Se on nyt siinä. Kaupunginhallitus on mahtavan johtajamme Jarkko Malmbergin suulla määrittänyt, ettei uimahallia rakenneta tulevina vuosina. Nyt on pantu piste, eikä asiasta enää keskustella.
Nuori persuerkkimme Miko Bergbom ei vaivautunut paikalle, ilmeisesti jossakin oli tärkeämpää olla kuvaamassa pakolaiskeskusta. Varaedustaja äänesti vastaan. Sikala-asioissaankin ja jossain muuallakin ryvettynyt Pertti Hakanen ja kopla muita oli kaatamassa hankkeen.
Jos rahat ei riitä ei ne sitten riitä. Mutta tämä oli nyt tässä, eikä kannata uimahallia enää haaveilla. Sastamalaan riittää lenkkipolut ja viimeinen sammuttaa valot?
UIMAHALLI ON KUOPATTU!! KIITTI VITUSTI!!
75
1313
Vastaukset
- Anonyymi
Aika harvassa 10 000 hengen kylässä on varaa uimahalliin!
- Anonyymi
Noihan oli 1800....2400 asukkaan taajamia niin Kiikka kuin Keikyäkin. Kummallakin oli varaa rakentaa 20 m allaspituudella olevat uimahallit itsellensä jo 1970-luvulla.
Toi Kepulaisella jäsenkirjalla kaupungionjohtajaksi valittu Malmberg olisi pitänyt potkia pellolle jo vuosia sitten. Se ei ole muutakuin maajussien asiaa ajanut.
- Anonyymi
Uikaa järvessäÄäliöt!
- Anonyymi
Huittisisa on halli ja kertaalleen jo korjattukin. Ja mitä tolla Prismallakaan mitään tehdään. Nuutilankujalta tai Veturista saman olsi saanu kalliimalla.
- Anonyymi
Prisma tuli vahingossa sijoitettua aika syrjäiseen paikkaan. Jää katveeseen tuonne maavallien taakse.
Asiakkaita ei ole läheskään niin paljon kuin noin suurelta S-marketilta odottaisi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Prisma tuli vahingossa sijoitettua aika syrjäiseen paikkaan. Jää katveeseen tuonne maavallien taakse.
Asiakkaita ei ole läheskään niin paljon kuin noin suurelta S-marketilta odottaisi.Syrjässä? No ei todellakaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Prisma tuli vahingossa sijoitettua aika syrjäiseen paikkaan. Jää katveeseen tuonne maavallien taakse.
Asiakkaita ei ole läheskään niin paljon kuin noin suurelta S-marketilta odottaisi.On. Joulun aikoihin lähes koko parkkipaikka täynnä, muutama ruutu oli vapaa.
- Anonyymi
Paska päätös on. Ainoo konsti millä tänne ois saatu jotain myönteistä pöhinää.
- Anonyymi
Eiköös siihen kuoppaan vois jonkinlaasen rypypaikan järjestää kun noita sateitakin nyt on.
- Anonyymi
Kaksi toimivaa uimahallia suljettu kateuden tähden mitä sitä enää kolmatta tekee suljettavaksi.
- Anonyymi
Kiikan uimahallin lauteilla sanottua: Vammalalaiset kehu tekevänsä uimahallin johon Kiikkalainen sanoi: Mitä te uimahallilla teette kun me uimmekin puhtaammassa vedessä mitä te juotte!! Vammalassa kun juotiin kokemäenjoen vettä!
- Anonyymi
Sastamalan uuteen uimahalliin tullaan ottamaan vetet suoraan Paulun lähteestä. Kaikki saadaan uida lähdevedessä, ja kiukaallekin heitetään pelkkää Paulun lähteen lähdevettä.
Se kiikkalainen akka joka on täällä marissut Kiikan kadonneesta lähdevedestä vuosia, sekin saa tulla uittamaan koppuraisia varpaitansa Sastamalan uimahallille, Paulun lähteen parantaviin vesiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sastamalan uuteen uimahalliin tullaan ottamaan vetet suoraan Paulun lähteestä. Kaikki saadaan uida lähdevedessä, ja kiukaallekin heitetään pelkkää Paulun lähteen lähdevettä.
Se kiikkalainen akka joka on täällä marissut Kiikan kadonneesta lähdevedestä vuosia, sekin saa tulla uittamaan koppuraisia varpaitansa Sastamalan uimahallille, Paulun lähteen parantaviin vesiin.Onko Vammalan poika hermona kun Kiikassa oli kommee uimahalli, oli oli oli se kommee. Jopa ministerit kävi sitä ihmettä katsomassa ja ihmettelivät ne kun kirkas lähdevesi kupli altaissa ja joivat saunassa kuupasta lähdevettä, oli ne aikoja ne!
- Anonyymi
Mukavaa nähdä, että Kiikan 70-lukulainen lähdevesiakka on voimissansa. Aina vaan muistelee sitä, kuinka Urho Kekkosen kanssa juotiin Kiikan saunalla kuupasta lähdevettä.
On ne olleet hienoja aikoja, pienelle saviselle maalaispitäjälle, ja sen ajan mökin akoille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mukavaa nähdä, että Kiikan 70-lukulainen lähdevesiakka on voimissansa. Aina vaan muistelee sitä, kuinka Urho Kekkosen kanssa juotiin Kiikan saunalla kuupasta lähdevettä.
