Do dii, uusi viikko, uudet kujeet.
Simppa on filkkansa pudottanut ja matka jatkuu. Tapsa ja Kisse rinta rinnan kohti Kapkaupunkia. Viimeisin nopeustieto Tapsa 5.1 solmua ja Kisse lounaasta 6.8. Perän takaa tuuli molemmilla, jos Windyyn on luottaminen.
GGR vko 45
80
1798
Vastaukset
- Anonyymi
Kirsten on jo 5 mpk edellä, joten lienee selvää, että hän on ensin Donin luona. Mitähän Don tekee, jos sattuu tulemaan kaksi yhtä aikaa? Eikös tuossa ollut pakollinen juttutuokio hänen kanssaan?
Uskon, ettei ongelmaa tule, vaan Kirsten on muutaman tunnin edellä.- Anonyymi
Kirstenillä on melkein kaikki edut puolellaan:
- Tänään parempi tuuli kuin Tapiolla
- Ilmeisen nopea vene, jonka Donin nopeustilastot vahvistavat
- Kotoisin Etelä-Afrikasta, joten rannassa sukulaisia ja tuttavia. Lisännee motivaatiota.
Tapiolla on ainakin yksi etu. Kun lähestyvät Kapkaupunkia, tuuli moinannee. Mutta tulee Tapiolla enemmän sivulta, kun Kirstenillä perästä. Tuosta Tapio voi saada nopeusetua.
Kielhalen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

KielhalenNyt jo 10 mpk edellä ja vauhtia Kirstenillä toista solmua enemmän. Taitaa tullakin useamman tunnin ennen Tapiota?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt jo 10 mpk edellä ja vauhtia Kirstenillä toista solmua enemmän. Taitaa tullakin useamman tunnin ennen Tapiota?
Ja kun ero on 1600 UTC taas 5 mpk, niin aika turha tässä lienee arvailla, kumpi on ensin Kapkaupungissa. Ties vaikka saataisiin maalikameraratkaisu ja yhteishaastattelu.
Sääntöjen mukaan Tapiolle pitäisi muuten tulla aikasakkoa siitä, ettei Lanzarotella ollut jättää filmimateriaalia. Toivottavasti nyt on jotain annettavaa.
- Anonyymi
Patin tuuliperäsin on rikki. Skuutti - pinna viritys käytössä. Loppuuko kisa vai saako korjattua?
- Anonyymi
Ei kisa tuohon lopu. Skuutista pinnaan toiminee riittävän hyvin, jos on moiseen perehtynyt, vaikka tasoitusta ehkä antaakin. Myötäiset voivat olla hankalia.
- Anonyymi
Donilta tuli juuri päivitys, että Kirsten on purjehtimassa 1,5 - 2 solmun vastavirtaan.
Trackerissä on myös virtojen näyttö, ja näin sen mukaan näyttää olevan. Tuo syö huomattavasti hänen vauhtiaan.
Noilla käytettävissä olevilla istrumenteilla virran havaitseminen ei kyllä olekaan helppoa.
Jos olisi GPS, niin sen nopeusnäyttöä ja lokia vertaamalla sen havaitsisi helposti.
Kielhalen - Anonyymi
0400 UTC Tapio ja Kirsten olivat ihan tasoissa. Nyt 0800 UTC Kirsten on 8 mpk edellä. Tainnut Tapio killua lähes paikallaan?
Saa nähdä alkaako jompi kumpi ajaa koneella. Turhauttavaa varmaan tämän sivukoukkauksen takia pläkässä killua. Hehän saavat käyttää vapaasti 25 litraa dieseliä kisan aikana. Toisaalta olisi hiukan nolo ajaa koneella, kun on näin tiukka kisatilanne.- Anonyymi
Tapion hetkellinen nopeus 0,9 ja Kirstenin 2,9 solmua. Voi kestää pitkään viimeiset 40 mpk. Tuulen pitäisi kyllä piakkoin parantua.
Eikös Tapiolla ollut jonkun mukaa periaatepäätös olla ajamatta koneella? Aika typerää, jos noin on. Säännöt kuitenkin sallii käyttää 25 l dieseliä ilmaiseksi ja enemmänkin vain pienellä sakolla. - Anonyymi
Kai se polttoaine jossain kohdassa kannattaa käyttää. Loppusuoralla se oli muistaakseni kielletty. Voi olla, että sanktioitukin löpö on järkevämpi hyödyntää kuin tuoda perillle asti.
- Anonyymi
Nyt Tapion nopeus 4 kn, mutta eteläkaakkoon. Maali on idässä. Kirtenillä oikea suunta, mutta 1,6 kn.
Ihmettelen, pitäisi olla Ventusksyn mukaan 5-7 m/s lännestä, eli kuuden-seitsemän tunnin siivu. Aivan Kapkaupungin edustalla kyllä tuuli loppuu illan suussa lähes tyystin.- Anonyymi
Mistäs nuo nopeudet ovat? Trackeri näyttää Tapiolle 4,5 ja Kirstenille 3,3 solmua, mutta Tapio ajaa melkein poikittain kohti Kirsteniä, joka ajaa kohti merkkiä.
Vielä on Kirstenillä vajaat 30 mpk jäljellä ja ennuste kevyttä. Meneeköhän yöhön? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistäs nuo nopeudet ovat? Trackeri näyttää Tapiolle 4,5 ja Kirstenille 3,3 solmua, mutta Tapio ajaa melkein poikittain kohti Kirsteniä, joka ajaa kohti merkkiä.
Vielä on Kirstenillä vajaat 30 mpk jäljellä ja ennuste kevyttä. Meneeköhän yöhön?Samasta paikasta, mutta pari tuntia aiemmin. Taas oli päivityksessä viivettä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samasta paikasta, mutta pari tuntia aiemmin. Taas oli päivityksessä viivettä.
Nyt Tapio Marinetrafficissa. Kirsten vielä pelkästään satelliitin kautta, joten ei nopeutta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt Tapio Marinetrafficissa. Kirsten vielä pelkästään satelliitin kautta, joten ei nopeutta
Minulla molemmat satellitin kautta vasta.
- Anonyymi
5 mpk enää Tapio perässä. Eiköhän näköyhteys jo ole. Aika paljon kovempaa näyttää Tapio nyt pääsevän, kun leikkaa sopivasti. Luulisi Kirstenin kohta reagoivan.
Tapion veneen nimi Ais:ssa: GGRSOLOSAILORASTERIA - Anonyymi
Mitä ihmettä tapahtuu? Ensin Tapio tulee kauhealla vauhdilla ja ottaa Kirstenin kiinni. Sitten yhtä äkkiä hän alkaakin ajaa hitaammin kuin Kirsten. Antaako Tapio kohteliaana miehenä naisten mennä ensin?
- Anonyymi
Tätä Tapiokin ihmetteli omassa haastattelussaan.
Ilmeisesti kyse oli vain siitä, että Kirstenin genaakkeri alkoi vetää vähän paremmin.
Genaakkeri on aika tehoton purje, jos tuuli tulee lähes perästä.
Kielhalen
- Anonyymi
Rannan tuntumassa ei enää tuule lainkaan. Tapiolla on alle neljä mailia viivalle, mutta nopeutta on puolesta solmusta yhteen. Tässä menee aamuun saakka. Öitä!
Siimajalka - Anonyymi
Hmmm, nythän näyttäisi Tapio menneen reilusti ohi.
- Anonyymi
… koska siirtyi koneajoon jo hiukan ennen haastattelutuokiota.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
… koska siirtyi koneajoon jo hiukan ennen haastattelutuokiota.
Tapionhan ei pitänyt käyttää konetta lainkaan!
Kuten jo monta päivää sitten arvelin Donin kuvitelmat, että Kirsten ehtisi Kapkaupunkiin jo maanantaina olivat ylioptimistisia. Taisi mennä keskiviikon puolelle? Mitkä olivat ajat? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tapionhan ei pitänyt käyttää konetta lainkaan!
Kuten jo monta päivää sitten arvelin Donin kuvitelmat, että Kirsten ehtisi Kapkaupunkiin jo maanantaina olivat ylioptimistisia. Taisi mennä keskiviikon puolelle? Mitkä olivat ajat?Ööö, Kirstenhän oli siellä jo myöhään tiistai-iltana, ja Tapio muutamia tunteja sen jälkeen keskiviikon puolella.
Kyllähän koneajon suhteen mieli muuttuu, kun lillii puoli päivää näköetäisyydellä kohteesta. Haastattelun mukaan joutui ajamaan partansa kahdesti, koska otaksuinitsekin saapuvansa jo maanantaina valoisan aikaan.
Siimajalka - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ööö, Kirstenhän oli siellä jo myöhään tiistai-iltana, ja Tapio muutamia tunteja sen jälkeen keskiviikon puolella.
Kyllähän koneajon suhteen mieli muuttuu, kun lillii puoli päivää näköetäisyydellä kohteesta. Haastattelun mukaan joutui ajamaan partansa kahdesti, koska otaksuinitsekin saapuvansa jo maanantaina valoisan aikaan.
