Eläinten tappokilpailu on laiton!

"ELÄINTEN TAPPAMISKILPAILUILLE EI LÖYDY OIKEUDELLISTA PERUSTETTA

Suomussalmella Kainuussa järjestetään marraskuun loppupuolella pienpetojen tappamiskilpailu. Kilpailussa metsästetään kettuja, mäyriä, näätiä, minkkejä ja supikoiria. Kisojen järjestämistä on perusteltu sillä, että vieraslajit ovat uhka Suomen luonnolle. Kettu, näätä ja mäyrä eivät kuitenkaan ole vieraslajeja.

Metsästyslain (615/1993) 1 §:ssä säädetään, että metsästyksessä on noudatettava eläinsuojelulain säännöksiä ja lisäksi lain 20 §:ssä säädetään, ettei eläimille saa aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä. Kärsimyksen aiheuttamisesta säädetään tarkemmin eläinsuojelulain (247/1996) 3 §:ssä, jonka mukaan eläimiä on kohdeltava hyvin ja tarpeettoman kivun ja tuskan aiheuttaminen eläimille on kiellettyä. Eläinten tappokilpailujen voidaan näin ollen katsoa olevan vastoin nykylainsäädännön tarkoitusta ja tavoitteita.

On olennaista myös huomioida, että parhaillaan eduskunnan käsittelyssä olevassa uudessa eläinlaissa (HE 186/2022) eläinten tappaminen viihdetarkoituksessa on kielletty. Lakiehdotuksen mukaan kiellettyjä ovat sellaiset esitykset tai kilpailut, joissa eläimen lopetuksen tarkoituksena olisi nimenomaan viihteen tai kulttuurikokemuksen luominen.

Kilpailussa on kyse tuskan ja kärsimyksen aiheuttamisesta ihmisten viihteeksi. Yhdistys toteaa lisäksi, että perustuslain (731/1999) 20 §:ssä säädetään jokaisen vastuusta luonnosta ja sen monimuotoisuudesta. Myös Euroopan unionin toiminnasta annetun sopimuksen 13 artiklassa tunnistetaan eläinten arvo tuntevina olentoina. Luonnonvaraisten eläinten tappokilpailut näyttäytyvät kyseenalaisilta myös näiden lainkohtien valossa.

Ensinnäkin on selvää, että eläinten tappokilpailut aiheuttavat eläimille tarpeetonta kärsimystä. Toiseksi on selvää, etteivät tällaiset kilpailut edistä eläinten hyvää kohtelua oli kyseessä sitten vieraslaji tai muu eläinlaji.
Suomen eläinoikeusjuristit ry katsoo eläinten tappamiskilpailujen olevan julmaa ja tarpeetonta toimintaa, jolle ei löydy oikeudellisia perusteita."

kertoo

Suomen Eläinoikeusjuristit ry
https://www.elaintenvuoro.fi/

Fb-seinällään

https://www.facebook.com/photo/?fbid=439577245002988&set=a.423815333245846


Suomen Eläinoikeusjuristit ovat siis nyt ottaneet selvää oikeudellista kantaa tähän Jarmon Eräpalvelun järjestämään tappokilpailuun ja miettivät jatkoa. Toivottavasti ryhtyvät kunnollisiin OIKEUSTOIMIIN tämän helvetin pysäyttämiseksi, koska kyse on eläinten sarjamurhaajien huvitteluun perustuvista verikekkereistä, silkasta _anarkiasta_, ei muusta !
1552521
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 155

Vanhimmat

Taitaa palaa rahat niiltä jotka tukee noita juristeja. Kilpailussa ei aiheuteta mitään ylimääräistä kipua kulloinkin jahdin kohteena olevalle eläinyksilölle. Luultavasti se lopetetaan nopeammin kuin normaalissa sunnuntaijahdissa. Menetelmät ovat samat kuin muussakin metsästyksessä. Tunne taitaa olla kommenttien takana enemmän kuin selvä järki. Kilpailujen tarkoituksena on kuitenkin vain metsästää ja samat kaverit käyvät muutenkin metsällä. Nyt he ovat kaikki vain samaan aikaan jahdissa. Ei se metsästys siitä kummene oltiin kisassa vai ei, muuten kuin ehkä sen suhteen, että kisoissa hommat pyritään tekemään viimeisen päälle oikein, siellä on muitankin ihmisiä näkemässä miten toimitaan eli siellä ei voi tolskata. Pitää toimia turvallisesti ja hutilointeja välttäen:)

Äänestä
  • Mitä haittalajia ketut ja mäyrät edustavat? Eivät yhtän mitään. Supikoiria ja minkkejä, lienee syytä rajoittaa, mutta ei kilpailun muodossa, tappaminen ei ole mitään viihdettä tai hupia.

    Luonnon eläimiäkin tulee kunnioittaa tuntevina ja ajattelevina olentoina.

    Ja toinen juttu on tämä, kuinkahan monta sivullista ihmistä on kuollut metsästäjän harhaluotiin ja virhearvioinnin tuloksena? Aika monta.

