Ei ole ihme, että kristittyjen määrä on niin pieni!

Tosikristittyjen määrä on todella pieni, enkä laske tähän tapakristittyjä mukaan.
Tosikristityistä pieni osa on vanhoillislestadiolaisia.
Ja vanhoillislestadiolaisten määrä se vasta pieni onkin.

Olen itse ollut vl, mutta nyt silmäni ovat auenneet sille, miten älytön tämä koko usko oikeastaan on. Ennen nimittäin ihmettelin, miksi niin harvat haluaa uskoa Jeesukseen. Kannattaahan tuo nyt edes varman päälle uskoa, sillä tällä tavalla on luvattu taivaan koti.
Enää en voi näin yksinkertaisesti uskoa. Miksi näin?
Syytä voidaan hakea ihan Raamatun lehdiltä. Kun olen omatoimisesti sitä lukenut ja Raamatun selityksiinkin tutustunut, se on alkanut tuntumaan ihan älyttömältä eepokselta. Pahin kompastuskivi mun kohdalla oli tarina Nooan Arkista.
Kaikkihan sen tietävät, se tarinahan on ihan älytön ja herättää varmasti paljon kysymyksiä.
Miksi Jumalan piti hukuttaa koko maa? Rakastava isäkö tekee näin?
Toinen kompastuskivi on tietysti se, että nämä Nooat yms eli Raamatun mukaan ihan järjettömän kauan. Miksi eläimet eivät syöneet toisiaan? Miten kasvit selvisivät valtavien vesimassojen alla? Miksi Raamattuun edes on pitänyt laittaa tällainen epäuskottava kertomus? Sekä monia muita, joihin suurin osa kompastuu?

Enää en ihmettele, miksi niin harvat uskovat.
Olen kysellyt muilta uskovaisilta, mitä mieltä he ovat Nooan tarinasta. He vain, että ei pidä ajatella järjellä. Osa taas sanoi, että nostavat lakkia niiden kohdalla, joita eivät tajua.... Itestä ei ole siihen. Olen tullut siihen lopputulemaan, ettei Raamattu ole uskottava kirja!
53163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

Minäkin olin lapsesta saakka tapauskovainen, lähinnä pakosta. Kun en uskonut noihin tarinoihin. Ihmettelin, että miten aikuiset uskovat, vaikka aivan mahdottomia tarinoita. Aikuistuttuani rupesin ymmärtämään, kuinka erilaisia ihmiset ovat. Mutta yllättävän useilta löytyy joku juttu, mitä on vaikea ymmärtää. Lähinnä liittyy uskomuksiin. On horoskooppia, ennustusta, selvännäkijää, kaukoparantajaa ja sitten nämä uskonliikkeet. Nyt ymmärrän, että he tarvitsevat sitä itseään varten. Ikuinen elämä odottaa heitä, iso ehkä. Mutta heille uskominen on tärkeää. Vaikka järjellisiä perusteluja ei löydy. Ja todella harva edes yrittää käyttäytyä toisia kohtaan, kuten hänen oppinsa edellyttäisi. Näkyy hyvin tälläkin palstalla. Eli siinäkin mielessä, itseä varten. Eli olet aivan oikeassa.

Äänestä
  • Ite lähin kans, ku tajusin älyttömyyden. Hullua, että moni vaihtaa tämän johonkin toiseen taikauskoon. Poppaloitsutyyppejä on entisissä meikäläisissä paljon! En ymmärrä sitä, että jos tajuaa, että koko järjestelmä on kusetusta, vaihdetaan se toiseen höpöuskoon. Itestä tuli täysin uskonnoton. En usko enkeleihin, en reikiin, en äiti maahan enkä maahisiin. Se, mitä en näe, niitä en jaks palvoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Ite lähin kans, ku tajusin älyttömyyden. Hullua, että moni vaihtaa tämän johonkin toiseen taikauskoon. Poppaloitsutyyppejä on entisissä meikäläisissä paljon! En ymmärrä sitä, että jos tajuaa, että koko järjestelmä on kusetusta, vaihdetaan se toiseen höpöuskoon. Itestä tuli täysin uskonnoton. En usko enkeleihin, en reikiin, en äiti maahan enkä maahisiin. Se, mitä en näe, niitä en jaks palvoa.