SiimajalkaOnkos siis elefantin lentokin nähty? Senhän piti Eeron mukaan olla todennäköisempää kuin Tapion koneajo.
Ajoiko Tapio koko yön koneella? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onkos siis elefantin lentokin nähty? Senhän piti Eeron mukaan olla todennäköisempää kuin Tapion koneajo.
Ajoiko Tapio koko yön koneella?Selvästikin ajoi koneella, Marine trafficin tiedoista päätellen ajoi tasaista neljää solmua suoraan vastapläkään. Ehkä on kone käynnissä vieläkin.
Jos taas vertaa Kirsteniin, niin tämä näyttää luovivan tai lillivän äärimmäisen hitaasti, nyt 12 UTC kohti länttä.
Eroa Tapioon on kartasta mitaten 25 mpk. Nyt Tapio pyöriin Hyväntoivonniemen edustalla, ehkä ottaa näyttävää kuvamateriaalia.
Siimajalka - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Selvästikin ajoi koneella, Marine trafficin tiedoista päätellen ajoi tasaista neljää solmua suoraan vastapläkään. Ehkä on kone käynnissä vieläkin.
Jos taas vertaa Kirsteniin, niin tämä näyttää luovivan tai lillivän äärimmäisen hitaasti, nyt 12 UTC kohti länttä.
Eroa Tapioon on kartasta mitaten 25 mpk. Nyt Tapio pyöriin Hyväntoivonniemen edustalla, ehkä ottaa näyttävää kuvamateriaalia.
SiimajalkaTapio tosiaan ajoi filminjättöön koneella, sammutti haastattelun ajaksi ja starttasi taas lähtiessään. Moottorin käyttö ei kuitenkaan ollut selitys etumatkan kaventumiselle, mutta Tapion spinnu vs Kirstenin genaakkeri oli. Kirstenin valot olivat vielä näkyvissä, kun Tapio ylitti linjan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tapio tosiaan ajoi filminjättöön koneella, sammutti haastattelun ajaksi ja starttasi taas lähtiessään. Moottorin käyttö ei kuitenkaan ollut selitys etumatkan kaventumiselle, mutta Tapion spinnu vs Kirstenin genaakkeri oli. Kirstenin valot olivat vielä näkyvissä, kun Tapio ylitti linjan.
Tuon ymmärsit väärin päin. Kirstenillä oli spinnu ja siksi hän oli ennen Tapiota haastattelussa. Tapio lilli sillä aikaa noin viiden mailin päässä linjasta. Sitten käynnisti puolen yön jälkeen koneen ja ajoi haastatteluun.
Tuolloin Kirsten oli jatkanut purjein ja valot näkyivät. Koska Tapio käynnisti koneen uudelleen hän pääsi Kirstenistä ohi ja selvästi edelle. Koneella hän ajoi Hyväntoivonniemelle saakka.

SiimajalkaPuolen yön jälkeen Suomen aikaa, siis 22.33 UTC käynnistyi kone.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuon ymmärsit väärin päin. Kirstenillä oli spinnu ja siksi hän oli ennen Tapiota haastattelussa. Tapio lilli sillä aikaa noin viiden mailin päässä linjasta. Sitten käynnisti puolen yön jälkeen koneen ja ajoi haastatteluun.
Tuolloin Kirsten oli jatkanut purjein ja valot näkyivät. Koska Tapio käynnisti koneen uudelleen hän pääsi Kirstenistä ohi ja selvästi edelle. Koneella hän ajoi Hyväntoivonniemelle saakka.
SiimajalkaKirstenin eilistä videota kun katsoo, niin ei näy spinnupuomia eli oli genaakkeri.
Tuon takia Kirstenillä ei oikein kulkenut kun lähestyi Kapkaupunkia, koska tuuli tuli lähes perästä. Tapio sai silloin melkein kiinni, kun hänellä tuuli oli enemmän sivusta. Sitten kun Tapio alkoi ajaa samaan suuntaan kuin Kirsten, alkoikin jäämään. Kirstenillä on nopea vene. Vai mikä lie ollut, sitähän me emme tiedä.
- Anonyymi
Tapio ja Kirsten siis olivat lähes 3 vrk Simonin perässä. Pat on n. 100 ja Abhilas sekä Damien n. 200 mpk perässä. Ilmeisesti pääsevät vauhdilla eli ajassa ovat alle 2 vrk Kirstenistä. Erot ovat siis taas kutistumassa. Tosin takaisin etelään voi olla aluksi tuskaista noilla kolmella ja ero kasvaa takaisin.