    Toinen seikka on pieneläinten pyydykset, raudat. Jos nyt metsästäjät itse astuisivat noihin rautoihin, kykenemättä pääsemään niistä irti, ei kännykkää, ei koiraa ei mitään, ei asetta mukana , ei mitään millä irroittaa rauta jalasta. Siinä pyristelisitte koko loppuelämänne, jyrsisitte jalkanne irti vaikka millä, tai kuolisitte hitaasti loputtoman kivun kourissa, jäisitte yksin kylmään, märkään metsään muiden petojen armoille. Ensin tulisi karhu nuolemaan naamaanne, sitten rouhaisi ison palan kankustanne ja ette pääsisi pois. Kituisitte, kuolisitte kivun aiheuttamaan shokkiin ja verenvuotoon.
    Ja todellakin, eläimet tuntevat kipua samalla tavalla kuin ihmiset, tuska näkyy silmistä kun niitä katsoo. Ainoa mitä on niille siinä tilanteessa tarjota on nopea loppu.
    Samoin kalastus, kalastuskilpailut, järkyttävää kalojen kidutusssessiota, pyydystetyt kalat haukovat henkeään kylmän jään pinnalla, ei niitä edes heti tapeta.
    Toinen julmuuden muoto on tämä catch and release..tai joku ..jossa ensin kala tarttu koukun syöttiin , sitten se kiskaistaan ylös, revitään kiduksista koukku ja heitetään takaisin veteen ja sama uudestaan..ja uudestaan,
    Muistan ikuisesti nuorena ollessani , kun laitoin käteni veteen ja pienet ahnenet tulivat siihen napsimaan syötävää ihon punnalta, välillä silittelin niitä ja ne tuntuivat niin suloisilta pikku kavereilta. Kauniita siinä veden alla lipuessaan.
    Oli ilo katsella niitä ja antaa niiden elää ja nauttia vedenalaisesta elämästään. Mielummin niin, kuin onkia niitä syötäväksi.
    Ja jos joskus niitä olisi joskus onkinutkin , nopea napautus heti päähän ja veitsellä niskan katkaisu, nopea kuolema, ei mitään maassa viruttamista ja kalojen haukomisia. Se on armeliasta jos on pakko kalaa onkia.

    Äänestä

  • Olen samaa mieltä. Turhaa tolskaamista tavallisesta asiasta, mitä tehty iät ajat. Metsälle vaan.

    Äänestä

Painukaa helvettiin. Teillä ei oo mitään käsitystä metsästyksestä saatikka lajien välisistä vuorovaikutussuhteista. Riistanhoito perustuu tutkittuun tietoon ja pohjimmiltaan valtion päätöksiin riistanhoidosta. Teidän kirjoitukset taas on puhtaasti oletuksia. Kauan eläköön metsästys ja pienpetopyynti.

Äänestä
  • Kovin on yksipuolista tuo vuorovaikutus.

    Äänestä

  • Olet varmaan niitä samoja tyyppejä että ulkolaiset vievät marjanne.

    Äänestä

  • Miten niin oletuksia jos saaliita esitellään kun markkinoilla, todelliset riistanhoitotyötä tekevät pienpetojen pyytäjät eivät retostele julkisuudessa teoillaan vaan tekevät hiljaisuudessa tärkeää työtä.

    Äänestä

  • Vedä reppuun!

    Äänestä

  • Sanot sen helvetin hyvin metsästys jatkukoon ja lisääntyköön.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Miten niin oletuksia jos saaliita esitellään kun markkinoilla, todelliset riistanhoitotyötä tekevät pienpetojen pyytäjät eivät retostele julkisuudessa teoillaan vaan tekevät hiljaisuudessa tärkeää työtä.

    Samaa mieltä. Riistanhoito työ on oikeilla metsästäjillä juuri tälläistä. Kun käy katsomassa näiden sunnuntai metsästäjien (jotka ei muuta saa kuin pienpetoja) joukkueiden nimiä,tunnen suurta myötähäpeää ja huvitteneisuutta samaan aikaan.

    Äänestä

  • Kyllä. Turhaan tolskataan iän kaiken jatkuneesta metsästyksestä. Ei kait kilpailun tarkoitus oo kiduttaa eläimiä, niinkuin nyt näytetään ymmärretyn. Hyvä, että joku metsästää.

    Äänestä

Vastustajat, jos menette paikan päälle niin käyttäkää hyväksi paikallista kauppa-, majoitus- ja ruokailutarjontaa. Paikalliselta metsästysseuralta voisitte kysyä majaa vuokralle vaikka la-illaksi pikkujoulun viettoon. Toivottavasti paikalle ei tarvita poliiseja kun niitä on niukasti ja niitä varmaankin tarvittaisiin muuallakin.

Äänestä

Onpa tullut kärpäsestä härkänen. Ei mene jakeluun tuollainen vouhkaaminen, että pienpetojen pyynti on laitonta.
Onkohan jo asiasta tehty kansalaisaloite eduskuntaan :- ) ?

Pyydettävistä lajeista ei mäyrää esiinny Suomussalmella.

Kuulin huhun, että tapahtuma siirtyy Pohjois-Karjalaan ja pienpetojen lisäksi pyydetään suurpetoja,
Tapahtuman osallistujat eivät kokoonnu aloituspalaveriin yhdessä, vaan ohjeet annetaan salattuna sanomana jokaiselle ryhmälle erikseen.

Hyvä asia, että pienpetoja saadaan tälläiselläkin toiminnalla kuriin.

Äänestä
  • Yhessäkään viestissä ei väitetä laittomaksi, älä uhriudu!

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Yhessäkään viestissä ei väitetä laittomaksi, älä uhriudu!

    Melekosia vouhakkeita nuo minkkien puolustajat. Taitaa olla paha olo.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Melekosia vouhakkeita nuo minkkien puolustajat. Taitaa olla paha olo.

    Oliko kyse siis vain minkkien tappokisoista.

    Äänestä

  • Anna sie ketun juossa - sama on sillä oikeus elämään kuin sinullakin.

    Äänestä

  • Tappamisesta kilpailun tekeminen on törkeää ja epäeettistä , luonnon eläimen tappamisen viihteellistämistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Melekosia vouhakkeita nuo minkkien puolustajat. Taitaa olla paha olo.