    Juur niin. Samanlaisia ovat kaikki, haluavat kyylätä ja vaikuttaa ihmisten elämää. Paljon riitaista väkeä, ihme jos saa rauhassa olla. Parempi pysyä pois niistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Ite lähin kans, ku tajusin älyttömyyden. Hullua, että moni vaihtaa tämän johonkin toiseen taikauskoon. Poppaloitsutyyppejä on entisissä meikäläisissä paljon! En ymmärrä sitä, että jos tajuaa, että koko järjestelmä on kusetusta, vaihdetaan se toiseen höpöuskoon. Itestä tuli täysin uskonnoton. En usko enkeleihin, en reikiin, en äiti maahan enkä maahisiin. Se, mitä en näe, niitä en jaks palvoa.

    Jos joku haluaa evankelioida niin Pispalan pulteri on hyvä kohde henkilökunta nimittäin ja fredan terassi henkilökunta.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Jos joku haluaa evankelioida niin Pispalan pulteri on hyvä kohde henkilökunta nimittäin ja fredan terassi henkilökunta.

    Turun pitserioiden henkilöt

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Ite lähin kans, ku tajusin älyttömyyden. Hullua, että moni vaihtaa tämän johonkin toiseen taikauskoon. Poppaloitsutyyppejä on entisissä meikäläisissä paljon! En ymmärrä sitä, että jos tajuaa, että koko järjestelmä on kusetusta, vaihdetaan se toiseen höpöuskoon. Itestä tuli täysin uskonnoton. En usko enkeleihin, en reikiin, en äiti maahan enkä maahisiin. Se, mitä en näe, niitä en jaks palvoa.

    Joo juutalaisia on Intiassa kaatuolemassa budhamunkkien kanssa siellä ne etsii luvattua maata 🤩🤪

    Äänestä

  • Vl-usko on aivan järkevää, se vaan ei teille vapiksille avaudu.

    Äänestä

Kristittyjen osuus on noussut hyvinkin voimakkaasti korona- aikaa poisluettuna, mutta Lahkot on ihan kohta loppusuoralla.

Äänestä
  • Vapaat suunnat eivät edusta kristittyjä vaan ratkaisukeskeisiä huijareita.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Vapaat suunnat eivät edusta kristittyjä vaan ratkaisukeskeisiä huijareita.

    Empä ole kuullut ennen noin suurta Jumalan pilkkaa? Mietihän vähä, vaikka sitä mitä kristillisyyttä tunnistat Wellusissa.
    Tunnustaako he, kuten me Jeesuksen kaikkivaltiaaksi Herraksi, vai teetkö Jeesuksestakin valehtelijan, Raiskasi ko. Jeesus pikkutyttöjä, ja polttiko Hän tupakkaa?

    Nämä on saastaa, siksi ei niitä esiinny juuri vapaissa, kristuksen omien joukossa.

    Äänestä

  • pinnasänky kirjoitti:

    Suunnat joko edustaa Jeesusta, ei lahkoja.

    Äänestä

  • pinnasänky kirjoitti:

    Empä ole kuullut ennen noin suurta Jumalan pilkkaa? Mietihän vähä, vaikka sitä mitä kristillisyyttä tunnistat Wellusissa.
    Tunnustaako he, kuten me Jeesuksen kaikkivaltiaaksi Herraksi, vai teetkö Jeesuksestakin valehtelijan, Raiskasi ko. Jeesus pikkutyttöjä, ja polttiko Hän tupakkaa?

    Nämä on saastaa, siksi ei niitä esiinny juuri vapaissa, kristuksen omien joukossa.

    Se on yhtä paljon tai vähän jumalanpilkkaa, kuin oma retoriikkasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Se on yhtä paljon tai vähän jumalanpilkkaa, kuin oma retoriikkasi.

    Sekö ei ole Jumalan pilkkaa, kun vihaatte Jeesusta ja puhvelinne nousee synninpäästössä Jeesuksen yli.

    Taas meille se on käsitteenäkin Jumalan pilkkaa, ettette hyväksy Jumalan työtä siinä kun Hän uhrasi poikansa ristillä.

