Narsisti työyhteisössä

Anonyymi-ap

Ihmettelen aina suuresti kun työyhteisössä on narsisti joka on saanut jatkaa vuosikymmeniä töitä vaikka asia on kaikkien myös työnjohdon tiedossa. Miten se on mahdollista. Narsisti myrkyttää kaiken ympärillään työilmapiiristä lähtien ja käytännössä monesti johtaa työpaikkaa koska roikkuu kiinni johtajassa ja manipuloi sekä yrittää vaikuttaa omiin etuihinsa jatkuvasti. Hän luulee että toimitusjohtajan kuuluu syödä lounasta hänen kanssaan ja saa kiksejä aina henkilöistä mitä korkeammalla taholla joku on. Valehtelee ja vääristää omia tekemisiään ja kiertää vaikka kuinka kaukaa että saisi edullisen vastauksen itselleen. Koskaan hänessä itsessään ei voi olla mitään vikaa ja jos sanoo niin sillä haetaan sääliä tai manipuloidaan toinen ihminen suhtautumaan häneen tietyllä tavalla. Narsisti on kiva heti kättelyssä kehuu tarjoaa kahvia ja pullaa mutta jokaisella hörpyllä minkä kahvista otat on hinta. Yleensä onkii tietoja joita voi sitten käyttää hyväksi. Yksi tunnusmerkki on kehuminen kehuu ylikorostuneesti mutta kun ovi menee kiinni alkaa haukkua toiselle ihmiselle.
Miten narsistisen henkilön saa ulos työpaikalta joka on ulottanut lonkeronsa joka paikkaan ja on ikäänkuin vallassa rivityömiehenä.

6

175

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mulla on kokemusta samanlaisesta tilanteesta. Firmassa oli ikäänkuin sisäpiiri joka hännysteli toimitusjohtajaa/ylempiä johtajia. Varoittelivat aina kun oli päällystöä tulossa paikalle. Heidän käytös saattoi muuttua hetkessä ystävälliseksi heti kun oli joko pomo paikalla ja olla aivan kamalaa silloin kun ei ollut pomoa paikalla. Kerrankin yksi näistä hännystelijöistä oli yhtäkkiä hunajaisen ystävällinen kun yleensä oli tiuskiva ja piikittelevä. No ihmettelin miksi hän niin ystävällisesti kyseli kuulumisia mitä ei kosaan tee niin olipa toimitusjohtaja seläntakan kuuloletäisyydellä. Jotenkin se show ja sirkus oli jotakin niin utopiaa, että vieläkin ihmettelen mitä tuli todistettua. Toivottavasti pääsen joku päivä terveeseen työyhteisöön. Se oli hyvä opetus kyllä siitä mitä ihmisille tapahtuu jos joku on Narsisti. Oli paljon epätervettä kilpailullisuutta toisia vastaan sen sijaan, että olisi kilpaillut terveellä tavalla ystävällisessä mielessä samana tiiminä. Se jatkuva myrkyllinen kilpailu siinä oli se pahin/stressaavin asia kun omiin töihin ei voinut oikein koskaan keskittyä ilman sitä tunnelmaa.

      • Anonyymi

        Olen kokenut samaa mutta yleensä henkilöitä on ollut vain yksi tai kaksi jonka käytös muuttuu täysin kun johtaja tulee paikalle.

        Minussa monia ärsyttää se kun pidän kaikkia ihmisiä samanarvoisina mikä tarkoittaa etten kumartele johtajaa vaan puhun hänelle kuten muillekin ihmisille. En hyväksy minkäänlaista epäoikeudenmukaista kohtelua tai käytöstä enkä suostu kumartelemaan yhtään ihmistä. Edellinen lause saa varmasti monen ajattelemaan että onpa ylimielinen tyyppi joka varmaan itse luulee olevansa päälikkö. Se ei pidä paikkaansa minusta jokainen ihminen on arvokas mutta kukaan ihminen ei voi saada sellaista asemaa että toisen ihmisen pitäisi polvistua hänen edessään. Esim armeijan meininki tuntuu todella naurettavalta jossa muutaman kaulassa olevan pellinpalan takia seisotaan asennossa ja kumarrellaan. Siellä oli jotain finninaamaisia 18 vuotiaita korpraaleita ja alikessuja jotka luuli olevansa jossain ruokaketjun huipulla. Jos pitäisi kuvata aivopesu niin siinä on sitä meininkiä. ja vaikka olen sen käynyt en pystyisi kestämään sitä nykyään toki puolustaisin Suomea sodassa mutta se ei vaadi mitään herrottelua tai puhumisluvan pyytämisiä ym naurettavia juttuja. Olen sitä mieltä että jos ihminen haluaa valtaa ja alaisia sellaiselle ihmiselle ei saisi koskaan niitä antaa koska ovat väärin perustein ryhtymässä toimeen. Parhaat johtajat on ihmisläheisiä älykkäitä jotka tietää miten asiat tehdään. Kovia päätöksiäkin tehdään mutta ne ei vaadi huutamista tai toisen nöyryyttämistä. Ei valtaa narsisteille. Itsestäni tiedän mikä olen missä olen hyvä ja missä en enkä todellakaan ole paras enkä edes kaipaa mitään johtajuutta audeja tai palatseja. Olen onnellisempi huomattavasti pienemmässä mittakaavassa enkä edes pidä toisten ihmisten käskyttämisestä.


    • Anonyymi

      Shawn voivoi Pidä turpas kiinni ja lue meidän lehtiä

    • Anonyymi

      Olipa hyödyllinen tilasto

    • Anonyymi

      Se narsisti on useimmiten työnjohtaja, paha asiaan on puuttua.

    • Anonyymi

      Georgian on pedofiili

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      172
      4980
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1575
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      12
      1559
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1431
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1213
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      93
      1046
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      45
      1005
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      297
      932
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      171
      875
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      279
      747
    Aihe