On ne olleet hienoja aikoja, pienelle saviselle maalaispitäjälle, ja sen ajan mökin akoille.Hetkinen pätkiikö nyt Vammalan pojan muisti olikos se Kekkonen ministeri siihen aikaan kun Kiikan halli porskutti voimissaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko Vammalan poika hermona kun Kiikassa oli kommee uimahalli, oli oli oli se kommee. Jopa ministerit kävi sitä ihmettä katsomassa ja ihmettelivät ne kun kirkas lähdevesi kupli altaissa ja joivat saunassa kuupasta lähdevettä, oli ne aikoja ne!
Kukaan ei tehnyt näin, herää psykooseistasi.
- Anonyymi
On se koko perkales kun Kiikan halli pantiin kiinni kun jonkun nokkaan muka pieni hommeen käry pisti, perkales.
Monet satojentuhansien pirtit joita Vammaan keskusta-alueen liepeelle pukataan niin on pahemmassa homeessa kun kiireellä tehrään märkien villojen päälle. Kiikassa olsi hyvin uinut tämän toisen puolivuosisataa jonka Vammalaan uimahallia vatvotaan. Perkales vieköön.- Anonyymi
Entisen Kiikan alueen nykyiset 713 kpl lähinnä eläkeikäistä asukasta ovat raivoissansa. Heidän lähdevesihalli tuomittiin homekasvuston vuoksi suljettavaksi ja purettavaksi.
Ei ollut Sastamalan päättäjillä mitään osaa tässä. ELY-keskukselta kävi terveystarkastajat itiö- ja homemittareineen mittamassa arvot. Aivan mätäkuntoiseksi se halli leimattiin ELY:llä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entisen Kiikan alueen nykyiset 713 kpl lähinnä eläkeikäistä asukasta ovat raivoissansa. Heidän lähdevesihalli tuomittiin homekasvuston vuoksi suljettavaksi ja purettavaksi.
Ei ollut Sastamalan päättäjillä mitään osaa tässä. ELY-keskukselta kävi terveystarkastajat itiö- ja homemittareineen mittamassa arvot. Aivan mätäkuntoiseksi se halli leimattiin ELY:llä.Ehkä Sastamalan johto maksoi ELY:n naulaamaan mittareihinsa home-asteikon, jotta Kiikan Betonin kohtalo saatiin sinetöityä. Harjoitettiin samaa teemaa kuin Putin Ukrainassa. Jos meillä Sastamalassa ei ole hallia, niin ei sitä sovi olla myöskään kiikkalaisilla.
- Anonyymi
>Hetkinen pätkiikö nyt Vammalan pojan muisti olikos se Kekkonen
> ministeri siihen aikaan kun Kiikan halli porskutti voimissaan.
Olkoon vaikka kanisteri. Mutta kun Kekkonen tarjoo kuupasta lähdevettä saunassa, niin silloin juodaan eikä kysellä ja tarkennella titteleistä.- Anonyymi
Se on kuollut ja niin on hallikin. Kaikki mitä on jäljellä on paskaisia muistoja, joista kukaan ei välitä.
- Anonyymi
Kaikki uimahallit kiini ne suursähkönkuluttajia. Jos pidetään auki niin käyttäjät maksamaan kaikki kulut omista lompakoistaan.
- Anonyymi
Vastuullinen päätös, kumma että jotkut luulee rahat uimahallin rakentamiseen ja ylläpitoon tulee taivaasta.Tässä kylässä työpaikat ja väki vähenee,uimahalli EI tuo yhtään uutta asukasta.
- Anonyymi
Vammalassa luultiin uimahallin tipahtavan taivaasta pororantaan kun saavat vaan Kiikan uimahallin kiinni mutta ei tipahtanut .
- Anonyymi
Juntteja täynnä koko kylä ja arvoisensa johtaja. Pitäisi kehittää kaupunkia. Käännetään torin penkkejä ja istutuksia muutaman asteen verran ja käytetään siihen miljoona. Tehdään lentopallon plätkyttäjille lisää mammuttihalleja( kolmas tulossa). Ei mitään nuorille, vanhuksille. Ei mitään. Ja johtaja kyläläisten näköinen.
- Anonyymi
Onko kaikki uimarit kommunisteja kun tarvisi olla joku kolhoosi-uimahalli kun eivät suostu omaa rahaa käyttämään harrastuksiinsa itse minä maksan harrastus kuluni enkä huuda suu suurella yhteiskuntaa apuun.
- Anonyymi
Hyvä ettei tule. Vain täysi ääliö haluaisi miljoonia tappiota tuottavan hallin kuntaansa.
- Anonyymi
Sitten ääliöitä ovat kaikki muut suomalaiset kaupunkilaiset. Mutta tällä nit " fiksuja" riittää...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitten ääliöitä ovat kaikki muut suomalaiset kaupunkilaiset. Mutta tällä nit " fiksuja" riittää...
Täällä niitä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitten ääliöitä ovat kaikki muut suomalaiset kaupunkilaiset. Mutta tällä nit " fiksuja" riittää...
"Kaikissa" muissa Suomalaisissa kaupungeissa ei ole myöskään uimahallia. Se on myös heti korotus veroäyriin, kuka hemmetti haluaa moista?