- Anonyymi
Pitkänlinjan katsastajana ja pursiseura-aktiivina minua erityisesti lämmitti veneen saapuminen suomalaisen pursilipun alla Etelä-Afrikkaan.
Tästä Tapionkin suoritteesta näkee sen, mikä kallisarvoinen merkitys pursiseuratoiminnalla, katsastuksilla ja navigointikoulutuksilla on pienen pohjoisen maan purjehduskulttuurille.
Ilman niitä ei juuri kukaan suomalainen olisi käynyt oikein missään purjeveneellä. Ei Duncker Antarktiksella, eivät Salmi ja Harkimo BOC:ssa, ei Huusela Vendee Globessa jne.
Kaikki tämä, aivan kaikki, on pursiseurojen aktiivisen toiminnan tulosta.
Unelmoikaa, katsastakaa ja olkaatte aktiivisia Seuroissa ja kaikki on mahdollista!- Anonyymi
Päivän parodia menee sikäli ohi, että Tapiolla oli perälippuna kauppalippu, ei pursiseuran lippua, vaikka vene lienee leimassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Päivän parodia menee sikäli ohi, että Tapiolla oli perälippuna kauppalippu, ei pursiseuran lippua, vaikka vene lienee leimassa.
Vaikka kuinka sitä Tapion lippua katselee, niin NJK:n lippu se on.
- Anonyymi
Jos tarkkaan seurasi, huomasi kuinka sukeltaja kävi suorittamassa runkokatsastuksen pysähdyksen aikana. Kamerassa myös vilahti kumivasaramies sammuttimen kanssa näpräämässä. Tuoreiden leimojen kanssa on hyvä lähteä Etelämerellä.

Se Donin ilme kun kesken Tapsan haastattelun sivuikkunaan liimattiin vuoden 2023 Katsastustarra ja mastontyveen tuore Trossi -merkki. Saariston siistinäpitotarraa ei varmaan ollut?
- Anonyymi
Aikalailla taas trackeri sekoilee. Väittää, että Pat on vain 18 mpk Tapion perässä. Ilmeisesti luulee jo Patin käynneen Kapkaupungissa ja Tapion menneen turhan länteen?
Damienillä mennee alle vrk Kapkaupunkiin eli on n. 1,5 vrk Tapiosta. Saattaa päästä etelään ennen pläkääkin.- Anonyymi
Simon taitaa nyt karata pahasti. Muu kärkijoukko kasaantuu, kun Kirsten ja Tapio eivät etene kaakkoon vastatuulen takia vielä pariin päivään ja muut pääsevät vauhdilla käymään Kapkaupungissa.
- Anonyymi
Patin kisa on ohi. Ei ole tarvittavia tuuliperäsimen varaosia mukana. Ei jatka chichester - luokassa.
Kielhalen- Anonyymi
Olikos viime kisassa tällaisia tuuliperäsin ongelmia? Nythän ei edes vielä ole ollut yhtään kovaa keliä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olikos viime kisassa tällaisia tuuliperäsin ongelmia? Nythän ei edes vielä ole ollut yhtään kovaa keliä.
Kyllä silloinkin jäi 2-3 tyyppiä Atlantin rannoille niiden takia.
- Anonyymi
Tapio on taas kiristänyt purjeensa luoviasentoon.
Jostain syystä Kirsten ajaa edelleen sivutuuleen, vaikka oikea suunta löytyisi tuulen silmästä. Hakeeko taas jotain etelämpää?- Anonyymi
Molemmat ajavat niin ylös kuin suinkin on järkevää, luulen. Koska itätuuli näyttää kiertyvän oikealle, niin pohjoisempana olevalle tuulen suunta on epäsuotuisampi kuin etelämpänä olevalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Molemmat ajavat niin ylös kuin suinkin on järkevää, luulen. Koska itätuuli näyttää kiertyvän oikealle, niin pohjoisempana olevalle tuulen suunta on epäsuotuisampi kuin etelämpänä olevalle.
Yksi mahdollinen vastaus saattaa olla edessä oleva virtapyörre, jonka näkee trackerin Currents-näkymällä. Virtapyörre näyttää pysyvän päivästä toiseen suunnilleen samalla kohtaa, ja voimakkuus lienee 1,5 - 2 solmua. Kirsten ajoi sitä vasten mennessään Kapkaupunkiin, ja Don:kin ihmetteli sitä. Nykykurssilla Kirsten saattaisi saada myötävirtaa, kun Tapiolle virta olisi vastainen. Päivän - kahden päästä selvinnee, kuinka kävi.
Kielhalen
- Anonyymi
Trackerin mielestä Damien on vain 85 mpk Tapion perässä, vaikka Damienilla on vielä 30 mpk Kapakaupunkiin ja Tapio on jo 140 mpk sieltä, tosin ei läheskään reitin suuntaan.
