Evankeliumi on ilosanoma

Anonyymi-ap

Oikea evankeliumi on hyvät uutiset, että Jumala pelastaa syntisiä. Ihminen on luonteeltaan syntinen ja erossa Jumalasta ilman mitään toivoa, että pystyisi korjaamaan tilanteen. Mutta Jumala valmisti keinon ihmisen lunastamiseen Pelastajamme Jeesuksen Kristuksen kuoleman, hautaamisen ja ylösnousemisen kautta.

Sana "evankeliumi" merkitsee "hyviä uutisia". Ymmärtääksemme, kuinka hyviä nämä uutiset todella ovat, meidän on ensin käsitettävä huonot uutiset. Eedenin puutarhassa tapahtuneen syntiinlankeemuksen johdosta (1. Moos. 3:6) ihminen on kokonaisuudessaan mielensä, tunteidensa ja lihansa puolesta täynnä syntiä. Tämän vuoksi ihminen ei etsi, eikä edes pysty etsimään Jumalaa. Ihmisellä ei ole mitään halua mennä Jumalan luo ja itse asiassa hänen mielensä on vihamielinen Jumalaa kohtaan (Room. 8:7). Jumala on julistanut, että ihmisen syntisyys johtaa iankaikkiseen helvettiin, missä hän on iäti Jumalasta erossa. Helvetissä ihminen maksaa synnin rangaistuksen pyhälle ja oikeamieliselle Jumalalle. Nämä olisivat todella huonot uutiset, jos tilanteeseen ei olisi mitään korjauskeinoa.

Mutta evankeliumissaan Jumala armossaan on valmistanut poispääsyn, sijaisuhrin Jeesuksessa Kristuksessa, joka maksoi synnin rangaistuksen uhratessaan itsensä ristillä. Juuri tästä on kyse evankeliumissa, jota Paavali saarnasi korinttolaisille. 1. Kor. 15:2-4 hän selittää evankeliumin kolme keskeisintä kohtaa: Kristuksen kuoleman, hautaamisen ja ylösnousemisen puolestamme. Vanha luontomme kuoli Kristuksen kanssa ristillä ja haudattiin hänen kanssaan. Me nousimme kuolleista hänen kanssaan uuteen elämään (Room. 6:4-8). Paavali kehottaa meitä pitäytymään tiukasti tähän evankeliumiin. Ainoastaan se pelastaa. Mihin tahansa muuhun evankeliumiin uskominen on hyödytöntä. Room. 1:16-17 Paavali julistaa oikean evankeliumin olevan "Jumalan voiman, joka tuo pelastuksen kaikille". Tällä hän tarkoittaa, että ihminen ei saavuta pelastusta omin voimin, vaan ainoastaan armosta uskon kautta ja se on Jumalan lahja (Ef. 2:8-9).

Evankeliumin tähden ja Jumalan voiman kautta, Kristukseen uskovat pelastuvat helvetistä (Room. 10:9). Sen lisäksi he saavat uuden luonnon (2. Kor. 5:17), uuden sydämen, uuden halun, uuden tahdon ja uuden asenteen. Nämä ilmenevät hyvinä tekoina. Ne ovat hedelmiä, joita Pyhä Henki tuottaa meissä voimallaan. Teot eivät koskaan pelasta ketään, mutta ne ovat sen todisteita (Ef. 2:10). Jumalan voiman kautta pelastuneiden elämässä on aina todisteita muuttuneesta elämästä.

122

666

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Siinä se on sanottu.

      • Anonyymi

        Pyh ! Eihän tuossa ollut homoista mitään.

      • Anonyymi

        Kattavasti onkin sanottu.

      • Anonyymi

        Kas... ilosanoma luterilaisuuspalstalla! Amen.

        Terv.serious

    • Anonyymi

      Hyvin kiteytetty.

      • Anonyymi

        Niin on. Tuli kaikille selväksi.

    • Anonyymi

      Eli jos en usko niin käristyn helvetissä 🤔 luuletko että olen tyhmä 🤣🤣🤣

      • Anonyymi

        Kyllä. Ihan oma valintasi.

    • Anonyymi

      Turhaa pulinaa kaikki tuo. Katteettomiin lupauksiin ei vähänkään viisaat usko.

      • Anonyymi

        Ei sinulle mitäön luvatakaan.

    • Anonyymi

      Hyvä kirjoitus, kiitos!

    • Anonyymi

      Hyvä selvitys.

    • Anonyymi

      Näin se on. Totuus ei pala tulessakaan.

    • Anonyymi

      Keljuiluahan se on tuokin.

      • Anonyymi

        Miten muka?

    • Anonyymi

      Nimenomaan!

    • Anonyymi

      Aamenta!

    • Anonyymi

      Voi olla, että se oli joskus hyvä sanoma uhrikultilla, että pelastit maksamalla esikoispoikasi ja tärkeää karjaa, mutta pelastaa pahuus teurastamalla tosi Jumala uhrilampaana, on ollut aina ilosanoma vain pahuudelle. Jatkossa voittaa hyvä. Ja se on ilosanoma.