    Ei tässä minkkejä puolusteta, van sitä tapaa jolla tämäkin pyynti järjestetään. Ei tappamisen kuulu olla viihdettä ja hupia jossa nauretaan, pidetään hauskaa, juhlitaan voittajia ja ryypätään lopuksi tapetun eläimen verta ja kirkasta viinaa kaken päälle.
    Enemmän tuollainen muistuttaa raakalaisten tekoa ja viihdykettä. Brutaalia, alkukantaista touhua.
    Kettu ja mäyrä eivät ole haittaeeläimiä, ei myödkään ilves. iä. Kohta väitetään että itse asiassa koko metsä on täynnä haittaeläimiä, jokainen siellä elävä ja ravintonsa saava eläin pitäisi nirhaista hengiltä.
    Mikä ärsyttää ihmistä seuraavaksi ? Otetaan saatanalliseksi koettu naapuri pyssyn piipun tähtäimeen, sekin ärsyttää, helvetin viherpipertäjä, saa..na joutaa kuolla ja saada kuula kalloonsa . Eikö? Näin se menee lopulta.
    Lopulta kaikki nirhaistaan hengiltä, mikä omasta mielestään on haitallinen, ärsyttävä, vihan kohde. Oli se sitten ihminen tai eläin.
    Tappaminen raaistaa ihmisen, viihdetappaminen erityisesti, se madaltaa kynnystä nähdä ja ymmärtää elämän ja eläimen arvoa.
    Ihan sama sodassa , kun tarpeeksi tappaa, se muuttuu konemaiseksi toiminnaksi, ei enää välitä mistään mitään, kuka siinä kuolee tai miten kuolee, mitä ruumiille tehdään, miten sitä kohdellaan..

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Yhessäkään viestissä ei väitetä laittomaksi, älä uhriudu!

    No mitäs aloituksessa sitten lukee...

    Äänestä

Löytyykö tätä sairasta verilekkiä vastaan adressia? Jos ei ole, niin joku osaava tehköön sen heti, kun momentum on päällä.

Äänestä
  • Nyt löytyy!!

    Äänestä

  • Hölöpätä pölöpätä. Tämä vouhkaaminen kerto,o ettei todellisia ongelmia Suomessa ole -vielä

    Äänestä

  • En ikinä allekirjoittaisi moista adressia. Itse olen hyvinkin elinrakas, koirakin on, mutta metsästää täytyy ja kannat pitää kurissa. Sen nyt luulisi pöljemmänkin ymmärtävän, van ei näköjään.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    En ikinä allekirjoittaisi moista adressia. Itse olen hyvinkin elinrakas, koirakin on, mutta metsästää täytyy ja kannat pitää kurissa. Sen nyt luulisi pöljemmänkin ymmärtävän, van ei näköjään.

    Mitä elinrakkaalla on eläinten kanssa tekemistä, kuulostaa sairaalta.

    Äänestä

Ihme ettei nämä SM tason urheilijat lähteneet kesällä mursua tappamaan, sehän on vieraslaji.

Äänestä
  • Oli sinne karavaani menossa mutta mursu ehti kuolla ennenkuin himomurhaajat ehtivät perille.

    Äänestä

Pysäyttäkää liikenne Suomussalmella viitostiellä mielenosoitusta varten ja osoittakaa mieltä niin saatte näkyvyyttä. Ehkä saatte joukkoonne vahvistusta Kainuun vasemmistonuorista. Ja varmaan paikallinen lehti ottaa kuvan.

Äänestä
  • Kepu tuttuun tyyliinsä on jyrkästi tappokisoja vastaan mutta hyväksyy sen jos sanamuotoa pikkasen muutetaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Kepu tuttuun tyyliinsä on jyrkästi tappokisoja vastaan mutta hyväksyy sen jos sanamuotoa pikkasen muutetaan.

    Kannatus osoittaa alaspäin kuin Kurvisen kravatti.

    Äänestä

  • ..kaikennäköisiä vouhakkeita.. "pysäyttäkää liikenne Suomussalmella.." ei taida Turusta käsin onnistua , Eirasta puhumattakaan...

    Äänestä

Itse haluan metsästää, mutta toisaalta mieleni halajaa aktivistityttöjen seuroihin.Voitaisiinko sopia jonkunlainen tapaaminen asian tiimoilta?

Äänestä
  • Tumputa vaan himassa niinkuin tähänkin asti.

    Äänestä

Ketut on hyötyelukoita.

Äänestä

Kaloja ampumaan siitä, mutta lyijjöttimillä kuulilla.

Äänestä

Muistakaa sitten levittää kuvia ja nimiä tähän pervessiin sisällissotaan osallistuneista, niin otetaan heidät huomion kohteiksi.

Äänestä
  • Eikö ne nimet ole siinä adressissa.Myös ideologien kappalemäärä suhteessa Suomen väkimäärään eikä tässä hommassa riitä 5% kannatus.

    Äänestä

THL teki 5 vuotta kestäneen tutkimuksen kuntien perinnetaudeista, Suomussalmelaisia , lähes jokaista vaivaa tutkimuksen mukaan erittäin ärtyneet peräpukamat, THL suosittaakin että kuntalaiset saisivat ilmaiseksi vuoden annoksen rektaalisalvaa.

Äänestä
  • No ilmankos raivoavat, varmaan heidän hygienia ongelmansa edesauttaa pukamien kukintaa.

    Äänestä

  • Köyhyyden sekä istumatyölläisten tuotetta nekin.

    Äänestä

Toivottavasti aloittaja hoitaa oman lääkityksensä kuntoon,silloin ongelmakin ratkeaa

Äänestä
  • Ei sinun ongelmat ratkea jos joku toinen lääkkeitä ottaa.

