Tällä hetkellä uusiksi hallituspuolueiksi uumoillaan suurvaalivoittaja Kokoomusta ja Demarien ohi karauttavaa Perussuomalaisia.
Sastamalaan ei tule edelleenkään ministeriä, mutta politiikan asintuntijat kertovat sastamalan miehillä olevan jo sormensa pelissä miten sastamalan vähäväkisten elämää kuritetaan entisestään.
Arto Satosen ja Miko Bergbomin ulostulot syksyllä 2023 ovat sen suuntaisia, että he poseeraavat pääministeri P. Orpon rinnalla Kiky 2 sorvattaessa. Arto esitellään idean isänä, jotta pääministerin maine ei kärsi ja Arto osaa Aluevitsissä perustella kattavasti miksi on tärkeää kikyttää rankasta alle 40 000 euroa ansaitsevia, ja antaa selvityksen myös miksi ehdottomasti valtion talous ei kestä sitä, että yli 100 000 euroa vuodessa ansaitsevia kikytettäisiin millään lailla!
Bergbomin rooliksi jää olla poissa ratkaisevasta äänestyksestä, jolloin hän voi väistää vastuunsa, sillä vastuuta hän osaa väistää ja siirtää ovelasti huomion vaatimalla julkisia listoja opettajista, jotka hiiskahtavatkaan myönteiseen suuntaan maahanmuuttajista. Näin meitä hajoitetaan ja hallitaan.
Ovatko porvarimyyrät Arto Satonen ja Miko Bergbon jo sopineet KIKY nro 2?
3
121
Vastaukset
- Anonyymi
On sovittu KIKY 3 ja KIKY 4.Ja tyhmät äänestää itseään vastaan,kuvittelevat olevansa kovia porvareita,tilillä 200€.
- Anonyymi
Kyllä se on Pertsa Hakanen kuka lähtee Artsille kynnysmatoksi.
Siis jos ei Pertsan tie katkea yhteen juttuun ...- Anonyymi
Nämä molemmat miehet on kyllä yksiä kynnysmattoja. Artsi on mielistellyt kokoomusjohtoa ties montako vuotta, mutta ministeriä ei hänestä näytä tulevan. Hakanen on jokseenkin asiallinen, mutta hänessä ei ole sitä jotain ja Satosella ei ole edes sitä. Hakasen yli on kävellyt Sipilä ja hänen ylitse tulee kävelemään niin Kanki Kaikkonen kuin Antti Kurhinen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on525650- 555625
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1034449En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä
Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛163863Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist443763Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai1313472Onnettomuus
Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?53280Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1682926- 252709
Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris482569