      • Anonyymi

        Uhri on uhrattu jo. Voit lopettaa, jahvekultti!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tietenkään voi lopettaa, koska Jahve-Baalille uhrattu ja teurastettu uhrilammas, Jeesus, on palannut takaisin ja lähettänyt totuuden Hengen, kuten lupasi, että totuus hänestä kerrotaan.

    • Anonyymi

      Sinun ihmisrotusi ei ole lähtöisin paratiisista, Edenistä, koska siellä ei ollut, eikä olisi voinutkaan olla Saatanaa tai syntiä ta syntiinlankeemusta.

      Edenin paratiisista lähtöisi olevat ihmiset tulivat Luojajumalan sanoin tiedolla jumalien kaltaiseksi.

      Löytyy 1Moos.3:22.

    • Anonyymi

      Kirjoitat taitavasti. Loppukirjoituksessa on kuitenkin yksi virhe yhdessä lauseessa "pelastuvat helvetistä". Olet lukenut aivan oikein, tällä opilla mennään helvettiin 1.Kor.3:13, mutta pelastusta sieltä ei ole, vaan tällä opilla pelastutaan palvelemaan lihalla synnin lakia, Löytyy Room.7, kaksi viimeistä jaetta.

      • Anonyymi

        Ja se mistä tietää, että 1Kor.3:13 ei sisällä armoa helvetistä pääsemiseksi (liittyy Lutherin 'yksin armosta' oppiin), niin luvun viimeisessä lauseessa Paavali sanoo "Mutta te olette Kristuksen ja Kristus on Jumalan".

        Kuten Athanasioksen tunnustus ja myös Augsburgin tunnustus sanovat, niin Kristus on tosi Jumala.

        Tässä lauseessa Jumala on Jumalan, niin Jeesus opettamanaan Israelin Jumalana, taivasten valtakunnan isänä (Kristus), on helvetissä teurastettuna uhrilampaana Jahve-Baal-jumalan 'hallussa', ja sinne te Paavalin opilla seuraatte Kristusta perässä.

        Siinä ei ole kohtaa, että miten tuosta hallussa olemisesta tai omistamisesta pääsisi eroon.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuomaan evankeliumi on todellakin jotain, jota tiede tukee. Sen vuoksi on myös hyvä syy pitää sitä aidoimpana.
        En silti suostu uskomaan, että Paavali olisi muokannut oman Jeesuksn ilkeyttään vaan ennemminkin tietämättömyyttään. Hän ei koskaan tavannut Jeesusta joten on ymmärrettävää, että hän sai tästä toisenlaisen käsityksen.

        Helvettiä ei minun mielestäni ole olemassakaan, joten kukaan ei pysty kiroamaan ketään sellaiseen paikkaan, jota ei ole olemassa.

      • Anonyymi
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Tuomaan evankeliumi ei kuulu kaanoniin.

        Tuomaan evankeliumin aitous ja asia perustuu siihen, että se on kirjoitettu ennen Paavalin kirjeitä.

        Ja jos et ymmärrä Paavalin motiivia Benjaminin heimolaisena, kun Jeesus oli Israelilainen ja opetti Israelin Jumalasta, sinulla on joku ymmärtämättömyys tai tietovaje Jahve-Baal-jumalan määräyksestä surmata ihmeidentekijä, joka houkutteli Jahven luota toisen Jumalan luo. Löytyy 5.Moos.13. ja tämän määräyksen Paavali toteutti.

        Sinulta puuttuu tieto myös siitä, että juutalaiset eivät ole israelilaisia, vaan he tekivät temppelivallankaappauksen Jeesuksen sanomalla perkeleellä (Joh.8) vieden uhrikultti-iljetyksen temppeliin, joka oli laitettu Jeesuksen opettaman Israelin Jumalan nimiin (Jeremia 7).

        Paavalin opissa Jeesus on teurastettu uhrilammas Israelin Jumalana.

        Onko helvetti olemassa vai eikö ole, niin sinne nyt Raamattu kuitenkin kertoo Paavalin seuraajansa johdattavan.

        Lopunkaiken se, että onko yksikään tarinan henkilö koskaan elänyt, ei ole mitenkään itse tarinan kannalta merkittävää, vaan hyvällä ja pahalla tiedolla, jonka mukaan Luojajumalan sanoin ihminen tuli jumalien kaltaiseksi siis tiedolla - asia on niin filisofinen kuin psykologinenkin kertomus hyvyydestä ja pahuudesta.

        Olen sanonut ennenkin, että Benjamin kuuluu kyllä etnisesti Israeliin, mutta heidän "kuninkaallinen asemansa" otettiin pois väärän teon tähden.

        En usko juutalaisuuden poikenneen muista uskonnoista paljoakaan. Jahve oli Israelin Baal, josta muotoutui ennen pitkää ainoa jumala kun jahvistit sitä vaativat.

        Eikös Paavali sano, että ihminen itse on pelaastuva ikään kuin tulen läpi?
        Hän todellakin näki Jeesuksen kärsivänä messiaana, jota juutalaiset odottivat. Tuolloin oli valtavasti teorioita siitä kuka Jeesus oli.

