Verotietoja julkaistaan huomenna

Pitäisikö 9.11. viettää joka vuosi suomalaista "veropäivää", kun verotietoja julkaistaan.

Tänään 8. päivä, media uutisoi, että pääomatuloihin kohdistuvia veroja on kerätty yli neljä miljardia.
Olisi hyvä tietää, miten ja minkälaisiin pääomiin verotus kohdistuu, nyt kun listaamattomat sijoitukset tuottavat listattuja enemmän ja kun pääomia on verotettu -90 luvan alusta lähtien matalana tasaverona kun taas eläkkeistä ja palkkatuloista verotetaan progressiivisesti.

Yritysten saamat, vuosittaiset suorat yritystuet sekä erilaiset veroedut (poikkeamat normiverotuksesta) ovat suunnilleen saman verran kuin yritysten maksama yritysvero yhteensä.

Minkä takia media ei tee tutkivaa journalismia, haastattele verotuksen asiantuntijoita ja kerro erilaisista poikkeamista normiverotuksessa. Myös verotuksen porsaanreijät ja veropohjan laajentaminen kiinnostavat veronmaksajia, etenkin kun valtio joutuu ulkomailta ottamaan velkaa muun muassa
- yritystukiin
- maataloustukiin
- puolustusmenoihin (Nato, hävittäjät, raja-aita ym.)
- koronan hoito ja pandemian aikaiset yritystuet
- Ukrainan sota ja siitä johtuva energiakriisi
- Venäjän kaupan loppuminen

Useat sosiaalietuudet ovat Suomessa verotettuja. Sosiaalituesta suuri osa palautuu välillisinä veroina (24 % arvonlisävero) takaisin valtion verokirstuun, kun pienituloiset kuluttavat saamansa tuet jokapäiväiseen elämään — eivät siis verottomilla tileille tai esim. listaamattomien osakkeisiin.

Kansallista, vuosittaista veropäivää voitaisiin viettää joka vuosi 8.11., kun silloin verotietoja julkaistaan ja media voisi kertoa, miten verot kerätään ja mikä olisi oikeudenmukaista. Veropäivänä median tulisi myös kertoa mihin valtion verokertymä käytetään ja miksi ulkomailta on otettu velkaa ja miten paljon eri hallituskausina.
084
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu