Sähkö-ja öljy-yhtiöt ryöstöretkellä.

Anonyymi-ap

Kuinka on mahdollista olla näin röyhkeitä ihmisiä yritysjohdoissa. Neste kehuu saaneensa pitkään aikaan suurimpia voittoja polttoainekaupassa ja sähköyhtiöt takoo myös parhaita tuloksia sodan varjolla, mutta ihmiset yrittää jotenkin pärjätä näiden kovien energiahintojen paineen alla. Sähköyhtiö Helen on esimerkiksi tahkonnut kolminkertaista tulosta viime aikoina ja lisäksi nämä vielä röyhkeästi jakaa johdolle palkkioita. Ruokalaskusta tingitään, että jättisähkölaskuun riittäisi rahat ja nämä porsaat vain nostavat sähkön hintaa, samoin autolla liikennöintiä pitänyt karsia korkean polttoaineen hinnan vuoksi.

35

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kauppafirmat myös. K ryhmä tehnyt uuden ennätystuloksen 14 kertaa peräkkäin.

      • Anonyymi

        Ruuan hinta kasvaa myös mutta tuottaja ei edelleenkään siitä hyödy. Osinkoja vaan tahkotaan ennestään rikkaille


      • Anonyymi

        PKO rakentelee hotelleja ja kauppakeskuksia ympäri lääniä. Kolille rakanteilla hotelli ja Joensuuhun kauppahalli.


    • Anonyymi

      Vitu kun vitutaa paljon mieluummin kestäisi kalliit sähkön hinnat jos siihen olisi syy mutta nyt onko vaan sähköyhtiöiden ahneus

      • Anonyymi

        Hallituksen vihersiirtymä on syynä sähkön ja pensan koviin hintoihin.

        Suomalaisilla on vain heikko ymmärrys.


    • Anonyymi

      Green fuel nordic takoo järjettömiä voittoja yhteiskunnan tukirahoilla.

    • Anonyymi

      Löytyyköhän ketään, joka laittaisi nämä ihmisiltä viimeisenkin rahanviejät kuriin, jakavat vielä kaiken lisäksi keskenään palkkioita.

    • Anonyymi

      Mitenkä se tällä tavalla meni kun äsken vielä oli sähköyhtiöt ahdingossa kaikki tarvitsevat tukea ja nyt kylpevät rahassa. Ei voi olla sähkön tuottaminen kallistunut kun yritykset tekevät jättivoittoja.

    • Anonyymi

      Sota on antanut kaikille tekosyyn nostaa hintoja. Kuka uskaltaa vain röyhkeämpi olla, repii rahat ihmisiltä. Tavan ihmisten elämä vaikeutuu ja yhteiskunnan toiminta hankaloituu.

    • Anonyymi

      K ryhmä tehnyt uusia tulosennätyksiä 14 kertaa peräkkäin, ja ruuan hinnan kasvulle ei näy loppua. Turboruuvi Lintilä varoittaa että pahin on vielä edessä.

    • Anonyymi

      Sodan sumua sekä sumutusta.
      Sähkö on lähes pakollinen kaikille, sillä on hyvä tehdä voittoa.
      Samaa voi sanoa ruoasta ja juomavedestä.

      • Anonyymi

        Sodan sumulla on helppo sumuttaa, kun tavan ihminen ei pysty päättelemään mikä johtuu mistäkin kun epävarmuus ajassa lisääntyy. Röyhkeät menestyy.


      • Anonyymi

        Tätä se meinaa se kansankapitalismi - myydään sille joka eniten tarjoaa : kuten esim.venäläisille kun ei tainnut olla muita ostajia.Näin arvoisa EU:n liikemaailma kusetti kansalaisia oikein kunnolla.Nyt Ukrainassa taistellaan - siis mistä ?


    • Anonyymi

      Joko sähkölaskusi viisinkertaistui, kun määräaikainen sopimus päättyi.

    • Anonyymi

      Kaardemumman yössä rosvot hiipii hiljaa attendon rosvot on nyt liittynyt mukaan ja liksa maksaa mitäs läskit kikkelis kokkelis

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Putinin poikia. Taitavasti peittelette todellisen tavoitteenne. Älkää menkö lankaan.


      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiihonen kuului ennen Anon valta kuuluu kansalle puolueeseen.
        https://m.youtube.com/watch?v=FirbjDI0WWE

        Joo kyllä toki mutta lyhyen aikaa vain. Tilausta näkyi olevan uudelle puolueelle paremmalla ohjelmalla kuin VKK:n körttiläisyys.


      • Anonyymi

        Ei mitään tuulimyllyjä saati kaivoksia tänne meidän kauniiseen luontoomme! Se on varma se...


    • Anonyymi

      On taas itsenäisyyspäivä ja fasistit marssivat Helsingissä. Ensimmäinen itsenäisyyspäivä kasvonsa lopullisesti paljastaneen diktaattorin naapurissa. Vapaus on uhattuna sisältä ja ulkoa, mutta vielä olemme vapaita ja taistelemme sen puolesta tarvittaessa.

    • Anonyymi

      Lestamafian ja Kokoomuslaisten paskatouhut on jo niin nöhty tässä maassa. Tänään Sinimusta Liike marssii ylpeänä Helsingissä sinilippujen kanssa. Punavihervasemmisto sekä Elokapina tulee sekoamaan tänään vielä oikein kovasti.