        Raamattu on juutalaisten kansalliseepos enkä usko sieltä löytyvän salaista tietoa yhtään enempää kuin Kalevalasta.

        Minulla on tietovaje siitä, mitä 2000 vuotta sitten tapahtui ja mitä ihmisten pään sisällä liikkui tuolloin.

        Tuomaan evankeliumi on myöhäisempää tuotosta.

        Jotkut taas sanovat, että se on kirjoitettu aiemmin kuin vaikka Paavalin kirjeet.

        Voisitkos antaa linkin siihen, että Tuomaan evankeliumi on varhaisin tuotos. Tarvitsen sellaisen todistaakseni väitteeni.

      • Anonyymi
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Voisitkos antaa linkin siihen, että Tuomaan evankeliumi on varhaisin tuotos. Tarvitsen sellaisen todistaakseni väitteeni.

        Ei sitä linkillä todisteta. 🤣

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei sitä linkillä todisteta. 🤣

        Jos siinä on tutkijoitten mielipide asiasta, niin se todistaa etteivät väitteeni perustu huuhaahan, mutta tietysti kristityt saavat uskoa, että se on Saatanan käsialaa jos haluavat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuomaan evankeliumi ei kuulu kaanoniin.

        Ei kuulukaan, kirkko vaati sen hävitettäväksi 300-luvulla. Jeesuksen alkuperäisten sanojen kokoelma oli määrätty tuhottavaksi, koska se olisi todistanut Paavalin valehtelemisen ja tuhonnut Paavalin syntiopin idean Jeesuksesta teurastettuna Jumalana ja uhrilampaana.

        Onneksi luostarin munkit eivät olleetkaan hävittäneet sitä, vaan laittoivat hyvään talteen, jossa se säilyi koskemattomana 1700 vuotta ja saimme ikään kuin viestin menneisyydestä Jeesukselta.

      • Anonyymi
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Olen sanonut ennenkin, että Benjamin kuuluu kyllä etnisesti Israeliin, mutta heidän "kuninkaallinen asemansa" otettiin pois väärän teon tähden.

        En usko juutalaisuuden poikenneen muista uskonnoista paljoakaan. Jahve oli Israelin Baal, josta muotoutui ennen pitkää ainoa jumala kun jahvistit sitä vaativat.

        Eikös Paavali sano, että ihminen itse on pelaastuva ikään kuin tulen läpi?
        Hän todellakin näki Jeesuksen kärsivänä messiaana, jota juutalaiset odottivat. Tuolloin oli valtavasti teorioita siitä kuka Jeesus oli.

        Raamattu on juutalaisten kansalliseepos enkä usko sieltä löytyvän salaista tietoa yhtään enempää kuin Kalevalasta.

        Lue Jeremia 7 - Israelin Jumala ei hyväksynyt uhrikulttia, jota Jeesus opetti ja surmattiin Jahven vastustamisesta.

      • Anonyymi
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Olen sanonut ennenkin, että Benjamin kuuluu kyllä etnisesti Israeliin, mutta heidän "kuninkaallinen asemansa" otettiin pois väärän teon tähden.

        En usko juutalaisuuden poikenneen muista uskonnoista paljoakaan. Jahve oli Israelin Baal, josta muotoutui ennen pitkää ainoa jumala kun jahvistit sitä vaativat.

        Eikös Paavali sano, että ihminen itse on pelaastuva ikään kuin tulen läpi?
        Hän todellakin näki Jeesuksen kärsivänä messiaana, jota juutalaiset odottivat. Tuolloin oli valtavasti teorioita siitä kuka Jeesus oli.

        Raamattu on juutalaisten kansalliseepos enkä usko sieltä löytyvän salaista tietoa yhtään enempää kuin Kalevalasta.

        Raamattu juutalaisten kansalliseepos?!

      • Anonyymi
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Minulla on tietovaje siitä, mitä 2000 vuotta sitten tapahtui ja mitä ihmisten pään sisällä liikkui tuolloin.

        Lue Jeremia 7, sieltä saat täytettyä tietovajeen ja vertaa Jeesuksen sanomaa 'ryövärien luola' ilmaisua Israelin Jumalan sanomaan 'ryövärien luola' asiaan. Jeesus yritti opetuksellaan palauttaa temppelivallan Israelin Jumalalle ja joutui Jahven kultin uhriksi.

      • Anonyymi
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Voisitkos antaa linkin siihen, että Tuomaan evankeliumi on varhaisin tuotos. Tarvitsen sellaisen todistaakseni väitteeni.

        Väite on eksegetiikan laitokselta, että on kirjoitettu vuonna 40 - mahdollisesti liittyi Jeesus-seminaariin ja Heikki Räisäseen. Muuta neuvoa etsintään en osaa antaa. Wikissä on ainakin iso haarukka aikaan. Ja liittyi myös Tuomaan evankeliumin ihmettelyyn, että miten siellä voi lukea Pyhä henki, koska Paavali lanseerasi termin vasta 53 (Apt.19).

        No tämä nyt todistaa joka tapauksessa, että on ennen Paavalin kirjeitä - kuten itse sisältökin.