Kyllä ne rahat pitää käyttää ennemmin koulujen kunnostukseen tai kokonaan uusiin kouluhin, kuten Varila. Koulutus on tärkeämpää kun joku porskuttelu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitten ääliöitä ovat kaikki muut suomalaiset kaupunkilaiset. Mutta tällä nit " fiksuja" riittää...
Vammalassa fiksuja hahahaha tää oli hyvä vitsi. On varmaan suomen typerin kylä, keskimääräinen äo on 80.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kaikissa" muissa Suomalaisissa kaupungeissa ei ole myöskään uimahallia. Se on myös heti korotus veroäyriin, kuka hemmetti haluaa moista?
Kyllä ne rahat pitää käyttää ennemmin koulujen kunnostukseen tai kokonaan uusiin kouluhin, kuten Varila. Koulutus on tärkeämpää kun joku porskuttelu.Suomessa on 108 kaupunkia. Niistä kolmessa ei ole uimahallia. Kaskinen(n.1300 asukasta), Akaa ja meidän Sastamala. Kangasala sai juuri, samoin Harjavalta. Lempäälään on tulossa. Sen lisäksi on lukematon määrä maalaiskuntia, joissa on uimahalli hyvin pienellä väestöpohjalla. Tehdään tänne vaan lisää palloiluhalleja Valepalle!
Ei tähän hiipuvaan kylään mitään saada ikinä. Ei ihme, että nuoret muuttaa pois! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa on 108 kaupunkia. Niistä kolmessa ei ole uimahallia. Kaskinen(n.1300 asukasta), Akaa ja meidän Sastamala. Kangasala sai juuri, samoin Harjavalta. Lempäälään on tulossa. Sen lisäksi on lukematon määrä maalaiskuntia, joissa on uimahalli hyvin pienellä väestöpohjalla. Tehdään tänne vaan lisää palloiluhalleja Valepalle!
Ei tähän hiipuvaan kylään mitään saada ikinä. Ei ihme, että nuoret muuttaa pois!Kaksi uimahallia oli mutta se oli liikaa ja ne oli suljettava ja mitä sitä uimahallia tekisi kun heti vaadittaisiin suljettavaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa on 108 kaupunkia. Niistä kolmessa ei ole uimahallia. Kaskinen(n.1300 asukasta), Akaa ja meidän Sastamala. Kangasala sai juuri, samoin Harjavalta. Lempäälään on tulossa. Sen lisäksi on lukematon määrä maalaiskuntia, joissa on uimahalli hyvin pienellä väestöpohjalla. Tehdään tänne vaan lisää palloiluhalleja Valepalle!
Ei tähän hiipuvaan kylään mitään saada ikinä. Ei ihme, että nuoret muuttaa pois!107 kaupunkia* Ei sillä, että se mitään eroa tekee, koska alle 30 000 asukkaan "kaupungit" eivät ole kaupunkia oikeasti nähneetkään vaan ovat ennemmin pölyttyviä kyläpahasia.
Kangasala tekee muuttovoittoa, samoin Lempäälä. Mikähän on tarkalleen lukematon määräsi, sillä Suomessa on 309 kuntaa ja 200 uimahallia. Kunnon kaupungeista saattaa löytyä useampikin uimahalli, joten suhteellisen monella maalaiskunnalla ei todellakaan ole uimahallia. Harjavalta sai uimahallinsa 10v sitten, se ei kyllä ole "juuri".
Kai tajuat, että palloiluhalleja voidaan käyttään muuhunkin aktiiviteettiin, kuin vain lentopallon pelaamiseen vai oletko noin kapeakatseinen? Yksi uimahalli ja veroäyrinkorotus ei todellakaan tulisi pitämään nuoria kunnassa. Nuoret lähtevät pois, koska Saastamalassa ei ole tarpeeksi hyviä työllistymismahdollisuuksia, kouluttamis mahdollisuuksia ja vuokrat ovat samalla tasolla joidenkin kaupunkien kanssa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
107 kaupunkia* Ei sillä, että se mitään eroa tekee, koska alle 30 000 asukkaan "kaupungit" eivät ole kaupunkia oikeasti nähneetkään vaan ovat ennemmin pölyttyviä kyläpahasia.
Kangasala tekee muuttovoittoa, samoin Lempäälä. Mikähän on tarkalleen lukematon määräsi, sillä Suomessa on 309 kuntaa ja 200 uimahallia. Kunnon kaupungeista saattaa löytyä useampikin uimahalli, joten suhteellisen monella maalaiskunnalla ei todellakaan ole uimahallia. Harjavalta sai uimahallinsa 10v sitten, se ei kyllä ole "juuri".
Kai tajuat, että palloiluhalleja voidaan käyttään muuhunkin aktiiviteettiin, kuin vain lentopallon pelaamiseen vai oletko noin kapeakatseinen? Yksi uimahalli ja veroäyrinkorotus ei todellakaan tulisi pitämään nuoria kunnassa. Nuoret lähtevät pois, koska Saastamalassa ei ole tarpeeksi hyviä työllistymismahdollisuuksia, kouluttamis mahdollisuuksia ja vuokrat ovat samalla tasolla joidenkin kaupunkien kanssa.Mitä lässytät näistä kaupungeista ja maalaiskunnista vielä. Tosiasia on, että on suuri häpeäpilkku ettei tämän kokoisessa kaupungissa ole uimahallia. Ainoastaan Akaa on samassa häpeäpaalussa.