Pääsevätkö Abhilas ja Damien oikaisemaan lähempää rantaa reitin mukaisesti?
Miksiköhän Damien on tehnyt vendan, vaikka toinen halssi veisi suoraan merkille? - Anonyymi
Kannattaa katsoa Tomyn haastattelu Facebookista. On aivan kypsä ja täynnä koko kisaa ja kaikki on päin peetä. Itkupotkuraivarit sai ja järjestäjä (Don) on ihan syvältä. Loppukaneetti Donilta tosi upea. "Tää oli hauskaa"
Mikähän äijää noin pahasti pänni? Oli sitä mieltä että ihan tuurikauppaa - no kun Kirsteniä ja Tapioa kuunteli, reitinvalinta ei ollut lainkaan tuurikauppaa. Harkittu, vaikkain päätyivät aivan eri reiteille. Mutta kokemus noille reiteille ohjasi.- Anonyymi
Ja jostain syystä Simonilla ollut tuuria Lanzarottelta saakka. Ja Damianillakin ollut tuuria kun noin saanut kiinni. Ja selkeästi Kirsten ja Tapiokin tuurihaukkoja.
Vai mitä? - Anonyymi
Todella tuntui Abhilashia pännivän. Siis haluaisi säätietoja ja tietoja toisten sijainnista,koska muuten kyse ei ole kisasta, vaan arpajaisista. Mutta ei kuitenkaan halunnut tietää sijoituksia, kun Don olisi ne kertonut - kuten muillekin.
Kaikki poikkeamiset satamissa ovat myöskin jonninjoutavaa ajanhaaskuuta. - Anonyymi
Tapion haastattelusta päätellen oli juurikin tuuria, että Tapio ei jäänyt pläkään, mutta Abhilas ja Damien jäivät. Ei Tapiolla ollut kertomansa mukaan tietoa, joilla aktiivisesti välttäisi pläkän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tapion haastattelusta päätellen oli juurikin tuuria, että Tapio ei jäänyt pläkään, mutta Abhilas ja Damien jäivät. Ei Tapiolla ollut kertomansa mukaan tietoa, joilla aktiivisesti välttäisi pläkän.
En nyt ihan pelkästään tuuriksi sitä ottanut, kun Tapio pohti lähteekö etelän kautta vaiko isoympyrää pitkin. Ja jossain puhelussa aiemmin sanoi seuranneensa tiukasti ilmapuntaria ettei ilmanpaine lähde nousemaan, eli purjehdi korkean selännettä kohden, vaan poispäin. Tapiohan jotui kurvailemaan kohti pohjoista tämän takia. Kirsten taas purjehti riittävän etelään saadakseen suotuisat (tilastollisesti) tuulet ja otti huomattavasti pidemmän matkan näin. Ja varmasti seurasi tuulen suuntaa ja ilmanpainetta.

Sääilmiöt kuitenkin liikkuvat paljon noita veneitä nopeammin eli pläkän välttely omien havaintojen perusteella on aika tuuripeliä. Olihan Tapiollakin hitaita kohtia, jolloin ei olisi voinut tehdä mitään, jos olisi pläkä tullut päälle, kuten kävi Abhilakselle ja Damienille.
- Anonyymi
En kyllä huomannut mitään itkupotkuja. Oli ihan hyvätuulinen, mutta oli tiukka viesti Donille, joka ei selvästikään sitä halunnut kuunnella.
Viittasi myös, että joku saa tietoja. Tapio? Ainoa, jolla on säännöllinen yhteys maatiimiin.
Saa nähdä mitä loput viestivät. Abhilashan kertoi kaikkien hänen takanaan jakavan hänen mielipiteensä "kisasta".
Sanoi myös, että jotkut (kärkikolmikko?) eivät jaa muille mitään tietoa.
Vertasi monta kertaa 2018 kisaan, jota piti kovin erilaisena. Silloinhan sai koko hänen kisansa ajan saada maatiimiltä kaikki tiedot trackeristä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En kyllä huomannut mitään itkupotkuja. Oli ihan hyvätuulinen, mutta oli tiukka viesti Donille, joka ei selvästikään sitä halunnut kuunnella.
Viittasi myös, että joku saa tietoja. Tapio? Ainoa, jolla on säännöllinen yhteys maatiimiin.
Saa nähdä mitä loput viestivät. Abhilashan kertoi kaikkien hänen takanaan jakavan hänen mielipiteensä "kisasta".
Sanoi myös, että jotkut (kärkikolmikko?) eivät jaa muille mitään tietoa.