        Jeesuksen sanoma pyhästö hengestö tarkoitetaan jokaisen ihmisen henkilökohtaista arvomaailmaa, jota ei saa loukata ja halveksia- toisen puolen ohje on, ettei pidö heittää helmiä sioille.

        No tulipa ö-kirjaimia, lukekaa ä.

        Okei, kiitos

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lue Jeremia 7, sieltä saat täytettyä tietovajeen ja vertaa Jeesuksen sanomaa 'ryövärien luola' ilmaisua Israelin Jumalan sanomaan 'ryövärien luola' asiaan. Jeesus yritti opetuksellaan palauttaa temppelivallan Israelin Jumalalle ja joutui Jahven kultin uhriksi.

        Juutalaisuus oli polyteistinen uskonto ennen jahvisteja. Jumalille uhrattiin ruoka- ja juomauhreja.
        Raamattu ei ole kovin luotettava tietolähde jos tahtoo tietää jotain uskontojen historiasta.
        Se, että Jeesus olisi vastustanut uhraamista ei vielä ole todiste sille, että Paavali olisi luonut Kristus-liikkeen pelkkää pahuuttaan. Mitä hän olisi siitä hyötynyt?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu juutalaisten kansalliseepos?!

        Kyllä vain

      • Anonyymi
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Juutalaisuus oli polyteistinen uskonto ennen jahvisteja. Jumalille uhrattiin ruoka- ja juomauhreja.
        Raamattu ei ole kovin luotettava tietolähde jos tahtoo tietää jotain uskontojen historiasta.
        Se, että Jeesus olisi vastustanut uhraamista ei vielä ole todiste sille, että Paavali olisi luonut Kristus-liikkeen pelkkää pahuuttaan. Mitä hän olisi siitä hyötynyt?

        2000 vuoden vallankäytön saatanan ja synnin avulla länsimaista plus juutalaisille oman valtion.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        2000 vuoden vallankäytön saatanan ja synnin avulla länsimaista plus juutalaisille oman valtion.

        Pistä TV auki, lue lehtiä - katso sitä väkivaltaa- ja tissiviihdettä. Kenen luomaa oletat sen olevan?! Ja millä ideologialla.

        Jos olet perehtynyt Jeesuksen opetuksiin, niin mietipä minkälainen meidän maailma 2000 vuoden jälkeen olisi ollut, jos tuohon olisi kirkko perustunut eikä Paavalin oppiin. Ja peilaa tätä eroa tuossa pitkässä historiassa. Taustalla heillä on - toisen maailmansota mukaan lukien - jättimittava kokonaisuus viihdesirkuksinern , lääkebisneksineen ja kaiken maailman markkinatoria pankkimaailmaa myöten.

        Tosin siihen tuli nyt pysähdys, kun vihdoin Epstein jäi kiinni - silmäätekien kiristysaineisto oli toimitettu niin CIA:lle kuin Mossadillekin.

        Silmäätekevien - kuninkaalliset, poliitikot, johtajat, presidentit....

      • Anonyymi
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Juutalaisuus oli polyteistinen uskonto ennen jahvisteja. Jumalille uhrattiin ruoka- ja juomauhreja.
        Raamattu ei ole kovin luotettava tietolähde jos tahtoo tietää jotain uskontojen historiasta.
        Se, että Jeesus olisi vastustanut uhraamista ei vielä ole todiste sille, että Paavali olisi luonut Kristus-liikkeen pelkkää pahuuttaan. Mitä hän olisi siitä hyötynyt?

        Luitko Jeremia 7, kun Israelin Jumala tuomitsee uhraamisen?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Luitko Jeremia 7, kun Israelin Jumala tuomitsee uhraamisen?

        Luin, mutta täytyy muistaa, että nuo eivät ole mitään tarkkoja kuvauksia historiasta, vaan ennemminkin yrityksiä selittää miksi tapahtuu vastoinkäymisiä ja keinoja piilottaa polyteistinen juutalaisuus.

      • Anonyymi kirjoitti:

        2000 vuoden vallankäytön saatanan ja synnin avulla länsimaista plus juutalaisille oman valtion.

        En usko saatanaan enkä välitä lähteä mukaan salaliittoteorioihinkaan.
        Paavalin olisi pitänyt olla selvänäkijä ryhtyäkseen moiseen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pistä TV auki, lue lehtiä - katso sitä väkivaltaa- ja tissiviihdettä. Kenen luomaa oletat sen olevan?! Ja millä ideologialla.

        Kaikki sai alkunsa kun mies loi jumalan kuvakseen.

      • Anonyymi
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Kaikki sai alkunsa kun mies loi jumalan kuvakseen.

        Filosofia ja psykologiakinko, jotka ovat Raamatun pääpointit, kun ihminen tuli hyvällä ja pahalla tiedolla jumalien kaltaiseksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Filosofia ja psykologiakinko, jotka ovat Raamatun pääpointit, kun ihminen tuli hyvällä ja pahalla tiedolla jumalien kaltaiseksi?