    Äänestä

Mitäs sitä selvittämään kilpailu pidetään ja sillä selvä

Äänestä

Täysin samaa mieltä. On epäeettistä. En myöskään ymmärrä, miksi ketut ja mäyrät vat tappolistalla. Tappamisesta tehdään viihdettä- ajattelu on todella sieltä hyvin syvältä ja haisevasta kotoisin.
Jotenkin tulee mieleen jenkkiläiset punaniskat, aina aseet mukana joka paikassa. On epäilemättä matkittu Yhdysvaltalaista tyyliä, ruutupaidat, lippalakki, pierulta haisevat housut jalkaan ja ase olalle. Ja eikun tappamaan. Siellä muuten jenkkilässä aika moni metsästystä intohimoisesti harrastava on laajentanut harrastustaan koskemaan kotiväkeäkin. Kuula kalloon koko perheelle tai jollekkin vieraammallekin. Kaikki sarjamurhaajat ovat taistaltaan metsästäjä- henkisiä ja tykkäävät vemputtaa metsästysaseitaan kuin ne edustaisivat omaa punaisena hehkuvaa, turvonnutta ..🍆…

Äänestä
  • Sisäsiittoisia sarjamurhaajia, sopii hyvin Suomussalmen imagoon. Jotenkin "maa on syntinen laulu" tyylistä toimintaa siellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Sisäsiittoisia sarjamurhaajia, sopii hyvin Suomussalmen imagoon. Jotenkin "maa on syntinen laulu" tyylistä toimintaa siellä.

    Sauna elokuva sopii myös hyvin kuvioon.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Sisäsiittoisia sarjamurhaajia, sopii hyvin Suomussalmen imagoon. Jotenkin "maa on syntinen laulu" tyylistä toimintaa siellä.

    Kasarminpolttajan syntinen kirja.

    Äänestä

Kettutyttö liike on laiton..vandalismiä ja ilkivaltaa... eikö ne häpeä ollenkaan?pimeä vuodenaika aktivoi kaikki häiriköt

Äänestä
  • Ja muka eläinten suojelijoita, kun tekevät yrittäjille rikollista ilkivaltaa.

    Äänestä

Miten tuo kalastus on saanut jatkua vuosisatoja , ajatelkaapa nyt , arvon aktivistit ? Elävä , tunteva olento kiskotaan ylös elinympäristöstään joko kääriytyneenä verkkoon tai mikä julminta , salakavalasti ruokapalaan kätketyllä koukulla ? Tätä on mainostettu tunnettujen näyttelijöiden ja julkisuuden henkilöiden toimesta kaikissa medioissa antaen kuvaa näistä julmureista muka "suurina luonnon ystävinä" ! Mutta kalahan ei huuda tuskaansa ihmiskorvin kuultavasti joten sehän ei siis tunne tuskaa eikä hätää , vai kuinka , riemusta sätkii päivänvaloon päästyään ?
Entäpä sitten hedelmät ja vihannekset ? Tuli joskus luettua että muinaisen Neuvostoliiton ( huomio kaikki nykyiset ja entiset viherpellet ja pikkupioneerit) tutkijat olivat havainneet suhteellisesti suuria muutoksia omenan sisäisessä sähkökentässä kun sitä alettiin kuoria eli myös hedelmillä on tuntoaisti ( ja siis luonnollisesti myös tunteet ) Näitä kik-herneitä ei ehkä vielä ole tutkittu mutta pelkään pahoin ettei nekään palkojen avaamisesta ihastu..

Äänestä
  • Ensimmäinen osa mielipiteestä ok.

    Loppuosa täyttä huuhaata…

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Ensimmäinen osa mielipiteestä ok.

    Loppuosa täyttä huuhaata…

    ...alkoiko punahuivi kaulassa kiristämään..vai rykäisikö Leninin kuva seinällä niin että punalippu lepatti...

    Äänestä

Pedot joutaa tappaa, mutta onhan yleensä metsästys menny vouhotukseksi ainakin joidenkin metsästäjien osalta.

Äänestä
  • Kyllä,olet oikeassa,kiitos tästä kommentista.Järki on toisilta jäänyt . Aikoinaan metsästäjät kunnioittivat eläimiä,oli kirjoittamaton laki eläimen kunnioitukseen. Se on täysin kadonnut nykyajan metsästäjiltä.Harvassa on ne eläintä kunnioittavat metsästäjät.

    Äänestä

Vastustajat jos menette paikalle niin varatkaa majoitus hieman pidemmäksi aikaa, jos sattuu että paluumatka viivästyy.

Äänestä
  • Ihminen on peto myöskin. Että elä uhoo!!

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Ihminen on peto myöskin. Että elä uhoo!!

    Kelit voivat olla liukkaat, sellainen lumituisku ettei näe tietä, aamupahoinvointi ...

    Äänestä

  • En menisi,voivat ottaa takinmitat häiritsijöiltä?

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Ihminen on peto myöskin. Että elä uhoo!!

    Varsinkin pedofiilit 😉🖕😂

    Äänestä

  • ....jos vaikka löytyisi joku, jota vois ampua polvi, pysty ja makuuasennosta....nam

    Äänestä

Mitä seuraavaksi. Jukolan viesti käydään https://jukola.com/2023/
sielläkin tapetaan ja vammautetaan lukumäärällisesti enemmän
pienelikoita enemmän kuin joillain on aivosoluja.

Äänestä
  • Mursun tappo

    Äänestä

Metsähallitus kannustaa metsästäjiä pienpetojen pyyntiin tarjoamalla edullisia pienpetolupia. Esimerkiksi vieraspetojen minkin ja supikoiran metsästys on todellista luonnonhoitotyötä. Pienpetoja saa metsästää suurella osalla Metsähallituksen metsästysalueita. Metsästäjä voi saada pienpetoluvan useallekin lupa-alueelle.