Vertasi monta kertaa 2018 kisaan, jota piti kovin erilaisena. Silloinhan sai koko hänen kisansa ajan saada maatiimiltä kaikki tiedot trackeristä.No kyllä se oli ihn kypsä. Ja mitä sitä valittamaan jos toiset ei jaksa roikkua hfllä? Jos ei tykkää NORista, miksi lähteä kisaan. Ja oli sitä mieltä myös että ihn syvältä nämä pakolliset media gatet. Ei tajua että tämä on Donin kisa. Vain ja ainoastaan. Protestit ja kaikki muut käsittelee Don. Oli aika erilainen Damienin haastattelu
- Anonyymi
Kai tässäkin kannattaa etelään mennä, koska tämänkin korkeapaineen pohjoispuolella tuulee idästä ja eteläpuolella lännestä. Ja tähän nähden parempi Kirsteninkin ajaa sinne minne ajaakin.
Se ongelma tuossa kuitenkin tulee vastaan, että korkeapaine matkaa kaakkoon ja lopulta sen eteläpuolitse ei pääse kulkematta kielletyn boksin kautta (44° leveyspiiristä etelään 40°E pituuspiiristä länteen. Ja siihen väliin näyttää mahtuvan myös silkkaa myrskyä.
Siimajalka - Anonyymi
Pottumaiset tuulet Tapiolla ja Kirstenillä. Lauantaina pitäis helpottaa, ainakin Windy näyttää että kääntyy länteen.
- Anonyymi
On todella. Simon ottaa 200mpk kaulaa lisää sillä välin ja Damien ottaa kiinni molemmat. Tomysta ei taida olla enään kilpailijaksi tuolla asenteella.
- Anonyymi
Simon on ensimmäistä kertaa Etelänmerellä, varmaan kohta alkaa jännittää,, itseä ainakin alkaisi.
Kirstenillä on ainakin metriä pidempi masto, vauhtia piisaaa, mutta kestääkö "rahkeet" knokdowneja.
Kisa alkaa käydä jännittäväksi viikon parin päästä.
-Kalexi - Anonyymi
Nyt ei taas träkkeri oikein ymmärrä kisan juonta. Kyllähän Kirsten jollain laskutavalla on akanut poispäin maalista, mutta että mariseva Abhilash olisikin hänen edellään ei ole tosielämästä. Toki tämä tuo esiin sen, että Kapkaupunki on järkevään pallonkiertoreittiin nähden auttamatta sivussa.
- Anonyymi
Damien ja Abhilash nousevat kohisten. Selvisivät Kapkaupungista ilman pläkää. Etenkin Kirstenillä mennyt Kapkaupungin jälkeen todella huonosti, yksi päivä meni ihan harakoille, ettei vene kulkenut oikein mihinkään. Senkin jälkeen ajanut lähes poikittain oikeaan suuntaan nähden. Tracker on armoton, se laskee todellista jäljellä olevaa matkaa.
Kilpapurjehdus on tuurilaji, mutta kuitenkin parhaat yleensä ovat keulilla lopussa.

KielhalenTuulen pitäisi kääntyä huomiseksi ja Damien pääsee jo nyt aika hyvään suuntaan. Meneekö ohi oikeastikin Kirstenistä ja mahdollisesti Tapiostakin.
Simonille taitaa tulla kisan ekat myräkät viikonlopun aikana.
- Anonyymi
Tilanne on samankaltainen kuin Trinidad saaren jälkeen. Etelään kannattaisi tilastollisesti pyrkiä, mutta hetkittäistä riemua saattaa tuoda pohjoisempikin reitti.
- Anonyymi
Damien lähti pohjoiseen. Mikähän logiikka vendassa oli? Säätietoja katsosessa tuli kyllä mieleen kannattaako tuolta Damienin paikkeilta mihinkään lähteä, kun aamulla pääsee hyvässä avotuulessa reitin suuntaan.
Kovin eteläistä reittiä ei VDH mennyt viimeksi, vaikkei täytynyt Kapkaupungissa käydä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Damien lähti pohjoiseen. Mikähän logiikka vendassa oli? Säätietoja katsosessa tuli kyllä mieleen kannattaako tuolta Damienin paikkeilta mihinkään lähteä, kun aamulla pääsee hyvässä avotuulessa reitin suuntaan.
Kovin eteläistä reittiä ei VDH mennyt viimeksi, vaikkei täytynyt Kapkaupungissa käydä.Damien luovii, jolloin edetään kohti Tasmaniaa. Nyt juuri Damien on pläkässä, eli sama kai mihin nyt juuri ajaa, mutta pari seuraavaa päivää pääsee mukavassa myötäisessä länteen. Sitten valtava pläkä jonka jälkeen pääsee ajamaan eteläkaakkoon. mutta mahdollisesti mekoisessa myräkässä.