Tajuan oikein hyvin, että halleissa voidaan pelata salibandyä, koripalloa, futsalia(tajuatko mitä se on?),sulkapalloa, pitää jumppia, lasten temppuratoja jne, jne. Tosiasia on kuitenkin, että lentopalloväki näitä isoja halleja halajaa, jotta voivat järjestää turnauksia kolmella poikittaisella kentällä. Nyt täällä on ja kaksi suurhallia ja kolmas tulossa Sylväälle.
Kapeakatseiset ihmiset eivät näe uimahallin hyviä puolia ja kaiken kansan palvelemista. Olisi sinullekin
hyvä juttu, voisit opetella uimaan aikuisuimakoulussa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä lässytät näistä kaupungeista ja maalaiskunnista vielä. Tosiasia on, että on suuri häpeäpilkku ettei tämän kokoisessa kaupungissa ole uimahallia. Ainoastaan Akaa on samassa häpeäpaalussa.
Tajuan oikein hyvin, että halleissa voidaan pelata salibandyä, koripalloa, futsalia(tajuatko mitä se on?),sulkapalloa, pitää jumppia, lasten temppuratoja jne, jne. Tosiasia on kuitenkin, että lentopalloväki näitä isoja halleja halajaa, jotta voivat järjestää turnauksia kolmella poikittaisella kentällä. Nyt täällä on ja kaksi suurhallia ja kolmas tulossa Sylväälle.
Kapeakatseiset ihmiset eivät näe uimahallin hyviä puolia ja kaiken kansan palvelemista. Olisi sinullekin
hyvä juttu, voisit opetella uimaan aikuisuimakoulussa!"Mi-mitä lässytät", käytä sitä järkeä hieman juntti, niin tajuat mistä asioista puhutaan. Se ei ole millään tapaa häpeän aihe, että kunnan johto käyttää varat viisaammin, kun tappiota tuottavaan uimahalliin. Mitä itse lässytät lentopallosta, jos tajuat, että halleissa voi pelata useita eri lajeja ja järjestää muutakin aktiiviteettia? Niiden ainut tarkoitus ei ole todellakaan palvella vain lentopallointoilijoiden tarkoitusta.
Kyllä kaikki tajuavat niiden hyvät puolet, mutta kun kyse ei ole vain siitä. Se on myös paljonko se maksaa ja kuinka suuret ovat muut uimahallista aiheutuvat kulut. On turhaa rankaista kaikkia Sastamalalaisia turhilla kuluilla, kun heillä saattaa olla Huittisten tai Nokian uimahalli ihan yhtä kaukana, kuin Vammalassa sijaitseva ja käyvät mieluusti siellä uimassa.
Näemmä yrität epätoivoisesti projektoida hyökkäämällä minua vastaan yrittämällä vääntää jotain paskapuhetta uimisestani. Ehkä sinun pitäisi mennä purteen hakemaan apua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Mi-mitä lässytät", käytä sitä järkeä hieman juntti, niin tajuat mistä asioista puhutaan. Se ei ole millään tapaa häpeän aihe, että kunnan johto käyttää varat viisaammin, kun tappiota tuottavaan uimahalliin. Mitä itse lässytät lentopallosta, jos tajuat, että halleissa voi pelata useita eri lajeja ja järjestää muutakin aktiiviteettia? Niiden ainut tarkoitus ei ole todellakaan palvella vain lentopallointoilijoiden tarkoitusta.
Kyllä kaikki tajuavat niiden hyvät puolet, mutta kun kyse ei ole vain siitä. Se on myös paljonko se maksaa ja kuinka suuret ovat muut uimahallista aiheutuvat kulut. On turhaa rankaista kaikkia Sastamalalaisia turhilla kuluilla, kun heillä saattaa olla Huittisten tai Nokian uimahalli ihan yhtä kaukana, kuin Vammalassa sijaitseva ja käyvät mieluusti siellä uimassa.
Näemmä yrität epätoivoisesti projektoida hyökkäämällä minua vastaan yrittämällä vääntää jotain paskapuhetta uimisestani. Ehkä sinun pitäisi mennä purteen hakemaan apua.Et taida osata uida, kun niin otti koville! Ilmeisesti olet jostain reuna-alueelta, josta on lyhyempi mennä projektoimaan naapurikunnan uimahalliin ja siksi et soisi sitä peruspalvelua muillekkaan sastamalan asukkaille. Ja minun mieleni on täysin kunnossa ja tasapainossa. Sinä aloitit vetämällä herneen nenään ja puhumalla kapeanäköisyydesta ja tajuamisesta. Eli hoitoon vaan, kun tuntuu ahdistavan lujaa.
Ja juntti on kyllä sellainen mettäkulmalla asuva kuntalainen, joka vastustaa henkeen ja vereen uimahallia. Ei todennäköisesti ole koskaan ollut uimahallissa uimassa, kun ei ole Sammaljoessa ollut niin paljon vettä, että olisi oppinut uimaan. Ja nyt ei kehtaa mennä halliin kahlaamaan eikä halua antaa muillekkaan mahdollisuutta. Sellainen on juntti.
Pienet kunnat jopa 6000: lla asukkaalla ovat pystyneet pitämään yllä uimahallia kymmeniä vuosia. Läheltä mm. Kokemäki, Huittinen, Harjavalta, Eura. Kaikki ovat myös pystyneet joko peruskorjaamaan tai rakentamaan jopa uuden. Mutta ei täällä, ei täällä, kun täällä on näitä perus änkyräjuntteja, jotka vastustaa.
Ja kuinka suuret ovat näiden kolmen suuren palloiluhallin kulut. Yhteensä varmasti yhtä paljon kuin yhden uimahallin. Mutta taidat olla aika kapeanäkoinen, kun se on sinun mielestä olematon kulu. Ei ole! En ole missään nimessä palloiluhallien vastustaja yleensä, mutta olen silloin kun ne asetetaan vastakkain uimahallin kanssa. Olisi korkea aika saada tänne uimahalli.
Enää en tämän jälkeen edes lue tätä palstaa , puhumattakaan kommentoinnista. On ajanhukkaa yrittää puhua järkeä tuommoisille pököpääjunteille. Eli sen kun lässytä ja änkyröit vaan lisää. Se täällä käpykylässä osataan🥅⚽️👍😅😜🤔😪🤪 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vammalassa fiksuja hahahaha tää oli hyvä vitsi. On varmaan suomen typerin kylä, keskimääräinen äo on 80.
Kähmintäakatemian tänne voisi perustaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa on 108 kaupunkia. Niistä kolmessa ei ole uimahallia. Kaskinen(n.1300 asukasta), Akaa ja meidän Sastamala. Kangasala sai juuri, samoin Harjavalta. Lempäälään on tulossa. Sen lisäksi on lukematon määrä maalaiskuntia, joissa on uimahalli hyvin pienellä väestöpohjalla. Tehdään tänne vaan lisää palloiluhalleja Valepalle!
Ei tähän hiipuvaan kylään mitään saada ikinä. Ei ihme, että nuoret muuttaa pois!On siellä Harjavallassa uimahalli ollut, rakennettiin vain uusi lähemmäs keskustaa. Harjavalta isoine tehtaineen taitaa vaan olla rikkaampi kuin Sastamala.
- Anonyymi
> Suomessa on 108 kaupunkia. Niistä kolmessa ei ole uimahallia.
> Kaskinen(n.1300 asukasta), Akaa ja meidän Sastamala. Kangasala
> sai juuri, samoin Harjavalta. Lempäälään on tulossa.
Voi hitto miten tylyä ja märkää rättiä peräkyläksi tarkoituksella asemoituneen Sastamalan kasvoille tuossakin tilastossa.
Kaikenlaiset todella pienetkin kunnat ovat kyenneet jo vuosikymmeniä rakentamaan ja ylläpitämään uimahalleja. Sitten on tämä meidän kepulainen, entinen Kihniön kaupunginjohtaja Malmberg, joka on sitä mieltä että Sastamala ei mitenkään kykene uimahallia koskaan rakentamaan.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jarkko_Malmberg
Tuo kaupunginjohtaja olisi pitänyt laittaa jo 5...6 vuotta sitten vaihtoon. Hänen aikakaudellaan Sastamala on mennyt koko ajan taaksepäin, ei mitään edistystä millään suunnalla. Suoranainen kuntatasoinen ankeuttaja kaupungionjohtajana, tällainen saamaton nahjus.-- Anonyymi
Nimeä yksikin pieni kunta, joka on vuosikymmeniä pystynyt ylläpitämään miljoonia tappiota tuottavaa uimahallia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nimeä yksikin pieni kunta, joka on vuosikymmeniä pystynyt ylläpitämään miljoonia tappiota tuottavaa uimahallia.
Mistä ihmeestä keksit, että uimahalli tuottaa miljoonia tappiota. No, ei tarvitse mennä kuin Huittisiin, Kokemäelle, Euraan, Harjavaltaan, Ulvilaan. Kauenpana esim. Viitasaari on Simmarissaan palvellut vuosikausia kuntalaisia ja samoin edellä mainitut kunnat. Eikä yksikään näistä ole konkurssissa. Periferian kuntalaiset, jotka eivät ole ikinä uimahallissa käyneet, haluavat estää käytön myös muilta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä ihmeestä keksit, että uimahalli tuottaa miljoonia tappiota. No, ei tarvitse mennä kuin Huittisiin, Kokemäelle, Euraan, Harjavaltaan, Ulvilaan. Kauenpana esim. Viitasaari on Simmarissaan palvellut vuosikausia kuntalaisia ja samoin edellä mainitut kunnat. Eikä yksikään näistä ole konkurssissa. Periferian kuntalaiset, jotka eivät ole ikinä uimahallissa käyneet, haluavat estää käytön myös muilta.
Lähtökohtaisesti kunnat aina myyväät uimahallipalvelua alle tuotantokustannusten. Siksi ne tuottavat tappiota. Nyt puhuttiin vuosikymmenistä, ei vuosikausista. Kuinka kauan menee, että uudesta uimahallista saataisiin rakennuskulut maksettua, entä loput kulut, joita kertyy ylläpidosta? Meillä on nyt jo sama kunnallisveroprosentti kun mainitsemissasi kunnissa, joissa on uimahalli. Siihen tulisi korotus vain ja ainoastaan uimahallin vuoksi, enkä tiedä onko se reilua muille. Ottaen huomioon, että Sastamala on laajakunta, joillain saattaa olla Nokian tai Huittisten uimahallit lähempänä, kuin olisi Vammalassa sijaitseva.
