Panettelun ja valossa elämisen ero

Anonyymi-ap

Kristinuskoon ei kuulu pahojen tekojen salailu, kuten Raamatusta voimme kaikki lukea. Kristinuskoon kuuluu pahojen tekojen tuominen valkeuteen. Eikä ainoastaan tämä, vaan myös pahaa tehneen rakkaudellinen kohtaaminen, peseminen puhtaaksi Kristuksen verellä, Jeesuksen nimeen.

Maailma on armoton, kuten kaikki voimme mediaa seuraamalla todeta. Politiikassa on tullut viime aikoina hyväksi tavaksi tunnustaa rike ja anoa anteeksiantoa. Ihmisen suuruuteen, erehtymättömyyteen ja kaikkivaltiuteen perustuva maailma ei tunne anteeksiantoa. Tätä vaille jää hän, joka on itsensä nostanut jumalaksi itselleen.

Panettelija puolestaan tuo vihaamiensa ihmisten vääriä tekoja esiin siksi, että hän saa halveksia ja mustamaalata tuota vihaamaansa ihmistä. Tämä toiminta ei ole valkeutta, kuten Luther lainaus tuossa toisessa avauksessa kirjoittaa.

Jumalan sanasta luopunut "kristinusko" opettaa lähimmäisen rakkaudesta siten, että pitää rakastaa henkilön tekemää syntiä.
Kun homosuhteessa elävät rukean reiän ritarit, tai tildoa käyttävät homohuorat haluavat homoilla ja saada homoilulleen kirkolta siunauksen, niin Jumalasta luopunut "pappi" vihkii parin "kristilliseen avioliittoon"!!! 👹💩
¤¤¤¤¤¤¤¤

Kristus opettaa, että pitää rakastaa syntistä niin paljon, että kertoo hänelle että tuo mitä teet on syntiä ja johtaa sinut kadotukseen, mutta sinulla on mahdollisuus saada syntisi anteeksi Jumalalta ja pelastua.

10

186

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kuuleppas nyt sen rukean reiän ritari:
      Ei ole kumma että aiheutat tiettyä. sanonko mitä, lukijoissa täällä!!!

    • Anonyymi

      Olisko sun elämä helpompaa kun LOPETTAISIT muiden syntien tuijottelun ja katselet vaan omia syntejäsi et suinkaan ole synnitön sinäkään.

      • Anonyymi

        Olisko teille jumalattomille ilo, kun lopetettaisiin parannussaarna raskaista synneistä, joissa sumalaiset nyt elävät? Kyllä olisi. Perkeleen tahto on, että kaikki saavat elää himojensa ja halujensa vieminä onnellista elämää kohti ikuista helvetin vaivaa.

        Siksi on hyvin tärkeätä että emme lopeta parannussaarnoja. MUTTA, emme myöskään unohda Kristuksen veren voimasta julistamista heille, joilla on synnit tulleet niin raskaiksi, että parannuksen tarve on herännyt.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisko teille jumalattomille ilo, kun lopetettaisiin parannussaarna raskaista synneistä, joissa sumalaiset nyt elävät? Kyllä olisi. Perkeleen tahto on, että kaikki saavat elää himojensa ja halujensa vieminä onnellista elämää kohti ikuista helvetin vaivaa.

        Siksi on hyvin tärkeätä että emme lopeta parannussaarnoja. MUTTA, emme myöskään unohda Kristuksen veren voimasta julistamista heille, joilla on synnit tulleet niin raskaiksi, että parannuksen tarve on herännyt.

        Jos kuitenkaan et puhuisi juutalaisten synneistä kristittyjen synteinä sillä he täyttävät syntiensä mittaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisko teille jumalattomille ilo, kun lopetettaisiin parannussaarna raskaista synneistä, joissa sumalaiset nyt elävät? Kyllä olisi. Perkeleen tahto on, että kaikki saavat elää himojensa ja halujensa vieminä onnellista elämää kohti ikuista helvetin vaivaa.

        Siksi on hyvin tärkeätä että emme lopeta parannussaarnoja. MUTTA, emme myöskään unohda Kristuksen veren voimasta julistamista heille, joilla on synnit tulleet niin raskaiksi, että parannuksen tarve on herännyt.

        Perkele tuli tässä hyvin esiin


    • Anonyymi

      Kiitos kommentista. Rikokset täytyy aina viedä viranomaisten tietoon. Panettelu on sitten taas ihan eri juttu. Sekin voi itsessään täyttää rikoksen tunnusmerkit.

      Moraalisesti myös juoruilu ja pahan puhuminen muista on väärin. Niin käyttäytyvä osoittaa vain oman vajavaisuutensa.

      • Anonyymi

        Määrittele minulle "juoruilu". Onko kaikki se puhe juoruilua, mikä koskee muita henkilöitä kuin läsnäolevia?

        Määrittele "pahan puhuminen muista". Onko läsnä olemattomien henkilöiden "mokista", eli moraalittomista tai jopa rikollisista teoista puhuminen, kertominen yms. väärin? Tunnen kyllä sen opetetun ajatuksen, että pitää mennä vain sitä väärintekijää nuhtelemaan.
        Mutta eikö se ole "väärintekijäin" suojelemista?

        Ilman muuta toisten "mustamaalaaminen" heistä pahaa puhumalla voi olla myös väärin ja jollaisella toiminnalla voi osoittaa oman vajavaisuutensa.


    • Anonyymi

      Pitää rakastaa ihmisiä eikä vihata. Vanha sanonta samassa veneessä ollaan.

      • Anonyymi

        Noinhan se oikeastaan ehkä on.

        Mutta mitä se on "samassa veneessä oleminen" esikoislestadiolaisuudessa?

        Jokainen esikoislestadiolainenkin suhtautuu esikoislestadiolaisuuteenkin ihan vaan omalla persoonallisella tavallaan.

        Joillakin on ystäviä muuallakin ja kaikenlaista voi olla.


    • Anonyymi

      Kristinuskoon ei kuulu pahojen tekojen salailu, kuten Raamatusta voi jokainen lukea. Valossa eläminen tarkoittaa syntien tunnustamista sellaisina kun ne on Jumalan sanaa vastaan tehty. Mutta (Kristus) valoon tuleminen eli syntien tunnustaminen tuo muassaan myös sen, että syntinen saa syntinsä anteeksi, Kristuksen ansion tähden.

      Jumalan sanan hylkääjien ja Kristuksen pilkkaajien kohtalo on hirvittävä, sitä ei soisi kenellekkään.

      Jaak. 4:9 Tuntekaa kurjuutenne ja murehtikaa ja itkekää; naurunne muuttukoon murheeksi ja ilonne suruksi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      130
      3817
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      8
      3109
    3. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      32
      2844
    4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      12
      2652
    5. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      132
      2413
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      41
      1858
    7. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      61
      1195
    8. "Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko

      "Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For
      Maailman menoa
      82
      1129
    9. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      36
      1099
    10. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      77
      1096
    Aihe