Olenko kauhea ihminen?

Olen ollut pitkällä työttömyysjaksolla ja yritän päästä elämän syrjään kiinni (fyysiset sairaudet). Olen kuitenkin tehnyt havainnon, että en kertakaikkiaan jaksa enää yhtään mitään ylimääräistä henkisestikään ja olen aivan hermoromahduksen partaalla, saatan räjähtää hetkenä minä hyvänsä. Olen kuin tikittävä aikapommi!

En jaksa esimerkiksi pröystäilevää siskoa joka esittää elämänsä olevan täydellistä vaikka se on kaukana siitä, mm petti ja jätti perheensä. Hän valehtelee ja manipuloi kaikkia lähimpiään minkä ehtii sekä piikittelee heti tilanteen tullen minua vaikka en kestäisi sitä aina heikompana(näin ollut aina). Esimerkkinä minun pitkäaikainen aviomieheni pääsi esimies tehtäviin, niin hän tokaisi vain, että
MUTTA hänen uusi hoitonsapa onkin oikea BISNESGURU, ei mikään renki toisille vaan oman firmansa JOHTAJA ja rahaa löytyy, siis tosi mega mazimal paljon.
(HUOM, painosallla, jos en sitä jo tyhmänä älynnyt että hänen hoitonsa on mieheni yläpuolella.....)

Kauheaa sanoaa, mutta äitini on sisarusteni pelinappula ja vatvoo aina menneissä suruissaan niin, että hän imee minusta kaiken energian ja elämän halun.
Ymmärrän, että hänen elämänsä on ollut todella(liian) traaginen mutta olisiko pieni pilkahdus iloa tai edes normaalia arkea paljoa pyydetty kun näemme? Tarkoitan tapahtumia, joista on kuitenkin jo useita vuosia. Saatamme olla ruokapöydässä, kun hän alkaa viidettä kertaa saman viikonlopun aikana kertaamaan samaa aina uudelleen. "Setäsi sanoi sinä viimeisenä iltanaan siinä kuolin vuoteella että"...
(Äiti rakas, olen kuullut tämän jo nyt viisi kertaa lyhyen ajan sisään ja kieltämättä ahdistun tästä jatkuvasta kuoleman varjosta yllämme).

En jaksa myöskään narsisti veljeäni jolle olen tarpeellinen vain kun voin palvella häntä ja hänen ylhäistä perhettään. En voi kieltäytyä heidän mistään ehdotuksistaan ilman, että saan tuta kiristystä ja vihaa niskaani. En enää kertakaikkiaan jaksa.

Olen aivan ristitulessa ollut jo monta vuotta ja en enää vain jaksa. Haluan normaalin elämän ja ihania kohtaamisia perheen kanssa mutta minun perheeni vie minut ennenaikaisesti kyllä hautaan.

Aviomieheni on ainoa tukipilarini ja saa valitettavan usein haukut niskaansa kun yrittää pitää minun puoliani asioissa.
Olen kiitollinen hänestä ja hänen takiaan jaksan huomiseen tätä elämää❤️

Kiitos kaikille jotka jaksoivat lukea ja rauhallista syksyä. Olisi mukava kuulla muidenkin tarinoita jaksamisesta.