IS on näemmä katsonut tehtäväkseen Anneli Jäätteenmäen mustamaalaamisen. Se jatkaa yhäkin lokakampanjaansa vaikka tietää sen loukkaavan Jäätteenmäen lisäksi kansan enemmistön tunteita.
IS:n juoppojen miestoimittajien alkoholinhuuruinen maailma tulee järkkymään pahasti, kun Anneli Jäätteenmäki palaa entistä ehompana kotimaan politiikkaan. Kovan koulun miesten hallitsemassa politiikassa läpikäynyt Jäätteenmäki on ottanut oppia kokemuksistaan. Hän ei tule enää jäämään yksin. Hänen takanaan on raivokas keskustanaisten joukko. Voi sitä miestä, joka heidän johtofiguuriaan kaltoin kohtelee!
Kielitaidosta puheen ollen – miksi IS tai mikään muukaan erkko-lehti ei ole huolestunut Eero Heinäluoman kielitaidosta. Heinäluoman ei ole kukaan kuullut koskaan lausuvan yhtään sanaa edes ruotsiksi. Onko kyseessä henkilö joka saattaa tarttua ulkomaan kieltä puhuvaa henkilöä raivostuneena kiinni rinnuksista ja karjua: "Puhu perkele suomea!" Seuraukset eivät ole hyvät jos kyseessä on vieraan valtion päämies.
Olemmeko ajamassa ojasta allikkoon Eero Heinäluoman puheenjohtajaksi valinnan myötä - jos käy vielä niin onnettomasti, että SDP voittaa seuraavat pääministerivaalit. Miten Suomi kestää kielitaidottoman pääministeri globalisoituvassa maailmassa: Eksyneen näköinen iso mykkä suomalainen ryhmäkuvassa rennosti monilla kielillä keskenään rupattelevien ulkomaisten kollegojen keskellä... tässäkö tuleva Suomi-kuva…
Keskustanaisten kielitaito on yleensä ottaen erinomainen. Kyllä heidän joukostaan aina apu löytyy jos Anneli tulkkausapua tarvitsee.

Vastaukset 9
Vanhimmat
enemmistöstä puhut? Et ainakaan Suomen kansasta. Suurin osa on edelleen sitä mieltä, että maassamme ei tarvita johtotehtävissä valehetelevaa ja toisten niskoille syitä vierittävää luihu-annelia.
Annelin EU-parlamenttiin vienyt äänivyöry ei tullut tyhjästä.
Annelia vietiin äänivyöryllä EU-Parlamenttiin.
Kuinka suuri osa noista äänistä mahtoi olla pelkkiä sääliääniä ja Lipposelle osoitettuja "kostoääniä"?
Kuinka suuri osa äänestäjistä luotti siihen, että jäätteenmäki kykenisi jotain hyödyllistä tekemään EU-parlamentisssa?
Kai nyt itsekin tajuat, ettei tuo Jäätteenmäen edestakaisin seilaaminen ole muuta kuin niiden äänestäjien pettämistä, jotka uskoivat Jäätteenmäen saavan jotain merkittävää aikaan?
Ne äänestäjät, jotka äänestivät Jäätteenmäkeä pelkästä säälistä, tai Lipposelle kostaaksen, ovat varmaan jo tyydytyksensä saaneet siitä, että äänestivät Jäättenmäen virkaan, jossa hän ei omien sanojensakaan mukaan viihdy.
Pitäisikö järjestää äänestys siitä, pitääkö Jäätteenmäen palata kotimaan politiikkaan?
Mitä nuo sääliäänten antajat silloin äänestäisivät?
Sitäkö, että Jäätteenmäen, jonka he vasta äänestivät EU-parlamenttiin, tuleekin nyt välittömästi palata sieltä pois?
Jäätteenmäen on mittautettava kannatuksensa muiden poliitikkojen tavoin - ei hän sentää Suomen diktaattoriksi ole palaamassa.
Tähän asti hänen kannatuksensa on ollut nousussa - viime kerralla ennätysluokkaa. Kukaan muu suomalainen nainen ei ole mennyt sellaisella äänivyöryllä EU-parlamenttiin.
Äänet ovat aina samanarvoisia. Demokratia on sellainen.
.
Veli hyvä. Selvätikään et sympatiseeraa Annelia.
Siinä asiassa ei muilla ole mitään sanottavaa.
Mutta käsityksesi vaaleista ja annettavien äänten monenkirjavasta laadusta ovat kiistatta harhapoluilla.
Vaaleissa kuin vaaleissa äänestetään jonkun tietyn henkilön tai mainitun asian tiimoilta.
Anneli Jäätteenmäki sai EU-vaaleissa 149.000 ääntä.
Pyrit kovin alentuvasti jyvittämään hänen äänipottiaan moneen eriarvoiseen osaansa.
Unohda moiset haahuilusi!
Vaaleissa annetaan ääniä, mutta ne vain lesketaan, eikä lainkaan punnita, ja sitten saatujen äänien määrä ratkaisee voittajat ja häviäjät!
Muista tämä ja anna äänesi taas suosikillesi, mutta älä kovinkaan raskaasti vaivaa päätäsi kenelle sen viereisen äänestyskopin käyttäjä äänensä antaa, ja ovatko hänen motiivinsa lainkaan edes hyväksyttäviä.
Jos et tätä usko niin katsopa seuraavan kerran äänestyspaikalla asioidessasi:
Ei seilä todellakaan ole vaakaa.
Jos käyt postissa antamassa ennakoäänen, niin siellä näkyvää vaakaa ei käytetä kuin kirjeitten ja pakettien punnitsemiseen.
Älä siis innostu liikaa postinkaan puntarista.
Sen verran myönnän tässä, eritoten siksikin kun sinut käsialastasi jo tunnen, että sinun äänesi paino lienee siinä reilut 1.23 puolella, siis keskiarvosta. Et ole tämän mukaisesti ainakaan minkään kevyen luokan kesäkenkä!
Mutta runsas grillimakkaran syönti ja sen seuraukset eivät saisi johtaa ajatusta harhapoluille. Itse olet yksin omantuntosi kanssa.
Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-Keskusta
sinun parhaita puoliasi. 149000 äänioikeutetuista ja äänestäneistä EI OLE enemmistö. Olisit vaan käynyt sen ala-asteen loppuun, kyllä siellä tuli tuota "korkeampaakin" matematiikkaa. Luihu-anneli lähetettiin huitsin nevadaan, ei vaan tajua pysyä siellä.
Kepukin tässä kaupassa hävii, kun valehtelija tulee takaisin. Suomesta puhumattakaan.
avannut suunsa. Pysy vaan keris piilossa niin hyvin menee. Kepullakin heti paremmin, kun et näyttäydy.
Painavasti asiaa palstan asiallisimmalta kirjoittajalta. Jäljittelijät älkööt vaivautuko - ei se ikinä onnistu.
Mielestäni juttu IS:ssä oli formaatiltaan ja ajankohtaisuudellaan ihan ok.
Mainosten väliin täytteeksi keksittyä erkkolaista "tutkivaa" journalismiä - ja Journalistiliiton ammattikunnan tavanomaista sisällöntuotantoa.:-))))))))
Osoittaapahan vaan, että Helsingin Sanomien Toimittajakoulu ei taida mikään korkea opinahjo olla.
t:jarmo