Olen viime aikoina joskus ajatellut sitä, että miten käy ekstrovertin, jos hänet pakotetaan elämään eristäytynyttä elämää. Voiko hän sairastua henkisesti siitä, ettei hänen elämässään ole tarpeeksi tapahtumia ja ihmisiä?
(Älkää kysykö minulta miksi ekstrovertille kävisi niin, ettei hänellä olisi ihmissuhteita. Ehkä sellaisia tilanteita kuitenkin on.)
Ekstrovertti yksinäisenä?
3
214
Vastaukset
- Anonyymi
Osa näistä ”TV-puhujista” ovat täysin arvaamattomia ja heittäisivät kenet tahansa läheisensä silmääkään räpäyttämättä parvekkeelta pelastaakseen omat mainoksensa.
- Anonyymi
Juttelin kerran psykologin kanssa ohimennen ja sanoin että olen introvertti. Hän kysyi että mikä se oikein on, mitä se tarkoittaa?
Viihdyn sekä ihmisten kanssa että yksin. Olenkin ambivertti. Toisinaan ihmisten kanssa oleminen vie energiaa, toisinaan antaa sitä. - Anonyymi
Tässä aloittaja. Minä olen useimmiten käyttäytynyt kuin introvertti. Jos sukulaisiani katselee, voisin olla ekstroverttikin. Olen eläissäni kärsinyt hyvin paljon yksinäisyydestä. Ja ehkä myös jonkinlaisesta kiusaamisesta. Tällä hetkellä en kärsi , vaikka olenkin aika yksin. Saanko ehkä sittenkin energiaa ihmisten kanssa olemisesta? En oikein tiedä.
Minulla on diagnosoitu skitsofrenia. On tuntunut monesti, että ihmissuhteet ovat estäneet minua romahtamasta kokonaan. Tarkoitan niitä hyviä ihmisiä joita elämässäni on myös ollut. Skitsofrenia on sairaus, joka vaikuttaa ilmeisesti aivojen välittäjäaineisiin. Muistelen lukeneeni, että introvertti ja ekstroverttiys myös ovat yhteydessä välittäjäaineisiin. Voisinko siis olla liian matalasta kuormitustasosta kärsivä ekstrovertti ja että skitsofreniani johtuu siitä?
Kaikkea sitä tuleekin miettineeksi....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1734665Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k83557Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.392542Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1572217Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet331368- 701214
Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.711132Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen751131En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on391033- 53963