    Olette todella pimeää pakana jengiä.

    Äänestä

  • Tarkoitatko muslimeja jotka käy kirkon tiloissa ilmaista ruokaa syömässä vai juutalaisia jotka pitää tanbsii kuin David joka on kuollut kokouksia kirkon tiloissa ?

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Vapaat suunnat eivät edusta kristittyjä vaan ratkaisukeskeisiä huijareita.

    Ne on niitä ku Jeesus ajoi ulos rahan vaihtavat.....Juuda.

    Äänestä

  • pinnasänky kirjoitti:

    Empä ole kuullut ennen noin suurta Jumalan pilkkaa? Mietihän vähä, vaikka sitä mitä kristillisyyttä tunnistat Wellusissa.
    Tunnustaako he, kuten me Jeesuksen kaikkivaltiaaksi Herraksi, vai teetkö Jeesuksestakin valehtelijan, Raiskasi ko. Jeesus pikkutyttöjä, ja polttiko Hän tupakkaa?

    Nämä on saastaa, siksi ei niitä esiinny juuri vapaissa, kristuksen omien joukossa.

    Ai ei esiinny moottoripyörä jengit vapareissa hellareissa ortodokseissa mitä paskaa väännät myy varastettua kirppiksillä jne...

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ai ei esiinny moottoripyörä jengit vapareissa hellareissa ortodokseissa mitä paskaa väännät myy varastettua kirppiksillä jne...

    Voi helvetin huumekuljettajia kuljettaa varastettua Viroon Venäjälle Israeliin . Paskan ulkokuktaiset kierot.

    Äänestä

  • Kokeile käännyttää joku budha joga opettaja

    Äänestä

  • pinnasänky kirjoitti:

    Empä ole kuullut ennen noin suurta Jumalan pilkkaa? Mietihän vähä, vaikka sitä mitä kristillisyyttä tunnistat Wellusissa.
    Tunnustaako he, kuten me Jeesuksen kaikkivaltiaaksi Herraksi, vai teetkö Jeesuksestakin valehtelijan, Raiskasi ko. Jeesus pikkutyttöjä, ja polttiko Hän tupakkaa?

    Nämä on saastaa, siksi ei niitä esiinny juuri vapaissa, kristuksen omien joukossa.

    Jumala on Kaikkivaltias.
    Luuk. 22:69
    Mutta tästedes Ihmisen Poika on istuva Kaikkivaltiaan oikealla puolella." [Ps. 110:1; Mark. 13:26 ; Ap. t. 7:56; Room. 8:34; Hepr. 1:3]

    Äänestä

  • pinnasänky kirjoitti:

    Sekö ei ole Jumalan pilkkaa, kun vihaatte Jeesusta ja puhvelinne nousee synninpäästössä Jeesuksen yli.

    Taas meille se on käsitteenäkin Jumalan pilkkaa, ettette hyväksy Jumalan työtä siinä kun Hän uhrasi poikansa ristillä.

    Olette todella pimeää pakana jengiä.

    Vapaitten suuntien pääpakana raivoaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Vapaitten suuntien pääpakana raivoaa.

    Kukahan tässä on pakana? Katso peiliin.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Jumala on Kaikkivaltias.
    Luuk. 22:69
    Mutta tästedes Ihmisen Poika on istuva Kaikkivaltiaan oikealla puolella." [Ps. 110:1; Mark. 13:26 ; Ap. t. 7:56; Room. 8:34; Hepr. 1:3]

    Näin, mutta vasta Jumalan Valtakunnassa, siellä ei ole Welluja.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kokeile käännyttää joku budha joga opettaja

    Olen saanut kaksi heistä jo Jeesuksen seuraajiksi, kuten useita wellujakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ai ei esiinny moottoripyörä jengit vapareissa hellareissa ortodokseissa mitä paskaa väännät myy varastettua kirppiksillä jne...

    Sehän on Gospel riders, joka tekee lähetystyötä, myös wellu nuorisolle.

    Äänestä

  • pinnasänky kirjoitti:

    Näin, mutta vasta Jumalan Valtakunnassa, siellä ei ole Welluja.