        Mies loi myös sadun Punahilkasta ja Pahasta noidasta, joka laittaa lapset uuniin, mutta niiden perusteella ei ole poltettu roviolla, eikä tapettu miljoonia tai katkottu kenenkään kauloja, eikä kidutettu inkvisiitiolla sadun nimissä.

        Miksi juutalaisten kansalliseepoksen nimissä sitten on, kun mies nimeltä Paavali loi teurastetun ja ristiin kirotun Jumalan, mielestäsi ihan hyväntahtosuuttaan vaan.

        Ja kun uskoo häntä, niin pelastuu palvelemaan lihalla synnin lakia vaikka tekisi sitä pahaa mitä vihaa (Room7), kun ei pysty olemaan tekemättä.

        Psykologisesti ja filosofisesti tässä on saatana eli pahuus asialla.

        Jumala ja Saatana ovat metaforia hyvälle ja pahalle, ja hyvä tieto ja paha tieto edustavat näitä metaforia.

        Metafora on selitettynä merkityssiirtymä.

        Käytät nyt selityksenä Jeremia 7:ään, että kun Israelin Jumala kieltää uhraamisen, ja tuomitsee juutalaiset uhrikultista, jonka veivät hänen nimiinsä laitettuun temppeliinbuhrikultti-iljetyksen - ilmeisen konkreettisesti, jos kerrotaan Jeesuksen ajaneen uhrieläinten myykät ruoskan kanssa ulos - metaforana, mutta Saatanaa pidät konkreettisena?!

        Saatana on metafora, mutta uhraaminen ja uhrikultti oli todellisuutta, jota edustaa metaforana Saatana, koska se on pahuutta.

        Ja Raamattuun pahuus tulee Saatana nimisenä metaforana, koska hyvää edustava metafora Jumala kieltää viattoman veren vuodattamisen

        Tätä hyvän oppia edusti Jeesus (mahdollisesti myös metafora) vastustaen Jahven temppeliä ja surmattiin tästä syystä.

        Ja nyt palvotaan teurastettuna uhrilampaana - tämä on pahuutta edustava kielikuva, jonka metafora on Saatana.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mies loi myös sadun Punahilkasta ja Pahasta noidasta, joka laittaa lapset uuniin, mutta niiden perusteella ei ole poltettu roviolla, eikä tapettu miljoonia tai katkottu kenenkään kauloja, eikä kidutettu inkvisiitiolla sadun nimissä.

        Miksi juutalaisten kansalliseepoksen nimissä sitten on, kun mies nimeltä Paavali loi teurastetun ja ristiin kirotun Jumalan, mielestäsi ihan hyväntahtosuuttaan vaan.

        Ja kun uskoo häntä, niin pelastuu palvelemaan lihalla synnin lakia vaikka tekisi sitä pahaa mitä vihaa (Room7), kun ei pysty olemaan tekemättä.

        En usko Paavalin odottaneen ristiretkiä. Tietämättömyys on eri asia kuin pahuus.
        Minun pitäisi nähdä menneisyyteen ja osata lukea ajatuksia, ennen kuin voisin kirjoittaa Paavalin elämänkerran.

        Ihminen näkee monesti sen, minkä haluaa ja jos Paavali halusi nähdä Jeesuksessa Israelin vapahtajan, niin tottakai hän myös näki sen.

        Mutta jos tarkkoja ollaan niin jopa ennen ristiretkiä oli Mooses. Jahven auktoriteetilla murhattiin ja otettiin maata haltuun. Ei silloin tarvittu aseeksi mitään uutta jumalaa. Sotaisa Jahve riitti.

      • Anonyymi
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Minulla on tietovaje siitä, mitä 2000 vuotta sitten tapahtui ja mitä ihmisten pään sisällä liikkui tuolloin.

        Missä olet ollut? Niin kauan olet ollut hiljaa, tai sitten kirjoitit ilman nimimerkkiä?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Missä olet ollut? Niin kauan olet ollut hiljaa, tai sitten kirjoitit ilman nimimerkkiä?

        Netissä suuremmilla apajilla.

      • Anonyymi
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Tuomaan evankeliumi on todellakin jotain, jota tiede tukee. Sen vuoksi on myös hyvä syy pitää sitä aidoimpana.
        En silti suostu uskomaan, että Paavali olisi muokannut oman Jeesuksn ilkeyttään vaan ennemminkin tietämättömyyttään. Hän ei koskaan tavannut Jeesusta joten on ymmärrettävää, että hän sai tästä toisenlaisen käsityksen.

        Helvettiä ei minun mielestäni ole olemassakaan, joten kukaan ei pysty kiroamaan ketään sellaiseen paikkaan, jota ei ole olemassa.

        Paavali kohtasi Jeesuksen Damaskon tiellä, Apt. 9. 1- 28.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuomaan evankeliumi on myöhäisempää tuotosta.

        ”Tuomaan evankeliumi on myöhäisempää tuotosta.”

        Oikeasti tutkijat eivät ole yksimielisiä ajoituksesta. Jotkut katsovat sen olevan kirjoitettu v 40 ja jotkut 150 – 200 vuosien aikana.