      • Anonyymi

        Sinimusta liike on avoimesti juutalaisvastainen ja fasistinen liike. Jokainen joka ei tykkää keskitysleireistä ja putten touhuista on hyvin tympääntynyt tällaiseen pelleporukkaan. Vätkylöitä pahimmasta päästä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinimusta liike on avoimesti juutalaisvastainen ja fasistinen liike. Jokainen joka ei tykkää keskitysleireistä ja putten touhuista on hyvin tympääntynyt tällaiseen pelleporukkaan. Vätkylöitä pahimmasta päästä.

        Entä sitten? Ovat avoimia ja rehellisiä toisin kuin esim Kepu joka pettää aina, Demarit on punakaarti terrorin ja Valpon kannattajia, Kokoomus lyö köyhää turpaan ja nauraa duunarille sekä Persut joka vain näytteli isänmaallista touhua päästäkseen asemiin ja kuuluisa VKK on taas körttiläisyyden perikuva.

        Sinimustat ja Vapauden Liitto toimii.


    • Anonyymi

      Tuulivoimauskovaisille uusi myytti murrettavaksi. Tuulimylly tappaa hyönteisiä. Hyönteiset ovat pikkulintujen ja muiden lentävien otuksien ruokaa. Mehiläisiä eli elintärkeät pölyttäjät kuolevat vielä pois. Ottavatko tuulivoiman kannattajat nyt alueen sukupuuttokuolemat paikallisessa eläinlajistossa harteilleen? Tunnetusti ihmisenkin olemassaolo on riippuvainen pölyttäjistä, pörriäisistä, mehiläisistä, kimalaisista.

      Onhan toki tärkeää, että kunta saa kiinteistöverotuloja ja ahne maanomistaja saa lompakkoonsa täytettä. Kuinka tyhymä ja idiootti ihmisen pitää olla, että kun etukäteen tiedetään ongelmat, niin silti se tyhymä pää jatkaa saman paskan jauhamista yhä uudelleen ja uudelleen ja lyö päätä Karjalan mäntyyn!

      Tuulimyllyn ympärille on jo tieteellisesti todistettu hirveä nippu ongelmia, joita tuulivoimauskovaiset eivät voi myöntää. Ajetaan kuin käärmettä pyssyyn hokien samoja mantroja! Pää ei ole pelkkä hatunkantoteline, sitä voi käyttää myös ajatteluun
      Lisäksi oksettaa näiden kunnanjohtajien kerho tuolla tuulivoimayhdistyksessä .
      Kyllä tämä tuulimyllytoiminta haisee pahasti korruptiolle ja mafialle.

      Tällaiseen toimintaan on kansalaisten puututtava! Kunnanjohtajat ja myös luottamushenkilöt ovat MEILLÄ töissä!

      • Anonyymi

        Ihmetteleekö joku vielä mistä "sähköpula" johtuu, jos sähköntuotanto rakennetaan tuulen ja auringon varaan. Entä kun aurinkoa ei näy kuukausiin ja paneelit ovat lumen alla eikä tuuli heilauta edes heinän kortta. Ainoa keino saada tuulimylly pyörimään on rakentaa viereen korkea, isotehoinen bensakäyttöinen puhallin. Ja materiaalia saadaan kulumaan, mikä on tämän "vihreän siirtymän" ainoa tavoite.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmetteleekö joku vielä mistä "sähköpula" johtuu, jos sähköntuotanto rakennetaan tuulen ja auringon varaan. Entä kun aurinkoa ei näy kuukausiin ja paneelit ovat lumen alla eikä tuuli heilauta edes heinän kortta. Ainoa keino saada tuulimylly pyörimään on rakentaa viereen korkea, isotehoinen bensakäyttöinen puhallin. Ja materiaalia saadaan kulumaan, mikä on tämän "vihreän siirtymän" ainoa tavoite.

        Katolla olevat paneelit käydään harjaamassa lumesta. Yksinkertaista. Paneelit voi myös laittaa maassa oleviin telineisiin tai seinälle joista paneelien asennon säätely helppoa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katolla olevat paneelit käydään harjaamassa lumesta. Yksinkertaista. Paneelit voi myös laittaa maassa oleviin telineisiin tai seinälle joista paneelien asennon säätely helppoa.

        Kuinkahan moni uskaltaa mennä katolle harjan kanssa, joten siihen työhön on tilattava työntekijä ja se maksaa.


    • Anonyymi

      Sotahulluus ja asevarustelun vimma ovat vieneet Suomen ja muun maailman ahdinkoon. Velkaa otetaan surutta tappamistarkoitukseen. Nyt ei käy hyvin. Kolmas maailmansota on ovella.

    • Anonyymi

      Piipertäjät purattaa vesivoimaloita, jotka ovat turvanneet tasaisen sähköntuotannon. Tilalle rakennetaan näitä tuulihyrriä, joista ei saa virtaa silloin, kun sitä eniten tarvitaan, kuten paukkupakkasella.

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Sunnuntaina alkaa pakkaset. 🥶

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1847
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1699
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      17
      1543
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1243
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1202
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1166
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1141
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      8
      1139
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1124
    Aihe