    Kuka istuu Kaikkivaltiaan oikealla puolella.
    Luuk. 22:69
    Mutta tästedes Ihmisen Poika on istuva Kaikkivaltiaan oikealla puolella."

    Äänestä

  • pinnasänky kirjoitti:

    Sekö ei ole Jumalan pilkkaa, kun vihaatte Jeesusta ja puhvelinne nousee synninpäästössä Jeesuksen yli.

    Taas meille se on käsitteenäkin Jumalan pilkkaa, ettette hyväksy Jumalan työtä siinä kun Hän uhrasi poikansa ristillä.

    Olette todella pimeää pakana jengiä.

    Saalemin jengijohtaja on kiivas harhauttaja ja puhuu pahaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Saalemin jengijohtaja on kiivas harhauttaja ja puhuu pahaa.

    Kerroppa Saalemista lisää, minulle jengi on outo?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Kuka istuu Kaikkivaltiaan oikealla puolella.
    Luuk. 22:69
    Mutta tästedes Ihmisen Poika on istuva Kaikkivaltiaan oikealla puolella."

    Missä se aika?
    Katsotaan alkuteksti; 69. Tästä alkaen on ihmisen poika oleva istumassa istumassa Jumalan voiman oikealla puolella.

    Siinä ei mainita Jumalan kaikkivaltiaisuutta, mutta Jeesus on silloin luovuttanut, eli Hänen toisessa tulemisessaan valtansa antajalle, eli Isälle.
    1. Kor. 15:24 Sitten seuraa kaiken päätös, kun hän luovuttaa kuninkuuden Jumalalle, Isälle, kukistettuaan kaiken vallan, mahdin ja voiman.

    Daniel kirjoittaa siitä kolmessa kohdassa, että tajuaisit kalenteria.

    Tästedes, nolaat vaan itseäsi enemmän.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Tästedes, nolaat vaan itseäsi enemmän.

    Miksi minä nolaudun, Raamattuhan se nolautuu, tai Sinä, kun et osaa lukea.

    Äänestä

Hienoa, että olet lukenut ajatuksella Raamattua. Mikään ei ole tehokkaampi tie ateismiin.

Ensimmäiseen Mooseksen kirjaan sisältyvä tarina vedenpaisumuksesta pohjautuu vanhempiin babylonialaista alkuperää oleviin tarinoihin. Vanhin tunnettu versio noin 1600-luvulta eaa. kertoo kuningas Ziusudrasta, joka rakentaa laivan, kun jumalat päättävät tuhota elämän. Babylonialaisessa toisinnossa päähenkilön nimi on Atrahasis. Molemmat merkitsevät pitkäikäistä. Kuuluisa on myös samansisältöinen Gilgamesh-eepokseen sisältyvä tarina, jossa sankarin nimi on Utnapishtim.

Raamattua tosin ei tarvitse lukea edes siihen Nooaan asti, jotta löytää epäloogisuuksia. Koko paratiisitarina on järjetön kun sitä lähtee avaamaan. Ja sieltähän se synti olisi lähtenyt liikenteeseen jonka vuoksi Jeesus kuoli.

Toki jotkut näkevät Raamatun pikemminkin ohjeena hyvänä ihmisenä olemiseen, ja se suokoon, jos ei muuten siihen kykene. Näitä voivat olla juuri ne ns. tapakristityt.

Äänestä
  • WIKIPEDIA MESOPOTANIA ( SE BABYLON KATSO KARTASTA ).

    Äänestä

  • " Koko paratiisitarina on järjetön kun sitä lähtee avaamaan.

    On se järjetön.Luulis kyllä että ei oikeassa todellisessa paratiisissa syntinen paholainen vaani viattomia ihmisiä saalikseen.

    Äänestä

Kristittyjä on noin Enemmistö maapallon väestöstä yhteensä.

Äänestä
  • Tapakristittyjä kylläkin. Ei raamattua totena pitäviä kristittyjä.

    Äänestä

  • Kristittyjä kyllä, mutta ovatko sydämestään uskossa? Omavanhurskaus ei vie pitkälle, ja suurin osa kristityistä seurakunnista ovat heitä.