        Mutta jos kiinnostaa, niin Wikipediassa on monia lähdeteoksia, joihin voi halutessaan tutustua. Löytyy varmaan kirjastoista.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Ilman uskoa viisastelusi on koomista.

    • Anonyymi

      Maailmalla on omat isänpäiväjuhlansa ansiomerkkeineen. Palkkaa ei juuri tarvitse tienata.

    • Anonyymi

      Se on juuri sitä!

    • Anonyymi

      Tekeytyville ja tottelemattomille kehittyykin hyönteisen vaistot. Ihan sulkemalla korvansa kuulemasta.

    • Anonyymi

      Nyt täytyisi vaan keksiä, että miten tuo buulshit saataisiin paketoitua jotta sen saisi vietyä. Evankeliumin ilosanoma ei nimittäin ulospäin ainakaan näy.

      • Anonyymi

        Suomessa on niitä lahkoja, jotka tehneet evankeliumista , ÄLÄ-sanoman.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa on niitä lahkoja, jotka tehneet evankeliumista , ÄLÄ-sanoman.

        Älä -on yleinen sana käskyissä.

    • Anonyymi

      Täsmälleen noin.

      • Anonyymi

        Kymmenen käskyä on ollut jo ennen kristinuskoakin, - ei siis ole
        kristinuskon SANOMA.

        kymmenen käskyä on kaikkina aikoina kaikille kansoille, vaan niitä ei kukaan vielä ole pystynyt täydellisesti täyttään.

        Käskyillä ei kukaan pelastu.

        Kymmenen käskyä annettiin niille israelilaisille, jotka olivat tulleet Egyptistä.

        Ei ole koskeneet ketään sen jälkeen.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        ai, että kymmenen käskyä mukamas kumottu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käskyillä ei kukaan pelastu.

        Millä pelastutaan ja mistä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Millä pelastutaan ja mistä?

        Jos et edes sitä tiedä, miksi olet luterilaisuus palstalla ?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kymmenen käskyä annettiin niille israelilaisille, jotka olivat tulleet Egyptistä.

        Ei ole koskeneet ketään sen jälkeen.

        Olet typeryyden huippu.

      • Anonyymi kirjoitti:

        ai, että kymmenen käskyä mukamas kumottu.

        Kymmenen käskyä annettiin Hebronin vuorella israelilsisia varten. Tässä on pakko uskoa Raamattua.

        Lue vaikka käskyjen alku. Et voi saada käsitystä, että ne koskevat sinua.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kymmenen käskyä annettiin Hebronin vuorella israelilsisia varten. Tässä on pakko uskoa Raamattua.

        Lue vaikka käskyjen alku. Et voi saada käsitystä, että ne koskevat sinua.

        Niin annettiin ja Jeesus vahvisti ne seuraajilleen Vuorisaarnassa.

        lakikin perustuu kymmeneen käskyyn.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos et edes sitä tiedä, miksi olet luterilaisuus palstalla ?

        Tiedän, mutta te ette - syy miksi et vastaa minulle.

      • Anonyymi kirjoitti:

        lakikin perustuu kymmeneen käskyyn.

        Mutta kymmenen käskyä annettiin sen ajan israelilaisille.

        Suomen laki on kovasti muuttunut, vuonna 1932 peruttiin laki kuolemantuomiosta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin annettiin ja Jeesus vahvisti ne seuraajilleen Vuorisaarnassa.

        Niinkö? Jeesus ei tiennyt mitään kymmenestä käskystä.

        Hän puhui kuin kylähullu.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Niinkö? Jeesus ei tiennyt mitään kymmenestä käskystä.

        Hän puhui kuin kylähullu.

        Että siellä kaksi todellista kyIähuIIua ja sinua vedellään pyIIyyn.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Että siellä kaksi todellista kyIähuIIua ja sinua vedellään pyIIyyn.

        Puhut kuin kylähullu. Kehäraakki.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Puhut kuin kylähullu. Kehäraakki.

        Näytät 98-vuotiaaIta, senkin ToIIo RumiIus.

    • Otan osaa. Sitä minä vaan en ymmärrä että miten jostain ihmisestä tulee "syntinen" vain sen vuoksi että hän ei usko jumalaasi? Mitä ihmeen "syntiä" siinä on jos ei usko? Sehän tarkoittaa että alle yksi vuotias muslimi-taapero ei pääse taivaaseen vaikka hän ei ole taatusti koskaan tehnyt mitään syntiä, vaan joutuu helvetin tulee ikuisiksi ajoiksi. Ihan järjetön ajatus. Varsinkin kun te aitolaiset hekutatte että jumalanne on rakastava hahmo...

      • Anonyymi

        Jeesus sanoo raamatussa: "yhden näistä pienistä, jotka uskovat" Mark: 9: 42

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus sanoo raamatussa: "yhden näistä pienistä, jotka uskovat" Mark: 9: 42

        Niin miten tuo nyt asiaan liittyy?

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Niin miten tuo nyt asiaan liittyy?

        Miten ei liittyisi?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miten ei liittyisi?

