seitsemän tuntia ennen Kirsteniä.
SiimajalkaVaikea sanoa miten kevyttä on, mutta ennusteen mukaan näyttää su iltaan saakka vaikealta Tapiolla. Kirsten on jo saanut reilusti kiinni eli on vain 32 mpk perässä ja VMG recent nyt solmun parempi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikea sanoa miten kevyttä on, mutta ennusteen mukaan näyttää su iltaan saakka vaikealta Tapiolla. Kirsten on jo saanut reilusti kiinni eli on vain 32 mpk perässä ja VMG recent nyt solmun parempi.
Siihen tulee pölä huomenna, missä Tapio on nyt, mutta siellä missä Tapio on huomenna tuulee nähdäkseni aivan riittävästi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siihen tulee pölä huomenna, missä Tapio on nyt, mutta siellä missä Tapio on huomenna tuulee nähdäkseni aivan riittävästi.
Pölä = pläkä, sikahyvin kirjoitettu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei minusta Tapio osu pläkään, vuorokauden sisällä on hetki kevyempää tuulta, mutta matka etenee luultavasti edelleen 130 mailia päivässä. Samoihin aikoin Kirstenillä on hiukan sekavaa tilannetta, ehkä vastaista ja ehkä heikkoakin tuulta, mutta sen jälkeen tilanne on hyvä.
Arvaan, että Tapio on Kapkaupungissa seitsemän tuntia ennen Kirsteniä.
SiimajalkaNyt eroa on enää 13 mpk ja Tapion vauhti alle 4 kn outoon suuntaan. 24h VMG alle 100 mpk. Kirsten jatkuvasti solmun nopeampi ja ennuste hänelle ehkä parempi.
Taitaa mennä molemmilla selvästi tiistain puolelle.
- Anonyymi
0800 UTC Tapio on Kirstenin edellä 20 mpk. Lähitunnit menevät molemmilla kärvistellessä pläkässä. Huomenna taitaa Kirstenillä olla parempi tuuli, ja hän pääsee käyttämään parasta asettaan eli hyvää vauhtia. Vaikea vielä sanoa, kumpi on ensin Kapkaupungissa.
Kielhalen- Anonyymi
Minusta näyttää, että molempien osalta pläkä menee edellä kohti itää. Kumpaisellakin suotuisat olosuhteen Kapkaupunkiin saakka
- Anonyymi
Nyt on Kirsten enää 4 mpk Tapion perässä ja edelleen parempi vauhti. Pian pitäisi molempien päästä hyvään tuuleen. Kirsten mennee yöllä ohi. Miten sitten käy tiistaina, kun ilmeisesti aika kevyessä lähestyvät Kapkaupunkia?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta384659Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä203195Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2722376Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui532247- 1652079
Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu891670Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3601661- 171653
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1131642M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti151289