    Äänestä

Juutalaiset ei voi uskoa Jeesukseen se on totuus. Heillä on peite ja vikapäät ikisyntiin. Israel on lopunajan Sodoman ei sille voi mitään täyttävät syntiensä mittaa. Turha sinun on noan kanssa täällä eksyttää pysyt synagogalla siellä on rabbit satuilemassa.

Äänestä
  • Juutalaisten talmudissa kerrotaan että Jeesus kiehuu paskassa helvetissä. Kirjaimellisesti näin.

    Äänestä

> Miksi Jumalan piti hukuttaa koko maa? Rakastava isäkö tekee näin?
Toinen kompastuskivi on tietysti se, että nämä Nooat yms eli Raamatun mukaan ihan järjettömän kauan. Miksi eläimet eivät syöneet toisiaan? Miten kasvit selvisivät valtavien vesimassojen alla? Miksi Raamattuun edes on pitänyt laittaa tällainen epäuskottava kertomus? Sekä monia muita, joihin suurin osa kompastuu?

Jos olisit lukenut, tietäisit, että syy se, että kaikki maan päällä elävät olivat läpi pahoja.

Sallisiko rakastava isä pahojen jatkaa ikuisesti ja tehdä elämästä ikuisen kärsimyksen kaikille?

Ei kukaan ole elänyt järjettömän kauan, koska ei ole olemassa sellaista kuin järjettömän kauan.

Ei ollut tarvetta syödä toisia.

Kasvit ovat voineet selvitä esim. siemeninä.

Et sinä Raamattuun kompastu vaan omaan ylimieliseen "kaikkitietävyyteesi".

Äänestä
  • "Jos olisit lukenut, tietäisit, että syy se, että kaikki maan päällä elävät olivat läpi pahoja.

    Ei ole luomistyö varmaan ihan täysin onnistnut kun ihmisistä tuli käytännössä heti pahoja.

    Äänestä

  • "Et sinä Raamattuun kompastu vaan omaan ylimieliseen "kaikkitietävyyteesi".

    Kaikki on meille Jumalan lahjaa.Jos Jumala on jolle kulle lahjottanut ylimielistä kaikkitietävyyttä niin minkäs ihminen sille voi?

    Äänestä

Onhan se nyt lapsellista uskoa näkymättömään ja aineettomaan henkiolentoon, josta ei ole mitään todisteita, vain siitä kirjoitettu kirja. Yhtä hyvin voisi uskoa Harry Potteriin koska siitä on kirjoitettu myös kirja.

Äänestä
  • Huomaathan kirjoitusten sisällöistä, missä mennään. Jos uskoo omiin mielikuvitustarinoihin, miksipä ei mielikuvitusolentoihin. Ehkäpä se tuo turvaa johonkin vaivaan.

    Äänestä

  • Harry Potterissa ei ole pedofiileja kirkossa, kuten Joonas holmen.

    Äänestä

Siitä huolimatta aikamionen kristittyjen määrä ymmärtää vasta viimesellä tuomiolla että täysin turhaa ollut tässä pelissä tosissaan mukana.

Äänestä

Olin lapsena uskossa ja nyt olen jälleen uskossa. Päätin nimittäin ruveta taas uskomaan joulupukkiin. Siinäkään ei tarvitse ajatella järjellä ja tarvitsee uskoa vain yhtenä päivän vuodessa, elikkä jouluaattona.

Äänestä
  • Joulupukillakin oli poika jonka isä-pukki teurastutti niin verisesti että nuttu muuttui ihan punaiseksi. Tämän takia meillä on joulu ja saamme lahjoja, mutta vain jos uskomme pukkiin.

    Äänestä

Moni luulee yhä että kristillisyys on uskomista ja jakaa muita ihmisiä sen mukaisesti.

Kristillisyyden tarkoitus on kuitenkin vain löytää elämänilo ja energia toteuttaa itse omaa elämäänsä. Tapakulttuuri ja kulttuuri yleensä kaikessa on se mihin jokainen on tottunut lapsesta lähtien tai sopeutunut ajan myötä. Tapakulttuuri tuottaa turvallisuudentunteen kuten myös erilaiset uskonnolliset yhteisöt joita seurakunniksikin kutsutaan. Joillekin riittää että on turvallisessa ympäristössä tuttujen kanssa.