- Anonyymi
Kannattaa vilkaista trackerin Currents-näkymää.
Tapio ajaa vastavirtaan, Kirsten myötävirtaan.
Tapion vauhti 3,9 Kirstenin 6,7. Windyn mukaan tuulissa ei kovin suurta eroa ole.
Jos tämä on se, mihin Kirsten pyrki, niin paljon kyllä menetti tähän pyrkiessään Tapioon nähden.
Mielenkiintoista nähdä mikä on tilanne tämän virtapyörteen jälkeen.
Kielhalen- Anonyymi
Kirstenin vauhti on 8,0. Onko se paljon vai vähän?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirstenin vauhti on 8,0. Onko se paljon vai vähän?
Se on paljin, mutta ei kerro juuri mitään hänen vauhdistaan, koska on hetkellinen nopeus.
- Anonyymi
En ymmäärrä virtojen sielunelämästä juuri mitään, mutta Windyn mukaan ne pysyvät paikoillaan. Jos niin on, niin sittenhän noista saa meloiset hissit, jos niiden sijainnit ovat tiedossa. Kolmea solmua näyttäisi olevan virta, Tapiolla vastaan ja Kirstenillä myötään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on paljin, mutta ei kerro juuri mitään hänen vauhdistaan, koska on hetkellinen nopeus.
4h keskiarvo Donin mukaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
4h keskiarvo Donin mukaan
Kiitokset korjauksesta. Joskus Kanarian kieppeillä puhui ymmärtääkseni toisin, siis jotenkin suuntaan ”during one second”, mutta parempi tietysti jos on neljän tunnin keskiarvo.
- Anonyymi
Kisa jatkuu mielenkiintoisena. Kirsten ja Damien pääsevät parhaillaan oikeaan suuntaan, ja parantelevat asemiaan. Simon on karussa.
Huomenna kun tuuli kääntyy lounaaseen ja kaikki pääsevät ajamaan haluamaansa suuntaan, niin 4 seuraava venettä lienevät suunnilleen 100 mailin sisällä.
Kielhalen - Anonyymi
Etenemisen perusteella Abhilashille on taas arvottu pläkää.
Minusta tällä hetkellä träkkerin lukemiin ei voi luottaa - tai varmaan kertoo jonkinlaista etäisyyttä maalliin, jotain kautta, mutta järkevien reittin ja tosiasiallisen etenemisen kannalta tilanne on hiukan samankaltainen kuin pari viikkoa sitten. - Anonyymi
On se träkkeri sekaisin: Simon olisikin edennyt 696 mpk 24 tunnissa!
- Anonyymi
Nyt jo 718 mpk / 24 h!!!!
- Anonyymi
Damienin tuuliperäsin on taas rikki. Itse on sitä mieltä, että kisa saattaa olla ohi.
Onpas ne nyt heikkoja. Mitenkähän mahtaa käydä, kun veneet pääsevät varsinaiseen keliin.- Anonyymi
Damienin edellinen ongelma oli itse aiheutettua. Hän oli porannut peräsinakseliin reiän tuplavarmistusruuville ja sen reiän kohdalta akseli katkesi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Damienin edellinen ongelma oli itse aiheutettua. Hän oli porannut peräsinakseliin reiän tuplavarmistusruuville ja sen reiän kohdalta akseli katkesi.
