En halua raivoa tai lottovoittoa. Päiväni ovat normaalisti tasaisen kivoja, nautin päivän pienistä antimista. Nautin tekemisestä, välillä satsaan isompaan, kuten matkaan, välillä teen töitä enemmän. Balanssi. Arki ja juhla-aikaan extraakin, yleensä tunnelma, ihmiset ja energiat sen tekevät. Niin on myös jatkossa, ihana saada oma elämä takaisin 💗 siihen mahtuu ihminen, joka ajattelee aidosti samoin. Muuten ei tule mitään. Koska se suhde kuolee siihen. Minua ei huvita tuntea turhaa raivoa, jos ei sitten joku tosi tärkeä ole tosi pahassa pulassa, niitä ihmisiä on ehkä viisi. Enkä siltikään ylitä rajoja. Halveksin näitä jotka syö ja lahjoittaa muille. Aidot voivat lähettää kun sitä pyydetään eikä ole liiaksi itseltä pois. Minulla ei ole kaulapantaa 🙂
Olen semmoinen tasainen tyyppi
Anonyymi-ap
13<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jatketaan, olet koeajalla 🙂 suhteen eteen on tehtävä työtä, mutta ei siihen kuulu tuskasta vääntämistä tai ajattelua voi kun en nyt sitten ajattelusi muita, kaikki lähtee sydämestä. Haluan luontaisesti, ajattelen myös muita, mutta ensin me. Koska haluamme niin, koska pystymme siihen, unohtamatta muuta elämää. Vapaus, itselle se on sitä kun uskaltaa luottaa ja elää, ei mene aikaa ajatella mitäs jos, miten reagoin jos, miten varaudun kaikkeen jos, mitä voisi tapahtua jos. Niin se menee 🙂
Hyvä on. Minä kuulin ja ymmärsin. Oletko sinä valmis antamaan saman vapauden toiselle. Saman vapauden mennä ja tehdä. Elää omaa elämäänsä, kasvaa ja kehittyä siksi mitä voi tulla. Pitää ystävänsä ja harrastuksensa, joissa väistämättä tulee kontakteja. Olisiko se todella ensin me vai ensin kaikki se muu mukava. Olisiko se todella tasavertaista. Sama vapaus toisella. Töitä olisi tehtävä, sillä ilman kunnon perustaa, luottamusta ei mitään synny. Ei mitään, mikä kestäisi kovatkin ajat, joita tulee väistämättä. Helppoa ei olisi. Ei minun kanssani koskaan, ei pelkkää keveyttä ja harmoniaa. Vaan myrskyä, tyyntä, intohimoa ja hellyyttä. Mihin lokeroon sinä minut laittaisit. Erilliset vai yhdessä erilliset.
Jatkan. Minä olen elänyt jo kyllin kauan tietääkseni, mihin pystyn ja mihin en. Mitä haluan ja mitä en. Jos se menee niin, että kaikki muu menee suhteen edelle, se ei ole minua varten. Annan aina kaikkeni, en yhtään vähempää, kun en osaa muuta. Menetän jollain tavalla itseni ja odotan toiselta liikaa. Siksi en halua pieneen lokeroon, vaan osaksi koko elämää. Ainoaksi ja parhaaksi, koska se toinen on minulle sitä. Oman erillisen osan elämästä pidän toki itselläni ja se myös toiselle sallitaan. Kunhan on yhteinen ydin, ajatus ja projekti. Tavoitteita ja haaveita. On me ja sitten tulee ne muut.
Olen täysin valmis hyväksymään, minkä lopputuloksen hyvänsä. Koska elämä kantaa ja se kestää, minkä halutaan kestävän. Nämä ovat aina päätöksiä. Yhteisiä päätöksiä.
Ehkä sinä olet tähän paras vastaamaan. Kysymykset minulle ovat jo valmiina tekstissä.
Uskoisin, että harmonia ja hyvä olo on aika monelle jo jaksamisenkin perusta. Elämä ei aina ole helppoa ja myrskyjäkin elämään mahtuu, silloin tärkeää olisi se, että suhteeseen olisi luotu turvallinen pohja ja perusturvallisuuden tunne. Sydäntä on tärkeä kuunnella ja seurata, mutta kyllä suhteen eteen väliin joutuu tekemään työtä. Mutta kaikille niille, jotka eivät jaksa suhdettaan hoitaa ja vaikka tulevat sitten jätetyksi esittäisin asian, joka minua on aina ihmetyttänyt: luuletteko, että siinä uudessa suhteessa, uuteen ihmiseen tutustumisessa ja hänen tapoihin tutustumisessa ei ole lainkaan ns. työtä vai olisitteko päässeet vähän helpommalla, jos olisitte toimineet edellisessä suhteessa toisin.
Naisen vai miehen haluat vierellesi?
Aloittaja kaipaatko naista vierelle?
Onko kukaan saanut sitä unelmiensa miestä? tai naista? Itse tässä listailen,millainen se voisi olla,kuitenkin luonteen mukavuus ja se yhtenäinen kemia sitten ratkaisee,sovitaanko toisillemme...jännityksellä ootellaan,millasen se elämä paiskaa eteen....
No, ei se mitään. Räksä ole. Tavoittelemassa. Sattuu kun sattuu 👋
- kuuluuks tohon piste
En ole ikinä joutunut näin alas.
Kuulostat hieman itsekeskeiseltä sinä sinä ja sinä.
Toivotaan jot onni kohtaa sinutkin jossai kohti
On yksi asia, mitä en halua omaan elämääni. Siihen ei auta työ, selittely eikä mikään. Se on pettäminen. Jos suhteessa ulkoistaa halun, romanttisen rakkauden ja haaveilun muihin kuin kumppaniin, se on minusta henkistä pettämistä. Jos jo lähtökohta on se, että tämän pitää olla hyväksyttävää, sinä et ole minua varten. Tämä on karu totuus, joka ei muutu.
Sen sanominen ei aiheuta minussa vihaa. Se on vain totuus. Meille kaikille on joku jossain. Jos me niin haluamme. Eikä ole toisen asia sanoa, mitä saa tuntea. Tunteille ei voi mitään. Mutta lojaalisuus edellyttää, ettei sitä salaa ja hyväksyy sen, ettei toinen siihen jää.
https://youtu.be/F3b5Wb4J66Y