Jos kirkoissamme ei olisi alttaritaulua Jeesuksesta, emme välttämättä Jeesusta palvoisi. Kuva tekee tehtävänsä. Tämä ei ole herjaamista vaan muistutus siitä että todellinen sisältä ns. uskonnossa on henkinen hyvinvointi. Uskomisen pakko ja Jeesuksen palvominen aiheuttaa ongelmia, koska se ehdollistaa sen mikä on tärkeintä. Joku ehdollistaa toisten elämää.

Voi tämän tietysti sanoa paremminkin.

Äänestä
  • "Voi tämän tietysti sanoa paremminkin.
    Totta olisit voinut sanoa,Jos selvinpäin olisit.

    Äänestä

Tätäkään asiaa ei ihan kaikki tiedä mitä sanon.
Nämä kaikki vl-uskikset jotka on lähtenyt opiskeleen papiksi,Osasta näistä ei ole koskaan pappeja tullutkaan vaan näistä tuli ateisteja.

Äänestä
  • Syy on siinä että kirkon teologisessa opetetaan harha kolminaisuusoppi versiota, jossa Jeesuksesta tehdään Jumala, vaikka Raamattu selvästi kieltää sen. 300-luvulla keksitty kolminaisuusoppi on vienyt loputkin uskon rippeet kaikilta papeilta. Se on niin monimutkainen että jos siihen ei voi uskoa, he eivät usko enää mihinkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Syy on siinä että kirkon teologisessa opetetaan harha kolminaisuusoppi versiota, jossa Jeesuksesta tehdään Jumala, vaikka Raamattu selvästi kieltää sen. 300-luvulla keksitty kolminaisuusoppi on vienyt loputkin uskon rippeet kaikilta papeilta. Se on niin monimutkainen että jos siihen ei voi uskoa, he eivät usko enää mihinkään.

    Syy ei ole yksistään tässä,Vaan Raamatun kokonaisuudessa.

    Äänestä

"Olen tullut siihen lopputulemaan, ettei Raamattu ole uskottava kirja!"

Mielestäni näin ei voi sanoa koko Raamatusta. Uuden testamentin kertomukset Jeesuksen ihmeteoista näyttävät minusta uskottavilta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Tosikristittyjen määrä on todella pieni, enkä laske tähän tapakristittyjä mukaan.
Tosikristityistä pieni osa on vanhoillislestadiolaisia.
Ja vanhoillislestadiolaisten määrä se vasta pieni onkin.

Olen itse ollut vl, mutta nyt silmäni ovat auenneet sille, miten älytön tämä koko usko oikeastaan on. Ennen nimittäin ihmettelin, miksi niin harvat haluaa uskoa Jeesukseen. Kannattaahan tuo nyt edes varman päälle uskoa, sillä tällä tavalla on luvattu taivaan koti.
Enää en voi näin yksinkertaisesti uskoa. Miksi näin?
Syytä voidaan hakea ihan Raamatun lehdiltä. Kun olen omatoimisesti sitä lukenut ja Raamatun selityksiinkin tutustunut, se on alkanut tuntumaan ihan älyttömältä eepokselta. Pahin kompastuskivi mun kohdalla oli tarina Nooan Arkista.
Kaikkihan sen tietävät, se tarinahan on ihan älytön ja herättää varmasti paljon kysymyksiä.
Miksi Jumalan piti hukuttaa koko maa? Rakastava isäkö tekee näin?
Toinen kompastuskivi on tietysti se, että nämä Nooat yms eli Raamatun mukaan ihan järjettömän kauan. Miksi eläimet eivät syöneet toisiaan? Miten kasvit selvisivät valtavien vesimassojen alla? Miksi Raamattuun edes on pitänyt laittaa tällainen epäuskottava kertomus? Sekä monia muita, joihin suurin osa kompastuu?

Enää en ihmettele, miksi niin harvat uskovat.
Olen kysellyt muilta uskovaisilta, mitä mieltä he ovat Nooan tarinasta. He vain, että ei pidä ajatella järjellä. Osa taas sanoi, että nostavat lakkia niiden kohdalla, joita eivät tajua.... Itestä ei ole siihen. Olen tullut siihen lopputulemaan, ettei Raamattu ole uskottava kirja!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu