Joskus tuntuu jopa huvittavalta kun
lukee tarinoita lasten kokemista suruista
kun vanhemmat eivät auttaneet poikaa
polkupyörän korjaamisessa tai jopa
siitä että luvattiin ostaa polkupyörä
mutta ostettiin väärän värinen ja
poika sai kohtauksen tästä.
Tai tyttö haettiin tanssitunneilta
15 minuuttia myöhässä ja tyttö sai
raivo kohtauksen.
Itselläni on sisko jonka kanssa vietimme
lapsuuden alkoholistivanhempien kanssa
ja viikonloppuna näimme kun isä hakkasi
äitimme ja lopulta mekin saimme selkämme
Jos silloin olisi ollut jokin voima joka olisi
vienyt minut ja sisareni tuon polkupyörän
kanssa vaikeroivan pojan luokse ja sen
tytön joka odotteli myöhässä olevia
vanhempia olisin sisareni kanssa mieluisasti
vaihtanut paikkaa näiden nuorten kanssa.
Olisin sanonut heille että te voitte tulla
asumaan minun vanhempieni luokse
ja minä sisareni kanssa teidän vanhempien
luokse.Sanoisin heille että jännitystä ei tule
puuttumaan teidän nuoruudessanne kun
pääsette tutustumaan minun ja sisareni
vanhempien kanssa.Tehdäänkö diili?!
Kaikki on suhteellista ja myös lapsien kokemukset
Anonyymi-ap
1
235
Vastaukset 1
- Anonyymi
Vanhempien tekemiset ja tekemättä jättämiset
näkyvät seuraavissa sukupolvissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091310
- 45901
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50726Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129674- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470- 34457
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32448- 51445
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142443- 5438
- 49437
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e83434- 52403
- 42400