Äänestä
  • Ihan oikeaa toimintaa metsähallitukselta.

    Äänestä

  • Esimerkiksi näädän, mäyrän ja ketun ei oli ja siitä on kysymys!

    Äänestä

  • Tiedoksi että minkki ja supikoira kuuluvat nykyisin vieraslajeihin joita kuka tahansa voi pyydystää, eikä tarvitse mitään metsästyslupia. Riittää kun on maanomistajan lupa. Näiden lajien poistaminen on jopa luonnonsuojelun kannalta erittäin toivottavaa. Jokainen joka niin tekee, tekee kiitoksen arvoista luonnonsuojelutyötä.

    Äänestä

Samalla tavalla voi tuomita pilkkikilpailutkin laittomiksi.

Äänestä
  • Tuomitse ihan rauhassa, kalathan ne on pahimpia, varsinkin petokalat.

    Äänestä

Ehkäpä jatkossa voisi saada sakot jos auton alle jää pienpeto ja joku ilmoittaa siitä viranomaisille. Tälläisessa tapauksessa ei saakaan enää lopettaa kituvaa pienpetoa, vaan pitää ottaa yhteyttä yllämainittuun jurristiin.

Äänestä

Nuo juristit näyttävät keräävän rahaa. Meneeköhän kenen taskuun ? Juristeilla parempi palkka kuin taikuilla marjanpoiminnasta :-)

Äänestä
  • Juristit näyttävät keräävän rahaa-käyppä tämän tappokisan sivuilla........

    Äänestä

Jotenkin tuon ymmärtäisi, jos "kilpailu" olisi rajoitettu vain oikeisiin tänne kuulumattomiin haittaeläimiin, mutta kun määrite on "pienpeto", siihen samaan sarjaan kuuluu myös kotoperäisiä eläimiä, joiden tappaminen tämän tyylisesti on tarpeetonta ja vastenmielistä.

Äänestä

Eipä näytä tämän kilpailun puolustajat ottavan kantaa juuri tuohon asiaan, että samassa kisassa hehtaaripyssyllä lahdataan myös esim. ketut.

Äänestä
  • Eräpalvelun sivuilla mainostetaan erikseen kettumetsästystä,kettuja kuulema riittää! kasvatetaanko niitä siellä tätä ja muita metsästysaktiviteetteja varten ,kettuja riittää. Kaikista otataan osallistumismaksu. Hmmmm..... Kuka ottaa kopin firman tarkemmasta toiminnasta,kuulostaa jokseenkin mielenkiintoiselta.

    Tähän sm kisaan: Kettu ei ole vieraslaji kaikki sen tietävät.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Eräpalvelun sivuilla mainostetaan erikseen kettumetsästystä,kettuja kuulema riittää! kasvatetaanko niitä siellä tätä ja muita metsästysaktiviteetteja varten ,kettuja riittää. Kaikista otataan osallistumismaksu. Hmmmm..... Kuka ottaa kopin firman tarkemmasta toiminnasta,kuulostaa jokseenkin mielenkiintoiselta.

    Tähän sm kisaan: Kettu ei ole vieraslaji kaikki sen tietävät.

    JA mihin tieteelliseen tutkimukseen perustuu tuo järjestäjän "tieto", että kettuja riittää. Ei mihinkään, onpahan vaan jonkinlainen muka oikeutus tällä älyttömyydelle.

    Äänestä

Menikö kettu koloon ? :-)

Äänestä

Muikun nuottapyynti. Siinä tukehtuminen on tuleva kuolinsyy.
Muikkujen pyynti kiellettävä.

Äänestä
  • Kiellä ihmeessä.

    Äänestä

Hyvä pointti tuo nuotta pyynti. Tuli myös mieleen hyttysmyrkyt, hyttysten kiduttaminen kuoliaaksi

Äänestä
  • Hyvä pointti kertakaikkiaan, ei oo ihme että kunnasta väki pakenee jos omaa vähänkään älynlahjoja, tuollasia ameeban älykkyyden omaavia ihmisiä tulee kun perimä on savolaisten ja lappalaisten mixaus.

    Äänestä

Jokainen ihminen on arvokas, eikä kannata ottaa kantaa toisen älykkyysosamäärään.

Äänestä
  • Tottakai pitää vähä-älyisten kirjotuksia arvostella.

    Äänestä

  • Mutta eläimet ei, niinkö?

    Äänestä

Eläinjurristit taitavat olla itänaapurin rollitehtaassa töissä

Äänestä
  • Ei sellaista yritystä ole ollenkaan.

    Äänestä

Joku huutaa eläköötä.

Äänestä

Pistäytykää Kampissa.

Äänestä

Pienpetopyynti on hyväksi riistalle. Meilläpäin eniten kärppiä, minkkejä, näätiä, kettuja, variksia, supeja ym ym riistantuhoojia pyytäneille, annamme hirvenkaatolupia. Tällä konstilla on tapettu tuhansia petoja valtavan innostuksen saattelemina. Nyt lähden välillä oravajahtiin, joka alkoi marraskuun alussa.

Äänestä
  • Koska järjestetään vastaava matu .........

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Koska järjestetään vastaava matu .........

    Tai politiitikonloisien... tosin mäyräkoira ei ole eikä kuulu Suomen luontoon.

    Äänestä

  • Ettäkö variskin pienpeto? Et oo tosissasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Ettäkö variskin pienpeto? Et oo tosissasi.