En ole täysin uimahallia vastaan, mutta niin kuin kunnan johtokin mainitsi, niin rahoja on käytettävä kouluihin. Itse ainakin koen koulutuksen tärkeämmäksi kuin uimahallin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nimeä yksikin pieni kunta, joka on vuosikymmeniä pystynyt ylläpitämään miljoonia tappiota tuottavaa uimahallia.
Tappioista en tiedä, ja tuskin tietää edellä kommentoijakaan, kun ei ole mikään talous asiantuntija hänkään, vaan musta tuntuu js mä tiedän kaiken tavis, mutta vero rajoillahan hallia yllä pidetään ja se on peruspalvelu muoto kuten on kunnassa jokin terveys asema, koululaitos tai vaikkapa tie tai katu? Oletkos nähnyt jossakin katumaksua perittävän kadun kulkijalta Suomessa, tai koulu maksua peruskoululaiselta? Terveys palveluista käyttäjä maksaa pienen korvauksen, samoin tulee maksamaan uimahallin käyttäjä, ja nykyisin myös kunnallisten liikunta paikkojen, hallien Ja salien käyttäjät maksavat kunnalle käyttäessään näitä paikkoja. Miten siis uimahallin käyttökulut (tase) pitäisi saada tulokselliseksi pelkästään käyttäjien käyttömaksuilla, kyllä niihin koko yhteiskunnan verorahoin pitää osallistua? Väjän sentään pitäisi ensin ajatella, ennen kuin alkaa kirjoittelemaan tänne tappiollisesta toiminnasta, ja ainakin itselle sisäistää, mitä sana tappio sinällään edes tarkoittaa
- Anonyymi
Monet kerrat olen vääntänyt ripulikakat vammalan uimahallissa altaaseen.
- Anonyymi
Jarkko Malmbergin näköispatsaaksi voitaisiin tilata iso vittu uusitulle torillemme. Saisi kerran kesässä Herra Hakkaraisen talolle piipahtava turisti aidon kuvan ylvään kaupunkimme Herrasta ja Hidalgosta.
No, tämä nyt vaan huumorina. Mutta on se kumma kun tälle miehelle pitää maksaa 20 000 euroa/kk siitä, että hän sanoo kaikkeen ei. Voisin itse sanoa EI 3500 eurolla/kk. Kas kaupunginjohtajan pitäisi houkutella uusia yrityksiä kaupunkiinsa, siitä hänelle maksetaan, siis suhdetoiminnasta. Malmberg on tätä työtä kaudellaan välttänyt kuin koronaa.- Anonyymi
Samaan patsasrykelmään pitää kuvanveistäjän hakata myös Arto Satonen. Tämä herra Satonen sanoi jo 2015 eduskuntavaaleissa, että Sastamalaan ei tule koskaan uimahallia, sillä lapsia syntyy niin vähän. Ei ole mitään mahdollisuutta, ennen kuin puolella lisääntyy syntyvyys. Silti itse ei ole laittanut rikkaa ristiin sen syntyvyyden nostamiseksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samaan patsasrykelmään pitää kuvanveistäjän hakata myös Arto Satonen. Tämä herra Satonen sanoi jo 2015 eduskuntavaaleissa, että Sastamalaan ei tule koskaan uimahallia, sillä lapsia syntyy niin vähän. Ei ole mitään mahdollisuutta, ennen kuin puolella lisääntyy syntyvyys. Silti itse ei ole laittanut rikkaa ristiin sen syntyvyyden nostamiseksi.
Sastamalassa lentää nyt sanansäilä.
Syyllisiä ja syyttömiä lyödään nyt.
Kovaa.
Perusteella tai perusteetta.
Kun kerta eliittimme, Satonen, Hakanen ja nuori tuleva valtakunnallinen ääniharavamme, kuin keskiviiksinen #meidänilmari Miko Bergbomkin ovat kaatamassa uimahallia, niin saamme mitä ansaitsemma. (Uima)hallittoman kaupungin.
- Anonyymi
Keikyän uimahallin katto olisi tarvinnut neliömetrin huopaa mutta siihen ei sastamalalla ollut varaa niin miten olisi miljoonia maksavaan uimahalliin?
- Anonyymi
Eikö keikyäläisiltä itteltänsä löytynyt neliömetsin palaa huopakatetta?
Aika huonoo Äetsän alueen kylähenkeä on, jos kunnan ylpeydenaihe, priimakuntoinen uimahalli noin pienen palan takia annetaan mennä käyttökieltoon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö keikyäläisiltä itteltänsä löytynyt neliömetsin palaa huopakatetta?
Aika huonoo Äetsän alueen kylähenkeä on, jos kunnan ylpeydenaihe, priimakuntoinen uimahalli noin pienen palan takia annetaan mennä käyttökieltoon.Eikö Vammalasta löydy kylähenkeä että tekisivät uimahallin, sen sijaan huutavat suu suurella mulle kaikki heti tänne.
- Anonyymi
niinkuin ei ollut hyppytornin alapuoliseen ruoppaukseenkaan. Vähin äänin hävitettiin kaikki tasot, nyt jäljellä on vain laituri. Ehkä sinne voisi ensi kesänä perustaa kahvilan.
