Unohdetun kansan trauma

Persujen historian taustana on Suomen Pientalonpoikien puolueen perustaminen vuonna 1959. Se lohkesi Maalaisliitosta omaksi puolueeksi. Puolue muutti myöhemmin nimensä Suomen maaseudunpuolueeksi (SMP). SMP oli pitkälti yhden miehen eli Veikko Vennamon show, mutta vuonna 1968 puolue sai EK-vaaleissa todellisen jytkyvoiton. Smp:n raunioille perustettiin sitten 1990-luvulla Perussuomalaiset ja puolueen keulahahmoksi nousi Timo Soini. Hänen johdollaan puolue sai uuden nousun, vaikka pitkään näytti varsin tukkoiselta.

Tämän puolueryppään kannatuksen taustana ja voimana on unohdetun kansan trauma. Vennamon aikana tätä käytettiinkin peittelemättä poliittisena iskulauseena. Ei siis hävetty tippaakaan sitä, että puolue oli luuserien puolue. Eikä siinä mitään häpeämistä olekaan. Se on vaan hyvä aina tiedostaa, jotta ymmärtää, mistä on kyse.

Emile Durkheim -niminen tiedemies kehitti aikoinaan itsemurhille yhteiskunnallista selitysteoriaa, joka laajeni sitten myöhemmin kattamaan myös rikollisuuden ja muun poikkeavan käyttäytymisen selittämistä. Lyhyesti sanottuna kyse on siitä, että ihminen turhautuu, jos hänen menestymismahdollisuutensa ovat selvässä ristiriidassa menestymisen todennäköisyyden kanssa. Tällä ristiriidalla on selitetty mm. Suomen suurimman rikollisuusaallon eli puukkojunkkarikauden syntyä. Kun ihminen ei saa tai voi menestyä, hän alkaa tuntea häpeää (uskoo syyn olevan itsessään), vihaa (uskoo syyn olevan muissa) tai turhautuneisuutta (ei löydä ratkaisukeinoa).

Yhteiskunnalliset ja taloudelliset murrokset luovat kipinöitä tällaisille ilmiöille. Teollistuminen tappoi maanviljelyä ja loi pienviljelijäongelman. Tervanpolton loppuminen on luonut maaseudun joutoväen ongelman eli puukkojunkkarit 1800-luvulla. Teollisuuden automatisaatio loi taas lähimenneisyydessä suurelle osalle duunariväestöä työttömyysongelman. Ulkomaalaisen työvoiman kasvu on uhka suomalaisen työn arvostukselle. Globalisaatio, automatisaatio ja digitalisaatio ovat näiden muutosten viitekehyksiä.

Sen sijaan että erilaisiin muutoksiin pyrittäisiin sopeutumaan, niitä ryhdytään yleensä aina ensivaiheessa vastustamaan. Vastustetaan taloudellista kehitystä ja sen taustalla olevia suuria voimia. Osa väestöstä näkee näissä muutoksissa vastaavasti suuren mahdollisuuden ja käyttää sen hyväkseen. Kielitaito, digiosaaminen, korkea koulutustaso ja muutosketteryys ovat yleensä menestymisen avaimia. Esim. USAssa näitä menestystekijöitä esiintyy suuressa määrin esim. Kaliforniassa ja itä- ja länsirannikolla, kun taas taantuva ruostevyöhyke sijoittuu enemmän maan keski- ja pohjoisosiin. Samanlainen ilmiö on nähty myös Saksassa sen yhdistyessä. Entiset DDR:n kansalaiset demonisoitiin eivätkä he kelvanneet mihinkään. Frustraation seurauksena uusnatsismi on saanut kannatusta nimenomaan entisen DDR:n alueella. Tätä ilmiötä sivutaan hienosti Meri Valkaman romaanissa Sinun Margot, joka kannattaa lukea myös tämän turhautumisilmiön ymmärtämiseksi.

Turhautuminen ja pettyminen purkautuu eri tavoin.: ahdistuksena, toimettomuutena, syrjäytymisenä, rikollisuutena, salaliittoteorioiden suosimisena, eliitin vastustamisena, epäuskona mediaan ja tieteeseen, yleisenä vihana menestyneitä taikka ulkopuolisia kohtaan, poliittisina yhden totuuden kapinaliikkeinä jne. Jostain syystä hyvin radikaali tapa reagoida asioihin koetaan oikeutetuksi tai ainoaksi mahdolliseksi toimintatavaksi. Tämähän tuli tutuksi Trumpin kaudella ja kärjistyi sen loppuvaiheissa suoranaiseksi kapinaksi.

Valitettavan pitkän avauksen tarkoituksena ei ole mollata persuja. Kuten tekstistäni näkee ymmärrän näiden ilmiöiden taustasyitä ja prosesseja. Minusta yhteiskunnallisten murrosten aikana politiikassa pitäisikin paremmin jo etukäteen yrittää huomioida sitä, millaisia yhteiskunnallisia vaikutuksia voi syntyä ja yrittää lieventää niiden vaikutuksia. Vaikeudet samoin kuin menestymiset alkavat kasaantua samoille ihmisryhmille ja se johtaa kansakuntien polarisoitumiseen ja vihanpitoon. Tällainen olisi hyvä estää ajoissa.