    Ihan vaikuttaa ettet ole sattunut kuulemaan tai näkemään kun varis jahtaa jäniksenpoikaa ... ja harakka pystyy myös samaan... muussa tilanteessa en ole kuullut jäniksen ääntävän samalla tavalla ..

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Ihan vaikuttaa ettet ole sattunut kuulemaan tai näkemään kun varis jahtaa jäniksenpoikaa ... ja harakka pystyy myös samaan... muussa tilanteessa en ole kuullut jäniksen ääntävän samalla tavalla ..

    Joo joo, kyllä metsästäjän pitää saada tappaa se jänis. Muut tappajat pitää raivata pois . Tappokisat on siis riistanhoitoa!!! Voihan perse, mitä logiikkaa!

    Äänestä

Entäs kalastuskilpailut? Pilkittyjä kaloja ei tapeta vaan jätetään avannoreunalle sätkimään. Sama verkkokalastus ei missä kalat kituvat verkossa ja nostetaan maihin tukehtumaan.

Äänestä
  • Pilkkikisoissa kalat pitää tappaa heti!

    Äänestä

Joku keksi valittaa Lapin sääskentappo kilpailusta. Eivät ymmärrä että niitä on niin paljon että peittävät keskiyön auringonkin. Vaikka kisa kestäisi koko kesän eivät vähene laisinkaan

Äänestä

Oikeudellinen peruste ? Taidatte olla vajaasti opiskelleita , mielipiteen vankeja .

Äänestä

Muistakaahan kun seuraavat vaalit tulee, ei yhtikästäkään ääntä näille ilmastoahistuneille ja maalimanlopun ennustajille.

Miksikähän maaliman ihmiset asuu läpimissä maissa.

Äänestä

Jarmon eräpalvelu ottaa osallistumismaksun osallistujilta. Palkintoina jaossa lahjakortteja ,esim. Mielenkiintoista! Missään ei mainita,mihin nämä palkinnot ovat,siis lahjakortit.Mitä muita palkintoja on tiedossa?
Kuinka paljon tuottoa tämä Eräpalvelu tekee vuodessa? Sivuilla tarjolla mm.naisten metsästysrupeama 100e/henkilö,johon kuuluu saunontaa ym.metsästyksen ohessa.

Mainostetaan retkeä rauhalliseen luontoon. No onhan siellä rauhallista kun ei ole eläimiä!

Järkyttävää ja sanoisinko ehkä omiin silmiini outoa rahastuselämystä. Eläinten sm tappokilpailu on kyllä Suomi oy ab sivistysvaltion pohjanoteeraus! Antakaa eläinten olla! Ja tiedän,kaikki metsästyskoirat eivät pidä luoliin tai pesiin menosta,ne käskytetään sinne.Koira stressaantuu ,voi tulla puremia ym.Saatika nukkuva eläin,se on tunteva olio niinkuin ihminenkin. Hävetkää ja loppu tälle. Vai onko taustalla viihde ja raha,vallankäytön halu eläintä kohtaan. ?

Äänestä
  • Tällaista eräpalvelua tarjotaan paljon. Moni oikeasti elää sillä, on ns. työ ja toimeentulo. Tietysti kaikille nuo sanat ei kerto mitään, vaan tittuja sanoja on kelan päiväraha ja toimeentulotuki. Tietysti siitä palvelusta otetaan maksu. Hän elättää itsensä tekemällä työtä ja tarjoamalla palvelua.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Tällaista eräpalvelua tarjotaan paljon. Moni oikeasti elää sillä, on ns. työ ja toimeentulo. Tietysti kaikille nuo sanat ei kerto mitään, vaan tittuja sanoja on kelan päiväraha ja toimeentulotuki. Tietysti siitä palvelusta otetaan maksu. Hän elättää itsensä tekemällä työtä ja tarjoamalla palvelua.

    Eläähän sillä jos ei verottajaa muista.

    Äänestä

  • Olisi mielenkiintoista nähdä käveletkö nahkakengissä ? Entäpä käsineesi , onkohan varmasti vain "äetin neulomat " ...?

    Äänestä

Eläinjuristit kerää sivuillaan rahaa.

Äänestä
  • Eräpalvelu kerää sivuillaan rahaa. Viihdettä eläintappoa.

    Äänestä

Kyllä nämä kisojen vastustajat ovat todellisia rasisteja. Ihmisen luonteeseen kuuluu saalistaminen, joka on monelta kaupunkilaiselta kadonnut kokonaan. Metsästys on vietti, kuten muutkin ihmisen tarpeet. Juuri tänään metsästin oravia ja nyt nyljeskelen niitä. On mukava tähdätä pienoiskiväärillä pallipäätä päähän ja katsoa, kun tipahtaa täristen puusta alas heti kuolleena. Olemme saalistavia luonnon tasapainoittajia.

Äänestä
  • Minullakin kiinnostaisi ampua oravia. Paljonko niitten nahoista maksetaan ja kuka ostaa. Kiinnostaisi myös parkita nahat ja tehdä vaikka karvakaulus.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Minullakin kiinnostaisi ampua oravia. Paljonko niitten nahoista maksetaan ja kuka ostaa. Kiinnostaisi myös parkita nahat ja tehdä vaikka karvakaulus.

    Oravan lihaa voi laittaa myös keittiön.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Minullakin kiinnostaisi ampua oravia. Paljonko niitten nahoista maksetaan ja kuka ostaa. Kiinnostaisi myös parkita nahat ja tehdä vaikka karvakaulus.

    Nahkojen ostajia ei taida löytyä, mutta opettele tosiaan itse parkitsemaan nahat ja tee ensin kaulus. Sitten, kun taitoa karttuu, niin tee lakki tai hattu.