- Anonyymi
"Eikö Vammalasta löydy kylähenkeä että tekisivät uimahallin, sen sijaan
huutavat suu suurella mulle kaikki heti tänne."
ELY-keskus on omilla homemittauksillaan tarkistanut niin Kiikan kuin Keikyänkin uimahallit. Molemmat vaatisivat miljoonaluokan saneeraustoimia, ennen kuin ELY-keskukselta saa lupaa hallien ottamisesta takaisin yleisön uimakäyttöön.
Kiikan uimahalli myytiin pari vuotat sitten avoimella huutokaupalla, ja kauppa syntyi 100 € hinnalla. Tämä antaa mielikuvaa siitä, mikä noiden kahden hallin käypänen arvo on tällä hetkellä.
Alkajaisiksi molemmat hallit pitää purkaa maan tasalle. Asbestia sisältävien hallien purkukulut ovat vähintään 0,5 miljoonaa euroa hallia kohdfen.
Kun nuo romuhallit on saatu purettua, ja nykyinen Sastamalan kaupunginjohtaja Malmberg on irtisanottu, päästään eteenpäin. Voidaan alkaa suunnitella sitä Pororantaan tulevaa, järkevän kokoista ja järkevän hintaista uimahallia.- Anonyymi
Ja he huusivat Vammalan torilla mulle kaikki heti tänne! Ja he näkivät näyn että taivaasta tipahtaa uimahalli mutta kun heräsivät totesivat ei sitä ikinä tule ja se on tosi.
- Anonyymi
Kyllä se halli tulee, kun saadaan oikeanlainen kaupunginjohtaja vaihdettua tilalle tälle Sastamalalle. Nykyinen on johtaja on laitattanut oikein kirjallisen lausunnon, että uimahallia ei kyetä rakentamaan koskaan.
Ei vaikka Sastamalana ollaan Suomen kaupungeista niiden kolmen (3) rupisimman kaupungin joukossa, joilla ei edelleenkään ole uimahallia.
Kaikilla muilla, jopa alle 5000 asukkaan kaupungeillakin uimahallit jo on, on ollut vuosikymmeniäkin.
- Anonyymi
> Prisma tuli vahingossa sijoitettua aika syrjäiseen paikkaan.
> Jää katveeseen tuonne maavallien taakse.
Mutta kenenkä kuningasidea oli maalata jalkakäytävät punaisella? Tuollainen 10 m leveä punainen eristyskaistale on barrikadina joka puolella, kun yrittää autolla päästä Prisman parkkiin.
Kaksi kertaa olen Prismassa käynyt, toisen kerran kävin pikasuutaria etsimässä. Ajoin hädissäni punaisten maalausten ylitse, kun ei muuta tietä löytynyt. Jalankulkijoitten punaisella kaistalla autolla kurvailin. Tiesin liikennerikkomukseksi, mutta kun muutakaan reittiä en keksinyt.
Prisman pikasuutari ei tietenkään ollut paikalla. Neuvonnassa sanottiin että ei se ole ollut koko kesänä paikalla. Mutta se tulee kuulemma ensi viikon tiistaina käymään siellä.- Anonyymi
Mikä laki kieltää punaiseksi maalatulla asfaltilla ajaa, ajat sinä mustalla asfaltillakin ei punainen ole sen erikoisempi ajaa ei muuta kun kaasua vaan ja anna mennä, katso muuten sanooko tieliikennelaki jotain punaisesta väylästä tosin Moskovan punaisella torilla on sitten eri säännöt jos sinne menet hortoileen autosi kanssa.
- Anonyymi
Mikähän sen punaiseksi maalatun asfaltin tarkoitus oikein on? Olen nähnyt uusia kauppakeskuksia Tampereella ja muuallakin. Missään en ole nähnyt tuollaiseksi maalattua pysäköintialuetta, ja sen poistumisteitä.
Mihin tuolla sekavalla maalaamisella oikein on pyritty, tietääkö joku sanoa? Kustannusta tuollainen maalaaminen ja sen ylläpito vaatii. Kai siitä punaisesta väristä silloin jotain turvallisuutta lisäävää hyötyäkin tai taloushyötyä Prismalle silloin on?
Älkää vaan kukaan sanoko, että tämmöinen punainen maalaus on keksitty pelkästäääön Sastamalassa. Missään muualla tällaista turvamaalausta ei ole. - Anonyymi
Helkkari, missä siellä suutari on? Eipä ole osunut silmiin.
- Anonyymi
Ei pidä menettää toivoansa uimahallin suhteen. Viime kunnallisvaalilupauksiin viitaten, eiköhän kokoomus seiso sanojensa takana, sentään tuleva päämisteripuole.
- Anonyymi
Jos jossakin löytyy noita kokoomuksen lupauksia Sastamalan uimahallin suhteen, niin ihan kiinnostavaa olisi lukea. Ainakin Satonen on ollut hallia vastaan niin kauan kuin muistan.
Satonen väitti itse käyvänsä Kiikassa uimassa, ja suositetli samaa muillakin. Nyt Satonen ei ole päivittänyt blogeissaan sitä, että missä hän nykyään käy Sastamalassa uimassa, kun molemmat pikkuhallit ovat käyttökiellossa.
- Anonyymi
Oli se Kiikan uimahalli kommee ja sitä kävi ministerit ja missit ihmettelemässä harmi vaan että kateuden tähden suljettiin.
- Anonyymi
Suurinta valtaa kunnissa käyttää vaaleilla valittu kunnanvaltuusto. Siellä päätetään mitä tehdään ja mitä ei tehdä. Kunnan virkamiehet sitten toteuttavat tehdyt päätökset. Kaikkeen eivät rahat riitä, joten jostakin pitää rahoitusta vähentää, mikäli uimahalli päätettäisiin rakentaa. Pelkästään velkapääomalla sitä ei rakenneta eikä varsinkaan ylläpidetä. Yksi esitetty (ehdotettu) säästäkohde oli kunnan viranhaltioiden määrän vähentäminen. Se esitys ei vissiin edennyt lähtökuopasta yhtään mihinkään.
Mielenkiintoista nähdä miten vahvasti seuraavissa kunnallisvaaleissa uimahallin rakentaminen nousee esiin. - Anonyymi
Minä kannatan uimahallin rakentamista siten että ne jotka hallin haluavat ilmoittautuvat halukkaaksi maksamaan rakennettavan uimahallin eli ne jotka hallia tarvitsee sen myös maksaa eikö se yleensäkin näin mene.
- Anonyymi
Ei se mene noin palloiluhallienkaan kanssa. Me maksamme kaikki ne kulut, jotka vexve-areenan ja monen muun ylläpidosta aiheutuu, vaikka emme koskaan niissä kävisikään palloilemassa. Samoin kirjastot ym. Kaikki maksaa. Se ei muissa kaupungeissa kuin Sastamalassa ole ongelma...
- Anonyymi
>> Pelkästään velkapääomalla sitä ei rakenneta eikä varsinkaan ylläpidetä.
Kaupunki saa tarvitsemiaan rahavaroja käyttöönsä kolmella tapaa:
a) Verotuksella, kuntaverot
b) Avustuksilla, valtionosuudet
c) ottamalal velkaa, lainaamalla rahaa
Ei se "velkapääoma" ainoa vaihtoehto ole. Rahaa uimahallin rakentamiseen voidaan ottaa samalla tavalla kaikista noista rahanlähteistä, kuten otetaan kaikkiin muihinkin kaupungin investointeihin.- Anonyymi
Kyllä kaupungilla rahaa on, mutta kyse onkin siitä mihin sitä rahaa käytetään. Nyt on todettu muut kohteet tärkeämmäksi kuin uimahalli.
Kokonaisuuden hahmottamiseksi olisi hyvä jos vaikkapa jompi kumpi paikallislehdistä tekisi parin sivun mittaisen selvityksen uimahallihankkeen nykytilasta. Kysyisi esim jokaisen valtuutetun mielipidettä ja järjestäisi sopivaksi katsomansa yleisöäänestyksen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä kaupungilla rahaa on, mutta kyse onkin siitä mihin sitä rahaa käytetään. Nyt on todettu muut kohteet tärkeämmäksi kuin uimahalli.
Kokonaisuuden hahmottamiseksi olisi hyvä jos vaikkapa jompi kumpi paikallislehdistä tekisi parin sivun mittaisen selvityksen uimahallihankkeen nykytilasta. Kysyisi esim jokaisen valtuutetun mielipidettä ja järjestäisi sopivaksi katsomansa yleisöäänestyksen.Nythän sitä kysyttiin ja puoltava päätös tehtiin. Pulinat pois ja hallia pystyyn. Pikkusen veroa lisää ja hyvät avustuksen peliin, niin kyllä siitä hyvä tulee.
- Anonyymi
Valtuustohan sitten käänsi asian päälaelleen.
UIMAHALLI RAKENNETAAN. - Anonyymi
Miksi persut ja Miko bergbom ei halua uimahallia. Antakaahan syitä ilmi.
Muistanette Mikon ilmiantovaatimukset taannoin. - Anonyymi
Hyvä että on kuopattu.
Vanhukset siellä olisi päivät pitkät puoleen hintaan v..... viruttamassa.- Anonyymi
Jep
- Anonyymi
Vaipat housuissa ei altaaseen mitään asiaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaipat housuissa ei altaaseen mitään asiaa.
Ainakin Tampereella musliminaiset menee uimaan pitkässä tummavärisessä burkhassansa, jota väitetään uima-asuksi. Tullessa päällivaatteiden alla on valmiina nuo vaatteet, jossa ne menee uimaan. Missään vaiheessa ei riisuuduta eikä suihkussa käydä ennen uimaan menoa. Se uima-asu saattaa hyvin olla ollut päällä koko päivän jo, ja siitä suoraan pesemäti burkhassa uimahallin vesiin lillumaan.
- Anonyymi
Hyvä. Eivätpä saa lisää tekosyitä nostaa vuokria. No, nostivat joka tapauksessa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400003164458- 162206
- 1882036
- 1071446
- 741316
- 74972
Nyt mielipiteitä kehiin?
Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu57937IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."
Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka2879Martina miehensä kanssa Malediiveilla.
Miksi täällä puhutaan erosta? Lensivät Dubaista Malediiveilĺe.119814Ei lumous lopu koskaan
Kerran kun tietyt sielut yhdistyvät kunnolla, ei irti pääse koskaan. Vaikka kuinka etsit muista ihmisistä sitä jotain tu59736