        Ompas sinulta taas todella "älykäs" kommentti. Tuolla varmaan päästään sisään taivaaseen niin että öylätti vaan heilahtaa. Juuri nämä teidän "vastaukset" ovat keskeinen syy siihen, että tuollainen normaali kansalainen ei halua koskea teidän uskoonne edes pitkällä tikulla.
        Täysin järjenvastaisia kommentteja poimittuna sieltä täältä raamatusta, joilla ei ole mitään tekemistä minkään asian kanssa.

        Paljon älykkäämpi kuin sinun kommenttisi yhteensä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Paljon älykkäämpi kuin sinun kommenttisi yhteensä.

        No kerro toki kuinka monta ihmistä sinä olet saanut noilla nolla-kommenteilla kääntymään omaan uskoosi...

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        No kerro toki kuinka monta ihmistä sinä olet saanut noilla nolla-kommenteilla kääntymään omaan uskoosi...

        En kerro, IR! 😵‍💫

      • Anonyymi

        Kyllä kai sanalla 'uskoa' on suhde vain käskemiseen, lapsetkin saa kotiarestia, jos ei usko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä kai sanalla 'uskoa' on suhde vain käskemiseen, lapsetkin saa kotiarestia, jos ei usko.

        Ja uskovaisten väännöksenä, jos et usko syntiin, joudut helvettiin, vaikka Raamatun mukaan uskovaiset itse sinne menet, koska uskovat syntiin, ei ne jotka uskovat hyvään.

      • Anonyymi

        Eivät pääse taivaaseen, jos eivät taaperot usko syntiin, joka on se todellinen uskon kohta?! Ei syntiin uskomalla mennä mihinkään taivaaseen, koko opissa ja Raamatussa ei edes ole mitään taivaaseen menoa! Syntiin uskovat menevät helvettiin, heidän Jumalansa on Sin-jumala (Jahve, Baal), sillä on vain helvetti. Löytyy Raamatusta edelleen 1Kor.3:11-13.

        Niin se Luherkin kun pieraisi kysyi paholaiselta (Kuulan artikkeli Lutherin viimeisistä sanoista), että joko olet merkinnyt sen syntilistaasi.

        Näin Luther juuri ilmaisi, että kuka sitä syntiä laskee ja pitää kirjaa keinona käyttää valtaa.

        Ja kristinuskossa sitten tällä syntivallankäytöllä luvataan (Lutherin sanat), kun uskot Jumalan teurastetun puolestasi uhrilampaana, ei tekemääsi syntiä merkitä (paholaisen) syntilistaan.

        Ja uhrilahjan saaja on silloin tietysti paholainen itse.

        Tämän saman asian voisi nyt selittää samalla tavalla kuin edellä selitä, metaforina eli miellesiirtyminä, jossa Jumala edustaa hyvää tietoa ja Paholainen metaforana pahaa tietoa. Mutta tämä on tähän puettu nyt uskonnon kielelle.

        Ja se miten Saatana ja Jumala edustavat Raamatussa hyvää ja pahaa tietoa, tulee luomiskertomuksesta, kun ihminen Luojajumalan sanoin tuli tiedolla jumalien kaltaiseksi (1.Mois.3:22).

        Et ymmärrä lukemaasi, jahvekultti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja se miten Saatana ja Jumala edustavat Raamatussa hyvää ja pahaa tietoa, tulee luomiskertomuksesta, kun ihminen Luojajumalan sanoin tuli tiedolla jumalien kaltaiseksi (1.Mois.3:22).

        Kaikki mitä on, se on sisällisesti meissä, kuten Jeesus Raamatussa opettaa - taivasten valtakunta on sisällisesti teissä.

        Mutta jos sen vaihtaa syntien valtakunnaksi 1.Kor.5:7, kun Jeesus on teurastettu uhrilampaana, niin mieleen astuu hyvän tilalle paha - Paavalin kertoma saatanan enkeli, joka rusikoi hänen sisuksiaan, ja uskova saa ne demonit kimppuunsa. Ne ovat oman mielen sisäisiä yllykkeitä..

        Niinpä Jeesus opettaa, että vain mielenmuutos pelastaa.

        Sana 'parannus' on Raamattuun käännetty väärin, kun Jeesus kehottaa tekemään parannuksen. Todellisuudessa siinä kuuluu juuri lukea, että tehkää mielenmuutos.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eivät pääse taivaaseen, jos eivät taaperot usko syntiin, joka on se todellinen uskon kohta?! Ei syntiin uskomalla mennä mihinkään taivaaseen, koko opissa ja Raamatussa ei edes ole mitään taivaaseen menoa! Syntiin uskovat menevät helvettiin, heidän Jumalansa on Sin-jumala (Jahve, Baal), sillä on vain helvetti. Löytyy Raamatusta edelleen 1Kor.3:11-13.

        Minne menevät ihmiset, jotka uskovat hyvään?

      • Anonyymi
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Minne menevät ihmiset, jotka uskovat hyvään?

        Sinne minne kaikki jotka eivät usko Jeesukseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sana 'parannus' on Raamattuun käännetty väärin, kun Jeesus kehottaa tekemään parannuksen. Todellisuudessa siinä kuuluu juuri lukea, että tehkää mielenmuutos.

        Mielen muutos on parannuksen tekemistä.

      • Verum_an_falsum kirjoitti:

        Minne menevät ihmiset, jotka uskovat hyvään?

        Täydennys: Uskovat hyvään, tekevät hyvää mutta eivät usko kristilliseen jumalaan. Esim kun Gandhi kuoli, niin hänen hyvä ystävänsä - ateisti - Albert Eistein sanoi: "Meidän on hyvin vaikea saada jälkipolvet uskomaan että tälläinen ihminen on joskus elänyt". Mutta aitolaisten "logiikan" mukaan Gandhi ei siis pääse heidän taivaaseen, koska ei uskonut jeesukseen, vaan hän joutuu helvetin leikkeihin kidutettavaksi....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielen muutos on parannuksen tekemistä.

        eihän se "parannus" ole oman elämänsä parantamista ensisijaisesti,
        parannusta kristitty saa ja voi tehdä koko elämänsä ajan, eikä koskaan ole omissa töissään , teoissa Jumalalle "valmis",

        eihän ne kolmetuhatta sieluakaan yhden päivän aikana edes olisi ehtineet ruveta parantaan ensin OMAA elämäänsä, vaan muuttivat mielensä, kun aiemmin oli voimassa ollut Jumalan säätämä ympärileikkauksen liitto , johon oli uskominen.
        kastekäskyn jälkeen HEIDÄN piti muuttaa mielensä, etteivät enää uskoisi
        "Vanhaa" ympärileikkauksen liittoa, vaan uskoisivat UUTEEN kastekäskyyn >
        Kristukseen,

        "ne kastettiin , ja niin heitä lisääntyi samana päivänä noin kolmetuhatta sielua"
        Apt: 2: 41

        minkälaista oman elämänsä parantamista nuo kolmetuhatta teki tai ehtivät tekeen
        yhden päivän aikana ?
        kertooko raamattu ?

        Aina on niitä, jota hurahtavat johonkin tai saarnaajaan, mutta myöhemmin jättävät sen pois.

        Että luku on selvää liioittelua, kuten Raamatussa on tapana.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Aina on niitä, jota hurahtavat johonkin tai saarnaajaan, mutta myöhemmin jättävät sen pois.

        Että luku on selvää liioittelua, kuten Raamatussa on tapana.

        OIet hurahtanut RRR-kuvioihin.

        TummeIin voimalla Kuutio Iykkii sinua.

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Täydennys: Uskovat hyvään, tekevät hyvää mutta eivät usko kristilliseen jumalaan. Esim kun Gandhi kuoli, niin hänen hyvä ystävänsä - ateisti - Albert Eistein sanoi: "Meidän on hyvin vaikea saada jälkipolvet uskomaan että tälläinen ihminen on joskus elänyt". Mutta aitolaisten "logiikan" mukaan Gandhi ei siis pääse heidän taivaaseen, koska ei uskonut jeesukseen, vaan hän joutuu helvetin leikkeihin kidutettavaksi....

        Tässä taas melkoinen aivopieru, kannattaisiko edes vähän ajatella, ennenkuin tällaisia päästelee ?
        - ai niin, millä ?

      • Verum_an_falsum kirjoitti:

        Minne menevät ihmiset, jotka uskovat hyvään?

        Tästäkin Raamatussa on mainintaa:

        Matt. 21:31 Kumpi näistä kahdesta teki isänsä tahdon?" He sanoivat: "Ensimmäinen." Jeesus sanoi heille: "Totisesti minä sanon teille: publikaanit ja portot menevät ennen teitä Jumalan valtakuntaan.

        Luuk. 18:11 Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani.
        18:12 Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuloistani.'
        18:13 Mutta publikaani seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.
        18:14 Minä sanon teille: tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen; sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään."

    • Tämä on hyvä kirjoitus !

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Niinpä. Pasasen poistuttua näyttelykoululaisillekaan ei ole tilaa pilkkaajien vitsinselittäjinä. Tai kuiskaajina 😂🤣😅

    • Anonyymi

      Evankeliumi on ilosanomaa tarkastiottaen, että Jeesus tuli ja kuoli puolestamme ja lunasti meidät synneistämme. Kiitos Jeesukseen! Amen

      • Eli kyseessä on luulottelu.

      • Anonyymi

        Mistä synneistänne, jos Paavalin mukaan pelastutte palvelemaan lihalla synnin lakia? Löytyy Raamatusta hänen tärkeimmästä opetuskirjeestä, kirje Roomalaisille, luku 7, kaksi viimmeustä jaetta.

        Miksi puhut vastaan sitä mitä Raamatussa lukee eli valehtelet?

    • Anonyymi

      Tämä on tärkeää!

    • Anonyymi

      Ei keljumpi juttu.

    • Anonyymi

      Aamenta tuohon.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      65
      3137
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      547
      2985
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      37
      2195
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      1972
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1805
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      305
      1785
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1562
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      100
      1284
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1208
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1172
    Aihe