    Äänestä

Vastaavia kilpailuja lisää.

Äänestä

Joka syksy kokoontuu porukoita pienpetojen pyyntiin ympäri Suomea. Hyvä että metsästäjiä riittää.

Äänestä
  • Ai pienpetojen metsästäjät ovatkin nyt tervetulleita ympäri Suomen, lintumetällä käyviä ulkopaikkakuntalaisia kyllä vihataan sydämmen pohjasta, hirvimiehiä vielä enemmän, Suomussalmi kuuluisa vihastaan muualta tulevia mettämiehiä kohtaan.

    Äänestä

Trollirollotrollollollooo.
Siinä öyhöttäjille. Puhukaa järkevästi jos osaatte.Eläimiä kuuluu KUNNIOITTAA.TÄMÄ TAPPOKILPAILU RIKKOO USEUTA LAKIPYKÄLIÄ,TÄSTÄ ON KYSYMYS!! Got it now.

Äänestä
  • Aivan on laillista, hyvä että metsästävät.

    Äänestä

  • Höppölän pöpöä höpötät.

    Äänestä

Viohreiden mielestä kaikki on laitonta, mitä he eivät itse esitä. Ruokailussakin pitäisi vihreiltä kysyä, mitä saa suuhunsa panna.

Äänestä

Mitä ne aktivistit on siitä mieltä kun eräskin suuri stara laitto kerran myyrän möyrimään anneliin aktin ajaksi kun sen mielestä teki niin höpöliä? Ja ettäkö mitä se myyrä siellä toimitti? Kuulemma myyräntyötä.

Äänestä

Jos ei ole laillista, niin miksi metsähallitus myy pienpetojen pyyntiin lupia ko. viikonlopulle.
Miksi poliisi ei estä tapahtumaa ?
Miksi vihreillä on aina niin paha olla (kotiolot ?)

Äänestä
  • Miksi jos miksi jos, taidat olla eskarilainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Miksi jos miksi jos, taidat olla eskarilainen.

    Raukkamaista touhua! Kun ei muuten osata mahtailla, pelotellaan ja tapetaan viattomia eläimiä! Ihminen on se, joka tuhoja tekee luonnossa, ei viaton eläin!
    Nämä "suuret metsästäjät" on juuri niitä, joitten perheellä ja lemmikeilläkään ei ole hyvä olla, kun äijä mahtailee.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Raukkamaista touhua! Kun ei muuten osata mahtailla, pelotellaan ja tapetaan viattomia eläimiä! Ihminen on se, joka tuhoja tekee luonnossa, ei viaton eläin!
    Nämä "suuret metsästäjät" on juuri niitä, joitten perheellä ja lemmikeilläkään ei ole hyvä olla, kun äijä mahtailee.

    Kyllä näitä julmureita vaan riittää. Jollakin pitää mahtailla, vaikka kiusaamalla metsän oikeita asukkaita. Ihminen on ainoa, josta on maapallolle pelkkää haittaa.

    Äänestä


Joko ne kisat pidettiin?

Äänestä

Jos on laiton, se pitää käydä läpi eri oikeusasteissa, mitä sitä ihmisiä uhkailemaan lakimiesnimikkeillä.

Äänestä

Pienpetokilpailujen loppukilpailu käydään ilmeisesti käräjäsaleissa......

Karsinnat ens vkl.

Äänestä

Veikkaan, että asianajajat selviytyy voittajina, pari vuotta käsitellään eri oikeusasteissa, ja viimeiset kisat on tulossa.

Pistetäänkö eurokossusta vetoa.

Äänestä

halal teurastukset,häh?

Äänestä

Ketun leviäminen on torjuttava naali alueille. Paras tulos saavutetaan kun pyynti aletaan tarpeeksi kaukaa, ettei ketulla ole leviämispaineita.

Äänestä
  • Aina keksitään syy, että saa tappaa. Sairasta!

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Aina keksitään syy, että saa tappaa. Sairasta!

    Naali vai kettu. Kettu tappaa naalin. Sanan mukaisesti. Toki jotkin tahot, eivät vain tätä ymmärrä.

    Äänestä

  • Oot 30 vuotta myöhässä tuosta hommasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Naali vai kettu. Kettu tappaa naalin. Sanan mukaisesti. Toki jotkin tahot, eivät vain tätä ymmärrä.

    Montako naalia ketuta tappanna Suomussalmella.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Montako naalia ketuta tappanna Suomussalmella.

    Et ilmeiseti ymmärrä. Kun suomulla kettukanta tulee liian suureksi, osa lähtee leviämään pohjoiseen päin jossa on tilaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Aina keksitään syy, että saa tappaa. Sairasta!

    Ketut todellakin ovat naalille surma ja naali erittäin uhanalainen laji. Pienempinä eivät selviydy kettua vastaa. Muualla suomessa saisi kyllä kettu lisääntyäkin. Etelä-Suomessa ehkä kettukin yleisempi, niin oletan.

    Äänestä

Lisää tällaisia tapahtumia, saa mukavasti huomiota ja sponsoreita saa helpommin.

Äänestä

Jos tapahtuma on laiton niin siitähän pitää ilmoittaa nimismiehelle.

Äänestä
  • Minkäpä ne vainajat asialle voipi, eihän enää oo nimismiehiä.

    Äänestä

Ilman muuta. Asia vilipitön

Äänestä

Tarvitaanko tässä keississä perustuslakivaliokunnan kannanottoa kun vastustajilla on aikomus rajoittaa laillista metsästystä ? Vastustajat voivat ottaa myös yhteyttä Metsähallitukseen asiasta ja kysellä myös polttopuita sekä halattavia tukkipuita

Äänestä
  • Äitisi hammeen heleman alta huutelet suuri metsästäjä.