Itse aiheutettu oli tämäkin. Näihin ei välttämättä kannattaisi hirveästi tehdä omia virityksiä, Googlen kääntämänä:
"Damien Guillou soitti GGR-ohjaukseen ilmoittaakseen Hydrovane-peräsimensä katoamisesta tänään puolen päivän aikoihin. Peräsimen akseliin tehtiin aikaisemmat muutokset, joihin kuului alkuperäisen yksittäisen kiinnitystapin reiän poraaminen 7 mm:iin ja sen pujotus ruuvaamalla sisään kaksi koneruuvia, joista yksi kiinnitti peräsimen kummallakin puolella. Alkuperäinen pinni heitettiin pois. Näyttää siltä, että ainakin yksi koneen ruuveista on löystynyt ja peräsin luisunut irti akselista. Myös köyden turvaköysi, joka kiinnittää peräsimen veneeseen, irtosi, joten peräsin katosi. Hänellä on edelleen alkuperäinen peräsinlevy, joka on vaurioitunut aiemmin raportoidusta tapauksesta, joten hän ei halua suunnata etelään Etelämerellä tällä vahingoittuneella peräsimellä, jota on vaikea vaihtaa merellä." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse aiheutettu oli tämäkin. Näihin ei välttämättä kannattaisi hirveästi tehdä omia virityksiä, Googlen kääntämänä:
"Damien Guillou soitti GGR-ohjaukseen ilmoittaakseen Hydrovane-peräsimensä katoamisesta tänään puolen päivän aikoihin. Peräsimen akseliin tehtiin aikaisemmat muutokset, joihin kuului alkuperäisen yksittäisen kiinnitystapin reiän poraaminen 7 mm:iin ja sen pujotus ruuvaamalla sisään kaksi koneruuvia, joista yksi kiinnitti peräsimen kummallakin puolella. Alkuperäinen pinni heitettiin pois. Näyttää siltä, että ainakin yksi koneen ruuveista on löystynyt ja peräsin luisunut irti akselista. Myös köyden turvaköysi, joka kiinnittää peräsimen veneeseen, irtosi, joten peräsin katosi. Hänellä on edelleen alkuperäinen peräsinlevy, joka on vaurioitunut aiemmin raportoidusta tapauksesta, joten hän ei halua suunnata etelään Etelämerellä tällä vahingoittuneella peräsimellä, jota on vaikea vaihtaa merellä."Millä seuduin susie teki kuperkeikan 2018 kisassa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millä seuduin susie teki kuperkeikan 2018 kisassa?
Pari tuhatta mpk ennen Kap Hornia. Melko lähellä paikkaa, jossa VDH teki samat lähes kuukautta aiemmin. VDH:n vauhdilla kärki on tuolla 2 kk päästä.
https://yb.tl/ggr2018# - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse aiheutettu oli tämäkin. Näihin ei välttämättä kannattaisi hirveästi tehdä omia virityksiä, Googlen kääntämänä:
"Damien Guillou soitti GGR-ohjaukseen ilmoittaakseen Hydrovane-peräsimensä katoamisesta tänään puolen päivän aikoihin. Peräsimen akseliin tehtiin aikaisemmat muutokset, joihin kuului alkuperäisen yksittäisen kiinnitystapin reiän poraaminen 7 mm:iin ja sen pujotus ruuvaamalla sisään kaksi koneruuvia, joista yksi kiinnitti peräsimen kummallakin puolella. Alkuperäinen pinni heitettiin pois. Näyttää siltä, että ainakin yksi koneen ruuveista on löystynyt ja peräsin luisunut irti akselista. Myös köyden turvaköysi, joka kiinnittää peräsimen veneeseen, irtosi, joten peräsin katosi. Hänellä on edelleen alkuperäinen peräsinlevy, joka on vaurioitunut aiemmin raportoidusta tapauksesta, joten hän ei halua suunnata etelään Etelämerellä tällä vahingoittuneella peräsimellä, jota on vaikea vaihtaa merellä."Hyvin erikoinen juttu! Damien on kuitenkin ilmeisesti harjoitellut paljon, mutta kuitenkin tuo hajosi kolmesti ensimmäisen 8000 mpk matkalla, johon ei edes osunut lainkaan kovempia kelejä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvin erikoinen juttu! Damien on kuitenkin ilmeisesti harjoitellut paljon, mutta kuitenkin tuo hajosi kolmesti ensimmäisen 8000 mpk matkalla, johon ei edes osunut lainkaan kovempia kelejä.
Ei kai tuo mikään harjoittelukysymys ole. Asennus peräpeiliin oli huono: kiinnitys kesti kasassa pari päivää. Sen jälkeen ajoi kuutisen tuhatta mailia, minkä jälkeen akseli petti, ilmeisesti sitten siksi, että itse tehty parannusviritys olikin heikennys.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kai tuo mikään harjoittelukysymys ole. Asennus peräpeiliin oli huono: kiinnitys kesti kasassa pari päivää. Sen jälkeen ajoi kuutisen tuhatta mailia, minkä jälkeen akseli petti, ilmeisesti sitten siksi, että itse tehty parannusviritys olikin heikennys.
Luulisi, että olisi hajonnut jo harjoitellessa ja silloin korjattu ainakin kiinnitys peräpeiliin. Ei tuo kisa toistaiseksi ole ollut mitenkään olosuhteiltaan haastava.
Kyseessä kuitenkin ilmeisen osaava tiimi kun Damienkin on ollut Le Camin venettä rakentamassa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005368672Aamuseuraa/rehevää naista
uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo5370824h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?102231Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy1701260Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja17926Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.40794Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57762Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?72744- 46725
En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.36657