    Äänestä

Älkää Suomussalmelaiset tehkö samaa virhettä kuin aikoinaan sen susilauman kanssa. Meinitte esittelemään saalista medialle ja siitä nousi sellainen häly, että sudenmetsästys loppui siihen.

Äänestä
  • Ei saaliskuvia, ei kommentointia missään somessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Ei saaliskuvia, ei kommentointia missään somessa.

    Vieläkin löytyy näitä julmureita, jotka nauttivat nähdessään pelokkaan eläimen kärsivän ja lopuksi kuolevan. Uskomatonta!

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Vieläkin löytyy näitä julmureita, jotka nauttivat nähdessään pelokkaan eläimen kärsivän ja lopuksi kuolevan. Uskomatonta!

    Jotta saat muuta ajateltavaa niin....
    Ylä-Savon emäntien ja Maaseudun Tulevaisuuden yhteinen Emäntäkalenteri 2023 on nyt myynnissä!

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Jotta saat muuta ajateltavaa niin....
    Ylä-Savon emäntien ja Maaseudun Tulevaisuuden yhteinen Emäntäkalenteri 2023 on nyt myynnissä!

    Minä olen heteronainen!

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Minä olen heteronainen!

    Eihän sitä koskaan tiedä, jos joskus tulet kaapista ulos ja huomaat että kuinka iso mualima on :-)

    Äänestä

Jos kaikkia metsästyksen vastustajia uskotaan, niin kettutyttöjen tihutyöt ovat laillisia.

Äänestä

Kisa alkakoon, paras joukkue voittakoon. Onnea joukkueille.

Äänestä

Tapahtuma järjestetään.

Äänestä

Mukava rauhassa pyyellä, ku kettutyttöset näpyttellee somesa naurutupakeissaan. Ei ne mettään tohi mennä, siellä voi tulla vaikka susi vastaan.

Äänestä

Laitonpa hyvinnii...asia vilipitön

Äänestä

Kannattais tavata sitä lakiaapista vielä uudemman kerran. Ihan laillisella asialla ollaan.

Äänestä

Kannabiksen laillistamiselle ei löydy oikeudellisia perusteita.

Äänestä

Nyt on ketuilla kiire kun laitettiin plotit jäljille.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

"ELÄINTEN TAPPAMISKILPAILUILLE EI LÖYDY OIKEUDELLISTA PERUSTETTA

Suomussalmella Kainuussa järjestetään marraskuun loppupuolella pienpetojen tappamiskilpailu. Kilpailussa metsästetään kettuja, mäyriä, näätiä, minkkejä ja supikoiria. Kisojen järjestämistä on perusteltu sillä, että vieraslajit ovat uhka Suomen luonnolle. Kettu, näätä ja mäyrä eivät kuitenkaan ole vieraslajeja.

Metsästyslain (615/1993) 1 §:ssä säädetään, että metsästyksessä on noudatettava eläinsuojelulain säännöksiä ja lisäksi lain 20 §:ssä säädetään, ettei eläimille saa aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä. Kärsimyksen aiheuttamisesta säädetään tarkemmin eläinsuojelulain (247/1996) 3 §:ssä, jonka mukaan eläimiä on kohdeltava hyvin ja tarpeettoman kivun ja tuskan aiheuttaminen eläimille on kiellettyä. Eläinten tappokilpailujen voidaan näin ollen katsoa olevan vastoin nykylainsäädännön tarkoitusta ja tavoitteita.

On olennaista myös huomioida, että parhaillaan eduskunnan käsittelyssä olevassa uudessa eläinlaissa (HE 186/2022) eläinten tappaminen viihdetarkoituksessa on kielletty. Lakiehdotuksen mukaan kiellettyjä ovat sellaiset esitykset tai kilpailut, joissa eläimen lopetuksen tarkoituksena olisi nimenomaan viihteen tai kulttuurikokemuksen luominen.

Kilpailussa on kyse tuskan ja kärsimyksen aiheuttamisesta ihmisten viihteeksi. Yhdistys toteaa lisäksi, että perustuslain (731/1999) 20 §:ssä säädetään jokaisen vastuusta luonnosta ja sen monimuotoisuudesta. Myös Euroopan unionin toiminnasta annetun sopimuksen 13 artiklassa tunnistetaan eläinten arvo tuntevina olentoina. Luonnonvaraisten eläinten tappokilpailut näyttäytyvät kyseenalaisilta myös näiden lainkohtien valossa.

Ensinnäkin on selvää, että eläinten tappokilpailut aiheuttavat eläimille tarpeetonta kärsimystä. Toiseksi on selvää, etteivät tällaiset kilpailut edistä eläinten hyvää kohtelua oli kyseessä sitten vieraslaji tai muu eläinlaji.
Suomen eläinoikeusjuristit ry katsoo eläinten tappamiskilpailujen olevan julmaa ja tarpeetonta toimintaa, jolle ei löydy oikeudellisia perusteita."

kertoo

Suomen Eläinoikeusjuristit ry
https://www.elaintenvuoro.fi/

Fb-seinällään

https://www.facebook.com/photo/?fbid=439577245002988&set=a.423815333245846


Suomen Eläinoikeusjuristit ovat siis nyt ottaneet selvää oikeudellista kantaa tähän Jarmon Eräpalvelun järjestämään tappokilpailuun ja miettivät jatkoa. Toivottavasti ryhtyvät kunnollisiin OIKEUSTOIMIIN tämän helvetin pysäyttämiseksi, koska kyse on eläinten sarjamurhaajien huvitteluun perustuvista verikekkereistä, silkasta _anarkiasta_, ei muusta !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu